Jyväskylän valtuustoryhmä

Kaupunginvaltuutetut

Valtuustopuheenvuoroja




Valtuusto 28.11.2005 Aloite Kuokkalan kehäväylä-hankkeen käsittelemiseksi valtuustossa mahdollisimman pian
valtuutettu Petri Toikkanen

Kuokkalan kehäväylä-hanke on saanut paljon julkisuutta ja huomiota osakseen. Julkisuudessa, internetin keskustelupalstoilla ja asukkaiden kuulemistilaisuudessa 16.11. on tuotu hyvin esille hankkeen ongelmia: väylä tulee virkistysalueelle, väylän lähellä on Tikan koulu, väylä tulee erittäin lähelle asutusta. Väylän perusteena olevat liikennemäärälaskelmat Pohjantiellä on myös kyseenalaistettu. Jyväskylän nykyisessä taloudellisessa tilanteessa hanke on myös kallis, vaikka puolet rahoituksesta tulisikin valtiolta.

Hanketta on noussut vastustamaan suuri joukko Kuokkalan asukkaita. Alueen asukkaat ovat järjestäneet kansalaisliikkeen, joka on järjestänyt yleisötilaisuuden kehäväylästä, kirjoittaneet lehtiin ja internetpalstoille ja ovat keränneet nimiä adressiin kehäväylää vastaan.

Monet kaupunginvaltuutetutkin ovat ilmaisseet selvästi kielteisen kannan hanketta kohtaan. Ihmetystä on herättänyt hankkeen yllättävän nopea aikataulu. Väylän tulo on tiedetty jo pitkään, mutta sen ponnahtaminen suurien tieinvestointien kärkeen on hämmästyttänyt.

Tällä hetkellä näyttää jossain määrin mahdolliselta, että hanke kaatuisi lopullisessa päätöksenteossa. Siksi on taloudellista ja järkevää, että asiasta tehtäisiin nopeasti selkeä periaatepäätös: toteutetaanko vai ei? Hanke maksaa jo nyt erilaisten suunnittelu- ja mittaustöiden muodossa. Jos hanke kaatuu myöhemmin kuitenkin omaan mahdottomuuteensa, ovat suunnittelu- ja muut kustannukset sitä suurempia mitä enemmän aikaa on kulunut.

Ehdotamme, että kaupunginvaltuusto käsittelee Kuokkalan kehäväylä- hankkeen mahdollisimman nopeasti ja tekee asiasta selkeän periaatepäätöksen.