Etusivu
Uutiset
Joukkue
Juniorit
Otteluohjelma
Kuvia
Linkkejä
Muuta
Vieraskirja
Tornion Palloveikot

Uutiset Kaudelta 2002-2003


16.03.2003
Ennakkosuosikki kesti paineet

OLS-ToPV 5-4 (4-3)
Finaalin alku on ToPV:n jälleen hyvin varustautuneille kannattajille, kuin isku vyön alle. Kun joukkue ei ole täysin hereillä pääsee OLS ensimmäisessä hyökkäyksessä tilanteeseen, jossa Marko Veittikoski joutuu kaatamaan läpiajossa olleen Keräsen kaaren sisäpuolella, tilanteessa erotuomari Vainikka ei epäröi näyttää pilkkua. Shokki alku ei lannista Toppilaa vaan joukkue ottaa pelin kontrolliin ja pystyy luomaan useita vaarallisia tilanteita OLS.n maalille. Viimein 19. minuutilla syntyy tulosta, Jari Vaattovaara tuo pallon laidalta ja laukoo maalivahti torjuu pallon eteensä, josta Veli-Matti Körkkö pistää pillerin maaliin.

Tornio joutui pelaamaan 1.jakson vastatuuleen, taktiikkana oli varjella omaa maalia ja pyrkiä toisella jaksolla ratkaisemaan peli. Tasoitusmaalin jälkeen OLS saa otteen pelistä ja vain 3 minuuttia tasoituksesta onnistuu Loukkola siirtämään OLS:n 2-1 johtoon, ja tästä 3 minuuttia Valta lyö lukemiksi 3-1. Maalit syntyvät maalinedustapelin epäonnistumisista, palloa ei saada siivottua turvalliselle etäisyydelle. Tässä tilanteessa penkkivalmentaja Timo Kurtti puuttuu peliin ja ottaa aikalisän. Peliote saadaan jälleen omiin käsiin, ja 33. minuutilla Vadu ohjaa Jukka Ohtosen oikealta lyömän vaparin maaliin. 40. minuutilla tulee taas lunta tupaan, kun OLS lisää johdon 4-2 . Taistelu kuitenkin jatkuu ja ennen taukoa Körkkö on jälleen oikeassa paikassa ja kaventaa Vadun syötöstä 4-3 . Ensimmäinen jakso perustui ToPV.n osalta runsaaseen pitkän pallon lyöntiin, sillä vastatuuleen pelinrakentaminen vie paljon voimia, joita tarvitaan toisella jaksolla.

Tauolla Toppila on päättänyt, etteivät oululaiset tule viemään mestaruutta helpolla. Myötätuuli ja äänekäs kannattajajoukko apuna hyökkäykset vyöryvät kohti OLS.n maalia. Viiden minuutin kuluttua Vadu tasoittaa Mikko Aarnin syötöstä pelin 4-4. Tässä tilanteessa oululaisten peli näyttää olevan pahasti sekaisin, yleisön joukossa alkaa toivo elää, ja ilmeisesti se ns. 11. pelaaja on saatu yleisöstä joukkueen tueksi. Tasoituksen jälkeen syntyy useita hyviä tilanteita, joista paremmalla onnella olisi voitu katkaista OLS:n selkäranka. N. 70. minuutilla Paulus Pörhölä lyö pallon suoraan maaliin n. 20 metristä, tulostaululle ilmestyvät jo lukemat 4-5, mutta tuomari tulkitsee tilanteen paitsioksi, painotus sanalla tulkitsee. Tilanteessa Igu tosin on paitsiossa, mutta hän on tilanteesta selvästi sivussa (kuva) (kuva) (kuva) eikä häiritse maalivahtia. (Vastaava maali syntyi Haaparannalla, jolla OLS tasoitti viime minuutilla pelin, maali näkyi Urheiluruudun videolla) Ottelun ratkaisumaali syntyy 74. minuutilla, Jullen istuessa jäähyllä kiinnipitämisestä, maalin tekee tietenkin OLS:n tämän pelin paras eli Arto Loukkola.

Peli oli finaalin arvoinen, mitään hienouksia ei pelissä nähty, ToPV oli toisella jaksolla selvästi hallitseva, mutta onni ei ollut parhaissa tilanteissa myötä. OLS onnistui erikoistilanteissa, rangaistuslaukaus ja kaksi kulmaa, niin kuin niissä pitääkin. Ennen kaikkea OLS kesti ennakkosuosikin paineet pelin heikoimmilla hetkillä, tosin ToPV ei johtoon missään vaiheessa päässytkään.

Tornion Palloveikkojen johto osoitti ettei pelaajavalinnoissa kannata lähteä merta edemmäksi kalaan, vaan luottaa rohkeasti omiin nuoriin, muutaman vuoden kuluttua eri ikäluokkien SM-finaaleihin tottuneita ja niissä myös menestyneitä pelimiehiä löytyy jopa syrjäyttämään tämän päivän joukkueen parhaimmatkin, mutta töitä pitää tehdä hyvässä valmennuksessa menestyksen eteen paljon.

14.03.2003
Tuosta edellisestä jutusta tulikin mieleen taas eräs jääpallomuisto...

Elettiin 1990 – luvun loppua. Timo Kurtti oli pullahtanut joukkueen kokoonpanosta pari askelta oikealle eli katsomoon. Tikillä oli kiire otteluun ja hän joutui seuraamaan ottelun talvikengissä, eikä Nokian huopavuorellisissa kumisaappaissa, joissa hänellä oli tapana seurata otteluita.

Toppilan peli yski eka puoliajalla pahasti ja tappiolla oltiin. Tikki teki siinä vaiheessa ainoan oikean(sanoisinko pelimiehen) ratkaisun ja kävi puoliajalla vaihtamassa Nokiat jalkaan ja niin Toppila käänsi toisella puoliajalla ottelun kotiin! (Pekka Kurtti)

14.03.2003
ToPV:n viime lauantain tappion syy selvillä

Toppila on pitkien ja perusteellisten tutkimusten jälkeen selvittänyt syyn viime lauantain tappioon HIFK:lle. Tutkimuksissa, jotka kohdistuivat ottelua edeltäviin tapahtumiin selvisi, että joukkueen valmentaja ja kapteeni teki alokasmaisen virheen:

Joukkue oli juuri poistunut kopista ja käveli kohti kenttää, jolloin kapteenin rakkoa alkoi ´puristaa’ ja mitä tekee joukkueen nestori kaiken nähnyt ja kokenut pelimies? Hän palaa takaisin joukkueen pukuhuoneeseen ja päästää paineet ulos. Kyllähän kaikki pelimannit tietää, ettei koppiin saa palata, jos sieltä on jo poistuttu! Sanktioista on kuulunut jo hurjia huhuja, ainakin joukkueen huoltajien tehtävänkuvaan on lisätty kohta: Huolehdi aina ennen pelin alkua, että Jukka Ohtonen on käynyt pisulla, tarvittaessa valvo toimitus. (Pekka Kurtti)

13.03.2003
Jääpalloimuistoja...

Vuosi taisi olla 1976 ja Toppila matkusti kauden jälkeen Tornion ystävyyskaupunkiin Vetlandaan. Hyvin keskittynyt joukkue saapui kentälle ja siirtyi pukukoppiin. Kaikkien ihmetykseksi Risto Lahdenperä oli otteissaan todella ripeä ja viuhtoi jo kentälle pelivarusteista vain luistimet jalassaan, kun muut vasta availivat kassejaan. Ja ei aikaakaan, kun ovi kävi taas ja Kille lausui : kuka on ensimmäinen Torniolainen tekojäällä?! Niin tosiaan Suomessa vasta nähtiin tähän aikaan unta tekojäistä! (Pekka Kurtti)

13.03.2003
Jääpallomuistoja...

Tänään luin Veikkaajasta Jukka Virtasen artikkelin, jossa hän muisteli vanhoja erotuomareita ja mainitsi jutussaan Fjalar Åstenin. Siitä tuli minullekkin omakohtainen muisto mieleen.

-Torniolainen jääpalloerotuomarikaksikko muutti Etelä-Suomeen työnperässä. Soitin Åstenille ja mainostin, että sinne on muuttanut lupaava erotuomarikaksikko. Niinpä pojille järjestyi I-divarin ottelu, jota Fjalle oli myös seuraamassa. Åsten antoi minulle nopean palautteen pojista. Surkeita tuomareita…Helsingistä löytyy ainakin 20 parempaa tuomaria! Muutaman vuoden päästä molemmat isännät vihelsivät Bandyliigaa kunkkuina. Ai niin herrojen nimet olivat Markku Pohjanen ja Petri Kuusela. (Pekka Kurtti)

13.03.2003
Toppila tavoitteessa!

TOPV asetti ennen kauden alkua tavoitteeksi Maailman Cupiin selviytymisen, johon selviää kaksi parasta Suomesta eli Finaalijoukkueet. Moni jääpallopiireissä naurahti torniolaisten puheille, olihan joukkue menettänyt ensiksikin Marko Miinalan, toiseksi Jussi Harjuojan, Jari Pihlajamaan ja Jari Tallgrenin.

