Kannanottoja![]() |
KUNTALAISIA KUULTAVA, LÄHIPALVELUT TURVATTAVA
Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Bruttokansantuote on 40 % korkeampi kuin ennen lamaa. Samanaikaisesti yritysten voitot ovat vähintään kaksinkertaistuneet ja tuloerot ovat kasvaneet sietämättömän suuriksi. Kuitenkin kuntien menot ovat jämähtäneet vuoden 1995 reaalitasolle. Kun kuntien tehtävät ovat samanaikaisesti lisääntyneet, on totta, että niillä ei todellakaan ole rahaa velvoitteistaan suoriutumiseen. Valtion verotusratkaisut, mm. yhteisöveron tuoton ohjaaminen kuntien sijasta pääosin valtiolle, ovat ajaneet kunnat ahtaalle. Ratkaisuiksi kuntien rahoituskriisiin esitetään mm. kuntaliitoksia. Rahoitusvaikeuksista kärsivien Jyväskylän ja Korpilahden kuntaliitosselvitys on paraikaa meneillään. Korpilahdella järjestetään aiheesta kuulemistilaisuuksia - miksi näin ei tehdä toisen osapuolen alueella, Jyväskylässä? Kuvittelevatko kuntaliitosta ajavat tahot, että kahden köyhän liitosta syntyy yksi rikas kuntayksikkö? Kuntaliitoshankkeet ovat osa meneillään olevaa kunta- ja palvelurakenneuudistusta, joka on pääministeri Vanhasen mukaan suurin muutos sitten hyvinvointivaltion luomisen. Silti kansalaisten kuuleminen kunta- ja palvelurakennehankkeesta on täysin sivuutettu. Asia ei ollut esillä viime kunnallisvaaleissa millään tavoin, ja sitä koskevat päätökset aiotaan tehdä jo ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Myös Jyväskylän poliittinen eliitti viittaa kintaalla kansalaisten näkemyksille. Kaupunginjohtajan johdolla se karsii rajusti lähipalveluja romuttaen mm. lähikirjastoverkon vastoin kaupunkilaisten tahtoa. Elitistiseen kulttuuripääkaupunkihankkeeseen kuitenkin ollaan valmiita syytämään rahaa miljoonia euroja. Rahapulasta ei siis ole kyse. Kyse on poliittisen ja virkamieseliitin ehdoilla tehtävistä valinnoista. Kunnallisalan kehittämissäätiön tekemän tuoreen (2005) mielipidemittauksen mukaan väestöstä 78 % haluaa säilyttää kunnalliset peruspalvelut, ja 75 % kansasta mieluummin lisäisi kuin vähentäisi niitä tulevaisuudessa, vaikka palveluiden säilyttäminen vaatisi veroprosentin nostamista. Lisäksi 74 % kansalaisista on sitä mieltä, että kirjastopalvelut kuuluvat kunnan hoidettaviksi. SKP:n Jyväskylän piirijärjestö vaatii, että Jyväskylän ja Korpilahden kuntaliitosesityksestä on järjestettävä laajapohjaista kansalaiskeskustelua sekä neuvoa-antava kansanäänestys molemmissa kunnissa. Kunnalliset peruspalvelut on säilytettävä Jyväskylässä ja sen lähiöissä. Lakkauttamisen sijasta niitä on edelleen kehitettävä. Lähipalvelujen leikkaaminen säästöihin vedoten on hölmöläisten säästämistä, joka ajan mittaan tulee ns. säästöjä kalliimmaksi. Siihen meillä ei ole varaa. SKP:n JYVÄSKYLÄN PIIRIJÄRJESTÖ, piirikokous 22.4.2006 |