Mainstreamin tarina


Keikkajuliste Suutarilan lukio, vuosi 1999. Matilla ja Valtterilla, noilla kahdella ihmisen irvikuvalla, on aivan liikaa vapaa-aikaa (kuten englannin ja fysiikan oppitunnit) ja pätemisentarvetta, ja niinpä on väistämätöntä, että he lopulta päättävät ryhtyä rock-tähdiksi. Myös Paul pakotetaan mukaan, sillä hän osaa jopa soittaa bassoa, ja on hurjassa nuoruudessaan ehtinyt niittää mainetta soittajana mm. Tavastian lavalla sekä Pikku Kakkosessa. Mikakin otetaan mukaan bändiin, sillä olettamuksella että neljä ihmistä saa aikaan enemmän ääntä kuin kolme – ja näin on yhtyeen ensimmäinen inkarnaatio saavuttanut komean muotonsa. Nimeksi bändille valitaan englannin oppikirjasta Mainstream.

Pojat aloittavat myös viikoittaisen treenauksen koulunsa pommisuojassa. Treenit tosin ovat aluksi lähinnä infernaalista meteliä; Paul osaa kyllä soittaa bassoa, mutta muiden virtuositeetti antaa vielä odottaa itseään. Valtteri tuntee muutaman soinnun kitaralla, joten hän itseoikeutetusti valtaa tämän soittimen sekä jonkun oikun riivaamana myös koskettimet. Matista tehdään laulava kitaristi, vaikkei hän osaakaan laulaa tai soittaa kitaraa. Muiden soitinten ollessa varattuja Mikasta tulee rumpali.

Soittotaidottomuuden ja yleisen huonouden takia epätoivo valtaa usein mielen, ja bändi hajoaakiin ensimmäisen elinvuotensa aikana säännöllisesti pari kertaa kuukaudessa. Hyvin hitaasti alkaa treenien kakofonisuuden seasta kuitenkin muodostua myös ääniä, jotka jo etäisesti muistuttavat alkeellista musiikkia. Muutaman kuukauden treenaamisen jälkeen bändin jäsenet ymmärtävät jopa yrittää soittaa samaa biisiä yhtä aikaa epämääräisen metelöinnin sijaan. Tämän hurjan keksinnön innoittamana päätetäänkin loppuvuodesta 1999 jo järjestää Mainstreamin ensimmäinen keikka. Tuo Kekkosen muistokonsertti soitetaan samaisessa koulun pommisuojassa, opettajilta ja muulta henkilökunnalta salaa – biisit on tosin unohdettu tehdä, joten suurin osa niistä täytyy säveltää ns. "soundcheckissä" noin 15 minuuttia ennen esiintymistä. Loppuunmyydylle keikalle saapuu neljä ihmistä, jotka ovat hämmentyneitä. Hirviätä meteliä.

Kesän 2000 koittaessa loppuu pojilta lukio ja niin myös treenaaminen koulun semilegendaariseksi muodostuneessa pommisuojassa. Samana kesänä Mainstream myös nauhoittaa Mikan kotona ensimmäisen äänitteensä, Irti Luodista -EP:n. Äänenlaadulla tai soittosuorituksilla ei juurikaan voi kehua, mutta saadaanpa debyyttilevy julkaistua joka tapauksessa. Näin uransa alkutaipaleella bändi esiintyy vielä taiteilijanimillä, joten levyn kokoonpanotiedoista löytyvätkin niin ollen George, Britney, Ethan ja Raul. Pari kappaletta EP:tä myydään ja annetaan pois.

Joulukuussa 2000 Mainstream käy nauhoittamassa pari uutta biisiä Ville Keinosen kotistudiolla. Keinonen toimii myös tuottajana sekä tiluttaa kitaraa Vaskiset Viikset -kappaleeseen, minkä ansiosta uudet hitit kuulostavatkin huomattavasti ensilevyn tuotoksia paremmilta. Paul laulaa molemmat biisit, ja Matti väistyy virallisesti pelkäksi kitaristiksi. Nauhoitusten jälkeen julkaistaan uusi Greatest Hits - Vol 5 -EP, jolta löytyy myös kaksi biisiä ensimmäiseltä levyltä. Hyvin pian koetaan myös maailmanvalloituksen seuraava askel, kun Mainstream saa ensimmäisen radiohittinsä Vaskisten Viiksien soidessa 6.3.2001 Radiomafialla Upteekin demoissa.

Muuten vuosi 2001 on kovin armeijakiireiden sävyttämää, joten treenaaminen ja muu musiikillinen puuhastelu jää melko vähiin. Syksyn lähestyessä bändiin kuitenkin taas panostetaan enemmän; ostetaan omat rummut, ja uusi treenitilakin saadaan Mikan vanhempien autotallista (josta myöhemmin siirrytään sähköpääkeskukseen). Naapurin sedältä saadaan vielä komeat urut tuottamaan lisää meteliä. Myös kokoonpanossa tapahtuu muutoksia Paulin siirtyessä rumpuihin ja Mikan bassoon.