Mutta mitä vielä… ToPV luotti omiin kasvatteihin: maalivahdeissa tehtiin kohtuu rohkea valinta omat junnut Erkki Koivuranta ja Marko Herajärvi, joka edelleen on A-junnu ikäinen saivat vastata torjuntatöistä. Alakerran Mika Jussila on vastannut alakerran vaihdoista rohkealla ja kovalla tavalla. Keskikentällä on Antti Ekman lunastanut jo vakiomiehistöpaikan ja ottaa yhä enemmän vastuuta joukkueen sisällä. Ville-Veikko Angeria ja Tommi Nurkkala ovat lepuuttaneet joukkueen kokeneempaa väkeä ennakkoluulottomalla pelillä.

Finaalipaikka on tälle joukkueelle varmasti hyvä saavutus, mutta uskon että nälkää riittää vielä finaaliin, jossa joukkue saa pelata paineettomasti suurta ennakkosuosikkia OLSsia vastaan. (Pekka Kurtti)

09.03.2003
Fanibussilla finaaliin

Lippuja myydään keskiviikosta perjantaihin klo. 12-20 ToPV:n toimistolla (Jääkärinkatu 4). Lipun hinta on 10€, ei sisällä pääsymaksua. Bussicaravaani starttaa Tornion linja-autoasemalta lauantaina klo. 12:00.

09.03.2003
Vaikeuksien kautta finaaliin

ToPV-HIFK 3-0 (0-0)
Tornion Palloveikot joutuivat tekemään tosissaan töitä saavuttaakseen finaalipaikan. Ensimmäisellä jaksolla HIFK pääsi aloittamaan myötätuuleen, vieraat sumputtivat ja estivät tehokkaasti kotijoukkueen hyökkäyspeliä. Pelin alussa huomasi selvästi, että kysymyksessä on ”pikkufinaali”. ToPV:n syöttöpeli ei tahtonut onnistua lainkaan ja peli oli varsin mielikuvituksetonta. Näennäisestä pelinhallinnasta huolimatta maalintekopaikat olivat sokean sirkkelinkäyttäjän sormilla laskettavissa. Mikko Aarnin yksinläpipaikka
(kuva) oli jakson paras. Myös kulmalyönnit menivät harakoille. Jos kotijoukkueen maalipaikat olivat vähissä, HIFK:n maalipaikat olivat vieläkin harvemmassa. Kumpikaan joukkue ei suostunut tekemään ratkaisevaa virhettä ja tauolle mentiin 0-0 tilanteessa.

Toiselle puoliajalle kentälle luisteli selvästi tehokkaampi kotijoukkue. Myötätuuleen hyökkäykset lähtivät selvästi rivakammin. Tulosta syntyi, kun Mikko Aarni pääsi kuin varkain tinttaamaan 68. minuutilla kääntölaukauksen ohi yllätetyn maalivahdin. Mikon maalin jälkeen peli vapautui ja liika yrittäminen muuttui rennommaksi. HIFK yritti pääasiassa pitkillä palloilla tavoittaa kärkimiehiä siinä kuitenkaan onnistumatta. 74. minuutilla Vadu & Mikko olivat jälleen maalinteossa Vadun pistäessä taidolla pallon verkkoon. 2-0 maalin jälkeen HIFK yritti aikalisän avulla saada jo sammumassa olevaa hiillosta liekkeihin. Vastustajan satsatessa hyökkäykseen avautui ToPV:lle hyviä paikkoja. Loppulukemat 3-0 tulivat selväksi, kun Igu pääsi 82. minuutilla yksinläpi.

Markku Taramaa kommentoi pelin jälkeen, että tänään voitimme hopeaa ja loppuotteluun voidaan lähteä ilman paineita. OLS ei ole hävinnyt koko kautena kenellekään ja häviö finaalissa olisi skandaali, mutta kaikki on mahdollista. Viimevuoden finaalikokoonpanosta on korvattu omilla junioreilla Miinala, Harjuoja, Tallgren ja maalivahti Pihlajamaa. Nyt on jo hopea voitettu ja mitalin ”kirkastus” olisi vielä edessä, ikään kuin ylimääräisenä bonuksena. Tärkeintä on kuitenkin, että ToPV on mukana ensivuoden World Cupissa Ljusdalissa.

ToPV kohtaa toistaiseksi tappiottoman OLS:n jääpallon SM-finaalissa 15.3 Oulun Raksilassa.

08.03.2003
Tehot hukassa

ToPV-HIFK 1-3 (1-0)
Ensimmäinen puoliaika: ToPV pääsi valitsemaan puolen ja valitsi kovan myötätuulen. ToPV hallitsi puoliaikaa hienokseltaan, mutta molempien peli oli varovaista ja kytättiin vain toisten virheitä. Toppilan olisi pitänyt rohkeammin hyödyntää myötätuulta. Puoliajan ainoa maali syntyi kun HIFK:n maalivahti pudotti vaarattoman näköisen pitkän pallon ja kärkkäänä paikalle ehti V-V Angeria, joka toimitti pallon varmasti pömpeliin. Toppilalla oli muutama paikka, jotka rakensi oikealta sivustalta vahvasti palloa tuonut Antti Ekman, lisäksi Toppila sai hienosti rakennetusta vaparista pallon kertaalleen tolppaan. HIFK ei pystynyt rakentamaan maalitilanteita pelaamalla, vaan sai parhaat maalipaikkansa kulmista, joita olikin yhteensä 6 kpl Toppilan yhtä vastaan. HIFK karvasi myötäseen ja piti puolustuslinjan korkealla, johon Toppilan yksittäiset nousut tyssäsivät.

Toinen puoliaika: Toppila otti pelin taas hienokseltaan haltuun, mutta vastatuuleen ei löytynyt vastuunkantajaa, vaan lyötiin paljon pitkää, jossa Toppila ei ole omimmillaan. HIFK pääsi näistä hyökkäyksistä kontraamaan kokoajan vaarallisesti, mutta melko alhaalla maannut Toppilan alakerta selvitti tilanteet hienosti. Mutta kuten aina joskus sellaisetkin päättyvät maaliin, joita HIFK teki tasaisin väliajoin tarvittavat kolme kappaletta. Lopussa TOPV sai jo kunnolla painetta HIFK:n maalille, mutta pallo ei suostunut menemään sisään hyvistäkään paikoista, vaan maalivahti Julkunen selvitti paikat taidolla. Pelin loppupuolella kapteeni Ohtonen otti yhä enemmän vastuuta pelinrakentelusta, mikä yksipuolisti TOPV:n peliä - mutta eipä ollut muita vastuunkantajiakaan tarjolla. Eli Toppila kaatui tietenkin HIFK:n hyvyyteen ja pelirakentamisen puutteeseen: ei palloja kärkimiehille mailaan=> ei tarpeeksi maalipaikkoja=> yksi maali, jolla harvoin voitetaan jääpallossa. No Homma on vielä omissa käsissä, joten huomenna nähdään varmaan sisuuntunut ja aggressiivinen TOPV!
(Pekka Kurtti)

05.03.2003
ToPV murskasi HIFK:n alta vartin!

HIFK-ToPV 0-9 (0-4)
Välierät käyntiin loistavasti: HIFK vastaantulija ToPV:n käsittelyssä. Maajoukkuemies Mikko Aarnin viisi maalia lannisti haastajan. Igor Zolotarevin suunnitelmat: 7 tehtyä maalia, vaatimaton arvio!

Joukkueenjohtajan Markku Taramaa kertoi heti pelin jälkeen ToPV:n pelanneen kauden ehkä virheettömimmän pelin. Kuten tuloksesta voi huomata. Hallitseva mestari on heikentynyt paperilla, mutta kauden tavoite World Cup -paikka on lähes saavutettu.

Tästä on hyvä jatkaa kotikentällä.

OLS vaikeuksien kautta voittoon WP-35:stä 6-7.

03.03.2003
A-junnuille jälleen SM-kultaa

A-Juniorit: ToPV-Kampparit 7-4 (5-2)
Hyvän alun jälkeen ToPV siirtyy 2-0 johtoon Tommi Nurkkalan vaparista ja kulmasta lyömillä maaleilla. Kampparit tulivat tasoihin, kauden aikana tutuksi tulleilla hyvillä kulmalyönneillä. Torniolaiset olivat kuitenkin päättäneet voittaa kisan ja kotijoukkue lisäsi onnekkaasti johdon 3-2, maali merkittiin omaksi maaliksi. Ville-Veikko Angerian syötöistä Mikko Lukkarila ohjasi pallon pelimiehen vainulla ilmasta maaliin ja hetkeä myöhemmin Markku Aarni lisäsi johdon 5-2.

Toisella jaksolla Kampparit yrittivät vielä tosissaan, mutta ToPV:n voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna, tuhlasihan Tommi Nurkkala yhden rankkarin lyömällä sen päin maalivahtia. Jaksolla tehtiin vielä kaksi maalia molempiin päihin. Loppu oli huomattavasti heikkotasoisempi, olihan kotijoukkue jo varmistanut voiton eikä riskinottoon enää ollut tarvetta.

