|
|
Etusivu Toiminta Vinkit Jäsenedut Yhteystiedot Historia Linkit 
|
Marttojen historiaa Marttajärjestön historia
Marttojen perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Lucina Hagman Venäjän tsaari ei kuitenkaan myöntänyt järjestölle perustamislupaa, ja neuvokkaat perustajajäsenet muuttivat tarkoituksella kansalaisjärjestön säännöstöä. Uudeksi nimeksi keksittiin Martta, mikä viittasi sopivasti uskontoon. Perustamislupa tsaarilta heltisi, mutta ensimmäisinä vuosina yhdistyksen kokouksissa istui tavallisesti mukana poliisi kontrolloimassa tilannetta. Järjestö kasvoi nopeasti. Helsingin koulutetut perustajajäsenet lähtivät matkustamaan ja kertomaan järjestöstä muualle Suomeen, he värväsivät lähettejä viemään tietoa kylästä kylään ja kirjein kannustivat eri paikkakuntien naisia aloittamaan omia alaosastojaan. Lucina Hagmanin lapsuus ja aikuisuuttakin (Eevan kokoama osaksi III-taitoavain suoritusta varten) Lucina Hagmanin vanhemmat avioituivat 1840. He
tutustuivat Vaasassa oltuaan molemmat tuomari von Knorringin perheessä.
Äiti Sofia Margareeta Nordman toimi tuomarilla vaatevaraston hoitajana ja
vaatteiden neulojana. Hän oli hyvin taitava käsityöihminen. Isä Nils Johan
Erik Hagman, Koivulahden kappalaisen poika, joka oli senaikaisen tavan
mukaan saanut käydä koulua, koska oli poika, toimi kanslistina. Hän oli
ylioppilas ja kiinnostunut lakiopinnoista enemmän kuin isänsä toivomasta
teologisesta koulutuksesta. He eivät olleet kovin varakkaita, vaikka olivatkin säätyläisperhe. Isä kulki paljon metsällä tuoden kaikenlaista riistaa, joka olikin hyvä lisä elantoon. Hän ei ollut halukas käsittelemään saaliita, vaan se työ jäi äidille, eikä se kovin helppoa ollut. Äiti Sofia oli hyvin tarmokas, taitava ja napakka nainen, joka piti perheen ohjat käsissään. Kankaankudonnalla ja ompeluksilla tuli kipeästi tarvittavaa tuloa. Lasten kasvettua tytöt saivat auttaa äitiä ja oppivat kotiaskareita. Kälviä oli vilkkaalle ja iloiselle Lucinalle hyvä
asuinympäristö. Kodin lähellä oli joki, joka tarjosi mukavia leikki- ja
kahluupaikkoja. Lucina vietti paljon aikaa Tyko-veljen kanssa. He istuivat
ongella monet tunnit, saaliista ei ollut niin väliä. Talvella he laskivat
joentörmältä mäkeä, ja joessa oli sen jäädyttyä napakelkka, jossa sai
hyvää kyytiä. He samoilivat metsässä. Naapurissa asui Lucinan Juho-kummi,
suutari, josta Lucina piti kovasti. Hän vieraili usein siellä, sai istua
kummi Juhon polvella ja syödä maitokeitosta kuoren, mikä oli tytöstä
hyvää. Lucina oli innokas oppimaan. Setä opetti häntä veistämään puuta,
ompelemaan pikilangalla, kiskomaan päreitä ja lautaakin höyläämään. He
valmistivat yhdessä äiti Sofialle hyllyn Lucinan höyläämistä laudoista.
