Sisällysluetteloon
Etusivulle

PAKINAN PAIKKA 7

-Liikeidea

Yhtenä päivänä minä olin näkevinäni, että ikkunan takana heilahti jotakin pitkänomaista. Niin kuin joku putki tai semmoinen. Sitten uudestaan. Johan on kumma! Minä asun sentään viidennessä kerroksessa! Menin ikkunan ääreen ja huomasin tuijottavani lasin takana seisovaa miestä suoraan silmiin. Ei se mikään lepakkomies ollut! Se seisoi tukevasti rakennustellingillä, joka oli juuri saavuttanut asuinkerrokseni korkeuden. Julkisivuremontti!

    Pian koko ikkunaseinä telineineen peittyi pressujen alle. Minut oli umpioitu kuin isoäidin omenahillo. Portaat telineiden tasolta toiselle kulkivat asuntoni kohdalla, niin että äijää ramppasi alvariinsa ikkunoitten takana. Intimiteettisuojani oli tipotiessään. Ei minulla ole koskaan ollut minkäänlaisia rullaverhoja. Talo on puiston reunalla, eikä lähitienoilla ole ainuttakaan rakennusta, josta joku olisi voinut tirkistellä elämääni.

   Ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvääkin! Sitä lausetta isälläni oli tapana hokea ja teroittaa meidän penskojenkin mieleen. Aloin tosissani pohtia, miten voisin hyödyntää paketoiduksi joutumiseni. Taloudellinen ajatteluni työnsi herkät sirkkalehtensä esiin. Toimintasuunnitelma kirkastui, ja kaivoin romulaatikon pohjalta esiin mustan tussin. Sitten repäisin seinäkalenterista helmikuun pois ja tekstasin tuoreen liikeideani sen puhtaalle puolelle. Lapun kiinnitin teipillä keittiön ikkunaan.

   Ensin teksti aiheutti naurunhörähdyksiä. Mutta kohta kiristyvä pakkanen alkoi purra. Talven viima kaupungin kattojen tasolla pani miehet puhaltelemaan kohmeisiin käsiinsä, ja johan uskalsi ensimmäinen äijä kopauttaa lasiin. Avasin tuuletusikkunan. Vähän arastellen koputtaja tiedusteli, olinko tosissani. Totta kai minä olin! Minulla oli ollut koko päivän pannu kuumana. Ostoryntäystä odotellessa olin joutunut itse kittaamaan vanhan kahvin alta pois. Kiikkustuolissa istuessa loiskivat laineet mahalaukun seinämiä vasten niin kuin olisi järven selällä soudellut.

   Sen koputuksen jälkeen ei sitten enää ehtinytkään kahvittelemaan eikä keinuttelemaan! Ensimmäinen mukillinen höyryävää nestettä tuuletusikkunasta aiheutti ketjureaktion. Menestyksen hullaannuttamana otin pakasteesta erän pikkupullia sulamaan ja tein tarjottimen täydeltä voileipiä. Lisäsin lappuun aikaisemmin kirjoittamani ”Kuumaa kahvia 2 euroa”-tekstin alle ”kotipullan tai makkaravoileivän kanssa  vain 5 euroa”. Kauppa kävi kuin torikahvilassa. Autius alkoi jo huudella vastaan jääkaapista, ja ikkunan saranat olivat kovilla. Pakkasilmaa syöksyi jokaisella avauksella keittiöön, niin että piti vetäistä toppaliivi päälle. Lisäsin repertoaaria kaiken aikaa, ja miesten ruokatunnin aikaan nettosin tarjouksesta ostamallani purkkihernekeitolla aikamoisen katteen.

Valloilleen päässeet liikenaisvaistoni eivät tunteneet rajoja. Hienotunteisuussyistä en viitsinyt laittaa firmani viimeisintä toimialalaajennusta hinnastoon, vaan supattelin siitä miesten korviin kahvikupposia ojennellessani. Kyseisen palvelun toteuttaminen olisi ollut aika hankalaa tuuletusikkunasta, mutta reippaasti miehet jaksoivat kiertää rapun kautta. Ainoa haitta, että ikkunakioskin myyntitoimintaan tuli sen takia katkoksia. Enhän minä voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Oli pakko laittaa hinnaston viereen ilmoitus: ”Olen pankkiasioilla. Palaan kohta.”

   Siinä vaiheessa, kun seiniä alettiin maalata, miesten oli peitettävä ikkunat muovilla. Mutta ei se enää haitannut! Kioskini tunnettiin ilman ulospäin näkyvää mainontaakin. Kekseliäisyydessään miehet viilsivät muoviin tarjoiluikkunan kohdalle sopivan kokoisen luukun. Läppä ylös, läppä alas – niin liiketoiminta sujui taas sutjakkaasti.

Ilman naapurin äijänkäppyrää olisin ehtinyt tienata julkisivuremontin aikana sievoiset rahat eläkepäivieni turvaksi. Mutta tietenkin tämä pillupoliisi oli liimannut näköelimensä kiinni ovisilmään, josta oli suora näkymä minun ovelleni. Ukko oli oikein tukkijätkän kirjanpidolla laskenut, montako haalarimiestä minäkin päivänä oli luonani piipahtanut. Vastaava mestari tuli naapurin laatima lappu kädessään ovelleni. Se sanoi, että painaa asian villaisella, jos toiminta loppuu siihen. Kai se rakennusfirma pelkäsi julkista skandaalia eikä siksi nostanut mitään juttua. Varmaan ne olivat sen naapurin äijänkin lahjoneet pitämään turpansa kiinni.

Mutta sitä kioskinpitoa ne eivät saaneet koskaan selville. Jotta annan idean vapaasti käyttöön jokaiselle, joka joutuu julkisivuremontin kurimukseen.