Pohjanmaa Tulessa III

26.5-27.5.2007 Kenttäraportti Etelä-pohjanmaan sissiosaston ”Risti” toimista konfliktin aikana. Raportin kirjoittanut Ryhmän varajohtaja Alikersantti Kemppainen.

26.05.2007

Ensikosketus viholliseen
Saavuimme Siilasteen Sissiliikkeen ja Järjestysjoukkojen konfliktipisteelle joskus 17:00 tienoilla, aurinko paistoi vielä kirkkaasti ja ilmasto oli muutenkin suotuisa. Varusteemme olivat silti puutteelliset sillä tarkka-ampujamme kivääri oli mennyt epäkuntoon marssin, tästä syytimme ryhmän ulkopuolista yksityistä varustekauppiasta joka toimitti hajonneita tuotteita.Ikävä kyllä myös tarkka-ampujamme konepistooli oli epäkunnossa (ehkäpä huonointa tuuria mitä olen nähnyt). Jaoimme varusteita uusiksi jotta saimme kaikille tasapuolisen aseistuksen ja varustuksen.Olimme valmiit toimintaan.

Olimme saaneet tietoja että Järjestysjoukot tiedustelivat konfliktialuetta ja päätimme tehdä heidän tehtävästään helvettiä. Pienehkön jalkamarssin päätteeksi tiedustelija ilmoitti vihollisesta juuri arvioidun aukean reunamilla.Suoritimme useita harhautushyökkäyksiä, ikävä kyllä hieman ryhmäntoimintaa hioen menetimme muutaman miehen.Myöskin muutama oletettu liittolais-sissiryhmä avasi tulen meitä kohti ja maksoi siitä hengellään.

Vihollinen tuntui olevan kokeneempaa kuin odotimme sillä he eivät rynnäköineet väijytyksiimme tai lähteneet turhautuneena takaa-ajoon, he tuntuivat tekevän samaa kuin me. He harrastivat sissitoimintaa viimeisen päälle ja täten tilanne olikin jatkuvaa kissa ja hiiri-leikkiä. Hetkeä myöhemmin radioyhteys Siilasteelta katkaisi toiminnan ja vetäydyimme leiriimme joka sijaitsi kauempana konfliktipisteestä.

Siilasteen tukiosastona
Saimme ohjeet radion välityksellä estää Järjestysjoukkojen toimintaa ja mahdollista leirin pystyttämistä. Ryhmänjohtajamme Ylikoski antoi marssikäskyn ja lyhyessä ajassa siirryimme vihollisen sivustaan. Jälleen saimme vastineeksi antisissi-toimintaa mutta olimme jo tottuneet tähän ja koukkasimme kerta toisensa jälkeen. Yht`äkkiä huomasimme olevamme suorassa kontaktissa vihollisen muutaman sotilaan kanssa ja kuulaa viuhui ilmassa, yksi alaisistani kaatui. Vastasimme tulee erittäin raskaasti (miltei 2000 kuulaa) ja tuloksena oli vain lisää vihollisia, ryhmämme korpraali Tuohino ilmoitti sivustan kusevan hetkenä minä hyvänsä. En halunnut menettää hyviä asemia mutta kun kuulin hänen huutavan asian toistamiseen,annoin IRTI –käskyn. Ryhmä irrottautui taistelusta erittäin vilkkaasti ja vetäydyimme tiheään metsään ketunlenkin päässä vihollisesta. Tässä vaiheessa saimme radiolla yhteyden ryhmänjohtajaamme ja vetäydyimme hänen käskyjensä mukaan parempiin asemiin.

Kokoonnuimme RJn käskyjen mukaisesti ja aloitimme pikaisen varusteiden tarkastamisen,henkilökohtaisen huollon sekä ammusten lipastamisen. Emme olleet paikalla kuin reilut viisi minuuttia kun etuvartiosta ilmoitettiin että vihollinen lähestyy seuraten tarkasti meidän reittiämme. Koska epäilimme vihollisen vahvuuden olevan huomattavasti suurempi kuin meidän päätimme ottaa irti ja suunnistaa kohti omia asemiamme jossa meitä kuulemma tarvittiin. Varovaisen marssin päätteeksi saavuimme omiemme asemien läheisyyteen, asemat olivat tulen alla. Lähestyimme varovaisesti asemia ryhmänjohtajan käskyjen mukaan ja saimme kontaktin omiimme. Tässä vaiheessa vihollinen oli vetäytynyt alueelta ja pystyimme kommunikoimaan juoksuhautojen suojassa tilanteesta.

