HYVÄT YHDISTYKSEMME JÄSENET Taas on vuosi kääntymässä lopuilleen. Kaupan Esimiesveteraanien vuosi 2010 on ollut tapahtumia täynnä. Olemme uudistaneet yhteistyösopimuksen Kaupanalan Esimiesliitto KEY ry:n kanssa taas kahdeksi vuodeksi eteen päin, vuosille 2011-2012. Se pitää sisällään myös matkavakuutuksen Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvan kanssa, jonka edut koskevat myös meitä veteraaneja. Kalenterin mukana veteraaneille on lähetetty tarkemmat tiedot matkavakuutuksesta. Tänä vuonna olemme pitäneet kaksi yhdistyskokousta, toukokuun 19. päivä pidettiin vuosikokous Tampereella ja 12. lokakuuta ylimääräinen kokous Jyväskylässä. Kokouksissa käsiteltiin ja hyväksyttiin hallituksen esitys sääntömuutoksista, ja uudet säännöt tulevat voimaan heti kun Patentti ja rekisterihallitus on ne hyväksynyt. Kesällä teimme virkistysmatkan Saarenmaalle ja ensi toukokuulle on suunnitteilla risteilymatka Pietariin, mutta siitä tarkemmin ensi vuoden alkupuolella. Lopuksi haluan kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa iloista joulua ja onnellista vuotta 2011 Eva Rasi |