Äiti opetti lapsiaan lukemaan, vaikka katekismus oli
Lucinasta vaikeaselkoinen. Ompelemisesta Lucina ei oikein pitänyt. Sitten Tyko-velikin pääsi kouluun Kokkolaan. Tämä asia hieman harmitti Lucinaa. Isä otti tytön usein mukaansa virkamatkoille, ja Lucina sai ohjastaa vanhaa Bruunia. Lucina sai myös kirjoittaa isän virkakirjeitä. Kerran Lucina huomasi isän kirjoittaneen kirjeeseen, että hän oli harmistunut, koska Lucina oli tyttö. Tämä koski tytön sydämeen eikä hän ymmärtänyt moista. Myöhemmin asia selvisi. Isä huomasi Lucinan lahjakkuuden, vaan eihän tyttöjä koulutettu. Vanhin veli August pääsi ylioppilaaksi. Lucinalle koitti riemun päivä, kun hän pääsi äidin kera Kokkolaan Tykon joulujuhlaan. Äiti oli ommellut tytölle hienot uudet vaatteet ja suutari teki ”vasikannahkajalkaimet”. Lucina sai ohjastaa vanhaa Bruunia menomatkalla. Lumoutuneena tyttö astui luokkaan, jossa oli paljon kynttilöitä. Onnellisena hän kuunteli erään pojan lukemaa runoa ja kuoron lauluja. Kotimatkalla Tyko sai ohjastaa. Oli talvi v. 1865. Lucina tuli postinhakumatkalta ja toi isälle kirjeen, jossa ilmoitettiin siirrosta Raippaluotoon. Lucina tunsi haikeutta, pitääkö jättää synnyinseutu, rakas Kälviä. Toisaalta nyt hän pääsisi tuohon merkilliseen ”maailmaan”, joka jotenkin kiehtoi häntä. Jospa vaikka pääsisi kouluun! Kuten aiemmin kävi ilmi, 1800-luvun alkuun asti koulutus oli vain poikien etuoikeus. Vuonna 1843 säädetyllä koulujärjestyksellä perustettiin ensimmäiset valtion tyttökoulut. Lucina sai ajalleen tyypillisen koulutuksen Vaasassa. Perheen muutettua Raippaluotoon pääsi Lucina kouluun. 1860-luvulla koulua käynyttä tyttöä pidettiin
melkeinpä ihmeolentona. Lucina olisi halunnut lääkäriksi, vaan siihen
aikaan se oli lähes mahdotonta. Opettajan ammattiin hän pääsi
kouluttautumaan. Lapsuuden rakkaus eläimiin säilyi. Lucinalla oli myöhemmin kaksi koiraa kodissaan. Lapsena Kälviällä hänellä oli vanha Bruuni-hevonen hänen lemmikkinsä, jota hän muisti myöhemmin kaupungissa asuessaan katsellessaan ikkunastaan kadulle, jossa oli Wetterhoffin Polle. Hän kirjoitti:”Polle, Polle kuinka kaunis sinä olet. Kauniimpi, uskollisempi ja puhtaampi kuin moni ihminen. Ei muuta vikaa kuin ettei sinua voi syliinsä ottaa”.
Lähteet:
Lucina Hagman, aikuisikä (Airin kokoama eri lähteistä) Lucina Hagman syntyi 5.6.1853 Kälviällä ruotsinkieliseen säätyläisperheeseen. Hän oli perheen nuorin, kuudes lapsi. Isä oli nimismies Nils Johan Erik Hagman ja äiti Sofia Margareta. Äiti oli tarmokas nainen, joka piti kurissa sekä miehensä että lapsensa. Hän hoiti jopa osan nimismiehen tehtävistä, sillä Nils oli enemmän kiinnostunut metsästyksestä kuin virkatehtävien hoitamisesta. Myös kaikki lapset auttoivat isää vuorotellen viran hoitamisessa ja kirjoittivat mm. isänsä virkakirjeitä tämän antamien ohjeiden mukaan. Lucina oli vilkas lapsi, jonka oli vaikea istua sisällä ja opetella perinteisiä naisten töitä, ompelua ja taloustöitä, kun veli sai samaan aikaan leikkiä ulkona. Perhe suomalaistui 1800-luvun lopulla. Perhe ei ollut varakas ja perinnöksi lapsille voitiin antaa vain koulutus. Hagmaneilla lapset saivat ensin opetusta äidin ohjauksessa. Lucinan oli mahdollista päästä Vaasan tyttökouluun, koska perhe muutti Vaasan seudulle. Lucina olisi halunnut kouluttautua lääkäriksi, mutta se ei ollut naisille mahdollista 1800-luvulla. Vanhempi sisar Sofia oli valmistunut Jyväskylän seminaarista opettajaksi vuonna 1871. Lucina seurasi sisartaan. Hän ryhtyi opettajan ammattiin käytännön syistä (ei ollut kutsumusammatti), hänen oli elätettävä