Saimme käskyn palata takaisin vihollisenlinjojen poikki ja hakea leirinvälineistöä. Hieman väsyneenä mutta moraalisesti voitokkaana aloitimme marssin takaisin kohti vihollista. Kevyen mutta varovaisen marssin päätteeksi jouduimme tulikontaktiin, ampuja avasi tulen meitä kohti ilman epäröinti joten oletimme sen olevan varmuudella vihollinen (kenelläkään ei ollut näköhavaintoa). Aloitimme varovaisen lähestymisen ja jouduin toistamiseen huomauttamaan ryhmänjohtajaamme tiedustelijoiden käytöstä, eikä marssia itse kärjessä. Pienehkön tulitaistelun jälkeen, vihollinen oli lyöty ja yhdytimme liittolaistemme takajoukot. He kertoivat että kyseiset leirivälineistöt olivat jo asemissa eli sieltä mistä tulimme, emme voineet uskoa korviamme. Ryhmänjohtajat suorittivat taktiikka-palaverin ja kohta marssimme takaisin kohti juoksuhautoja.. .. tässä vaiheessa miehistön katseet olivat ehkäpä turhautuneita mutta silti motivoituneita tehtäviinsä.Saavuimme takaisin asemiimme ilman viholliskontakti vaikka havaitsimmekin alle kymmenen hengen vihollisryhmän ylittämässä sadan metrin päässä tietä. Informoimme asemien komentajaa joka ei ollut Siilaste, saimme käskyn suojata aluetta.

Vihollinen iski seuraavan puolen tunnin ajan usean kerran ja vihollinen torjuttiin vaikkakin etuvartiosta ei ollut tietoakaan, puhumattakaan lähivartiosta. Päätimme levähtää hetkisen suojassa ja antaa sissien hoitaa vartiotehtävät.Ei mennyt kymmentä minuuttia kun tämä hetkinen komentaja saapui leiriin ja antoi käskyn pystyttää pääteltta, hetken ihmettelimme päätöstä mutta ryhdyimme töihin ilman mukinoita sillä tiesimme olevamme porukan nopeimmat teltan pystyttäjät (ainakin sillä kokoonpanolla). Samoihin aikoihin alkoi vihollisen hyökkäys jossa vartioasemista ei tuntunut olvena mitään hyötyä sillä vihollinen pääsi iskemään kerta toisensa jälkeen suoraan leirin ytimeen. Tässä vaiheessa miltei meidän koko ryhmämme kärrättiin joukkosidonta paikalle, siellä ihmettelimme että reilut kymmenen sissiliikkeen jäsentä ei pysty estämään vihollisen hyökkäystä edes hetkiseksi. Palasimme leirille jossa aloitimme teltan pystyttämisen, teltta oli hetkessä pystössä.

Ilmoitimme että Sissikomentaja Siilaste on tervetullut uuteen matalaan majaansa, hetkeä myöhemmin hän saapui alueelle.A-tarvikkeita ja juomaa kului kun saimme juosta ympäri leiriä sekä suorittaa kiertovartioita, silti vihollinen iski koko ajan raskaasti. Kenraali Siilaste otti loppujen lopuksi osuman kun Sissiliikkeen (ja ryhmämme, mutta pääsääntöisesti Sissiliikkeen) vartiotoiminta oli pelkkää sekasotkua. Vihollisen sotilas teloitti Kenraali Siilastetta lähietäisyydeltä, hänet evakuoitiin välittömästi alueelta. Tämä nostatti vihan ryhmämme meihistöön ja ryhmänjohtajan komennon myötä oli aika viedä taistelu vihollisen maaperälle. Varusteet nopeasti pakattuamme, aloitimme marssin kohti vihollisen asemia. Miltei samantien Sissiliikkeen komentaja ilmoitti että oli tulitauko ja meidän tulisi palata leiriin; velka oli siis vielä maksamatta.

