Jyväskylän valtuustoryhmäKaupunginvaltuutetutValtuustopuheenvuoroja![]() |
![]() Jkl kaupunginvaltuusto 11.12.2006
Asia n:o 177 Altek aluetekniikan korjaamotoiminnoista luopuminen Kuinka moni teistä valtuutetuista mahtaa olla tietoinen, että Altekin kuljetus- ja korjaamotoiminta on peräisin 70-luvun alusta? Nämä toiminnot perustettiin nimenomaan siitä syystä, että palvelujen ostaminen ulkoa tuli niin kalliiksi. Tuolloiset pomot näkivät, että tulee edullisemmaksi hankkia omaa kalustoa ja tehdä omana työnä sen sijaan, että maksetaan jatkuvasti kohoavia hintoja yksityisille. Mitenkähän tämä oma työ on nyt tullut niin perin juurin kannattamattomaksi? Tuskin kukaan voi väittää, että kaupungin työntekijöille maksetaan ruohonjuuritasolla huippupalkkaa. Kun yksityisen yrityksen tulee vielä saada voittoa - toisin kuin kaupungin – niin yksityisen alemmat hinnat eivät voi olla muuta kuin työntekijöiden riistämistä tai silmän lumetta. Olisi mielenkiintoista saada nähtäväksi vaikkapa keskustan jalkakäytävien talvikunnossapidon voittaneen yrityksen sekä Altekin vertailulaskelmat, jotka oletettavasti on tehty. Pitäisihän päättäjien tietää faktat oman toiminnan tuloksellisuudesta verrattuna ulkoa ostettavaan palveluun. Ettemme tuhlaisi yhteisiä verovaroja vain sen takia, että valittu yksityistämislinja on ja pysyy. Asian esittelytekstin luvut vaikuttavat vähintäänkin tuulesta temmatuilta ja tarkoitushakuisilta. Jos Altek ei jatkossa tarvitsekaan kaikkia nykyisiä tiloja, niin onhan se tietysti säästöä Altekille. Mutta kun Raskone ei tarvitse korjaamohallia, eikä se tunnu muitakaan kiinnostavan, niin tilakustannukset jäävät kaupungille, eikä silloin tule kokonaisuudessaan säästöä. Ja sellaista kaiketi tässä haetaan – vai haetaanko sittenkään? Nähdäkseni tässä ei ole kyse talouden tasapainottamisesta, joka olisi kestävällä pohjalla. Nyt haetaan vain äkkisäästöjä ja tehdään päätöksiä melkoisten oletusten varassa. Syyt Altekin perustamiseen eivät ole poistuneet ja ainoa keino oikeasti säästää on panostaa lisää omaan toimintaan. Työntekijöille pitää antaa työrauha ja mahdollisuus toiminnan kehittämiseen. Viiden asentajan myymisellä ulos menetetään suunnaton määrä asiantuntemusta, jolle tässä ei ole edes laskettu hintaa. Ja kun kohta havaitaan, että tuli tehtyä moka, niin tätä virhettä ei enää kyetä korjaamaan. Altekin korjaamon toiminta on tärkeä lenkki palveluketjussa ja ulkoistamisen myötä vaarantuu koko palvelukokonaisuus. Pelkään, että seurauksena tulee olemaan Altekin toiminnan vähittäinen alasajo. Tätä kaiketi jotkut ajavat, vaikka sitä ei tässä suoraan sanota. Ei ole fiksua työnantajapolitiikkaa, että koko ajan mollataan omaa yksikköä. Esim. Altekia syytetään joka paikassa sen kalleudesta ja tehottomuudesta. Kuitenkin työnantaja pakotti aikanaan Altekin siirtymään Savelasta nykyisiin, kalliisiin tiloihin. Työntekijät ovat joutuneet olemaan melkoisen pyörityksen kohteena ja elämänään epävarmuudessa viime vuodet. Kaikesta huolimatta Altek on tehnyt positiivisen tuloksen viime vuonna ja sama suunta jatkuu. Näin ollen taloudelliset perusteet korjaamon ulkoistamiselle eivät ole relevantteja. Kyse on poliittisesta linjasta; kunnallisten toimintojen yksityistämisestä, joka Jyväskylässä on voimistunut tällä valtuustokaudella. Muutama viikko sitten JHL:n Keski-Suomen väki (edustaa n. 12 000 palkansaajaa) otti Jyväskylässä kantaa ja oli huolissaan kuntien ulkoistamiskehityksestä. Vedottiin, että Jyväskylä maakunnan veturina näyttäisi esimerkkiä kunnallisten palvelujen kehittämisessä ja kunnallisen demokratian ylläpitäjänä. Yksityistämisen nähtiin johtavan työehtojen heikentämiseen. Miten tähän demari- ja vasemmistoliittovetoisen väen haasteeseen vastaa tämän valtuuston vasemmisto? Saako ay-väki vastakaikua muista kuin kommunistien ryhmästä? Myös Altekin henkilöstö on tehnyt kannanottoja. Mutta mitähän pelottavaa niissä on, kun ei niitä ole meille valtuutetuille uskallettu lainkaan jakaa? Ei ihme, että työntekijät kokevat, ettei heitä kuulla, heidän asiansa ei päättäjiä kiinnosta. Vasta julkistetun tutkimuksen mukaan työntekijät kokevat omaa työtään koskevien vaikutusmahdollisuuksien heikentyneen, työn mielekkyyden vähentyneen ja pomotuksen lisääntyneen. Kunnissa miltei 80 % piti työtään sekä henkisesti että fyysisesti rasittavana. Kyllä meillä kuntapäättäjillä kuten myös virkamiesjohdolla pitäisi hälytyskellojen soida myös täällä Jyväskylässä ja nyt tässä Altekin asiassa. Altekin korjaamon myyminen on yksi osa sitä suurta kokonaisuutta, jota kunta- ja palvelurakenneuudistukseksi sanotaan. Jos tämä uudistus merkitsee käytännössä pelkkää palvelujen ulkoistamista kunnissa, niin tämä markkinoiden armoille siirtyminen se vasta kunnille ja kuntalaisille kalliiksi tulee. Kannatan Jaana Haapasalon tekemää hylkäysesitystä ja esitän nimiäänestystä. |