Kumpikin olimme käyneet Kilpisjärvellä jo monena vuonna yhtä aikaa kevättalvella hiihtämässä. Varhaisimmat muistikuvat ovat 80-luvulta - tosin silloin ei nimestä tiedetty vielä mitään. 90-luvun puolivälin jälkeen aikauduimme jonkun hiihtoviikon aikaan keskusteluihin keskenämme ja vihdoin kevättalvella 1998 sovimme kesävaellukselle lähdöstä. Ensimmäinen vaelluksemme suuntautui Norjan puolelle. Lähtöpaikka oli Signaldalen ja kuljimme Gappohytan kautta Isdaleniin lähelle Rostahyttaa ja suurin piirtein samaa reittiä takaisin. Olot tällä vaelluksella olivat osin lähes arktiset, vaikka elettiin heinäkuun puoltaväliä: järvet jäässä ja lunta reilusti.
Mistä moinen nimi?
Toisella vaelluksellamme vuonna 1999 Anneli kertoi jossakin tunturin rinteessä istuskellessamme juttua juhlapäivällisten puheenpitäjästä, joka lasin kilistelyn jälkeen oli aloittanut puheensa: Kun minut on sijoitettu tähän kalkkunan viereen ... Siis pääateriana oli ollut kalkkunaa, mutta saman tien puhuja oli kauhukseen oivaltanut, että voidaan ajatella hänen tarkoittavan juhlaillallisen emäntää, ja oli korjannut puhettaan: Tarkoitan siis tätä kypsää kalkkunaa ... Jutun jälkeen olimme sitä mieltä, että me kyllä olimme sillä hetkellä hyvin kypsiä kalkkunoita. Ja niin saman tien päätettiin, että "kypsät kalkkunat" oli oleva meidän tiiminimemme.
Mitä tuleman pitää?
Sitähän ei koskaan tiedä, mutta vakaasti on päätetty joka kesä lähteä tunturiin niin kauan kuin jaksamme kantaa varusteitamme niin pitkälle, ettei teltta enää maantielle näy. Leirielämä tunturissa - vaikka viikko samoilla sijoilla - riittää meille oikein hyvin. Kilpisjärven takamaat sekä Norjan ja Ruotsin lähitunturit on sen verran tarkkaan ja moneen kertaan jo kuljettu, että enää ei ole pakko päästä minnekään tiettyyn paikkaan. Toki onhan niitä vähän kaukaisempiakin haaveita, jos jonain vuonna vielä tuntuu siltä, että jaksetaan 10 päivän varusteiden kanssa kävellä vähän pitemmällekin.
Ensimmäistä kertaa Leena oli Kilpisjärvellä maaliskuussa 1985. Ja siitä alkoi elämä "Kilpisjärven elinkautisena". Olisikohan yksi vuosi mennyt ilman Kilpiksellä käyntiä.
Tässä istuessa oli selvää, että tänne täytyy päästä niin usein kuin suinkin mahdollista!
Maisemaa klikkaamalla saat sen avautumaan isompana