Historia

Etusivu Hallitus Historiaa Suku Toiminta Jäseneksi Kuvia Asiakirjat Linkit


KRISTIANSSONIEN SUKUSEURAN PERUSTAMISESTA

Ruotsin Smålannista Markarydistä muutti Suomeen viisi veljestä vuonna 1881. He sijoittuivat muun muassa Saarijärvelle ja Savonlinnaan, ja vaihtelevien elämänvaiheiden jälkeen heidän jälkeläisiään on nyt eri puolilla Suomea ja muuta maailmaa.

Sukututkimus ja sukuseuratoiminta saa usein alkunsa keskusteluista hautajaisissa. Näin tapahtui myös meillä, kun Kaija Ahon äidin Sirkka Laaksosen hautajaisissa kesällä 1989 puhuttiin mahdollisesta sukutapaamisesta. Paikalla Kaija Ahon lapsuudenkodin pihalla olivat hänen lisäkseen muun muassa Sirkka Laaksosen siskot Inkeri Brandes ja Kaija Joutseno. Heillä oli toiveena tavata muulloinkin kuin ikävissä merkeissä. Asiasta puhuttiin sittemmin myös Inkeri Brandesin syntymäpäivillä Katajanokalla sekä aikanaan Klaus Huhtalan isoäiti Martta Helena Huhtala (eli Ummi) kutsui luokseen muutamia serkuksia kuten Helena Merikallion.

Tarja Brandes oli sisarensa Eija Stephanyn kanssa Tuija-serkun Panu-pojan häissä elokuussa 2001. Heidät oli plaseerattu samaan pöytään Kaija-serkun kanssa, ja tuolloin tuli puheeksi serkkujen välisen tapaamisen järjestäminen. Kokoonkutsuminen jäi Kaija Ahon harteille. Aikaa kului ja seuraavaksi tavattiin Inkeri Brandesin 80-vuotisjuhlissa 17.11.2003. Paikalla oli serkuksista Tarja, Eija, Kaija ja hänen siskonsa Mervi Laaksonen sekä Anna-Mari ja Erkki Joutseno, ja muistot lapsuuden tapaamisista olivat mielissä.

Tapaaminen ei edelleenkään toteutunut. Kaija oli puuhaillut sukututkimuksen parissa, ja Tuija oli Etiopiassa, kun hänen Marja-äitinsä menehtyi keväällä 2004. Seuraava tapaaminen oli hautajaisissa, jossa myös Helena-serkku (Laaksonen) oli paikalla. Tarja kertoi hautajaisissa Tuijalle ajatuksesta järjestää tapaaminen, ja asiaan sovittiin palattavan Tuijan palatessa Suomeen alkukesästä.

Varsinaisesti toimeen sukuseuran perustamiseksi ryhdyttiin, kun Tarja Brandes sisarensa Eija Stephanyn painostuksesta lähetti muutamalle serkulle toukokuussa 2004 kirjeen järjestäkseen serkkubileet, ja tapaaminen järjestettiinkin ravintola Perhossa 19.6.2004. Edellisenä iltana oli Tarjan sisko ja Inkeri Brandesin tytär Eija Stephany saanut surmansa auto-onnettomuudessa, joten Tarja itse ei päässyt osallistumaan tapaamiseen. Tästä järkyttävästä uutisesta huolimatta muut serkukset päättivät viimein tosissaan järjestää sukutapaamisen, ja Kaija Aho ryhtyi keräilemään eri lähteistä nimiä ja osoitteita. Kutsu 21.8.2004 Tuomarinkylän kartanossa Helsingissä pidettyyn kokoukseen lähti kaikille niille Elna Charlotta Seppälän (os. Kristiansson) jälkeläisille, joiden nimet ja osoitteet olivat tiedossa.

Traagisesti menehtyneen Eija Stephanyn painostuksen ansiosta järjestetyt kesän 2004 tapaamiset johtivat sukuseuran perustamista valmisteleviin toimiin. Syksyllä 2004 lähetettiin kysely kiinnostuksesta sukuseuran perustamiseen, ja lukuisten kokousten lopputuloksena Kristianssonien sukuseura ry perustettiin Savonlinnassa 20.8.2005. Kyseiseen kokoukseen pyrittiin lähettämään kutsuja myös muiden kuin Johan August Kristianssonin jälkeläisille. Tässä kuitenkin epäonnistuttiin muun muassa väärien kontaktihenkilöiden valinnan vuoksi.

