Ay-liike, herää!

Vappu, työväestön perinteinen juhla, lähestyy. Taas lähdetään marssimaan suomalaisen työn puolesta. Minkä työn? Kenen työn?

Työtä viedään muille maille, ja jäljelle jäävien työläisten työsopimusehtoja heikennetään minkä keretään. Ammattiyhdistysliike nostaa kätensä pystyyn tämän kehityksen edessä. Siitä on tullut saavutettujen etujen vartiointilinnake, joka ei enää tunnu kykenevän uudistumaan sisältä päin. Sen sijaan että ammattijärjestöt pyrkisivät puolustamaan kaikkien jäsentensä etuja, useimmat niistä tyytyvät levittelemään käsiään ja kumartelemaan työnantajille ja ylikansalliselle yhtiövallalle. Ihmisten poispotkimisesta on tullut maan tapa.

Näissä oloissa ei liene ihmeteltävää, että liittojen jäsenmäärät laskevat. Loimaan kassa on muodostunut varteenotettavaksi vaihtoehdoksi varsinkin määräaikaisille työntekijöille, joiden etujen ajaminen ei mitään tahoa erityisesti kiinnosta. Yhä useammat ihmiset ovat pudonneet pysyvästi pois ansiosidonnaisen toimeentuloturvan piiristä, koska työsuhteet ovat niin lyhyitä, ettei etuuspäiviä kerry riittävästi. Moni pätkätyöläinen ei edes elä palkallaan, vaan joutuu hakemaan toimeentulotukea voidakseen käydä työssä. OAJ vieläpä hyväksyy opettajansijaisten kesälomapalkkojen viemisen vakituisen työntekijän taskuun, vaikka vakityöläinen ei olisi ollut lukukauden mittaan työssä lainkaan. Laillinen sorto kukoistaa.

Omituista nykytilanteessa on, että ne liitot, jotka vielä pyrkivät kamppailemaan jäsentensä etujen puolesta, saavat herkästi osakseen suuren yleisön paheksunnan. Työväestön oikeutetut vaatimukset työehtojen puolustamiseksi tulkitaan ahneudeksi ja yhteisen edun puolustajat nähdään vastuuttomina rettelöitsijöinä. Keskinäisen kateuden vuoksi ihmisiltä jää näkemättä, että yhdenkin ryhmän kamppailu voi toimia liikkeelle panevana voimana ja kannustaa muitakin työntekijäryhmiä yhteisvoimin toimintaan pääomapiirien hegemoniaa vastaan.

Taloudesta on tullut meille eräänlainen uususkonto. Meille on opetettu, että elämäämme ohjaavat kansainväliset pörssikurssit, jotka ovat korkeimman kädessä. Oman itsen uhraaminen pääoman alttarille takaa ainakin väliaikaisen taloudellisen pelastuksen. Iltarukouksen sijaan katsomme pörssiuutiset ja rukoilemme, ettei juuri oma työpaikkamme olisi seuraavaksi lakkautuslistalla. Ihmekö sitten, että työuupumus näännyttää, ja aika ei riitä kuin selviämiseen päivä kerrallaan…

Ay-liike, herää! Vappumarssista on tullut jähmeä muinaisjäänne, johon suuri osa työikäistä väestöä ei koe voivansa oikein mistään järkevästä syystä yhtyä. Menneiden saavutusten muistelu ei riitä pitämään työväenaatetta elinvoimaisena. Elävien työläisten asioiden puolustaminen olisi sen sijaan nyt paikallaan.

Satu Kortelainen,
Jyväskylä