Pronssi-ottelussa Lappeenrannan Veiterä kukisti Porin Narukerän maalein 8-6.

01.03.2003
ToPV A-juniorit SM-finaaliin

A-juniorit: ToPV-Narukerä 7-1 (4-0)
Maalin teossa parhaiten onnistuivat Mikko ”Luki” Lukkarila kolmella maalilla , Luki rikkoo kovan sadan maalin rajan 34. pelissä tällä kaudella (Luki on joukkueen nuorin, -87 syntynyt), ja Markku Aarni kahdella maalilla.

Sunnuntaina klo. 14:00 ToPV kohtaa hyvää juniorityötä tekevän Mikkelin Kampparit.

01.03.2003
ToPV jälleen mitalipeleihin

ToPV-Narukerä 12-2 (4-1)
Toinen puolivälierä ottelu alkoi tasaisesti kumpikaan joukkue ei selvästi ollut niskanpäällä. 5. minuutilla Jari Vaattovaara viimeistelee lähes nollakulmasta, Jukka Ohtosen loistavan esityön, tilanne 1-0. Ensimmäisen maalin jälkeen Narukerä saa hyvän otteen pelistä, mutta viimeistelyssä joukkue ei onnistu ja Tornion maali varjeltuu myös Marko Herajärven loistavien torjuntojen ansiosta.

Narukerä saa lisää kylmää vettä niskaan 16. minuutilla, kun Mikko Aarni lisää ToPV:n johdon 2-0. Edellistä vain kolme minuuttia ja Veittikoski lyö pilkulta 3-0. Narukerä ei osoita luopumisen merkkejä, vaan ottaa aikalisän ja tulosta syntyy 24. minuutilla syntyy kavennus 3-1. ToPV kuittaa kulmasta pari minuuttia edellisestä lukemiksi 4-1, tekijänä Ohtonen.

Toisella jaksolla pelin juoni alkaa viimein selkiytymään myös porilaisille, minuuteilla 53, 56, 57 ja 60 torniolaiset ovat lisänneet johdon 8-1 ja kesäloma alkaa häämöttää Narukerälle, näiden maalien jälkeen loppu oli vain kosmetiikka. Parhaiten maalinteossa kunnostautuivat Jari Vaattovaara neljällä kuten myös Mikko Aarni neljällä maalilla.

Välierässä ToPV kohtaa HIFK:n keskiviikkona 5.3. Helsingissä, ja lauantaina 8.3. Gränsvallenilla jos tarvitaan kolmas ottelu sunnuntaina 9.3. Gränsvallenilla.

27.02.2003
Palloveikot aloittivat puolivälierät tärkeällä vierasvoitolla.

Narukerä-ToPV 2-4 (1-2)
Ottelun ratkaisijaksi nousi tuulen nopea Mikko Aarni kolmella maalilla. Torniolaiset saivat tehdä tosissaan töitä, sillä ensimmäisellä jaksolla Narukerällä oli vankka ote pelistä, mutta loistavasti pelannut maalivahti Marko Herajärvi torjui porilaisten yritykset.

Pelin taso oli erinomainen, sillä molemmat joukkueet satsasivat pelinrakenteluun, pitkänpallon lyömisen sijasta.

ToPV:n on hyvä jatkaa lauantaina toisessa ottelussa, tiedetäänhän torniolaiset vahvaksi kotikentällä. Katsomoon odotetaan runsaasti yleisöä, sillä sisäänpääsy on ilmainen. Ottelun tarjoaa Länsi-Lapin Ammatti-Instituutti ja parhaat pelaajat palkitsee yhtymä hallituksen puheenjohtaja Hannes Manninen.

16.02.2003
Playoffit alkavat

Valioliiga saatiin päätökseen. Voittajaksi selviytyi OLS, joka saa vastaansa jatkosarjan kakkosen eli Veiterän. ToPV sijoittui toiseksi ja kohtaa playoffeissa jatkosarjan puhtaalla pelillä voittaneen Narukerän. Pelit pelataan paras kolmesta -järjestelmällä ja ensimmäinen peli pelataan huonommin sijoittuneen kotikentällä.

16.02.2003
ToPV:lle jäitä niskaan

OLS-ToPV 13-5 (4-2)
OLS kukisti selvin numeroin valioliigan kakkosen, ToPV:n. Kumpikin erä alkoi torniolaisittain hyvin, mutta kun kotijoukkue aloitti kunnon pelaamisen, ei vieraille jäänyt juurikaan mahdollisuuksia. OLS takoi maaleja tasaiseen tahtiin ja rankaisi vieraiden virheistä, joita tulikin aivan liikaa.

10.02.2003
Viimeistely kohdallaan

WP35-ToPV 3-5 (0-3)
Avausjaksolla kotijoukkue oli niskanpäällä, mutta ToPV pääsi vastustajan alakerran virheestä kuittaaman avausmaalin. 0-1 Tilanne siirsi pelin painopisteen WP:n päähän ja tulostakin syntyi. Taukolukemiksi saatiin turvallisen tuntuinen 0-3. Toiselle jaksolle kotijoukkue tuli kuitenkin uudella sykkeellä ja kavensikin tilanteen 2-3:n. ToPV meni kuitenkin omia menojaan vahvaa kautta pelaavan Igor Zolotarevin maaleilla ja Jukka Ohtosen pelinrakennustaidoilla.

09.02.2003
ToPV myötätuulessa

OPS-ToPV 4-10 (3-3)
Avausjakson vastatuuleen puskemisen jälkeen torniolaiset karistivat oululaiset kannoiltaan. Kun toista puoliaikaa oli pelattu 15min oli peli käytännössä ratkennut, kun torniolaiset olivat takoneet viiden maalin etumatkan.

29.01.2003
Tornion Palloveikot tukevat myös syöpätyötä Torniossa

Koko menestyskautensa (7 vuoden) ajan seuran maalipoolituotoista on lahjoitettu vuosittain osuus Pohjois-Suomen Syöpäyhdistykselle ja kolmena viime vuotena yhdistyksen Tornion osastolle. Maalipoolituotot on kerätty firmojen ja yhteisöjen sponsoroimilla maksuilla kauden aikana tehdyistä maaleista. Seuran toivomuksena on ollut, että avustus käytetään paikkakunnalla syöpää ehkäisevään toimintaan ja mielellään erityisesti nuoriin suuntautuen.

26.01.2003
Rutiinipelillä voittoon

ToPV-JPS 7-1 (3-1)
Lumisade ei ole koskaan ollut eduksi joukkueelle, joka tuo palloa jäätä pitkin. 1. jakson loppupuolella lumi haittasi jo selvästi kotijoukkueen pelin rakentamista. 10. minuutilla kotijoukkue saa kulmalyönnin, jonka Paulus Pörhölä sivaltaa maaliin. JPS ei tilanteesta kuitenkaan häkelly vaan kaventaa kolmen minuutin kuluttua 1-1. Lumi ei näytä haittaavan Jukka Ohtosta joka upean soolon päätteeksi vie kotijoukkueen 19. minuutilla 2-1 johtoon. ToPV:n selvä hallinta tuottaa tulosta, kun 41. minuutilla tehokaksikko Vaattovaara – Zolotarev lisää taukojohdoksi 3-1.

Toisella jaksolla 55. minuutilla maalinedusta sähläyksestä Igu lisää johtoa JPS:n puolustuksen estelyistä huolimatta. Jyväskyläläiset hermostuttavat tuomarin ja hankkivat muutaman jäähyn, mutta ToPV:n ei saa jäähyjen aikana aikaiseksi tavanomaista suurempaa painetta. 67. minuutilla Igu pääsee taas vauhtiin ja tulosta syntyy 5-1. JPS ottaa tilanteessa aikalisän, mikä lie oli sen tarkoitus, ei sillä ainakaan lopputulokseen suuria voinut vaikuttaa. Vadu ja Pale kaunistelevat päätöslukemiksi viimeminuuttien maaleilla 7-1.

26.01.2003
Sumputus ei estänyt ToPV:ja

ToPV-HIFK 6-3 (2-2)
ToPV aloitti pelin samoin, kuin kotipelit ovat tällä kaudella joka kerta alkaneet, eli voimakkaalla hyökkäyspelillä. Tulosta syntyy 9. minuutilla, kun Igor Zolotarev pääsee laukomaan ensimmäisen maalin Ron Johnssonin selän taakse. 20 minuutin pelin jälkeen kotijoukkue joutuu vaihtamaan hetkeksi maalivahtia, kun Marko Herajärven piilolinssi liikkuu väärään asentoon. 31. minuutilla HIFK saa onnekkaasti pitkän pallon, jota Marko Herajärvi ei ehdi hyvästä yrityksestä huolimatta kaapata itselleen, tilanteessa Anssi Pietiläinen pistää pallon tyhjiin. 38 minuutilla Jukka Ohtonen laukoo lukemiksi 2-1. Kotijoukkueen jo ehkä odotella taukoa HIFK Pietiläinen on taas asialla ja tasoittaa taukolukemiksi 2-2.

