Kannanottoja




MISSÄ VIIPYY KUNTIEN ELVYTYSPAKETTI ?

Keinottelukapitalismin kuplan puhjettua EU-Suomi on ajautunut lamaan. Hallitus on rientänyt pelastamaan pankkeja ja suuryrityksiä lupaamalla niille kymmeniä miljardeja euroja veronmaksajien rahoja ilman vastinetta.

Kuntien talouden pelastaminen ei ole hallitusta yhtä paljon kiinnostanut. Pääministeri Vanhanen on tyytynyt antamaan kuntien palvelujen ja työllisyyden turvaamisesta toistaiseksi vain katteettomia lupauksia.

Todellisuudessa porvarihallitus suorastaan kiristää kuntia leikkaamaan palveluja, polkemaan kunta-alan palkkoja, vähentämään työpaikkoja sekä nostamaan kunnallisia veroja ja maksuja. Leikkauslistojen laatiminen ja verojen kiristäminen pyritään sälyttämään kuntapäättäjien kontolle.

Muiden kuntien lailla Jyväskylän kaupungin talous on ajautumassa kriisiin. Kaupunginjohto pyrkii ratkaisemaan talousongelmat kaupungin työntekijöiden ja palveluja tarvitsevien kaupunkilaisten kustannuksella. Näin aiotaan menetellä vaikka laman oloissa kuntapalvelujen kysyntä lisääntyy.

Kaupungin henkilöstöjärjestöt ovat toimineet nykyisessä tilanteessa oikein ja vastuullisesti kun eivät ole suostuneet luopumaan työntekijöiden lomarahoista. Henkilöstösopimuksen irtisanomisen ja lomautusten torjuminen oli osoitus siitä kuinka yhteisvoimin voidaan vielä nykyäänkin vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.

Seuraavaksi Jyväskylän kaupunginjohto suuntaa katseensa peruspalveluihin. Talous- vaikeuksiin vedoten kaupungin palveluja esitetään yksityistettäväksi. Perustelu on täysin kestämätön, koska yksityistäminen tulee kaupungille huomattavasti kalliimmaksi kuin oma palvelutuotanto. Peruspalvelujen yksityistäminen tulee merkittävästi heikentämään kaupungin taloutta ja pahentamaan kriisiä.

Vanhasen ja Kataisen johtama hallitus seisoo tumput suorina, vaikka valtion pitäisi kiireesti tulla kuntien avuksi lisäämällä reilusti kuntien valtionosuuksia. Rahasta valtiolla ei ole pulaa, koska sitä on riittänyt edelleen runsain mitoin niin suurituloisten verohelpotuksiin kuin myös uusien NATO-aseiden hankintaan.

SKP:n Jyväskylän piirijärjestön piirikomitea, 17.5.2009