itsensä ja leskeksi jäänyt äitinsä, mikä oli nuorimman lapsen velvollisuus. Lucinalla ei myöskään ollut toiveita hyvästä avioliitosta, koska hän oli varaton. Virkaura Lucina Hagman valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1875. Saman vuonna hän aloitti Hämeenlinnan valmistavan koulun johtajana. (Valmistavalla koululla tarkoitettiin yksityistä koulua, joka valmisti oppilaat oppikoulua varten.) Tässä virassa hän toimi vuoteen 1886. Samaan aikaan hän oli Hämeenlinnan ruotsalaisen tyttökoulun matematiikan opettajana vuosina 1877 - 1881. Vuonna 1886 hänet valittiin Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun johtajaksi, mitä virkaa hän hoiti toistakymmentä vuotta. Vuonna 1899 Lucina Hagman perusti Helsingin Uuden Yhteiskoulun. Se toimi aluksi Lucina Hagmanin lainavaroilla ostamassa puutalossa Helsingin Kirkkokadulla. Samalle tontille rakennettiin uusi koulurakennus v. 1903. (Nykyisin koulu toimii Pihlajamäessä.) Uudessa Yhteiskoulussa Lucina Hagman sai toteuttaa opettajan taitojaan. Koulun johtajana hän toimi aina vuoteen 1938 saakka, siis varsin iäkkääksi. Koulun hän omisti vuoteen 1938, jolloin se siirtyi osakeyhtiölle. Lucina Hagman oli innokas yhteiskouluaatteen kannattaja. ”Hänen mukaansa erilliskoulutus johti siihen, että nuoret naiset ja miehet elivät täysin toisenlaisissa maailmoissa eivätkä tienneet toisistaan juuri mitään. Erilliskasvatus teki tytöistä ja pojista yksipuolisia ihmisiä. Samalla erilliskasvatus esti tyttöjä saamasta kunnon opetusta, koska tyttökoulujen opetusohjelmat olivat kevyempiä ja vähemmän teoreettisia kuin poikakoulujen” (suora lainaus Anne Ollilan kirjasta: Jalovelvollisuus). Samaa koulua käydessään tytöt ja pojat oppisivat ymmärtämään toisiaan ja saisivat samanlaiset lähtökohdat elämälleen. Vastustajat väittivät, että yhteiskoulu tuhoaisi naisen ja miehen luonnollisen eron. Hagmanin mukaan yhteiskoulu ei voisi muuttaa naiseuden ja mieheyden olemusta. Hän kirjoitti: ”Koivusta ei tule kuusta, vaikka se kasvaa kuusen rinnalla, mutta metsä, jossa ne kasvavat rinnakkain on kauniimpi.” Suomen Naisyhdistyksen oli tarkoitus perustaa tyttökoulu Helsinkiin, mutta Lucina Hagmanin voimakas sanomalehtiartikkeli yhteiskoulun puolesta sai mielipiteet muuttumaan ja perustettiin aikaisemmin mainittu Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Yhteiskasvatusaatteen lisäksi Lucina Hagman pyrki edistämään oppilaskeskeisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta koulussa. Koulutyössä hän painotti erityisesti koulun merkitystä oppilaiden henkisenä kasvattajana. Hän kehitteli ns. luonnekaavoja oppilaiden persoonallisuuden huomioon ottamiseksi. Uudessa Yhteiskoulussa hän aloitti raittiusopetuksen ensimmäisenä oppikouluna Suomessa Kasvatuksellisista ja pedagogisista ansioistaan Lucina Hagman sai ensimmäisenä naisena Suomessa professorin arvonimen vuonna 1928. Yhteiskunnallinen vaikuttaja Jo Jyväskylän seminaarissa ollessaan Lucina Hagman alkoi kiinnostua yhteiskunnallisista kysymyksistä. Naisasia, raittiusasia ja rauhantyö olivat erikoisesti hänen kiinnostuksen kohteitaan. Asioihin hän perehtyi lukemalla ahkerasti. Lucina Hagmanin periaatteisiin kuuluivat vapaus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja hänen korkeimpana ihanteenaan oli ihmisyysaatteen toteuttaminen. 