Kesän 2006 lopussa Suomenlinnassa ja merellä Helsingin edustalla järjestettyyn tapaamiseen onnistuttiin jo paljon paremmin keräämään myös muiden sukuhaarojen kuten Elof ja Sven Anton Kristianssonin jälkeläisten edustajia. Tästä hetkestä voidaan katsoa Kristianssonien sukuseuran toiminnan saaneen paljon uutta lisäpotkua – kiitos sukuseuran hallituksen aktiivisen toiminnan! Avautuvat Kristanssonien sukuseuran ja suvun historiankirjojen lehdet ovat tästedes meidän kaikkien kirjoitettavissa...

 

Elofin ja muiden veljien koettelemuksia, Arto Kristianssonin mukaan:

Elof oli talvella sahaamassa jäitä Herajärven jäällä. Nostaessaan jääharkkoa vesikelkkaan Elof tunsi kuinka jotakin ratkesi sisällä ja sattui jumalattomasti. Napurit ja kylänmiehet kuljettivat Elofin vesikelkalla lääkäriin. Kunnanlääkärin tutkittua Elofin tuli tuomio, elinaikaa enintään puolivuotta. Elof toiminnan miehenä huolestui vaimon ja lasten, viisi tytärtä, pärjäämisestä kun Elofista aika jättää. Elofin rakennuttama talo oli Saarijärveen viettävässä rinteessä hyvällä paikalla lähes kylän keskustassa. Talo oli hyvin ja vahvasti rakennettu ja on edelleen asuttavana lähes samanlaisena kuin oli Elofin aikaan. Muutaman sadan metrin päässä oli suurempi talo jossa oli liikehuoneistoille ja vuokralaisille tiloja. Siihen aikaan Saarijärven keskikouluun tulevat maalaisten lapset asuivat kortteerissa joissakin kylän taloista ja maksoivat ylläpidosta. Elof neuvotteli rakennusten vaihdon ja takasi näin Elisabethille varmat vuokratulot. Onnettomuudesta kului vuosia eikä kuolema korjannut tervettä miestä joten Elof tuli katumapäälle olihan talo jonka hän oli itse rakennuttanut hyväkuntoinen ja tontti oli suuri ja omaa rantaakin oli. Vaihto takaisin ei kuintenkaan onnistunut koska vaihtajat eivät suostuneet rahallakaan vaihtamaan rakennuksia takaisin. Tästä alkoi sukuviha Kemppisiä kohtaan. Nykyään talo on Kemppisten perikunnan omistuksessa. Elof muuten eli kuolemantuomion jälkeen vielä ainakin 30 vuotta.

Elof käsitteli nahkoja veljiensä Nils Peterin (Pekka-setä, Sven Elofin isä) ja Johanin (Jussi-setä) kanssa Muittarin kylällä ja ompeli niistä Elisbethin kanssa rukkasia joita myi Jyväskylän liikkeisiin. Elof myi myös itse mm. Jyväskylän torilla torikauppiaana rukkasia. Kerran talvella ollessaan Jyväskylän torilla myymässä rukkasia Elof huomasi että torin toisella laidalla oli uusi kauppias joka myi myös rukkasia. Asiakkaat kertoivat että toinen kauppias myy rukkasia halvemmalla jolloin Elof lähti kiroten uuden kauppiaan luo sanoen, ” Kuka pärkkele siellä polkee hintoja”. Päästessään lähemmäs huomasi Elof kauppiaan olevan Savonlinnassa asuvan veljensä joten tappelua ei tullut ja jälleen näkeminenkin sujui ilmeisesti sopuisasti ja kenties Suomen ensimmäinen rukkas-kartelli syntyi Jyväskylän talvisella torilla.

”Kuinka pärkkele minä kestän teitä hulluja naisia”, oli Elofin yksi lempisanonta, kuuden naisen kanssa eläminen vaati myös raskaita huveja. Kieltolain aikaan Elofilla oli tapana joskus kadota päiväksi pariksi iloitsemaan nimismiehen ja kunnanlääkärin kanssa, kunnanlääkärillä kun oli pirtua. Elisabeth ei näistä retkistä pitänyt joten Elof toi aina katumus rinkelit palatessaan, niistä Elisbeth taas suuresti piti. Kuljetuksen kotiin järjesti usein nimismies. Kotona Elof nautti mielellään lääkkeeksi fingerborillisen omasta käsinmaalatusta snapsilasistaan.

 

 

 

 


Sivu päivitetty 2.12.2011