TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

 

Johdanto

Yhdistys täytti 30 vuotta 6.11. Juhlavuosi oli vilkas ja täynnä toimintaa vapaaehtoisvoimin ja talkoohengessä toimien. 

Jäsenistö

Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.2009 oli 285 henkilöä. Uusia jäseniä vuoden aikana liittyi 3 ja poistuneita oli 13. Jäsenkirje lähetettiin toukokuussa. Kirjeessä kerrottiin kesän tapahtumista. 

Yhdistyksen hallinto

Yleisiä kokouksia on pidetty Vasaraisten koululla kaksi: kevätkokous 3.3., osanottajia 17 ja syyskokous 3.11., osanottajia 16. Johtokunnan kokouksia on pidetty viisi.

Johtokunnan ja yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Leena Kekäle. Johtokuntaan ovat kuuluneet varapuheenjohtajana Marja Asikanius ja jäseninä Markku Hannula, Reijo Heininen, Helena Jaakkola, Sylvi Ronkainen, Ari Ruusuranta, Esko Toivonen ja Eeva Yrjänen. Rahastonhoitajana toimi Pirjo Paavola ja sihteerinä Anita Jalonen.

Tilintarkastajina ovat toimineet Markku Sainio ja Pekka Malmivuori sekä varatilintarkastajana Jouko Mäkilä.

Museon isäntänä oli Antti Uusitalo. Esineistön- ja arkistonhoitajana on toiminut Sylvi Ronkainen, museoalueen hoitajana Veijo Koivisto, internet kotisivujen hoitajina Maria ja Mika Hannula, sekä jäsenrekisterin ylläpitäjänä Reijo Heininen. 

Palkattuna työntekijänä oli Eira Linnala ajalla 1.5. – 30.09.2009 Hänen palkkakuluistaan palkkatuki kattoi 75% ja 25% maksettiin Muinan varoista. Aleksi Hannula oli Rauman museon palkkaamana kesätyöntekijänä heinäkuun ajan.  

Rauman ja Eurajoen kotiseutumuseoiden kehittämishanke

17.3. pidetyssä kokouksessa johtokunta päätti Muinan osalta hankkeen osa-alueista. Hankkeen hallinnoi Vasaraisten-Soukaisten kyläyhdistys. Hanketyöntekijöinä ovat olleet Sylvi Ronkainen ajalla 1.6. – 15.9.2009 ja Esko Toivonen 16.9.- 31.12.2009.

Hankkeen osa-alueiden toteuttamiseksi ovat museossa käyneet seuraavat asiantuntijat:

8.7.2009              Ritva Kemppainen, Lounais-Suomen Ympäristökeskus

                            - perinnemaiseman tarkistaminen

2.10.2009            Kimmo Härjämäki, Lounais-Suomen Ympäristökeskus

                            - ympäristösuunnitelma

29.7. 2009           Kirsi Rumbin, Rauman museo

                            - tekstiilien kuntokartoitus

7.10.2009            Niko Palonen, Vanhan Rauman korjauskeskus Tammela

                            - rakennusten kuntokartoitus

15.12.2009          Susanne Äijälä, Rauman museo

                            - arkistotilanteen katselmus

Toiminta

Kesän toiminta aloitettiin pajupäivällä 21.4. 09. Ohjaajina toimivat Marjatta Sundgren ja taiteilija Eija Suneli. Tehtiin pajumattoja ja muita pajutöitä. Toukokuun alussa asuinrakennuksen kaikki huoneet siivottiin perusteellisesti isolla talkoojoukolla.  

Kesäkuun alussa Rauman seudun museoviikonloppuna lauantaina 13.6. oli kädentaitopäivä, jolloin höylättiin päreitä ja esiteltiin lampaan keritsemistä, villan kehräystä sekä karstausta. Sunnuntaina 14.6. avattiin valokuvanäyttely ”Enne muina ja Muina ny ”, avaussanat lausui Eeva Yrjänen.

Näyttely oli avoinna 14.6.- 17.9.2009 ja kävijöitä oli n. 800. 

Juhannussunnuntaina 21.6.2009 järjestivät Rauman seurakunta ja diakoniakylätoimikunta Kesähartauden Muinan pihamaalla. 