1880-luvulla hän alkoi osallistua julkiseen keskusteluun julkaisemalla kirjoituksia muun muassa naiskasvatuksesta, yhteiskoulujen toimintaperiaatteista ja naisten oikeuksista. Tällä tavalla hän kouliintui kirjailijaksi sekä sanoma- ja aikakauslehtien avustajaksi. Hänestä tuli naisasianainen. Lucina Hagman oli perustamassa monia yhdistyksiä, esim. Naisasialiitto Unionia, Opettajatarkotiyhdistystä ja Marttajärjestöä sekä Suomalaista Naisliittoa. Näissä yhdistyksissä hän oli ennen kaikkea innoittaja ja suunnannäyttäjä. Lucina Hagman liittyi 1880-luvulla Suomen Naisyhdistykseen, mutta kun yhdistyksessä syntyi kiistoja 1890-luvun alussa, siitä erosi ryhmä nuoria naisia, jotka perustivat oman yhdistyksensä Naisasialiitto Unionin. Maaliskuussa vuonna 1907 pääsivät Suomen naiset ensimmäisen kerran käyttämään äänioikeuttaan. Ensimmäiseen eduskuntaan tuli valituksi 19 naista. Vaalitappion tunsivat kärsineensä ainakin nuorsuomalaiset naiset, joiden 14 ehdokkaan joukosta vain kaksi oli tullut valituksi (Lucina Hagman ja Alli Nissinen). Erityisen huolestunut tilanteesta oli Lucina Hagman, joka viritti ajatuksen nuorsuomalaisten naisten eli perustuslaillisten suomenmielisten naisten yhteen liittämiseksi. Liiton tehtävänä olisi ennen kaikkea valistuksen ja kansalaiskasvatuksen antaminen naisille. Suomalaisen Naisliiton perustava kokous pidettiin kesäkuussa 1907. Lucina Hagman toimi kahteen otteeseen Naisliiton puheenjohtajana, vuosina 1909 -1914 ja 1922 – 1927. Hänet on valittu myös Suomalaisen Naisliiton kunniapuheenjohtajaksi. Raittiuden ystävien johtokunnassa ja Suomen opettajaneuvostossa oli mukana. Nuorsuomalaisen puolueen kansanedustajana Lucina Hagman toimi vuosina 1907 – 1908 ja huhtikuusta 1917 – lokakuun loppuun 1917. Molemmilla kerroilla eduskunta hajotettiin ennenaikaisesti, joten Lucina Hagmanin aika kansanedustajana jäi lyhyeksi, hän ei kummallakaan kerralla asettunut uudelleen ehdokkaaksi. Lucina Hagman oli hyvä puhuja ja karismaattinen henkilö. Hän oli suosittu luennoitsija erilaisissa tilaisuuksissa. Varsinkin nuoret naiset osoittivat ihailuaan naisten oikeuksia puolustavalle puhujalle, joka osasi innostaa kuulijansa. Voimakas persoonallisuus saattoi kuitenkin vaikuttaa pelottavaltakin. Lucina Hagman ei karttanut kiistoja, taisteluja eikä ristiriitatilanteisiin joutumista. Varsinkin monien miesten oli vaikea sietää häntä. Hän joutuikin usein pilapiirtäjien kohteeksi. Kirjailija Lucina Hagman Kuten jo aikaisemmin on mainittu, Lucina Hagman kirjoitteli sanoma- ja aikakauslehtiin artikkeleita hänelle tärkeistä yhteiskunnallisista aiheista. Lucina Hagman oli perustamassa Naisten Ääni-lehteä v. 1905 ja kuului sen toimituskuntaan useita vuosia. Lehti oli naisasialiikkeen ”äänitorvi”, joka ilmestyi vuoteen 1949 saakka. Lucina Hagman oli päiväkirjankirjoittaja ja innokas kirjeiden kirjoittaja. Päiväkirjat ja kirjeet on arkistoitu Kansallisarkistoon. Lucina Hagman on ensimmäinen suomalainen nainen, joka kirjoitti elämäkerran.. Hänen teoksensa: ”Fredrika Bremer. Kuvaus vuosisatamme alkupuolelta.” on painettu vuonna 1886. Tästä pioneerityöstä Lucina Hagman sai Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäisen palkinnon. Muita Lucina Hagmanin kirjoittamia kirjoja ovat: Koti ja perhe-elämä Lucina Hagman pysyi naimattomana koko ikänsä. Nuorena opettajana hän joutui tekemään valinnan rakkauden ja työn välillä. Lucina valitsi työn ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen. Tätä ratkaisua hän pohti vielä kuitenkin päiväkirjassa 1930-luvulla. Yksinäinen hän ei ollut, eikä koskaan asunut yksin. Kouluissa oli johtajaa varten varattu asunnot, näin Lucina Hagmanin asuminen oli helposti ratkaistu sekä Hämeenlinnassa että myöhemmin Helsingissä. Kun Lucina Hagman meni seminaarista Hämeenlinnaan opettajaksi, hänen leskeksi