Toisella jaksolla HIFK jatkaa 1. jaksolle tyypillistä puolustus voittoista peliä, jolla onnistutaan estämään ToPV:n nopeiden kärkipelaajien nousut, mutta vähän hitaammalle kärjelle eli Jari Vaattovaaralle hekään eivät mahda mitään. 58. minuutilla Vadu saa nappisyötön Paulus Pörhölältä, ja vain 5 minuuttia edellisestä sama pari viimeistelee johtolukemiksi 4-2. Vierasjoukkue saa kipinää yritykseen 77. minuutilla kaventamalla kulmasta 4-3, samalla valmentaja ottaa aikalisän. Helsinkiläiset muuttavat pelin hyökkäävämmäksi, mutta kova yritys ei kuitenkaan tuota tulosta, vaan Igu lopettaa vieraiden pyristelyn 86. minuutilla Ohtosen syötöstä. Peli päättyy 6-3 Marko Veittikosken lyömään rangaistuslaukaukseen.

26.01.2003
Maajoukkue valintoja MM-kisoihin

ToPV:n tuulen nopea hyökkääjä Mikko Aarni on valittu A-maajoukkueeseen. Mikko debytoi Ruotsia vastaan kaksoismaaottelussa 1. ja 2. helmikuuta. Esko Tammilehdon valitsemassa maajoukkueessa pelaa myös ToPV:ja edustaneet mv. Pasi Hiekkanen Broberg, Marko Miinala Kalix, ja Vesa Vuokila Bollnäs. Maajoukkue pääsee tositoimiin 24.-30. maaliskuuta jääpallon MM-kisoissa Venäjän Arkangelissa.

17-vuotiaiden maajoukkueen rungon muodostavat ToPV:n Aapo Antinmaa, Teemu Collin, Jukka-Pekka Kairala, Johannes Koivisto, Mikko Lukkarila, Hannu Mokko ja ex-torniolainen mv. Juha Erkkilä.

Pojat osallistuvat ikäluokkansa MM-kisoihin 31.2.-2.3. Lappeenrannassa, Mikkelissä ja Varkaudessa. Parivuotta sitten lähes sama miehistö kaatoi Ruotsin kahdesti, silloin joukkuetta valmensi ToPV:n Heikki Kerkelä, nyt Heikki on kakkosvalmentaja.

19.01.2003
Kauden kärkiottelu

ToPV-OLS 5-5 (4-2)
Tämän kauden ennätysyleisö oli saapunut katsomaan tuiskuiseen säähän valioliigan ehdotonta kärkikamppailua, jossa tappioton OLS kohtasi kotikentällään vahvan ToPV:n. Navakka pohjoistuuli rytmitti pelin kahteen osaan. Ensimmäisellä puoliajalla ToPV hallitsi myötätuulessa, kun taas toisella puoliajalla tilanne oli täysin päinvastainen.

ToPV saa loistavan alun, kun Igor Zototarev avaa maalitilin jo 30 sekunnin pelin jälkeen. Salama avaus sekoittaa vastatuuleen pelaavan OLS:n pelin pahoin, Niskasen ollessa jäähyllä 16. minuutilla Igu lisää johdon 2-0.

20 minuutin pelin jälkeen oululaiset saavan peliotetta ja hankkivat rangaistuslaukauksen, jonka Loukkola lyö maaliin. OLS:n ote kestää noin 15 minuuttia, jonka jälkeen pelin painopiste painuu Oulun pelipuoliskolle. 36. minuutilla Jukka Ohtonen vapauttaa Mikko Aarnin tilanne 3-1, tästä neljä minuuttia Pekka Hiltunen lyö pitkän, jonka Jari Vaattovaara ottaa taitavasti alas ja karkaa yksin läpi, näissä Vadu ei kovin usein epäonnistu kuin ei nytkään. Torniolaisten jo odotellessa taukovihellystä pääsee Samuli Niskanen, kuin yllättäen kaventamaan taukolukemiksi 4-2.

Toiselle puoliajalle OLS järjestää myötätuulessa varsinaisen rynnistyksen. Hyökkäykset vyöryvät kohti ToPV:n maalia toinen toisen jälkeen, mutta hyökkäykset kilpistyvät viimeistään Marko Herajärven torjuntaan. Viimein painostus tuottaa 67. minuutilla tulosta, kun Pikkuhookana tekee 4-3 kavennuksen. Maalin jälkeen ToPV ottaa aikalisän. Tulosta syntyykin, kun Igu karkaa heti avaus syötöstä ja tilanne on 5-3.

Peliote pysyy kuitenkin vahvasti oululaisilla, paras kavennus mahdollisuus syntyy rangaistuslaukauksesta, joka lyödään ohi. Jäähyjä jaettiin runsaasti molemmille joukkueille, ja peli oli torniolaisilla lähinnä viivytystaistelua aikaa vastaan. Peliaikaa jäljellä 2 minuuttia ja OLS saa kulmalyönnin, josta Keränen kaventaa tilanteen 5-4. Maalin jälkeen OLS ottaa aikalisän. Vain minuuttia ennen loppuvihellystä OLS saa jälleen kulman, josta Keränen tasoittaa loppulukemiksi 5-5.

19.01.2003
ToPV:lla kauden paras peli

ToPV-WP-35 13-1 (7-1)
Vanha ToPV:n kaataja WP-35 oli saapunut Gränsvallille varmaankin muistissa voitto edellisestä kamppailusta Varkaudessa. Voiton uusiminen näytti muutaman minuutin pelin jälkeen varsin toivottomalta.

5. minuutilla Mikko Aarni karisti päällystakin ja karkasi Paulus Pörhölän syötöstä maalintekoon ja minuutti edellisestä Pale vapautti Igor Zolotarevin ja tilanne oli 2-0. Tässä vaiheessa WP-35 otti aikalisän, mutta Varkaus ei pystynyt muuttamaan pelityyliään, vaan pitkillä syötöillä yritettiin edelleen tavoittaa Harri Kauhasta, jos edellisessä ottelussa tämä oli onnistunut, tällä kertaa Antti Ekman pystyi pitämään torniolaisten suosikkipelaaja Harrin täysin pallottomana. 20. minuutilla Jari Vaattovaara pistää kulmasta maalin, 30.minuutilla Wille-Veikko Angeria pääsee näyttämään pelimiehenkyntensä tekemällä 1.liigamaalin Igun syötöstä. 1. puoliajalla WP-35 puolustuksella on suuria vaikeuksia pitää ToPV:n hyökkääjät kurissa ja maaleja syntyy muutaman minuutin välein. Tauolle mennään 7-1 lukemissa.

Sama tahti jatkuu myös toisella puoliajalla. 52. minuutilla Veittikoski rangaistuslaukauksella 8-1, tästä minuutti Mikko maalaa Igun syötöstä, ja taas minuutti ja nuoriso-osasto asialla Tommi Nurkkala karkaa Antti Ekmanin syötöstä. Lopussa teho kaksikko Zolotarev – Vaattovaara sinetöi loppulukemiksi 13-1.

Yleisön joukossa ihasteltiin joukkueen vahvaa yrittämistä, joka pallosta taisteltiin. Meno oli vauhdikasta ja nuorten Nurkkala, Ekman ja Angeria pelipanosta pidettiin vakuuttavana. Paulus Pörhölä näytti parasta osaamistaan pelin rakentajana.

Ottelun parhaina palkittiin WP-35:n maalivahti ja ToPV:n Antti Ekman, varmaankin ansioista Harrin kurissa pitämisessä.

12.01.2003
ToPV:lle 1. voitto valioliigassa

ToPV-OPS 7-2 (3-1)
Pitkän pakkasjakson jälkeen pelattiin ToPV:n ensimmäinen valioliigan kotiottelu mukavassa talvisäässä.

Peli alkaa synkästi, vahvasti aloittaneen OPS:n Pasi Olli tekee helpon näköisesti 4. minuutilla avausmaalin.

Sokki alun jälkeen peliote kääntyy kotijoukkueelle, 10.minuutille Ohtosta estetään maalialueella rangaistuslaukauksen arvoisesti, mutta Kari Salo lyö oikealta ohi. Vain 5 minuuttia edellisestä tarjotaan uutta rankkaria, jonka juuri jäähyltä tullut Marko Veittikoski lyö suoraan päin maalivahtia. Moni yleisön joukossa menettää jo uskon, kun ei varmoista paikoista saada palloa maaliin. Peli pysyy kuitenkin torniolaisten hallinnassa, osin OPS.n jäähyjen ansiosta, ja 23. minuutilla ToPV:n neljäs kulma tuottaa tulosta, kun Veittikoski tasoittaa 1-1. 31. minuutilla Jukka Ohtosen loisto syöttö vapauttaa paitsiorajalla kärkkyneen kolhuja pelin alussa saaneen Igor Zolotarevin , joka kiertää maalivahdin ja vie pallon maaliin. 10 minuuttia edellisestä Igu viimeistelee Paulus Pörhölän syötösta taukolukemiksi 3-1.