Tiistaisin kokoontunut miesten talkooporukka kunnosti Muinan rakennuksia ja pihapiiriä. Tänä vuonna korjattiin päärakennuksen savupiiput ja ranthuaneen seinä.

Heinäkuun tiistaipäiviä ilmoiteltiin tapahtuma- ja talkoopäivien nimellä. Silloin talkoomiehet kunnostivat Ranthuoneen hirsiseinää: veistivät uusia hirsiä, koversivat nurkkasalvoksia ja vaihtoivat lahonneet seinähirret uusiin. Muita ohjelmia ja työnäytöksiä olivat: vihdanteko, yhteislaulu, aurinkovärjäys, tilkkumaton teko, tilkkupeiton tikkaus, kahvipussikassin teko, nypläys, virkkaus, himmelinteko, osmankäämikoristeet ja koristemaalaus. Yhteistyössä Kodisjoen kotiseutumuseon kanssa järjestettiin lapsille perinneleikkituokiot Kodisjoella 21.7. ja 28.7. sekä Muinassa 28.7. Leikittäjänä oli Kaarina Vainio.  

Elokuussa, 23.8. järjestettiin perinteinen kesäjuhla 30 -vuotisjuhlan merkeissä. Juhlapuhujana oli Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri Lassi Saressalo. Ohjelmassa oli näytelmä Muinan historiasta Enne muina ja Muina ny, jonka Markku Sainion kokoaman materiaalin pohjalta kirjoitti ja ohjasi Eila Saarva.

Juhlan yhteydessä kutsuttiin Laila Jalonen Muinan kunniajäseneksi ja annettiin Suomen kotiseutuliiton ansiomerkit Kyösti Paavolalle ja Eeva Yrjäselle. 

Syysmarkkinat pidettiin 6.9. hienon syyssään vallitessa. Muinan myyntipisteiden lisäksi oli mukana 15 muuta myyjää. Tuotteita oli monipuolisesti ja ostajiakin runsaasti. 

Sunnuntaina 1.11. johtokunnan jäsenet kunnioittivat edesmenneitä puheenjohtajia viemällä Monnan hautausmaalle seppeleet Sumeri Malmivuoren, Leo Soukaisen, Risto Jurvion ja Frans Arvon haudoille. Tämän jälkeen tarjottiin talkoolaisille syysateria Laitilan Poukanvillessä kiitokseksi ahkerasta työstä. Ateria oli osa Muinan 30-v juhlia ja aterialle osallistui 30 Muinan jäsentä. 

Museossa vieraili 13 ryhmää. Kokonaiskävijämäärä oli 1686 henkeä.  

Talous

Rauman kaupungin kulttuuritoimelta saatiin 500 euron avustus perinteisen kesäjuhlan/ 30v juhlan, valokuvanäyttelyn sekä museoviikonlopun järjestelyihin.

Museovirasto myönsi 1 500 euroa harkinnanvaraista avustusta päärakennuksen savupiippujen korjaukseen sekä Ranthuaneen kunnostukseen. LC Rauma Reimarilta saatiin vielä 300 euroa Kotiseutumuseo Muinan yleiseen toimintaan.

Rahavaroja on karttunut jäsenmaksuista, arpajaisista, opastus- ja pääsymaksuista, julkaisuista, matkamuistoista, päreitten myynnistä, kahvin myynnistä, kirpputorilta. 

Yhteydet ja yhteistyötahot

Yhdistys on jäsenenä Maaseudun Kehittämisyhdistys Ravakka ry:ssä ja Suomen Kotiseutuliitossa.

Yhteistoimintaa on ollut Rauman Seudun Kehitys Oy:n kanssa sekä Vasaraisten koulun ja Rauman seurakunnan, urheiluseura Vasaraisten Iskun ja Vasaraisten-Soukaisten kyläyhdistyksen kanssa. 

Tiedotus

Tapahtumista on ilmoitettu Länsi-Suomessa, Uudessa Raumassa, Maaseudun Tulevaisuudessa, Kaupungin tiedotuslehdessä, Arhippa-lehdessä, Satakunnan Radiossa sekä yhdistyksen kotisivulla internetissä. Myös sähköpostia on käytetty aikaisempaa enemmän. Jäsenten välisessä sisäisessä tiedottamisessa sähköposti on pääasiallinen kanava.

       


[pääsivulle]