KUORON TAITEELLINEN JOHTAJA
Karmen Kelk syntyi muusikkoperheeseen ja –sukuun Virossa. Hän tuli 14-vuotiaana Suomeen, suoritti ylioppilastutkinnon Seinäjoen lukiossa ja jatkoi heti opintojaan Helsingin Yliopistossa vironkielessä ja kulttuurissa. Siellä hän on opiskellut useita kieliä sekä musiikki- ja kirjallisuustiedettä. Hän aloitti 10 vuoden tauon jälkeen ammattimaiset musiikinopinnot Sibelius-Akatemiassa. Hän valmistui Musiikin kandidaatiksi v .2008 kirkkomusiikin ohjelmasta erinomaisesti laulu pääaineenaan. Karmen on valmistunut v. 2010 kiitettävästi kuoronjohdon koulutuksesta Jyväskylän ammattikorkeakoulusta Rita Varosen johdolla. Hän jatkaa opintojaan tähtäimenään valmistua Sibelius-Akatemiasta maisteriksi laulussa ja urkujen soitossa.
Karmen on hankkinut runsaasti esiintymiskokemusta. Hän on laulanut monissa kuoroissa, mm. Tapiolan Kamarikuorossa, Suomen Filharmonisessa kuorossa, Philomelassa, HYMSKK:ssa, Suomen Laulussa sekä oopperakuoroissa. Hän on ollut mukana levyttämässä, toiminut säestäjänä ja esiintynyt solistina laulussa, pianossa sekä urkujen soitossa. Tällä hetkellä hän laulaa ja toimii luottamustehtävissä Helsingin Filharmonisessa kuorossa.
Karmen on johtanut helsinkiläistä Naiskuoro femail singersiä vuoden 2006 alusta lähtien. Hän johtaa myös Tuusulassa naiskuoro Primaveraa (syksystä 2010) sekä Vihdissä Nummelan naiskuoroa (syksystä 2011) ja Vihdin Miehet -mieskuoroa (syksystä 2010). Karmen toimii opintojensa ohessa sijaiskanttorina, säestäjänä, urkurina, sovittajana, laulajana ja kouluttajana.