1. jakson ToPV:n maalinteko vaikeuksien ja yksin yrittämisen jälkeen, jäähyjen uuvuttaman OPS:n peli on pahasti sekaisin, siitä osoituksena maalivahdin monet osoitteettomat avausheitot korkeina kaarina ToPV.n puolelle. 52. minuutilla Igun loistavan läpiajon viimeistelee Mikko Aarni 4-1, tilanteessa Igor saa kokea kovia, ja Mikko hankkii jälkipelistä jäähyn. 12 minuuttia edellisestä Igor hankkii rankkarin, jonka Veittikoski lyö upeasti keskelle maalin kattoon 5-1. 82. Jukka Ohtonen ja 86. minuutilla Jari Vaattovaara pääse kuulemaan oman maalilaulunsa . Juuri ennen loppuvihellystä OPS kaunisti päätöslukemiksi 7-2.

Pelin parhaiksi valittiin maalivahdit. Erkki Koivuranta ja OPS:n maalivahti Antti Huovinen, joka olikin joukkueensa ainoa pelaaja, joka loisti pelissä.

07.01.2003
Valioliigan avauskierrokselta vain yksi piste

JPS-ToPV 5-5 (2-1)
HIFK-ToPV 7-5 (4-3)
Valioliiga käynnistyi kuuden joukkueen voimin, ToPV, OLS, OPS, JPS, HIFK ja WP 35. Aloituskierros ei ollut kovinkaan pisterikas ToPV:lle. HIFK rankaisi kulmista ja puolustus haparoi pitkien avauksien kanssa. JPS:ää vastaan oli kaikki kortit voittoon, mutta maalipaikat tuhrittiin ja kotijoukkue pisti pienen tuurinkin avulla pallon maaliin.

30.12.2002
Lapin B-juniorit toiseksi piiriturnauksessa

Lapin B-juniorit saavuttivat hopeaa 28.-29.12 Seinäjoella pelatussa piiriturnauksessa. Lauantaina Lappi voitti ensimmäisessä ottelussa Etelän 5-1, toisessa ottelussa Itä oli paremmin lukemin 7-3. Sunnuntaina Lappi kukisti Lännen lukemin 6-1. Itä voitti turnauksen lyömällä Lapin finaalissa lukemin 6-2. Lapin paras pistemies oli Mikko Lukkarila.

Lapin joukkueessa pelasivat: Hannu Kauttio, Mikko Peltonen, Aapo Antinmaa, Teemu Collin, Hannu Mokko, Aleksi Mällinen, Veli-Matti Puumala, Veliarvo Tamminen, Tapani Ylimäinen, Janne Fräki, Mikko Lukkarila, Tuukka Rauvala, Johannes Koivisto ja Jukka-Pekka Kairala.

Lapin C-juniorit osallistuivat myös turnaukseen, mutta heikommalla menestyksellä kuin B-juniorit. C-juniorit jäivät turnauksessa neljänneksi. Molemmissa ikäluokissa oli mukana neljä joukkuetta.

Raportti: Hannu Kauttio

27.12.2002
Vastus jäi jyrän alle

ToPV-Vastus 21-1 (11-0)
ToPV:n viimeistely kohdallaan. Pakkanen oli lauhtunut ja tapaninpäivän peli pelattiin mukavassa talvisäässä. Pelin sävel oli selvä jo ensimmäisistä polkaisuista, hyökkäykset vyöryivät toinen toisen jälkeen kohti Vastuksen maalia. Peli oli vajaassa puolessa tunnissa jo 5-0, eli selvä.Vastuksen puolustus oli kokoajan pari potkua jäljessä, Mikon ja Igorin läpiajoissa jopa useammankin. ToPV:n puolustukselle ei jäänyt paljon töitä, keskikentän katkaistessa Vastuksen nousut jo puolessa kentässä. Tiukan paikallisottelun maku oli pelistä kaukana, kun puoliajalle mentiin kaksinumeroisissa lukemissa.

Toisella jaksolla sama tahti jatkui ensimmäisen kaltaisena maaleja tehtiin tasaiseen tahtiin, äänentoiston hoitaja Antti vaihtoi maalilaulunkin toiseksi.

Pelissä neljä maalia tekivät Mikko Aarni, Jari Vaattovaara ja Igor Zolotarev. Lähes kaikki maalipaikat hyödynnettiin, vain muutaman kerran pallo nasahti tolppaan tai maalivahti torjui. Vastuksen puolustukseksi voidaan mainita, että vahvistukset Kehusmaa, Ruotsalainen ja Nousiainen loistivat poissa ololla.

Jos ToPV onnistui lähes kaikessa, Vastus onnistui sanan varsinaisessa merkityksessä "kaikessa", toisesta kulmasta ja kunnon laukauksesta kohti maalia syntyi 85. minuutilla 20-1 kavennus.

27.12.2002
A-junnut voittivat taas tuurilla

Toppilan A-junnut voittivat vahvasti vajavaisen Evergreenin lukemin 7 - 3 (2-2). Valmennusjohto peluutti ottelussa jostain syystä vain yhtä pukenutta vaihtomiestä, joka näkyi toisella puoliajalla hienoisena vauhdin hiipumisena. Myös paremmin vielä jalkapalloilijana tunnettu Teemu Tainio sai näyttöpaikan Evergreenin keskustassa, mutta otteet eivät vakuuttaneet valmennusjohtoa ja näin Teemu sai jäädä puoliajalta koppiin. 'Vielä pahasti keskenkuntoinen, katsotaan myöhemmin uudestaan' oli valmennusjohdon lyhyt kommentti Teemun yhden ottelun tryout -komennuksesta. Näin Teemu sai jatkaa polttareitaan rauhassa - Evergreen onnittelee! Maalivahti rintamalla valmennusjohdon kokeilut eivät näytä loppuvan nyt vastuun sai iän puolesta selvä kolmosmaalivahti Jari Haapakoski.

Kokoonpano: J. Haapakoski(mv), R. Kähkönen, J. Hietala, I. Kotvio, T. Juusola, H. Tilja, K. Ohtonen, T. Tainio, M. Höynälä, R. Höynälä, J Harjuoja, P. Hiltunen, T. Kurtti, R. Kurtti

Raportti: Pekka Kurtti

27.12.2002
Evergreen kaatoi myös Rikson BK:n

Evergreen kaatoi sarjan ennakkosuosikin (mikäli Ruotsin tiedotusvälineisiin on luottaminen) selvin numeroin 15-3 (8-2). Valitettavasti ottelusta ei ole saatavissa raporttia valmennusjohdon yllättävän maalivahtivalinnan takia.

Kokoonpano: P. Kekkonen(mv), R. Kähkönen, J. Hietala, J Tallgren, I. Kotvio, T. Juusola, H. Tilja, K. Ohtonen, T. Ohtonen, R. Ohtonen, M. Höynälä, R. Höynälä, J Harjuoja, M. Kunnari, P. Hiltunen, T. Kurtti, R. Kurtti, H. Kotila ja J. Nurkkala.

Raportti: Pekka Kurtti

27.12.2002
Evergreenin vauhti kiihtyi

Viime sunnuntaina huippukuntoinen Evergreen kohtasi III-divisioonan ottelussa Luleå BK:n. Luleå oli valmistautunut otteluun hyvin ja oli lämmittelemässä jo tuntia ennen ottelua. Evergreenin valmennusjohto oli tehnyt pelaavaan kokoonpanoon runsaasti muutoksia. Ehkä hieman pehmeästi esiintyneet kärkimiehet T. Kurtti ja H. Kotila saivat antaa tilaa J. Aunolle ja J. Nurkkalalle. Ja keskikentällä R. Ohtonen oli lepovuorossa ja vihdoin myös J. Harjuoja mahtui kokoonpanoon.

Evergreen aloitti ottelun tutulla prässipelillä, jolloin vastustajalle ei annettu tilaa ja oma peli oli tuttua ´kuviopeliä'. Puoliajalla tilanne oli jo 10-1, jolloin joukkueenjohto sai koppiin ottelusihteeriltä hälyttävän tiedon: Ainoaan ottelupöytäkirjaan mahtuu enää 8 maalia. Yleensä tyrankimainen valmennusjohto heltyi yllättävään kaksivaiheeseen äänestykseen. Vaihtoehdot olivat: svedupettereitä turpiin isän kädestä tai tehdään vain 8 maalia. Ensimmäisen vaiheen äänestystulos oli 13-2. Sen jälkeen valmennusjohto komensi ekapuoliajalla kuulemma 'laiskasti liikkuneet' haaparannalla asuvat T. Juusolan ja J. Nurkkalan lämmittelemään jäälle. Uusi äänestys ja tulos yksimielinen 13 - 0! Joukkueenjohto perusti välittömästi työryhmän kehittämään Evergreenin otteluja varten uuden pöytäkirjamallin lähtökohtana huhujen mukaan on leivinpaperirulla! Toiselle puoliajalle valmennusjohto nosti tukimiehet karvaustehtävään heti kulmalipuilta ja omalle puoliskolle tullaan vain aloituksiin.

