Uusia jäseniä otetaan sisään yleensä syyskuun alussa ja usein myös tammikuussa alkavien alkeiskurssien kautta. Syksyllä aloitamme sekä junnukurssin että aikuisten (yli 12 v.) kurssin. Tarkat ajat ilmestyvät pääsivulle, mutta voit myös kysellä lisätietoja sähköpostilla.
Aikuisten kurssi kestää noin 4-5 kk ja sen lopuksi on vyökoe, jonka jälkeen (sinisen) vyön suorittaneet voivat siirtyä normaalitreeneihin. Junnukurssi kestää n. 9 kk ja sekin päättyy vyökokeeseen, jossa suoritetaan juniorisininen vyö. Vanhemmasta päästä juniorit siirtyvät myös yleisiin treeneihin.
Alkeiskurssilla opetellaan mm. liikkumista, lyönti- ja potkutekniikoita, vartalon hallintaa ja koordinaatiokykyä. Vyökokeessa vaadittavaa liikesarjaa eli hokeita opetellaan melkein kurssin alusta alkaen. Juniorikurssilla opiskellaan liikkumisharjoitusta (unsoku-happo).
Tällä hetkellä vuosijäsenmaksumme on 60 € (saman perheen seuraavat jäsenet á 50 €). Syksyllä alkava alkeiskurssi maksaa myös 60 €, jolla voi treenata vyökokeeseen saakka. Kurssin voi aloittaa vaikka verkkareissa, mutta muutaman viikon jälkeen yleensä tilataan puvut. Valkea alkeispuku maksaa koosta riippuen n. 25-35 €. Mustat hakama-housut maksavat n. 35 €, ja taidogi n. 65 €. Taidogin vaihtoehtona voi hankkia myös kurssipukupaketin (takki+hakama, n. 70 €), jossa on kevyempi takki. Tatamilla ollaan paljain jaloin, eikä normaalitreeneissä tarvitse mitään suojia.
Suomen Taidoliiton lisenssivakuutus kannattaa ottaa. Sen hinta on 15-75 € lisenssityypistä riippuen. Lisenssi on edellytyksenä Taidoliiton tapahtumiin (kilpailut, leirit ym.) osallistumiselle. Jos sinulla on jo kattava vapaa-ajan tms. vakuutus, katso seuraavan kappaleen ohje. Lue tarkemmat ohjeet Taidoliiton sivulta tai kysele lisätietoja salilla. Voit myös hoitaa lisenssin maksamisen helposti netissä (linkki myös liiton etusivulla). Lue lisenssivakuutuksen tuoteseloste ja vakuutusehdot (Pohjolan palvelimelta).
Mikäli sinulla on oma vakuutus, joka kattaa taidossa sattuneet tapaturmat, tarvitsee sinun ottaa vain taidolisenssi. Tässä tapauksessa lähetä vakuutusyhtiöstä saamasi vakuutustodistus Taidoliiton toimistoon ja maksa lisenssimaksu 10 € Liiton lisenssitilille 501109-2862. Maksun viestiin lisenssin ostajan nimi, henkilötunnus sekä teksti LISENSSI.
Taidoliiton leireille ja kilpailuihin osallistumista seura yleensä tukee huomattavasti, joten jäsenmaksusta saa tavallaan takaisin melkoisesti olemalla aktiivinen.
| Ajankohtaista | Harjoitusajat | Kilpailutuloksia | Junioritoiminta | Kuvia | Alkeiskurssit | Seura | Linkkejä |
Päivitetty
06.10.2005
OKur