Ahveniston Autourheilijat järjesti vuonna 2005 käynnistyneen valtakunnallisen Opiskelijoiden ÄSTEE Turnajaiset -sarjan alkukilpailun keskiviikkona 29. maaliskuuta. Ensimmäisestä, 22.3.2005 ajetusta alkukisasta oli otettu opiksi ainakin se, ettei kisaa kannattanut järjestää samana iltana HPK:n lätkäpelin kanssa. Tämä ennakointi kannatti, sillä mukana oli vuoden 2005 kuuden parin sijasta kymmenen opiskelijakaksikkoa.
Harjoitusajon reitistä ja sen alla annetusta AS-koulutuksesta vastannut Pekka Virtanen oli rakentanut alle 20 km:n mittaisen, ihanneajaltaan noin 40-minuuttisen reitin kahdelle pääsuunnistusalueelle - tosin kilpailijat tekivät pahimmat suunnistushutinsa näiden alueiden välillä.
Yli 20 vuotta AS-kisoja ajanut ratamestari voi kehuskella ajattaneensa kilpailijoita alueella, jota hän ei ole itse koskaan päässyt käyttämään. Tällainen puolineitseellinen AS-alue oli kisan alussa ja lopussa käytetty Hattelmalakeskus eli Visamäkikampus. Alue sopii asfalttiteineen ja -parkkipaikkoineen erittäin hyvin AS:n harjoitusajokäyttöön.
Koulutuskeskus Tavastian piha oli osalle kilpailijoista tuttu jo vuoden 2005 Loppukapinasta. Hämeen Autosähkön kulmalla ollut suunnistusasema sen sijaan puri jopa niihin, jotka olivat ajamassa Pekan suunnistuskuvioita huhtikuussa 2005.
Pahimmat haut kilpailijat tekivät siinä vaiheessa, kun Kankaantaustantieltä piti lähteä ajamaan pienemmille kaduilla - siitä huolimatta, että ratamestari oli häivyttänyt aiempaa katua kartalta vain muutaman oikean metrin verran. Pahiten eksynyt pari teki muutaman sadan metrin lenkin sijasta näköalamatkan Myllymäen laen kautta Hattelmalan harjulle. "Oli kaunis paikka", kehui ko. parin kartturityttö.
Se, että ratamestari oli tavoilleen poikkeuksellisesti säilyttänyt suurimman osan karttojen merkeistä paikoillaan, näkyi lopputuloksessa: kuusi paria kymmenestä ajoi kisareitin läpi ilman hukattuja reittiasemia. Virtasen valitsema linja oli kuitenkin oikea, sillä kisan ainoa ensikertalainen ei selviytynyt kolmen jakson koitoksesta kunnialla maaliin.
Kokenut ratamestari oli rakentanut reitille monta hyvää opetusjuttua - lenkkejä, samojen kilpien ottamista useampaan kertaan, AT-asemia ja jopa palauttavan reittiaseman - joten kilpailijat olivat tyytyväisiä illan antiin. Osansa tyytyväisyydessä oli sillä, että kaikki noin 30 reittiasemaa oli sijoitettu niin, ettei niistä päässyt ajamaan vahingossa läpi.
Tero Loikainen ja Juha Aalto "nauttivat" jälleen siitä, että Pekka halusi maastoon "liikaa" kilpiä. Virtasen vakiotukijoukkojen lisäksi talkooväkeä oli tarjolla jopa hiukan yli tarvitun.
AAU teki vuoden 2005 alkukisan ja Loppukapinan esimerkin mukaisesti yhteistyötä Hämeenlinnan ammattikorkeakouluopiskelijat HAKO ry:n kanssa. AAU lahjoitti HAKO:lle kisan osanottomaksut, ja HAKO vastasi myös kisan puffettitoiminnasta.
HAKOlaiset jättivät tapahtumaan osallistuneille hyvän maun suuhun, sillä opiskelijat tarjosivat kaikille vierailleen kahvit ja makkarat. Hienoa toimintaa!
Vuoden 2006 opiskelijakisojen aktiivisimmiksi paikkakunniksi osoittautuneet Tampere, Hämeenlinna ja Forssa kävivät kisaa myös AAU:n kisan kärkisijoista.
Hämeenlinnan ja Tampereen opiskelijoiden välienselvittelyksi muodostuneen AAU:n kisan voitto jäi Hattelmalaan: ykköseksi ajoi HAMKin pari Ville Saarinen - Petri Salo. Tampereella ajetuissa kisoissa hyvin menestynyt TTY:n Tero Ekola - Petri Mantere oli kakkonen ennen PirAMK/HAMK-paria Hnne Limingoja - Urvelo Miettinen.
Kolmos- ja nelossijat vaihtoivat vuoden takaisesta omistajia, sillä TAMKin Hannu Pusa - Jaana Sokka oli nyt neljäs. Vuoden 2005 Loppukapinassa Pusa - Sokka oli hienosti neljäs. Petri Salo oli mestaruuskisassa kuudes ja Limingoja - Miettinen kahdekas.
TTY:n Jari Rosenblad - Ville Peltola olisi hävinnyt 51 aikavirhepisteillä viiden AT:n kisan selvittäneelle voittajalle vain muutaman sekunnin, jos liika kiire ei olisi johtanut siihen, että yksi kahteen kertaan otettavaksi tarkoitettu RT "hukkui" toisella läpiajokerralla - tai silloin, kun sen kautta olisi pitänyt ajaa. Vuoden 2006 Loppukapina järjestetään Turussa 25.5.
1. Ville Saarinen - Petri Salo (HAMK), Mitsubishi: 51 vp. 2. Tero Ekola - Petri Mantere (TTY), Toyota Corolla: 183 vp. 3. Henna Limingoja - Urvelo Miettinen (PirAMK/HAMK), Citroën Xsara Picasso: 309 vp. 4. Hannu Pusa - Jaana Sokka (TAMK), Toyota Carina: 649 vp. 5. Jari Rosenblad - Ville Peltola (TTY), Toyota Tercel: 667 vp. 6. Ari Viholainen - Mikko Peltonen (TAMK), Opel Kadett: 726 vp. 7. Ville Häggman - Tarja Sario (HAMK/EVTEK), Opel Omega: 1 059 vp. 8. Teijo Viinikainen - Jani Kaikuranta (HAMK Forssa), Volvo 240: 1 619 vp. 9. Jukka Kivelä - Jirka Kapanen (HAMK Valkeakoski), Toyota Corolla: 2 433 vp. yksi pari keskeytti