Henkilöt - Jaksot - Goa'uldit - Mytologia - Kulttuurit - Teknologia - Kuvia - Yhteydet - Etusivu

 

T A U S T A T I E T O A

 

    Alpha-tukikohta (Alpha-site)

    Maan salainen tukikohta toisella puolella galaksiamme, joka on viimeinen hätävara, jos SGC tai Maa joutuvat vihollisen käsiin. Tukikohta on neutraali kohtaamispaikka Tok'rille ja Jaffoille ja muille Maan liittolaisille. Sen sijainti halutaan kuitenkin pitää visusti salassa. Tukikohdan komentajana toimii eversti Pierce.

     

    Alue 51 (Area 51)

    Huippusalainen Yhdysvaltain hallituksen tukikohta Nellisissä, Nevadan autiomaassa. Kaikki SG-tiimien löytämät vempaimet ynnä muu teknologia viedään Nellisiin tutkittavaksi. Alue 51:llä on kehitelty mm. F-302 (X-302) hävittäjät ja Prometheus (X-303).

     

    Gamma-tukikohta (Gamma-site)

    Gamma site

    Tieteelliseen tutkimukseen erikoistunut tukikohta 24 tuhannen valovuoden päässä maasta. Planeetta valittiin tukikohdan paikaksi sen ainutlaatuisen radioaktiivisen ionosfäärin takia. Sen takia tukikohdan havaitseminen avaruudesta on vaikeaa. Tukikohta kuitenkin tuhoutui, kun orien geneettisesti muuntelemien ötököiden hyökkäyksessä.

     

    Hyperavaruus (Hyper Space)

    Avaruuden halki muodostettu tunneli, missä alus pystyy matkaamaan kymmen- jopa satakertaisella valonnopeudella läpi avaruuden. Hyperavaruusikkunan luominen vaatii alukselta hyperavaruusgeneraattorin ja kontrollikristallit.

     

    Lucian liittouma (Lucian Alliance)

    Lucian Alliance

    Hämäräperäinen salakuljettajien ja palkkasotureiden liittouma, joka on muodostunut goa'uldien jättämän valtatyhjiön takia (9. kausi). Vaikka liittouma onkin tällä hetkellä melko vaatimaton, tulevaisuudessa se saattaa olla uhaksi etenkin Vapaiden Jaffojen kansakunnalle.

     

    Madonreikä (Wormhole)

    Putkenmuotoinen energiakäytävä, joka muodostuu kahden aktiivisen tähtiportin välille. Madonreiässä kulkeva henkilö tai esine muuntuu energiseen muotoon ja kun se läpäisee tapahtumahorisontin, se/hän muuntuu takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Materiaali voi kulkea madonreiässä vain yhteen suuntaan. Radiosignaalit kuitenkin voivat matkustaa molempiin suuntiin.

     

    Naquadah

    Raskasta mineraalia, johon goa'uldien käyttämä teknologia hyvin pitkälti perustuu. Myös Muinaiset ovat hyödyntäneet naquadahia suuresti erilaisissa teknologisissa saavutuksissaan, esim. tähtiportit ja ulottuvuuspeili on tehty naquadahista. Tämä materiaali on lienee ainoota, joka pystyy käsittelemään suunnattomia määriä energiaa, jota tarvitaan todella paljon madonreiän muodostamiseen kahden tähtiportin välille. Tämä mineraali onkin mitä mainioin materiaali tehokkaissa pommeissa ja ohjuksissa. Naquadahista on myös ainakin kaksi erilaista varianttia: Nestemäistä naquadahia käytetään sauva-aseiden energialähteenä. Toinen on Naquadria, joka on paljon epävakaampaa ja voimakkaampaa kuin naqudah. Myös goa'uld -symbioottien geneettinen muisti perustuu naquadahin vaikutukseen.

     

    Naquadria

    Naquadahista rikastettua vielä raskaampaa mineraalia, joka on hyvin voimakasta ja epävakaata, ja näin ollen vaarallista. Naquadria ei ole luonnossa itsestään jalostunut mineraali vaan uskotaan, että Thanos niminen goa'uld kehitti sen n. 3000 vuotta sitten. Sitä esiintyy ainoastaan Langara -planeetalla. Kelownalaiset saivat Quinnin johdolla selville, että räjäytysprosessin kautta tavallista naquadahia voidaan muuttaa naquadriaksi. Maan avaruusalukset ovat riippuvaisia mineraalista, koska sitä käytetään aluksien hyperavaruusmoottoreissa.

     

    N.I.D.

