Vesa Neiglick  20.6.1966-24.2.2009

vesa


In Memoriam
 

Tiistai aamuna 24.2. istuessani tietokoneen ääressä, katsoin ulos ja näin kahden paloauton menevän ohitse Tuusmäkeen päin. Ajattelin mielessäni ettei vaan olisi Vesan talo mikä palaa. Puhelin soi heti yhdeksän jälkeen jossa kuulin ajatukseni osuvan oikeaan. Tuntui kuin kaikki pysähtyisi, ja mielessä ajatukset pyöri ettei tämä voi olla mahdollista. Ja toivottavasti ei kukaan ole vaan menehtynyt palossa, mutta päivän aikaan alkoi tulla viestiä että kaksi ihmistä olisi menehtynyt kyseisessä palossa. Päässä vaan pyöri että, miksi, miksi….  Huilipaikassa kaikki työntekijät olivat murheissaan. Siellä pysähtyi kaikki toiminta kuin seinään, päätimme hallituksen kesken että Huilipaikka on loppuviikon kiinni.

Seuraavalla viikolla alkoi toiminta pikku hiljaa. Mutta tuntui kuin jotain oleellista puuttuisi. Sillä Vesa oli kuin itse Huilipaikka. Keskuudestamme puuttui henkilö joka omalla persoonallaan toi hauskuuden työntekoon. 

Vesa oli iloinen, vastuuntuntoinen, hoiti asiat aina ja Vesalta voi kysyä asiasta kuin asiasta, jos hän ei  itse tiennyt vastausta niin otti siitä selvää. 
Vesa kuunteli  mitä toisilla oli sanottavana, ajatteli myös asioita pitkälle eteenpäin. Hän laittoi itsensä usein totaalisesti likoon Huilipaikan asioiden ja muidenkin työttömien asioiden suhteen. Vesa jos koki toisen kärsivän vääryyttä, hän halusi aina olla auttamassa. Vesa oli mies joka piti jalat maassa, vaikka juosten. Vesa oli suora ihminen, hän sanoi asioista niin kuin ne oli, eikä kierrellyt asioita. Jotkut eivät ehkä pitäneet siitä.

Vesa toimi työttömien asioissa niin paikallisella kuin alueellisella tasolla sekä myös valtakunnallisesti.  Aluevastaavana hän hoiti  Etelä-Savon asioita ja ajoi parempia oloja työttömille sekä valtakunnallisesti. Vesa oli TVY Ry:n varapuheenjohtaja  ja  yksi ehdokkaista TVY Ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Vesa oli myös aikeissa aloittaa Varkauden työttömien toiminnan uudelleen, tapaamiset oli jo sovittu onnettomuuspäiväksi. Hänet valittiin myös viime syksynä kunnallisvaaleissa valtuustoon sosiaalidemokraattien riveistä, mutta yhtään kertaan hän ei kerinnyt olla kokouksissa.

Jäsenistö valitsi minut Vesan tilalle yhdistyksen johtoon. Saappaat ovat isot johon astun, mutta teen kaikkeni yhdessä jäsenten, asiakkaidemme ja työntekijöiden kanssa että Vesan luoma työ ja arvot säilyisivät tulevaisuudessa ja voisimme myös siirtää nämä tuleville jälkipolville.

Tänään 29.4.2009 kirjottaessa tätä muistokirjoitusta on vahva tunne että Vesa on läsnä Huilipaikassa. Moni on tuntenut saman tunteen ja eikä ihme olihan tämä  kuin Vesan toinen koti.

 

Pirkko Tyrväinen

Puheenjohtaja