27.05.2007

Sissitoimintaa
Muutaman tunnin tauon jälkeen, saimme käskyn edetä vihollisen linjojen taakse ja aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoja.
Osa ryhmästämme oli vielä toipilaana joten otin itse komennon vajaavaisesta ryhmästämme, kakkosmieheksi nimitin Korpraali Taanilan (kenttäylennys) joka oli koko päivän toiminut erittäin kiitettävästi. Neljä miehen ryhmämme pujahti helposti huomaamatta vihollisen alueelle ja vaikka taistelut Sissiliikkeen ja Järjestysjoukkojen välillä raivosikin, emme ottaneet osaa.

Meillä oli selvä tehtävä; tuhota vihollisen leiri sekä eliminoida viholliskomentaja Tervonen (sekä anastaa tältä mahdolliset dokumentit). Vauhtimme oli hidasta ja yritimme paikallistaa vihollisen tukikohtaa, tässä välissä kylläkin paikallistimme vihollisen muutaman pienemmän aseman jotka tietenkin merkattiin karttaan tulevaa varten. ”Maltti on valttia” sanoi Rahikainen jäissä ja niinpä löysimmekin vihollisleirin. Hetken tilannetta tutkittuamme havaitsimme sen olevan minimaalisesta vartioitu ja teltassakin kuului kovaääninen kuorsaus. Asetin sivuvartijat ja aloitimme leirin valtaamisen.Suojasin Korpraalia ylhäältä hänen tutkiessaan leiriä, tilanne tuntui erittäin makoisalta aina siihen saakka kun sivuvartiosta ampui kiertopartion ja tilanne laukesi. Korpraali ”tuhosi” leirin ja vetäydyimme alueelta pikamarssia läheiselle suolle.

Vihollinen ei lähtenyt takaa-ajoon ja saimme hetken aikaa hengähtää ja hoitaa varusteita.

Vihollisen ”ylimielinen asenne” jäi hieman kaivelemaan ryhmäämme ja päätimme olla tällä kertaa itse ”röyhkeitä”.
Palasimme vihollisen leirille tismalleen samaa reittiä kuin pakenimme ja ei ollut yllätys ettemme törmänneet yhteenkään viholliseen. Jälleen tutkimme asemia ja havaitsimme leirin olevan jälleen heikosti suojattu, ainostaan muutama vartiomies.Aloitimme hiljaisen hyökkäyksen joka kylläkin murtui ikävällä tavalla. Itse havaitsin vihollisen joka tarkkaili etenevää sissikorpraaliamme, nostin aseen tähtäsin ja laukaisin. Hetkeä myöhemmin tunsin itseni typeräksi koska kyseinen mies oli jo ”kuollut”. Etenevä sissimme havaittiin välittömästi ja hän kaatui tulituksen alla, huusin IRTI komennon ja vetäydyimme jälleen läheiselle suolle. Tilanne hajoitti aivan täysillä ja päätimme lähteä hakemaan lisämiehitystä leiriltä.

Leirille saavuttuamme pidimme pienen lepotuokion ja selvitimme tämän hetkista tilannetta. Tällä aikaa ryhmänjohtajamme sekä muutama muu mies valmistautuivat uuteen iskuun vihollisen alueelle.Oli hiljainen hetki ennen myrskyä.

Aamuyö Operaatio
Ryhmänjohtajamme sai ohjeita Kenraali Siilasteen kakkosmieheltä, ilmeisesti Sissiosasto aikoi hyökätä vihollisen kontrolloimiin pisteisiin ja tarvitsi meidät tausta tuekseen häiritsemään vihollista. Olimme mielissämme koska pääsimme jälleen soluttautumaan vihollisen asemien taakse joka tuntui sujuvan meiltä hyvin. Ryhmämme oli yhtä miestä täysilukuinen ja hänetkin korvasi mies sissiosastosta (en muista nimeä). Aloitimme marssin aloitusasemiimme josta syöksyisimme vihollisen linjojen läpi nopeasti ja mahdollisimman äänettömästi. Asemiin saavuttuamme tilanne oli vielä rauhallinen ja aloitimme tien ylityksen.