Tämä tepsi epävarmasti pelaaneeseen Luleålaissakkiin ja kun 90 minuuttia oli taulussa sai tulostaulun hoitaja ansaitun levon: lukemat 26 - 1. Evergreenin tehot ovat selvästi nousussa ja tehtyyn maaliin tarvitaan vain pari hukattua paikkaa. Kulmissa voitaisiin myös vaihtaa taktiikkaa enemmän suoriin lyönteihin eikä vain harhautuslyönteihin ja takamiehen pysäytyksen jälkeiseen lyöntiin.

Kokoonpano: P. Kurtti(mv), R. Kähkönen, J. Hietala, J Tallgren, I. Kotvio, T. Juusola, H. Tilja, K. Ohtonen, T. Ohtonen, M. Höynälä, R. Höynälä, J Harjuoja, M. Kunnari, P. Hiltunen, J. Auno ja J. Nurkkala.

Raportti: Pekka Kurtti

18.12.2002
Takaisin omalle tasolle

Botnia-ToPV 2-7 (0-2)
Akilles-ToPV 5-11 (5-4)
Pienen notkahduksen jälkeen joukkue on parantanut otettaan ja on nyt kovassa vauhdissa. Varokaa Vastus ToPV tulee Tapanina lujaa.

12.12.2002
Kotivoitto OPS:sta

ToPV-OPS 7-4 (2-1)
ToPV – OPS ottelu pelattiin loistavassa säässä. Peli alkoi toppilan voimakkaalla karvauksella, joka esti OPS:n pelinrakentaminen. Jo pelin alkuhetkillä näki, että ToPV oli päättänyt katkaista tappioputken. 8. minuutin kohdalla Jari Vaattovaara vei Mikko Aarnin syötöstä kotijoukkueen johtoon. Vartin pelin jälkeen peli tasoittui ja OPS pystyi luomaan painetta ToPV.n maalille ja onnistui tasoittamaan 38. minuutilla. Oululaisten ilo kesti vain 4 minuuttia, kun Vadu oli jälleen asialla ja pisti pallon toisen kerran OPS:n maaliin , syötön antoi Igor Zolotarev . Jakson lopulla kotijoukkuella oli mahdollisuus mennä kahden maalin johtoon, kun Marko Veittikoski kaadettiin rangaistusalueella, mutta Kari Salo laukoi rankkarin oikealta ohi.

Toisella jaksolla 54. minuutilla maalasi Mikko Vadun syötöstä 3-1, 66.minuutti ja Mikko Vadun syötöstä 4-2, 71. minuutilla Igu teki ja Vadu syötti 5-2, 81. Ohtonen, syötti Antti Ekman 6-3, ja vielä 90. minuutilla Pekka Hiltunen lopetti kisan Mikon syötöstä lukemiin 7-4. Toppilaa vaivasi viimeistelyssä epäonni, johon osasyyllinen oli OPS:n hyvin pelannut maalivahti Toni Karjaluoto, aineksia suurempaankin maalieroon oli, esimerkiksi kulmista, joita oli runsaasti ei onnistuttu kuin yhden kerran. Joukkueiden parhaiksi valittin maalivahdit, Tornion maalissa aina terhakka Marko Herajärvi onnistuikin mainiosti yhtä ehkä torjuttavissa ollutta kaukolaukausta lukuunottamatta. Vielä jaksaa, viikonlopun vieraspelit, ja sitten hieman lepoa. ToPV on taas tiellä voittojen ToPV!

9.12.2002
Synkkä vieraspelikierros

OLS-ToPV 6-3 (2-2)
WP 35-ToPV 10-4 (4-0)
Veiterä-ToPV 7-5 (4-4)

-Parempi hävitä nyt kuin sitten viimeisessä ottelussa, toteaa Taramaa. -Tämä voi olla joukkueelle ihan hyväksi, palataan takasin maanpinnalle ja huomataan, että kaikkiin peleihin pitää asennoitua täysillä, Make lisäsi.

Reissaaminen Venäjällä on syönyt hieman voimia joukkueesta ja se näkyy, kun heti perään tuli vielä raskas vieraskierros. Jukka Ohtonen on ottanut Andersin valmennus hommat ja on nyt pelaajavalmentaja.

9.12.2002
A-junnut terävämpiä maalin edustalla

Evergreen pelasi 4.12 kauden ensimmäisen harjoitustottelunsa TOPV:n A-junnuja vastaan. Evergreen ei pahemmin kumarrellut nimekästä vastustajaansa. A-junnut siirtyivät 25 ja 29 minuutin kohdalla tehdyillä osumilla 2–0 johtoon. Evergreenin hillitön painostus jakson lopulla nosti vanhat herrat 2–2 taukotilanteeseen.

Toiselle puoliajalle Evergreen tuli hieman valmistumattomana ja nuoret siirtyivät nopeassa tahdissa 5–2 johtoon. Viimeinen 30 minuuttia pelattiin käytännössä A-junnujen pelipuoliskolla johon koko joukkue oli asettunut siilipuolustukseen. Evergreen ei lukuisista 20 Euron paikoista saanut palloa pömpeliin kuin kaksi kertaa nousten jo maalin päähän lukemiin 5–4. A-junnut suorittivat raukkamaisia Stuka –hyökkäyksiä, joista he saivat vielä pari osumaa lopputuloksen ollessa 7–4.

Yhteenvetona todettakoon, että Junnut saavat olla todella tyytyväisiä tulokseen ja he pelin jälkeen kilvan kiittelivät Evergreenin kärkimiehiä ja lupasivat lotota tällä viikolla. Myös tilastomiesten luvut ovat korutonta kertomaa: mv torjunnat Evergreen 6, Junnut 21. Kulmat Evergreen 16, junnut 2.

Evergreenin johto lupasi tehdä seuraavaan sarjaotteluun ainakin seuraavat muutokset: kärjessä saa Juha Auno mahdollisuuden ja maaliin luistelee Pekka Kekkonen.

Evergreenin kokoonpano: P.Kurtti(mv), J. Tallgren, R. Kähkönen, J. Hietala, T. Juusola, H. Tilja, M. Höynälä, R. Höynälä, K. Ohtonen, T. Ohtonen, R. Ohtonen, T. Kurtti, P. Hiltunen, M. Kunnari, V. Vierelä ja H. Kotila.

Raportti: Pekka Kurtti

9.12.2002
Evergreen liekeissä

TOPV:n ikämiesjoukkue kohtasi 30.11 Ruotsin III –divisioona avauksessa aina vaarallisen Risön BK:n.

Jo Evergreenin viimeistelyharjoituksissa oli havaittavissa, että Risönille tulee ikävä kotimatka.

Evergreenin karvaus alkoi heti vastustajan päätyviivalta ja ruotsalaisilla oli suuria vaikeuksia käynnistää mitään suunniteltuja hyökkäyksiä. Niinpä Evergreen takoi tasaiseen tahtiin maaleja mitä komeimmilla tavoilla. Evergreenin puolustuslinja vasemmalta Tallgren-Kähkönen-Hietala hoiteli ruotsalaisten hätärit ja avasi peliä mallikkaasti. Keskikenttä jauhoi jatkuvasti hyviä paikkoja kärkimiehille, joista erottui tänään terävästi pelannut Hannu Kotila. Puoliajan lukemat 10–0 kertovat karua kieltään Evergreenin voimasta. Puoliajalla valmennusjohto pyysi joukkuetta vähentämään hieman tahtia, jotta sunnuntain treeneissä ollaan terävimmillään ja antoi terävät nuhteet vasemmalle sivustalle, josta ruotsalaisten puoliajan molemmat hyökkäykset tulivat. Myös joukkueen johto oli huolissaan pallotilanteesta: eka puoliajalla särkyi kovista lyönneistä ja kuivan pakkasen myötä 5 kpl varatuista 10 pallosta. Lopputulokseen 13–1 myös ruotsalaiset olivat selvästikin tyytyväisiä ja kopille osattiin lähes näkymättömän opastuksen johdolla.

Evergreenin kokoonpano: P.Kurtti(mv), J. Tallgren, R. Kähkönen, J. Hietala, P. Pihlajamaa, T. Juusola, H. Tilja, E. Kurtti, M. Höynälä, R. Höynälä, K. Ohtonen, T. Ohtonen, R. Ohtonen, T. Kurtti, P. Hiltunen, M. Kunnari ja H. Kotila.

Raportti: Pekka Kurtti

1.12.2002
Voitot HIFK:sta ja Narukerästä

ToPV-HIFK 7-3 (4-2)
Noin 20 asteen pakkaseen paikalle olivat saapuneet vain pari sataa uskollisinta jääpallon ystävää. Kummatkin joukkueet karvasivat alhaalta ja pyrkivät rankaisemaan puolustuksen virheistä. Jo heti pelin alusta Tornio pisti HIFK:n ahtaalle. Maalivahti Marko Herajärvi sai pelissä syöttöpisteen vapautettuaan pitkällä heitollaan Mikko Aarnit, joka pyöritti puolustusta mielensä mukaan. Pari kulmaakin ToPV sai hyödynnettyä. Ensimmäisen puoliajan lopulla Igor sai mailasta aika ikävän näköisesti naamaan ja joutui lähtemään tauolle etuajassa. HIFK tuli kuitenkin lopussa terävästi ja sai kaksi maalia.