jäänyt äitinsä muutti tyttärensä luokse ja hoiti tämän taloutta. Äiti eli tyttärensä luona kuolemaansa saakka. Lucinan veljen vaimo kuoli 1890-luvun alussa ja jätti jälkeensä 3 lasta, joita isä ei pystynyt hoitamaan. Lucina otti kasvateikseen Lisan ja Kallen, Tyko, vanhin lapsista jäi Sofia-tädin hoitoon aluksi. Kun Tyko tuli Helsinkiin opiskelemaan, myös hän muutti Lucina-tädin hoiviin. Veljen lapsien lisäksi Lucina Hagman otti v. 1903 kasvatikseen vilkkaan ja temperamentikkaan 6-vuotisen Alman. Näistä kaikista neljästä lapsesta Lucina huolehti ja auttoi heitä myöhemmin myös taloudellisesti. Suurta iloa Lucinalle tuottivat ”lapsenlapset” 1800-luvulla palvelijan hankkiminen oli virkanaiselle lähes välttämätöntä. Yksinkin asuvan huushollissa oli paljon tekemistä, ettei työssä käyvä ehtinyt kaikkea itse hoitaa. Huoneet lämmitettiin puilla ja vesi kannettiin ulkoa, minkä lisäksi tietysti siivoaminen ja ruoanlaitto veivät aikaa. Lucina Hagman onnistui saamaan pitkäaikaisen luotettavan taloudenhoitajan Amanda Leppälahden, joka tuli palvelukseen jo vuonna 1890 ja hoiti talouden Lucina Hagmanin kuolemaan saakka. Mandaa alettiin pitää perheenjäsenenä, mm. hänen syntymäpäiviään juhlittiin kuten muidenkin perheessä. Lucina Hagman hankki Mandalle Suomen Talousseuran hopeisen kunniamerkin tunnustuksena uskollisesta ja pitkästä palveluksesta. Helsingissä Lucina Hagmanilla oli suurehko talo, jossa asui perheenjäsenten lisäksi myös Lucinan naisystäviä eripituisia aikoja. Vuodesta 1910 Lucina vietti kesänsä rakennuttamassaan huvilassa Turun lähellä Raisiossa, meren rannalla. Luonto, linnut ja muut eläimet olivat hänelle rakkaita. Lucina piti aina lemmikkinään koiraa, joiden käytöstä hän tulkitsi inhimillisten tunteiden kautta. Hänellä oli mm. 17 vuotta lemmikkinä koira, "Pikku”, jonka kuolemaa hän suri kovasti. Arvostus nykyaikana YLE Tv 1 haki vuonna 2004 kaikkien aikojen 100 suurinta suomalaista. Tutkimuksessa kansalaiset saivat äänestää postikorteille, tekstiviesteillä, puhelimitse ja internetin välityksellä. Lucina Hagman sijoittui sijalle 29. Äänestäjien perusteluja olivat mm. ”Nainen ajassa – vielä tänäänkin”, ”Suomalaisen perheen hyvinvoinnin puolesta”, ”Yhtenäiskoulujärjestelmän äiti”, ”Edelläkävijä, jonka ansiosta muilla on ollut vähän helpompaa”, ”Lucina aloitti kehityksen kohti nykyaikaista tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa kaikkien ääni on kuuluvilla. Tämä on demokratian perusedellytyksiä”. Yhteenveto Lucina Hagman oli 8-vuotias, kun hän näki isänsä työpöydällä kirjeen, jossa isä pahoitteli eräälle ystävälleen, ettei Lucina ollut poika. Hän oli huomannut tyttärensä lahjakkuuden, mutta ei uskonut tytöllä olevan mahdollisuuksia lahjojensa kehittämiseen. Kun Lucina ei osannut kaikilta osin sopeutua naiselle asetettuun rooliin, hän ei tulkinnut sitä omaksi viakseen. Sen sijaan hän päätteli, että naisille asetettiin vääränlaisia ja ristiriitaisia vaatimuksia. Niinpä hän ryhtyi muuttamaan maailmaa omien ajatuksiensa mukaiseksi. Hän teki pitkän ansiokkaan virkauran kasvattajana. Omalla käytöksellään ja toiminnallaan Lucina Hagman tarjosi mallin, miten naiset saattoivat esiintyä julkisuudessa ja kuinka he saivat äänensä kuuluville yhteiskunnallisissa asioissa. Julkisen toiminnan lisäksi hänelle olivat tärkeitä perhe, luonto ja rakkaus isänmaahan. Viimeiset vuotensa Lucina Hagman vietti maaseudulla. Hän kuoli 6.9.1946 Helsingissä.
Lähteet: Anne Ollila: Jalo velvollisuus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisu. Tampere v. 1998
www.naisunioni.fi
|
