Kannanottoja




BUSSIKUSKIT TYÖVÄEN ASIALLA

Helsingistä alkanut ja myös Jyväskylään laajentunut bussilakko on seurausta työnantajien harjoittamasta, jo pitkään jatkuneesta työntekijöiden työehtojen huonontamisesta. Linja-autonkuljettajien mitta on täyttynyt ja täysin oikeutetusti.

Bussiliikenteen kilpailuttaminen pääkaupunkiseudulla on toteutettu kuljettajien kustannuksella. Vakituisia työntekijöitä on korvattu ja aiotaan lisääntyvässä määrin korvata osa-aikaisilla pätkätyöntekijöillä. Bussiliikenteestä pyritään tekemään pätkätyöläisten markkinat. Omistajat pyrkivät aktiivisesti myös työehtosopimusten murtamiseen ja lakko-oikeuden rajoittamiseen.

Nähtäväksi jää, yritetäänkö esimerkiksi Jyväskylän kaupungin ns. tuotannolliset tukipalvelut – aluetekniikka, kiinteistöpalvelut ja ruokapalvelut kilpailuttaa samoja periaatteita noudattaen kuin bussiliikenteessä on menetelty.

SKP:n Jyväskylän piirijärjestö antaa täyden tukensa työtaisteluun pakotetuille linja-auton-kuljettajille niin Jyväskylässä kuin muuallakin maassa. Bussikuskit ansaitsevat kaikkien työtätekevien tuen kamppailulleen yhteisen asian puolesta.


SKP:n JYVÄSKYLÄN PIIRIJÄRJESTÖ ry