Joulukuussa 2001 Mainstream käy taas levyntekopuuhiin Mikan kotona Keinosen toimiessa jälleen tuottajana. Viiden kuukauden mittaisiksi venyneiden nauhoitusten aikana yhtyeen kokoonpanokin kasvaa entistä eeppisempiin mittoihin; Olli Kämäräinen liittyy mukaan soittamaan koskettimia, ja Keinosen Villenkin panos levyn soittopuolella on niin suuri, että häntä aletaan pitää bändin virallisena jäsenenä. Myös Jan Sormo kiinnitetään yhtyeeseen uudeksi laulajaksi, ja niin jäsenistön lukumäärä nousee jo seitsemään. Näissä nauhoituksissa syntyneistä kahdeksasta biisistä sekä kahdesta vuotta aikaisemmin tallennetusta hitistä kootaan bändin ensimmäinen täyspitkä levy, Mua älä hylkää. Siitä julkaistaan myös neljän biisin EP-versio, jolle koottujen kaupallisempien hittien olisi tarkoitus vakuuttaa mediat ja muut auktoriteetit Mainstreamin neroudesta. Kovin moni ei vielä vakuutu.

Bändi kohtaa myös identiteettikriisin ja päättää vaihtaa nimensä. Nimeä vaihdellaankin parin kuukauden ajan, noin viisi kertaa viikossa. Nimiehdotuksia tältä ajalta ovat muun muassa: Rakkaus Oy, Tofu-Paul ja Kusipäät, Rakas Vihtori, Vasen kanava, Maznarpolis, Lés Beat, Porvarillinen Miss Suomi, Oranssi Muovi, Linda-tädin kätköt, Stellan palaa töistä , Lyydian Ritarit, Ski Jump International, Passiivinen Kansanpuolue, Ifudif, Leng'l, Glasnost, The Beatles II, Windago, Vaari ei vastaa, Puksipuu ja Taikina. Koska yksimielisyyteen ei kuitenkaan päästä, päätetään kuukausien tuskailun jälkeen lopulta tyytyä vanhaan nimeen, Mainstreamiin.

Kytöpolku Vuoden 2003 alkuun tultaessa on pojilta syntynyt jo sen verran uutta materiaalia, että tammikuussa käynnistetään jälleen uuden levyn nauhoitussessiot. Työ kestää ja kestää, ja Pax Americana -levy saadaankin valmiiksi vasta saman vuoden joulukuussa. Kyseessä on jälleen 10 biisiä sisältävä täyspitkä; sisällöllisesti ja soitannollisesti selvää kehitystä on havaittavissa vertailussa aiempaan tuotantoon, ja monia Mainstreamille uusia musiikkityylejä ja kokeiluja kartoitetaan tälläkin kertaa. Nauhoitusten lomassa bändi ehtii soittaa kesällä myös kaksi synttärikeikkaa kotibileissä ihmisten takapihoilla. Esiintymiset sujuvat vaihtelevalla suoritustarkkuudella ja vaihtelevan puutteellisilla kokoonpanoilla, mutta yleisöt vaikuttavat innostuneilta kaikesta huolimatta.

Pitkäksi venähtäneet Pax Americana -nauhoitukset kuitenkin ahdistavat kaikkia sen verran, että vuoden 2004 alussa ei innostus bänditoimintaan ole kovinkaan suurta. Janille annetaan kenkää yhtyeen riveistä, eikä Olliakaan ole enää aikoihin pääkaupunkiseudulla tavannut tämän opiskellessa ja asuessa Oulussa. Mikakin on päätynyt Tampereelle asumaan, joten häntäkään ei aina bändin kohtaamisissa nähdä. Koska satunnaisissa treeneissä kaivataan kuitenkin basistia, siirtyy Valtteri bassoon ja Mika vastaavasti yhdeksi yhtyeen kolmesta kitaristista; suurin osa koko vuodesta kuluu kuitenkin kaikilta melko toimettomissa merkeissä bändin suhteen.

Loppuvuodesta yhtyeen harras ihailija, Lauri-The-Fani, vaatii kuitenkin Mainstreamia esiintymään armeijaanlähtöbileisiinsä tammikuussa 2005. Sanna-Mari ottaa laulajanpestin hoitaakseen, ja ahkera treenaus uudella treenikämpällä alkaa. Tauon jälkeen bänditoimintakin on uudistuneella kokoonpanolla taas innostunutta, ja myös uusia biisejä alkaa syntyä. Keikasta selvitään kunnialla, mutta pian sen jälkeen Paul ilmoittaa lähtevänsä yhtyeestä liiallisten koulukiireidensä ja motivaatio-ongelmien vuoksi. Muut kuitenkin palavat halusta soittaa enemmänkin keikkoja ja nauhoittaa myös uutta materiaalia, joten Paulin tilalle rumpalinpallia lämmittämään pestataan Villen pikkuveli Jussi Keinonen.

Kevään mittaan soitetaankin menestyksekkäästi pari uutta keikkaa, Helsingin Factoryssa sekä AEGEE-opiskelijajärjestön kemuissa. Uusi kokoonpano tahdotaan tallentaa mahdollisimman pian myös levylle, jotta keikkajärjestäjiä voitaisiin jatkossa lähestyä helpommin – laulajanvaihdoksen myötä vanhemmat äänitteet eivät enää anna täysin oikeaa kuvaa siitä, miltä Mainstream nyttemmin kuulostaa. Nauhoitettavaksi valitaan tammikuun keikkaa varten kirjoitettu Lauri lähtee armeijaan sekä viisi vanhempaa yleisösuosikkia. Äänitysten suhteen ei taaskaan pidetä suurempaa kiirettä, ja Väliinputoaja-EP saadaan julkaistua joulukuussa 2005. Koska Mika ei ole osallistut nauhoituksiin käytännössä lainkaan, hän siirtyy bändin virallisesta kokoonpanosta vierailevaksi soittajaksi, ja näin Mainstream tiivistyy viisijäseniseksi.



[Etusivu] [Bio] [Jäsenet] [Diskografia] [Kysymyspalsta] [Arviot] [Kuvat]