Pienehkö lumisade alkoi toiselle puoliajalle. Erikoistilanteesta Marko Veittikoski pisti yläkulmaan. HIFK joutui turvautumaan rajuihin otteisiin pysäyttääkseen ToPV:n nopeita hyökkääjiä. Parhaimmillaan jäähyllä istui neljä punapaitaa. Ylivoimapeli ei tuottanut kuitenkaan yhtään maalia. Mutikainen yllätti lähes puolesta kentästä tarkalla alanurkkaan menneellä lyönnillä. Vadukin pääsi lopussa avaamaan oman maalitilinsä tähän otteluun. Igor Zolotarev palkitiin parhaan Torniosta ja Mika Mutikainen HIFK:stä

ToPV-Narukerä 11-1 (7-0)
Torniolla oli myötätuuli takanaan ensimmäisellä puoliajalla. Erikoistilanteet onnistuivat ToPV:tä heti alussa. Porilaisten tunteet kuohahtelivat ja käytösrangaistuskin jaettiin. Erän loppupuolella Tornio mursi Narukerän voittohaaveet. Tekaistuaan kolme maalia neljässä minuutissa.

Narukerä saa yllätettyä toiselle puoliajalle maaliin tulleen Erkki Koivurannan puolesta kentästä lyödyllä vapaalyönnillä. ToPV:llä oli hyviä tilanteita mutta maalia ei saatu aikaiseksi. Peli pyöri lähes kokoajan torniolaisten hallinnassa. Mikko Aarni oli kentällä kovassa maalivireessä. Erkki Koivurantakin nappasi itselleen syöttöpisteen. Narukerä oli koko pelinajan altavastaajana. Mikko Aarni palkittiin parhaana pelaajana tehtyään neljä maalia. Narukerästä palkittiin Lauri Arponen.

1.12.2002
Strömbäck sivussa toistaiseksi

Valmentaja Anders Strömbäck on sivussa henkilökohtaisita syistä

1.12.2002
Jamo Vastukseen

Jarmo Kehusmaan kolmivuotinen sopimus on purettu ja pelioikeudet vuokrattu vastukselle. Jamo loukkasi nivuksensa Arkangelissä ja peliajan saaminen ToPV:ssä olisi ollut hankalaa vajaakuntoisena. Vastukseen Jamo voi kuitenkin tuoda tarvittavaa apua.

1.12.2002
Pronssia Eurooppacupista

Tornio hävisi Sandvikenille 6-1 ja kohtasi pronssipelissä Mjöndalenin. Pronssipeli päättyi 6-4 Tornio hyväksi.

23.11.2002
Tasapelillä Sandvikeniä vastaan finaaliin

Tornio hävisi perjantaina Vodnikille luvuin 9-3. Mutta lauantain aamuottelussa tuli voitto tuloksella 8-2 Mjöndalenia vastaan. Tänään lauantaina on klo. 17.30 ottelu Sandvikeniä vastaan, josta ToPV:lle riittää tasapeli jotta se pääsisi finaaliin Vodnikia vastaan. Tilannetta voi seurata Teksti-TV:n sivulta 285.

22.11.2002
Arkangelissä otetaan miehestä mittaa

Tornion Palloveikot pelaavat nyt viikonloppuna Arkangelissä Eurooppa cupissa. Turnaukseen osallistuvat Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän viimekauden mestarit. Eli Mjöndalen, Sandviken, ToPV ja Vodnik. ToPV:ltä vaaditaan täydellistä onnistumista jotta se yltäisi finaaliotteluun. Peliohjelma on kuitenkin suosiollinen ToPV:lle. Turnauksessa pelataan yksinkertainen sarja ja sarjan kaksi parasta kohtaavat toisensa finaalissa ja toiset kaksi pronssiottelussa. Perjantaina ToPV:tä vastaan luistelee Vodnik, joka on nyt entistä kovemmassa kunnossa sillä sen riveissä on jopa 11 Venäjän maajoukkuepelaajaa. Uusina mm. Falunin maalitykki Sergei Obushov.

Lauantaina Torniolla on pakkovoitto Mjöndalenia vastaan, jotta finaaliin olisi edes pienet mahdollisuudet. Vodnik on lähes varma ennakkosuosikki ja toinen finaalisti ratkeaa ToPV:n ja Sandvikenin välisessä ottelussa. Sandvikenin libero on loukkaantunut, joten pientä haparointia puolustuspäässä voi siis olla ja silloin pitäisi ToPV:n ratkaista nopeasti.

-Uskon kuitenkin, että eteenkin nuoret pelaajat kehittyvät kovien otteluiden myötä yksilöinä ja pystyvät pelaamaan myös paremmin joukkueena. Eurooppa-cupin jälkeen meillä on raskas sarjaohjelma, sillä pelaamme kahdeksan peliä kuudessatoista päivässä, valmentaja Anders Strömbäck toteaa Pohjolan Sanomien uutisessa.

17.11.2002
ToPV:llä helppo liiga-avaus

ToPV-JPS 7-2 (6-0)
Tornio pyöritti peliä ensimmäisellä puoliajalla mielensä mukaan. Peli ratkesi jo alun 10min aikana, kun ToPV paukutti kolme maalia. JPS pääsi toisella puoliajalla peliin mukaan. Tuuli oli Torniolle vastainen ja pelaajat alkoivat jo hieman säästellä.

ToPV-PaSa Bandy 12-1 (4-1)
Imatra lähti otteluun hyvin passiivisella karvauksella. He antoivat torniolaisten olla rauhassa omalla puolellaan, mutta keskikentällä oli heti neljä hyökkääjää odottamassa. Toisella puoliajalla Tornio sai maalihanat auki. Ottelussa rikottin henkilökohtaisiaennätyksiä: Jarmo Kehusmaa teki 300:n maalinsa ja Mika Jussila ensimmäisen.

16.11.2002
Liiga yhden kauppaa

Tuleva kausi on monessa mielessä mielenkiintoinen. Keskikastin joukkueet ovat mielestäni vahvistuneet ja kilpailu on kova paikasta kuuden joukkueen valioliigaan, jonne varmuudella menevät OLS, ToPV, JPS ja HIFK. Kahdesta viimeisestä paikasta taistelee sitten tasainen joukko: Narukerä, WP, OPS, Vastus, Botnia ja Veiterä.

NÄIN PELATAAN
Ensin pelataan 12 joukkueen Bandyliiga. Kuusi parasta jatkaa kaksinkertaisella valioliigalla ja kuusi vähemmän menestynyttä vastaavasti kaksinkertaisen Bandyliigan jatkosarjan.

Bandyliigan voittaja saa 3 lähtöpistettä valioliigaan, kakkonen kaksi ja kolmonen yhden. Vastaavasti Bandyliigan seitsemäs saa 3 lähtöpistettä jatkosarjaan, kahdeksas 2 pistettä ja yhdeksäs 1 pisteen.

Valioliigan ykkönen saa puolivälierässä vastaansa jatkosarjan kakkosen, valioliigan kakkonen pelaa jatkosarjan voittajaa vastaan. Valioliigan kolmonen pelaa valioliigan kuutosta vastaan ja nelonen kohtaa viitosen Ottelut pelataan paras kolmesta periaatteella.

Puolivälierät pelataan myös paras kolmesta periaatteella. Valioliigassa parhaiten sijoittunut kohtaa aina heikoimmin sijoittuneen välierissä. Valioliigalainen on aina etusijalla jatkosarjaan nähden.

Loppuottelu pelataan valioliigassa paremmin sijoittuneen kotikentällä.

Alla vähintäänkin vaalean vihreä näkemys joukkueiden paremmuudesta. Vastuussa tästä arvioinnista on yksin Pekka Kurtilla (pekka.kurtti@pp.inet.fi).

Sijoitus 1; OLS:N PAHIN VIHOLLINEN ON OLS

OLS on ehdoton mestarisuosikki tulevalle kaudelle. OLS menetti maaleja takoneen Jarno Alatalon Ruotsiin, mutta paikkasi tilanteen ehdottomasti monipuolisemmalla Marko Kilpeläisellä, joka tuli paikalliskilpailija OPS:sta. Joukkue menetti myös vahvan likaisen työntekijän Matti Kaarakan Vastukselle. Mutta joukkueen leveydellä tämäkin murhe on poispyyhkäisty ajat sitten. OLS menestyi Maailman Cupissa hienosti ja taipui vasta vahvalle Västeråsille. Joukkueen peli oli maailman Cupissa hyvin valmista. Voittoja tulee pitkin talvea paljon. Mestaruus on kuitenkin katkolla yhdestä pelistä, sen tähden mestari voi olla myös joku muu….

