|
Äijän Mylly
|
|
|
| Äijän Mylly
Koskin kylässä Kullaanjoen rannalla, monisatavuotisten myllyjen paikalla sijaitsee 1920-luvulla Kosti Setälän kunnostama Äijän Mylly. 1960-luvulla rakennus siirtyi Kullaan kunnan omistukseen, vuokrasopimuksella 2000-luvun alussa siirtyi Kullaan Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen hallintaan. Kunnan omistusaikana rakennus oli ehtinyt jo pahasti tuhoutumaan. Yhdistyksen toimesta rakennuksessa suoritettiin peruskorjaus, työt aloitettiin perustusten ja hirsirakenteen alkuperäiseen kuntoon saattamisella, ala-, väli- ja yläpohjat sekä vesikatto tehtiin uusiksi, myös ikkunat uusittiin. Rakennuksen pinta-ala on 100 m2, näyttelytilaa noin 200 m2. Kesällä 2007 valmistui myllyyn pysyväisnäyttely, joka kertoo vesivoiman käytöstä Kullaanjoen vesistössä, käsittäen 20 myllyn tarinat Kullaanjoen ja sen sivuhaarojen myllyistä.
|
Avoinna sopimuksen mukaan. Opastukset ja lisätiedot: |