Kannanottoja




TEHYN PALKKAVAATIMUS ON OIKEUTETTU

SKP:n Jyväskylän piirijärjestö tukee Terveydenhoitoalan ammattijärjestö Tehyn palkankorotusvaatimusta. Lisäksi piirijärjestö vaatii, että sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksia on lisättävä tuntuvasti, jotta voidaan korjata terveydenhoitoalan paheneva henkilöstövaje. Eduskunnalla on mahdollisuus – hallituksen esityksestä poiketen – päättää lisäbudjetista tähän tarkoitukseen.

Terveydenhoitoalan ammattilaiset tekevät fyysisesti ja psyykkisesti erittäin raskasta ja vastuullista työtä. Heidän vaatimuksessaan ei ole kyse ahneudesta, vaan palkkojen pitkäaikaisen jälkeenjääneisyyden korjaamisesta. Jos palkkojen jälkeenjääneisyyttä ei korjata, työntekijöiden rekrytointi julkiseen terveydenhoitoon vaikeutuu entisestään ja hoitajapula pahenee.

Piirijärjestön mielestä hallituksen on nyt lunastettava ennen vaaleja hoitajille annetut lupaukset tuntuvista palkankorotuksista. Palkankorotusten torjumiselle ei ole mitään hyväksyttävää syytä, koska valtion budjettiesitys on laadittu 2 miljardia euroa ylijäämäiseksi ja Suomen valtion velkaantuneisuus on EU-maiden alhaisimpia.

Hallitus on varannut kunta-alan palkankorotuksiin vain 150 miljoonaa euroa, mikä on alle prosentti kaikista kunta-alan palkoista. Paitsi että hallitus näin kitsastelee palkkaratkaisun rahoittamisessa, se on poistamassa kunnilta 480 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveys- sekä sivistystoimen valtionosuuksia. Näin hallitus sysää vastuun palkankorotusten rahoittamisesta jo ennestäänkin talouskurimuksessa kamppailevien kuntien niskoille. Tapansa mukaan hallitus antaa yhdellä kädellä ja ottaa härskisti korkojen kanssa pois toisella kädellä.

Toimillaan hallitus tekee hallaa erityisesti naisten palkkakehitykselle, koska kunnallisen alan työntekijöistä huomattava osa on naisia. Naisten palkkasyrjintään syyllistyvät kaikki suuret eduskuntapuolueet kokoomuksen johdolla, koska niiden edustajat päättävät Kunnallisen työmarkkinalaitoksen johdossa kuntatyönantajan sopimuslinjasta. Tehyn vaatimus on piirijärjestön mielestä tärkeä avaus muidenkin naisvaltaisten alojen yleisen palkkatason nostamiseksi.

Kuntien rahoitusta tulee lisätä saattamalla pääomatulot kunnallisverotuksen piiriin. Pelkästään tämä ratkaisu toisi vuodessa yli miljardin euron lisätulot kunnille. Lisää rahaa saadaan myös luopumalla rikkaiden verohelpotuksista ja karsimalla yli 700 miljoonan euron asehankintoja.

SKP:n JYVÄSKYLÄN PIIRIJÄRJESTÖ, 3.10.2007