HISTORIA

Naiskuoro femail singers juontaa juurensa syksyllä 1949 Helsingissä perustetusta Posti- ja Lennätinlaitoksen henkilökuntakuorosta. Kuoro esiintyi vuosia Naiskuoro Posti- ja Telelaulajien nimellä. Nimenmuutos tehtiin syksyllä 2004, koska kuorokin oli muuttunut henkilökuntakuorosta enemmän avoimeksi naiskuoroksi.

Nimenmuutos kuvastaa kuoron halua uudistua ja siirtyä nuorekkaampaan tyyliin, perinteitä unohtamatta. Nimessä on tahallinen kirjoitusvirhe eli sanaleikki. Email viittaa perintöön, postiin ja viestintään, eikä f-kirjain sen edessä jätä epäselväksi tosiseikkaa, että laulajat ovat kaikki naisia.

Femail singers on Sulasolin ja Naiskuoroliiton jäsen. Kuoro kuuluu Pohjoismaisten Posti- ja Telekuorojen liittoon, viralliselta nimeltään Nordisk Post- och Telesangerförbund (NPSF). NPSF:ään kuuluu kuoroja Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. NPSF järjestää joka neljäs vuosi Laulufestivaalit, joihin tulee satoja laulajia jäsenkuoroista.

Vuosien varrella kuorolla on ollut monta johtajaa. Näiden joukossa pisimpiä jaksoja ovat toimineet kuoron alkuvuosikymmenien aikana Suoma Korma ja sitten kuorolle yli kahden vuosikymmenen ajan säveltänyt ja sovittanut Veikko Huuskonen. Kapellimestari, Director Musices Veikko Huuskosen työn jälki on edelleen vahvasti näkyvillä kuoron ohjelmistossa. Vuodesta 2006 lähtien kuoroa johtaa Karmen Kelk, joka myös sovittaa kuorolle musiikkia.

Design downloaded from free website templates.