|
Lisää pakinoita, novelleja, aikuisten satuja ja muuta mukavaaLapsille kivoja satuja, hauskoja runoja ja hassuja lorujaNaurettavia pikku juttuja, joita isommatkin saavat lukea |
PAKINAN PAIKKA 8 |
-Salatut metaforat Runoilija Kauko Kuunkajon uuden runokirjan julkistamistilaisuus oli täynnä kulturellisti säteilevää väkeä. Samppanjan ohella väkijoukossa poreilivat ihastuksen huudahdukset, hyväksyvä hyminä ja makea mairittelu. Runoilija Kuunkajon ensimmäinen runoteos oli uponnut kansaan kuin kupparinsarvi Junttilan isännän selkään. Seuraavat kokoelmat ratsastivat ensimmäisen maineella – ilman että kukaan uskalsi kyseenalaistaa niiden sisältöä. Ei siis ihme, että myös viimeinen untuvikko oli syntynyt siivet valmiiksi selässään. Kustantajan korvissa kilisi lasien lisäksi jo kassakone, kun hän hääri vastasyntynyt teos käsissään ja leperteli tälle kuin vauvalle. Runoilija Kuunkajo leperteli muuten vain, sillä samppanja oli pyöristänyt kielen kovat konsonantit pumpulinpehmeiksi. - Mikä on uusimman runoteoksenne syvin olemus? Yllättävän kysymyksen ja samalla mikrofonin melkein runoilijan suuhun tökkäsi kesken kaiken nuori naistoimittaja. Tällä ei ilmeisestikään ollut kokemusta käyttäytymisestä kulttuuritilaisuuksissa. Eihän toimitussihteerin hänelle lykkäämä kutsu sitä tarkoittanut, että hänen pitäisi mennä tilaisuuteen töitä tekemään! - Heh! Mistä minä vielä tietäisin? vastasi runoilija Kuunkajo ja jatkoi kustantajan väliintuloyrityksistä huolimatta: - On nähkääs niin, että jokaisen täytyy joskus syödä. Syömiseen tarvitaan rahaa. Rahan saamiseksi on tehtävä jotakin. Oli se sitten vaikka runojen kirjoittamista. On täyttä harhaa, että joku eläisi pelkillä inspiraatioilla. - Te olette yhtä arvoituksellinen kuin runonnekin, sanoi toimittaja ihailevasti. - Mikä arvoituksellinen? Niitä hemmetin inspiraatioita odotellessa on pakko turvautua äidinkielemme monipuoliseen antiin. Sanojahan löytyy. Minä käytän enimmäkseen Nykysuomen sanakirjaa. Painos on vanha, mutta kelpaa hyvin. Siellä on vähänkäytettyjä sanoja, melkein käyttämättömiä sanoja ja ennen kaikkea tuhoton määrä käyttökelpoisia sanoja. Nuori toimittaja tuijotti hämmästys silmissään runoilijaa. - Ettehän te varmaan ihan summamutikassa niitä sanoja ota, hän sanoi ja naurahti päälle kuin mestari olisi tehnyt hauskaa pilaa jumalaisesta taidostaan. - Sinä et, tyttö, ymmärrä nyt yhtään. Kriitikoitten asia on selittää, mitä paperille peräkkäin asetellut sanat tarkoittavat. Heidän tehtävänsä on löytää metaforat. Ei minulla ole niistä aavistustakaan! Kriitikot tietävät runoilijan sielunelämän kiemurat ja sanojen salaiset symboliikat… - Yritättekö te sanoa, ettei runoissanne ole mitään syvällistä olemusta? kysyi toimittaja kauhistuneena. Hän oli sentään teini-ikäisenä opetellut ison liudan runoilija Kuunkajon runoja ulkoa ja uskonut löytäneensä niistä koko elämänsä tarkoituksen! - En kai minä niin ole sanonut! Enkös minä sanonut, etten tiedä vielä! Toimittaja on hyvä ja palaa kysymykseen sitten, kun kriitikot ovat ehtineet sanoa sanottavansa. |
|
|
Sivu päivitetty 7.3.2011
|