    Yhdysvaltain hallituksen siviiliviranomaisosasto, joka valvoo armeijan operaatioita ja muita hankkeita. NID on omistautunut Maan suojelemiseen ja kannattaa puolustusteknologian hankkimista kaikin keinoin, diplomatiasta välittämättä. NID on itsessään kunniallinen järjestö, mutta siitä on haarautunut myös useita rikollisia haaroja (mm. Trust = Säätiö), joiden toimintatavat ovat vähintäänkin arveluttavia. Nämä rikollishaarat ovat syyllistyneet mm. kenraali Hammondin kiristykseen, Prometheuksen kaappaamiseen ja senaattori Kinseyn salamurhayritykseen. NID on myös toistuvasti yrittänyt saada Tähtiportti -ohjelmaa hallintaansa, mutta turhaan. Virallinen NID:n päämaja sijaitsee Washington D.C.:ä. NID:n maine lakia kunnioittavana järjestönä on kaikesta huolimatta parantunut viime aikoina agentti Malcolm Barrettin ja Richard Woolseyn ansiosta, jotka ovat huomanneet, että yhteistyöllä maailman ja etenkin maapallon pelastaminen voi olla hiukan helpompaa.

     

    SG-1 - 22

    SG-ryhmät koostuvat yleensä 4-10 henkilöstä, mitkä tekevät tutkimusmatkoja ympäri galaksia SGC:n alaisuudessa. Ryhmän johtajana toimii aina majuri tai eversti, ja muut ryhmän jäsenet ovat myös joko ammattisotilaita tai siviilitutkijoita. Ryhmien tehtäväskaala on laaja: etsintä, tutkimus, lääketiede, diplomatia, yöoperaatiot jne. Muutama ryhmä koostuu pelkästään merijalkaväen sotilaista ja yksi ryhmä on venäläisten oma ryhmä.

     

    S.G.C. (Stargate Command)

     

    Maan ulkoplanetaarisen tutkimuksen keskus, josta kymmenet SG-tiimit suorittavat tiedusteluretkiä eri planeetoille ympäri galaksia. Stargate Commandin tehtävänä on hankkia teknologiaa ja tiedustelutietoa Maan puolustamiseksi goa'uldeilta ja muita vihollisia vastaan. SGC on Yhdysvaltain ilmavoimien johtama tukikohta, joka sijaitsee Coloradossa Cheyenne -vuoren uumenissa. SGC tunnetaan myös koodinimellä Alue 52 (Area 52). Tukikohdassa on 28 kerrosta; ylemmissä kerroksissa on N.O.R.A.D.in tilat ja sen alapuolella SGC:n toimintaan tarkoitetut kerrokset. Itse tähtiportti on sijoitettuna alimpaan kerrokseen. Stargate Commandin ensimmäinen komentaja oli pitkään toiminut kenraalimajuri George Hammond. Hammondin jälkeen johtoon tuli vähäksi aikaa tohtori Elizabeth Weir (siviili), joka oli kansainvälisten sopimusten ja diplomatian spesialisti. 8. tuotantokauden ajan komennossa oli kenraali O'Neill, kunnes 9. kauden alussa puhujan paikalle siirtyi kenraali Landry.

     

    Tähtiportti (Stargate, Chapa'ai)

    Suuri, ympyrän muotoinen rinkula, joka kykenee lähettämään ihmisiä, esineitä tai radiosignaaleja tuhansien valovuosien päähän. Tähtiportit keksivät ja rakensivat rotu nimeltä Muinaiset miljoonia vuosia sitten. Se on tehty naquadahista ja se painaa n. 29 000 kiloa.

    Tähtiportin periaatteena on luoda madonreikä kahden portin välille. Jokaisella portilla on oma osoite, joka valitaan osoitteenvalitsimen (DHD) avulla. Osoite koostuu seitsemästä tähtikuviota muistuttavasta merkistä, jotka täytyy painaa osoitteenvalitsimessa oikeassa järjestyksessä, jotta madonreikä voidaan luoda oman ja halutun tähtiportin välille. Kuusi ensimmäistä merkkiä määrittävät planeetan sijainnin kolmiulotteisessa avaruudessa ja seitsemäs merkki on lähtöpiste (esim. Maa). Kun seitsemäs merkki on valittu, ringin keskelle syntyy hetken ajaksi materiapyörre, joka tuhoaa kaikki sen edessä olevan materiaalin. Pyörre näkyy vain pari sekuntia, jonka jälkeen vedeltä muistuttava tapahtumahorisontti tasaantuu ja madonreikä on kokonaan muodostunut kahden portin välille. Madonreiän voi pitää maksimissaan auki 38 minuuttia, mutta sen voi sulkea myös aikaisemminkin.

    Tähtiporttiverkosto levittäytyy koko galaksiimme ja sen ulkopuolellekkin. Pelkästään meidän galaksissamme on monia tuhansia planeettoja joilla on tähtiportti. Pegasus -galaksissa (Stargate Atlantis) tähtiportteja on myös planeettojen lähiavaruudessa, joten niille pitää matkata aluksilla.

    Syvempää tietoa Tähtiportin teknisistä ominaisuuksista saa katsomalla Stargate -elokuvan ja erityisesti jaksot:

    - A Matter of Time (2.kausi)

    - 48 Hours (5.kausi)

    - Avenger 2.0 (7.kausi)

     

    Ylösnousu

    Ascension

    Termi, jota käytetään ihmisen siirtyessä korkeammalle olemassaolon asteelle. Mm. muinaiset ja orit ovat nousseet tälle asteelle. Myös Daniel Jackson koki "ylösnousun" Oma Desalan avulla.

     

 

takaisin