SEURAN HISTORIIKKIA

Perustettu 1.7.1979

Pinfansin perustajajäseniä olivat mm. Ulpu Kaikko, Erkki Tuohisaari ja Hannu Mattila. Pinfans toimi Kouvolan ainoana sekaseurana aina vuoteen 1990 asti. Seurassa oli perustamisvuonna 20 aktiivista keilaajaa, vuosien varrella keilaajien määrä on vaihdellut puoleen jos toiseenkin ja tänä päivänä se on valitettavasti pudonnut puoleen.

Pinfansin "sielu" on Suomen maajoukkueessakin keilannut Ulpu Kaikko. Hän on jakanut ansiokkaasti arvokkaita neuvoja niin Pinfansin omille keilaajille kuin seuran ulkopuolisille keilaajille.

Pinfansin keilaajat ovat saavuttaneet kultaa ja kunniaa monissa erilaisissa keilatapahtumissa, ja seura on kiistatta naiskeilaajien menestyksekkäin keilaseura koko Kymenlaaksossa. Menestystä on tullut etenkin Kymenlaakson ja Kouvolan -mestaruuskilpailuissa. Naisten sarjoissa valtakunnallisella tasolla Pinfans on keilannut kaudesta 80-81 vaihtelevalla menestyksellä. Ykkössarjassa keilaajattaret kaatoivat keiloja vuodesta 1987 aina vuoteen 1992 asti. Väliin mahtui muutama tuloksellisesti laiha vuosi, mutta syksystä 2000 valtakuntasarjaa on keilattu ykkössarjassa vuoteen 2011. Nyt keilataan kakkosessa.

Ulpu Kaikko oli Eija Krogeruksen kanssa keilaamassa seniorien EM-kilpailuissa Johannesburgissa vuonna 1999, ja he sijoittuivat hienosti paripronssille. Suomen mestaruutta on päässyt tavoittelemaan aina finaaleihin asti neljä keilaajatarta: Kaisa Arpinen B-finaalissa, Ulpu Kaikko B-finaalissa, Nina Porvari B-finaalissa ja Kirsti Kiri-Lindén A-finaalissa. Kirsti Kiri-Lindén voitti seniorien naisten Suomen mestaruuden v. 2004.