Jyväskylän valtuustoryhmä

Kaupunginvaltuutetut

Valtuustopuheenvuoroja




Valtuusto 10.11.2008
Asia nro 162 Aloite asiakasmaksuista
Jaana Haapasalo/SKP:n valtuustoryhmä

Asiakas- ja palvelumaksujen korotukset heikentävät ennen kaikkea paljon palveluita tarvitsevien vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja eläkeläisten asemaa. Ne kolahtavat raskaasti myös vähävaraisiin ja köyhiin, joilla maksujen jälkeen on entistä vähemmän käyttövaroja. Näin maksujen korotukset kasvattavat myös väestöryhmien välisiä tuloeroja ja lisäävät suhteellista köyhyyttä. Erilaisten perusturvaan kuuluvien tukien tai eläkkeiden taso ei nimittäin ole kasvanut samassa tahdissa kuin palkat ovat nousseet. Asiakas- ja palvelumaksujen korotuksista luopuminen ja terveyskeskusmaksun poistaminen olisivat mitä parhainta ehkäisevää sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Julkisen terveydenhuollon pitäisi olla maksutonta niille, jotka eivät voi käyttää työterveyshuoltoa tai yksityisiä palveluja.

Eniten hämmästelin tämän aloitteen valmistelussa sitä, että virkamiehet ovat epätoivoisesti yrittäneet keksiä perusteluja sille, miksi maksujen korotuksista ei voi luopua. He ovat jopa vedonneet siihen, että toimeentulotuki kyllä kattaa mahdolliset maksujen korotukset. Eiväthän kaikki maksujen korotuksista kärsivät ole toimeentulotuen asiakkaina. Sitä paitsi toimeentulotuki vaatii sekin rahaa. Mitäs tuloja maksujen korotukset silloin kunnalle tuovat, jos samalla toimeentulotukimenot kasvavat? Kaiken lisäksi on niin, että maksujen korotuksista ei ole paljon iloa kuntien kassakriiseissä. Yhdelle ihmiselle maksujen korotus voi olla köyhyyttä lisäävä asia, mutta kunnalle maksujen korotus ei varmasti ole rikkauksia lisäävä asia. Mitä hyötyä asiakasmaksuista tai niiden korotuksista siis oikein on?

Toiseksi hämmästelen sitä, että aloite oli ennen kuntavaaleja pantu pöydälle ikään kuin odottelemaan vaalien jälkeistä aikaa. Pöydällepano kai edellyttää sitä, että asiaa ei ehditä käsitellä tai että asiassa kaivataan tarkempaa perehtymistä. Mitenkähän asiaan on pöydällepanon aikana sitten perehdytty lisää? Vai eikö rohkeus riittänyt siihen, että asia olisi reilusti käsitelty ennen vaaleja ja osoitettu kansalle, ketkä kannattavat asiakasmaksujen korotuksia?

Vielä hämmästelin aloitteen valmistelussa sitä, että yksikään vasemmistoliiton tai demareiden valtuutettu ei allekirjoittanut aloitetta. Tämä on käsittämätöntä. Pääkaupunkiseudulla ja eduskunnassa sen sijaan juuri vasemmistoliitto ja demarit ovat aktiivisimmin puhuneet maksujen korotuksia vastaan. Esimerkiksi Helsingissä demarit vastustivat asiakasmaksujen korotuksia, mutta hävisivät äänestyksen. Länsirannikolla Kaskisissa taas ei ole terveyskeskusmaksua edes ollutkaan, sillä sen katsotaan tuottavan vain turhaa byrokratiaa. Keski-Suomessa taas jopa eläkeläisten ja vähäväkisten asialla vaaleissa olleet vasemmistolaiset haluavat siis korottaa asiakasmaksuja. Mistä johtunee, että Keski-Suomen vasemmisto on hyvin usein toisilla linjoilla kuin pääkaupunkiseudun vasemmisto? Ollaanko täällä Keski-Suomessa jotenkin niin paljon metsäläisempiä, ettei oikein pysytä pääkaupunkiseudun vauhdissa?