Riverside Jazz - Tornio |
|
PassikuvassaPaolo FresuLyhyt elämänkertaTrumpetisti Paolo Fresu syntyi 10.2. 1961 Berchiddassa Sardiniassa. Hän aloitti trumpetinsoiton yhdentoista vanhana kotikaupunkinsa puhallinorkesterissa. Uran alkuvaiheisiin kuului myös kokeiluja popmusiikin parissa, kunnes hän 1980-luvun alussa löysi jazzin. Fresu aloitti jazzammattilaisena mm. levyttämällä Bruno Tomason yhtyeessä. Jazzmuusikon uran ohella hän jatkoi trumpettiopintoja. Hän suoritti loppututkinnon Cagliarin konservatoriossa ja jatkoi opintojaan vielä Bolognan yliopistossa.
Paolo Fresu on ollut aktiivisesti kiinnostunut opettamisesta. Hän on mm. ollut Sienan kansanvälisten jazzkurssien (Seminari Internazionali di Siena Jazz) opettajana 1980-luvun puolivälistä lähtien. Fresu on vieraillut opettajana jazzworkshopeissa eri puolilla maailmaa, kotimaansa Italian ohella myös USA:ssa, Australiassa ja Kiinassa. Fresu ei ole muusikkona rajoittunut vain jazziin, vaan hän on ollut mukana mm. Michael Nyman nykymusiikkiyhtyeissä. Fresu säveltää myös paljon muuta musiikkia kuin jazzia, mm. elokuvia, teatteria, tanssia ja televisiota varten. Kuva: Pentti Ronkanen Monipuolisuudestaan huolimatta Fresu on ennen kaikkea jazzmuusikko, jonka yhteistyökumppaneihin kuuluu koko joukko maailman jazzeliittiä. Hän on luonnollisesti soittanut Italian jazzin koko kerman kanssa, kuten Gianluigi Trovesi, Giorgio Gaslini ja Enrico Rava. Muun maailman muusikoista voi mainita vaikka nimet Kenny Wheeler, John Taylor, Michel Portal, Dave Holland, John Abercrombie ja John Zorn. Fresu on ollut erittäin ahkerasti levytysstudiossa. Hänen soittoaan voi kuulla peräti yli 120 levyllä ! Fresu kiertää myös paljon esiintymässä eri yhtyeidensä ja projektien kanssa. Fresun monipuolisuudesta saa hyvän kuvan seuraavasta viimeaikaisten hankkeiden luettelosta: Chet Baker-tribuutti yhdessä Enrico Ravan kanssa, duo tunisialaisen Dhafer Youssefin kanssa, projekti jazzkvartetille, jousikvartetille ja laulusolistille, Angel Quartet kitaristi Nguyên Lê kanssa sekä Fresun italialainen kvintetti. Vuonna 2000 Fresu ja Angel Quartet vierailivat Kalottjazz & Blues-festivaalilla. SitaattiOn ilmiselvää, että jokaisen jazzmuusikon täytyy tuntea hyvin afroamerikkalainen musiikkiperintö, ymmärtää sen historiaa, muotoa ja sanastoa, mutta muusikon on tunnettava yhtä lailla myös oma historiansa ja oma kulttuuriperintönsä. On hyödytöntä puhua "eurooppalaisesta" ja "amerikkalaisesta" jazzista, koska näilläkin alueilla soitetaan monilla tyyleillä eri lähtökohdista. Jos minun täytyy antaa musiikilleni jokin leima, se voisi olla "nykyjazzia eurooppalaiselta pohjalta. Voin yhtä hyvin hakea vaikutteita niin Sardiniasta kuin Afrikastakin tai Faurélta, Monteverdiltä tai Morriconelta. Paolo Fresu Down Beat-lehden haastattelussa 9/2001 |
|
LevytyksiäKuten tuossa yllä jo mainittiinkin, Fresu on ollut todella uutterasti studiossa. Eri lähteissä on hieman vaihtelevia tietoja, mutta Fresun omiin nimiin lasketaan reilusti toistakymmentä levyä. Rivimiehenä Fresu on siis ollut mukana yli sadalla levyllä. Alla on lueteltu, kuten muillakin Passikuvat-sivuilla, vain sellaisia levyjä, jotka omasta levyhyllystä löytyvät. Omia levytyksiä
Muita levytyksiä
|
|
Lähteitä
|
|