Kannanottoja




EU:n PALVELUDIREKTIIVI HAUDATTAVA

Valtaapitävät yrittävät markkinoida Euroopan unionia puheilla sosiaalisesta Euroopasta. Käytännössä EU on lisännyt työttömyyttä, työelämän turvattomuutta ja eriarvoisuutta. EU-politiikan vaikutukset tuntuvat myös Jyväskylässä ja Keski-Suomessa. Täälläkin kunnat pakotetaan heikentämään kansalaisten arvostamia lähipalveluja. Samalla karsitaan julkisen sektorin työpaikkoja. EU-eliitille kansalaisten perusoikeudet ovat kauppatavaraa, jotka halutaan uhrata pääoman vapaudelle.

Jyväskylässä kokoontuvat EU:n kilpailukykyministerit pohtivat EU:n kansainvälistä kilpailukykyä ns. Lissabonin strategian pohjalta. Ministereille ohjeita ovat jakamassa yritysmaailman ja yksityistämisen äänitorvet pääjohtaja Jorma Ollila, yliasiamies Esko Aho ja kumppanit. EU-alamaisten mielipiteet eivät ministereitä kiinnosta, kansalaisten arvostukset eivät Jyväskylän Paviljongissa kuulu.

Lissabonin strategialla pyritään tekemään EU:sta maailman kilpailukykyisin alue laajentamalla työvoiman polkumyyntiä, yksityistämällä julkisia palveluja, alistamalla koulutus yhä enemmän työnantajien tarpeille, keskittämällä alueellista kehitystä ja riistämällä kehitysmaita.

Julkiset palvelut pyritään romuttamaan EU:n palveludirektiivillä, joka uhkaa työehtosopimusten yleissitovuutta ja laajentaa julkisten palvelujen kilpailuttamista. Suomen hallitus ajaa palveludirektiivin hyväksymistä ja sen soveltamisalan laajentamista. Samaa linjaa hallitus pyrkii toteuttamaan myös kotimaisella kunta- ja palvelurakennehankkeella. Hankkeen tarkoituksena on rajoittaa kuntien menoja, keskittää palveluja suuriin yksiköihin, siirtää lisää palveluja kuntayhtymiin ja yhtiöihin sekä edistää kuntaliitoksia. Vaikka esitykseen ei taktisista syistä ole kirjattu yksityistämistä, se etenee kuntien kilpailuttaessa ja ulkoistaessa palveluja.

SKP:n Jyväskylän piirijärjestö vaatii hallitusta ja Suomen edustajia EU:ssa hylkäämään EU:n palveludirektiivin. Mitään julkisia palveluja ei saa alistaa palveludirektiiville. Työntekijöiden asemaa ei saa heikentää ja myös ulkomaiselle työvoimalle tulee taata Suomessa voimassaolevat työehtosopimusten mukaiset työehdot. Ministeri Mauri Pekkarisen tulisi Jyväskylän ministerikokouksessa nostaa valuutanvaihtovero EU:n asialistalle, jotta rikkaat suurkeinottelijat saadaan osallistumaan laajemmin julkisten palvelujen rahoitukseen.

SKP:n Jyväskylän piirijärjestö ja Jyväskylän kommunistiset nuoret


Etusivulle