Kannanottoja![]() |
SKP VASTUSTAA TYÖEHTOJEN HEIKENNYKSIÄ
Työn tekemisen ehtoja koskevat neuvottelut ovat talven taittuessa kuumimmillaan. Kuljetusalan lakko seisautti Suomen viikolla hetkeksi ja ahtaajien lakko hiljensi satamat. Muun muassa kemian alan ja yliopistojen työehtoneuvottelut ovat kesken. Suomen yliopistojen työntekijät ovat kolmatta kuukautta sopimuksettomassa tilassa. Edellinen TES päättyi uuden yliopistolain myötä vuoden 2009 lopussa. Yliopistouudistuksessa luvattiin turvata - jopa vahvistaa - henkilöstön asema, sekä korkeakoulututkintoon johtavan opetuksen maksuttomuus. Työnantajatahon tähänastiset esitykset eivät kuitenkaan millään muotoa tue tuoretta yliopistolakia. Tällaisiako ovat opetusministeri Henna Virkkusen uuden yliopistolain toimeenpano-ohjeet? Yliopistojen henkilökunta liittyi keskiviikkona työtaistelurintamaan lakon uhalla. Työntekijäpuolta neuvotteluissa edustava Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, suurin valtion henkilöstöä edustava palkansaajajärjestö Pardia sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL jättivät valtakunnansovittelijalle ja yliopistotyönantajan edustajalle lakkovaroituksen, joka koskee noin 30 000:ta yliopistoissa toimivaa palkansaajaa. Lakon on määrä alkaa kahden viikon kuluttua lakkovaroituksesta, ellei sitä ennen päästä sopuun. Lakkovaroituksella yritetään vauhdittaa jumiutuneita sopimusneuvotteluja sekä torjua työnantajan esittämät heikennykset aikaisempiin palvelussuhteen ehtoihin. Työnantaja esittää muun muassa, että sairausajan palkallinen jakso lyhenisi oleellisesti nykyisestä. Tämä tarkoittaisi sitä, että työntekijä putoaisi sairausajaksi päivärahalle eikä tältä ajalta kertyisi vuosilomia. Lisäksi työnantaja esittää, että työaikalain piirissä olevien työaikajoustot tapahtuisivat työnantajan määräämällä tavalla, esimerkiksi 9 tuntia päivässä ja 48 tuntia viikossa tai erikseen paikallisesti sovittaessa 10 tuntia päivässä ja 60 tuntia viikossa. Lisäksi työnantaja voisi sijoittaa säännöllisen työajan sunnuntaille ilman työntekijän suostumusta. Kysymys on ennen kaikkea työaikajärjestelyistä, sairauslomakorvauksista ja palkoista. Huomiota tulee kiinnittää myös määräaikaisiin palvelussuhteisiin, joita on noin 30 prosenttia kaikista yliopistojen palvelussuhteista. Näillä eväillä kajotaan tulosta tekevään resurssiin; henkilöstöön. Visiolle hyvinvoivasta yliopistosta ja yhteiskunnallisesta tasa-arvosta voi heittää haikeat hyvästit. SKP:n Jyväskylän piirijärjestö tukee pääsopijajärjestöjen vaatimuksia. Työntekijöiden työehtosopimusturvaa ei tule heikentää. Yliopistojen määräaikaiset palvelussuhteet tulee pääosin vakinaistaa ja entiset työehdot turvata uuden yliopiston aikana. Peräänkuulutamme myös palkansaajajärjestöiltä keskinäistä solidaarisuutta ja tukea muiden ammattiliittojen työtaisteluissa. SKP:n Jyväskylän piirijärjestö, piirikomitean kokous 6.3. |