Kun ensimmäiset miehet olivat ylittäneet tien, näin kuinka vihollisen ryhmä liikkui suoraa meitä kohti. Samaan aikaan heidän tiedustelijansa havaitsi meidän kärkimiehemme, täten huusin varoituksen ja aloitin tulittamisen. Seurasi hetken ”sokea” tulitaistelu kun molemmat osapuolet tulittivat sokkona n.15m välimatkalta toisiaan. Tiedettävästi kumpikaan osapuoli ei kärsinyt tappioita ja molemmat ottivat miehistönsä irti. Olimme paljastuneet.

Ryhmänjohtajamme ei tästä lannistunut vaan käski koukata syvempää ja niin teimme, hetkeä myöhemmin olimme vihollisen sivustassa eikä vihollisen takaa-ajopartioista/hyökkäyspartioista ollut jälkeäkään. Pidimme pienimuotoisen palaverin ryhmänjohtaja Ylikosken,Korpraali Taanilan ja itseni kanssa, kävimme läpi aiempaa hyökkäystä ja taktiikkaa millä pääsimme pitkälle. Lähdimme etenemään avorivissä kohti vihollista, mahdollisimman hiljaa ja rauhallisesti. Kuulimme taustalla pauhaavan taistelunäänet ja pystyimme sen mukaan päättelemään vihollisen etäisyyden. Ohitimme muutaman pisteen ja saavuimme lopulta vihollisen tukikohdan läheisyyteen sekä tyhjäksi jätetylle taktiselle pisteelle. Rj lähetti yhden miehen valtaamaan pisteen ja loput jatkoimme matkaa itse vihollisen tukikohtaan. Uskoimme että vihollinen olisi oppinut virheistään ja suojannut ylämaastonsa mutta kun pääsimme lähemmäksi tajusimme vartion edelleen puuttuvan. Samoihin aikoihin kuulimme ”helvetin repeävän” oman leirimme suunnassa ja käsitimme hyökkäyksen olevan käynnissä. Iskimme nopeasti leiriin ja tuhosimme sen jälleen, vetäytyessämme kohti omaa leiriämme, saimme kuulla että vihollinen oli iskenyt lujaa ja aiheuttanut massiivisia tuhoja (vallannut leirin). Saimme vetäytymiskäskyn ja aloitimme jalkamarssin kohti liittolaistemme leiriä.

Viimeinen mahdollisuus
Koko yön olimme iskeneet vihollista vastaan sissitaktiikoita hyväksi käyttäen ja olimme unohtaneet oikean päämäärämme eli Kapteeni Tervosen eliminoimisen. Tunnelma leirissä kuvasti että olisi viimeisen rynnistyksen paikka ja tämä tietäisi että se olisi myös meidän viimeinen mahdollisuus eliminoida Kapteeni Tervonen ennen kuin vetäytyisimme kotikonnuille painimaan karhujen kanssa . Saimmekin käskyksi häiritä vihollisen toimintaa sekä eliminoida Kapteeni Tervonen.

Ryhmämme jaettiin pienempiin ryhmiin (2-3 hlö) jotka lähtivät partioimaan aluetta ja aiheuttamaan mahdollisimman paljon tuhoja vihollisjoukoille. Oma ryhmäni eteni suoraa keskeltä taisteluiden keskelle, kuulimme kokoajan taistelun ääniä ja näimme varjoja jotka taistelivat toisia varjoja vastaan. Pysyttelimme taustalla pitkään ja etenimme vihollisen tukikohtaa päin. Tukikohdan läheisyyteen saavuttuamme jouduimmekin tulituksen kohteeksi,vastasimme tuleen ja jatkoimme etenemistä (tällä kertaa emme ottaisi irti ennen kuin Tervonen lepäisi haudassa). Kaiken tohinan keskellä,tunsin osuman olakapäässäni ja kaikki pimeni. Viimeiset äänet olivat vihollisen ja oman ryhmän välinen tulenvaihto.

Havaihduin omatekoisilta baareilta tukikohdastamme ja kuulin että ryhmäni oli vielä kentällä vaikka osastomme miehiä oli muitakin lääkintäpisteellä. Päätin palata takaisin kentälle ja hakea omat pois tuolta kuulantäytteisestä helvetistä. Hetkeä myöhemmin yhdytin korpraali Tuohinon sekä pari muuta kentältä tukikohtaan eksynyttä, kerroin heille suunnitelmani hakea omat pois ja mahdollisesti suorittaa tehtävämme loppuun. Kaikki olivat samaa mieltä.
Etenimme rintamalinjan yli kun saimme viestin ryhmänjohtajaltamme: Kapteeni Tervonen oli eliminoitu ja häneltä oli saatu haltuun tärkeitä dokumentteja. Ongelma oli että ryhmänjohtajamme oli miltei yksi keskellä vihollista, täten sovimme alueen jonka raivaamme vihollisesta jotta omat pääsevät ongelmitta kotiin. Kaikki sujui odotettua helpommin sillä kyseinen alue oli tyhjä ja saimme omat rintamalinjan yli ilman laukaustakaan, suuntasimme takaisin leiriin sillä tehtävämme oli suoritettu.

Hauskaa oli huomata että kiertovartio ei toiminut vieläkään ja hetken levättyämme päätimme puhdistaa lähialuetta.Kohtasimme vihollista jonka kanssa sitouduimme taisteluun.

Hetkeä myöhemmin sota oli ohi.

YLEISRAPORTTI TAPAHTUMASTA:

Ryhmämme piti tapahtumasta todella paljon sillä saimme pitkästä aikaa (miltei ensimmäistä kertaa) toimia täysin omana ryhmänä ja toimia vielä melko itsenäisesti. Maasto oli todella loistava ja antoi mahdollisuuksia kunnon sisseilyyn kuin myös suoraan sotimiseen. Ilmasto vuorostaan vaihteli sillä illasta oli kuuma  (kuten yleensä airsoftissa) mutta yö oli todella kylmä eikä käynyt mielessäkään jäädä paikalleen kökkimään kun oli pitempi tauko. Teltta oli tietenkin käytössä mutta se olisi jo tarkoittanut useamman tunnin unia eikä ainakaan allekirjoittanut tullut oulunsaloon nukkumaan. Ruoka oli järjestetty tyylikkäästi aidosta vanhan ajan “soppatykistä” ja paikalla ollut henkilökunta (harmi kun en muista nimiä, lisään tänne myöhemmin) oli pukeutunut asiaankuuluvasti ja tarjosivat maittavaa hernesoppaa sekä lettuja.

Yllätyksenä tuli vihollisjoukkojen kokemustaso mutta loppujen lopuksi se tuntuikin paljon mukavammalta taistella kokeneempaa vihollista vastaan kuin aloittelijoita. Hiki virtasi ja kuulaa meni. Parit erittäin “kuumat” irtautumiset saatiin ottaa ja takaa-ajava vihollinen antoi allekirjoittaneeseenkin lisävauhtia :)
Harmittamaan jäi ehkäpä vihollisleirin suoran vartion puuttuminen mutta tämä oli ilmeisesti osapuolen komentajan päätös?
Onneksi paikalle sattui molempina kertoina kiertovahtia tai respaavaa vihollista niin ei tullut yksinäistä.

Tehtävät olivat selkeitä ja toimivat ainakin meidän ryhmällämme todella mukavasti, varsinkin tuossa loistavassa maastossa.
Tauot välistä vähän venähtivät mutta toisaalta tämä ymmärtää kun mukana oli kumminkin MPKry järjestämän leirin aloittelevia softaajia sekä tietenkin rajallinen määrä saunatilaa (tarkoittaen yöllistä tulitaukoa). Mukava oli nähdä tuttuja naamoja ja tutustua myös uusin tuolla yöllisellä tauolla, nuotion äärellä. Harmi kun emme saaneet kuvaa tuosta mystisestä usvasta joka levisi koko vesistön päälle tuon kyseisen tauon aikana. Ai niin unohdinkin mainita että yhden taistelijamme trk-kivääri ja backup konepistooli sanoivat sopimuksen irti ennen peliä joka olikin kova isku meidän suunnitellulle trk-parille. Onneksi lastasimme miltei kaikki yhdistyksemme aseet mukaan, täten aseet eivät loppuneet kesken, eivätkä akut. Kuviakin olisi ollut mukava saada enemmän mutta kun innostuu softaamaan, jää yleensä kamera tois-sijaiseksi.

Kiitokset pelinjärjestäjille, kenttäkeittiön kokeille,vihollisosapuolelle ja tietenkin oman osapuolen taistelijoille.
Hauskaa oli, muuta ei voi sanoa.

Teksti: Mika Kemppainen
Kuvat: Petri Tuohino