Sijoitus 2; PUHEET TOPV:N HEIKENTYMISTÄ KANNATTAA SIIRTÄÄ…

Toppilasta lähti melkoinen määrä pääsarjakokemusta Marko Miinalan, Jussi Harjuojan, Jari Pihlajamaan ja Jari Tallgrenin myötä. Joukkue tarvitsikin jo muutosta – monta vuotta pelattiinkin jo samalla permanentilla ja se tie käytiin loppuun. Uudet vastuunkantajat löytyivät omista miehistä. Igor Zolotarev on pudotettu keskikentälle ja Mikko Aarni ottaa hänen paikkansa kärjessä. Mikon peli onkin parantunut huomattavasti ja aiemmin ontunut viimeistely on jo hyvää luokkaa. Teksti-tv:n ihmiset joutuvat myös opettelemaan nimen Ekman. Antti kehittyy ja Vastuksesta tullut Jarmo Kehusmaa antaa kärjelle lisää vaihtoehtoja. Keskikentälle pääsevät Jullen oppiin varmasti myös Tommi Nurkkala ja Ville-Veikko Angeria. Maalivahtien bandyliigakokemus taitaa mahtua kahden käden sormiin, mutta maalivahteihin Toppila ei kaadu. Molempien käsi on lisäksi hyvä, joka antaa kauden edetessä lisää vaihtoehtoja. Toivottavasti Anders uskaltaa varsinkin otteluruuhkissa vaihtaa pelaajia, sillä nuorissa on tulevaisuus. Toppilan peli taso heiluu vielä melko rajusti, mutta kun kevät koittaa erottuvat jyvät akanoista.

Sijoitus 3; PUNAINEN ON AINA PAHA
HIFK sai tulevalle kaudelle Vestan toisista hautajaisista(toivottavasti tapahtuu taas ylösnousemus) leveyttä ja kilpailua pelipaikoille. HIFK pelaa parhaimmillaan hyvin fyysistä ja tehokasta jääpalloa. Mielestäni ehdottomasti paras vastaiskujoukkue. Jäätilanne Helsingissä on ollut heikko, joten sarjan alussa tämä saattaa näkyä tason heilahteluna, mutta viime vuoden pettymys ei toistu ja sarja päättynee mitalit kaulassa – toivottavasti vain pronssiset.

Sijoitus 4; JPS:N PELI KEHITTYY
Viime vuoden hyvä sarjasijoitus oli yllätys monille asiantuntijoille. Joukkue näyttää paperilla varsin tasapainoiselta. Joukkue sai Ruotsista kaksi hyvää vahvistusta: Joni Maarasen ja Jukka Pulkkisen. Joukkue pelaa ehkä hieman varovasti, mutta uskoo tekemiseensä eikä luovuta. Harjoitusottelut ovat menneet ehkä hieman odotettua heikommin ja puheet loppuottelusta ovat Jyväskylän suunnasta loppuneet. Mitalli mahdollista, tuskin pronssia kirkkaampaa.

Sijoitus 5; NARUKERÄ POLKEE PAIKALLAAN
Narukerä saavutti viime vuonna pronssia, mikä oli hienoinen yllätys. Tälle vuodelle joukkue on asettanut tavoitteekseen mitalipelit – mikä on haasteena kova, kuten tavoitteen tulee ollakin. Narukerä on tunnettu juniorityöstään, josta lähes Porilaispohjainen joukkue on hyvänä esimerkkinä. Joukkue on käytännössä sama kuin viime kaudella, joten joukkuetta on helppo kehittää, kun olosuhteet Porissa ovat pitkään olleet hyvässä kunnossa. Torniossa vieraillessaan joukkue oli henkisesti melko heikko eli parin takaiskun jälkeen oli pelihalut kateissa. Heti ensimmäisenä viikonloppuna pitää ottaa täysi pistepotti(Vastus ja OPS kotona), jotta paikka valioliigassa on varma. Mitalit kyllä hankitaan myös tällä kaudella – mutta vain junnupuolella.

Sijoitus 6; WP SAI ANSAITSEMANSA TEKOJÄÄN
Tekojää saattaa vielä saada vanhat sotaratsut syttymään. Torniolaisten vankka suosikki Harri Kauhanen sai rinnalleen pari nuorta kaveria, jotka saavat läheltä seurata maestron maalintekokykyä. Joni Kauhanen palasi Ruotsista ja Kim Mononen tuli Veiterästä. Mika Pitkänen, Sami Reponen ja Jouko Nissinen jättivät kyllä aika ison aukon, joten seuran tavoite mitalipeleihin yltämisestä pitää haudata. Yksittäisiä yllätyksiä, varsinkin kotonaan joukkue pystyy järjestämään, mutta mitalit tulevat sitten myöhemmin.

Sijoitus 7; OPS TAISTELEE PAIKASTA AURINGOSSA
Perinteikäs OPS menetti paikalliskilpailijalle suurimman syömähampaan Marko Kilpeläisen, joka tehtaili viime vuonna lähes 50 pistettä. OPS on päässyt nauttimaan isosta jäästä jo syyskuun lopulta lähtien, jonka myötä saattaa paikka valioliigassa aueta. Joukkueen on kuitenkin onnistuttava maksimaalisesti. Harjoitusottelussa Torniossa OPS tyytyi lähinnä pitkän lyöntiin, joka ei riitä ilman Mäntykentän ja Virran tasoisille miehille. Ari Koivuniemi on palannut estradille johtamaan joukkoja kohti tavoitetta, joka on valioliiga. OPS saa kotiin kaikki ’päävastustajat’: WP, Vastus, ja Botnia.

Sijoitus 7; VASTUS YLLÄTTÄÄ - TOIVOTTAVASTI!
Vastus ei ole saanut ennakkokaavailuissa paljon palstatilaa. Joukkue on lajiteltu jatkuvasti ym. joukkoon. Mielestäni Vastuksella on mahdollisuudet jopa Valioliigaan. Joukkue saa päävastustajista WP:n, Veiterän ja Botnian kotiin ja vain OPS pelataan vieraissa. Lisäksi joukkueen harjoituspelit ovat menneet hyvin. Matti Kaarakka on tuonut keskikentälle vauhtia ja osaamista ja entinen keskikentän näpertely on jäänyt historiaan. Antti Hietala on saanut otettua joukkueesta kaiken irti ja jos se jatkuu tasaisena läpi alkukauden on joukkue valioliigassa.

Sijoitus 9; BOTNIA PARANTAA
Botnia on harjoitusotteluiden mukaan parantanut peliään huomattavasti. Joukkue on käynyt kuokkimassa Vestan mailla ja sieltä onkin saatu jonkin verran liigakokemusta lisää. Merkittävin on kuitenkin Jukka Korhosen tulo Akilleksesta. Joukkueen uutena valmentaja toimii vanha sotaratsu Timo Partanen, jonka käden jälki näkyy jo joukkueessa. Valitettavasti myös muut valioliigaan kärkkyvät joukkueet ovat kehittyneet ja paikka jää saavuttamatta.

Sijoitus 10; VEITERÄN PITÄÄ VIELÄ ODOTTAA
Veiterä sai Pasalta omat junnut Tomi Hauskan ja Pavel Maksimenkon takaisin. Menopuolella on Kim Mononen ja Ville Kantonen. Lappeenrannassa on ollut tekojää huolia, joten joukkue ei ole alkukaudesta parhaimmillaan. Joukkueen tulevaisuus on hyvä, mutta hyppäys ylöspäin tulee tapahtumaan vasta tulevina vuosina.

Sijoitus 11; AKILLES ELÄÄ MUISTOISSA
Perinteikkäässä Akilleksessa eletään ja muistellaan vanhoja. Entisen loiston saavuttamiseksi tarvitaan paljon työtä, sillä joukkue on viime vuotistakin vaatimattomampi. Toivottavasti nuorista löytyy sopivia tyyppejä nostamaan Akilleksen lamasta.

Sijoitus 12; HIENOA PASA
Pasa on saanut jo tarpeeksi ’kannustusta’, joten toivotetaan Pasalle taistelumieltä. Ottakaa kausi oppimisen kannalta niin menestykselle osaa antaa arvoa sitten tulevina vuosina.

Pekka Kurtti
pekka.kurtti@pp.inet.fi

13.11.2002
Evergeen Ruotsin III -divisioonaan

Evergreen on ilmottautunut Ruotsin III -divisioonaan. Joukkue on tapojensa mukaan hajauttanut harjoittelunsa vakoilun vähentämiseksi. Mutta ensi perjantaina 15.11.2002 klo 18.00 Evergreenillä on yhteiset harjoitukset+palaveri Näränperässä. Joten ole paikalla!!! (Pekka Kurtti)

13.11.2002
SKANDAALI!

Ruotsin jääpalloliitto on myöntänyt pelioikeudet Jarno Alatalolle ja Marko Miinalalle ilman Suomen liiton lupaa. Katrineholm ja Kalix eivät ole suorittaneet kansainvälisen jääpalloliiton määräämää kirjaamismaksua Suomen liitolle. Tilanne on läntisessä kulttuurissa ennen kuulumaton. Suomen Jääpalloliitto on ollut tapauksesta varsin vaitonainen, mutta Suomen toimet asiaan kuultaneet lähipäivinä (huhujen mukaan torstaina 14.11). Myös Ruotsi on ollut hyväksymässä ko. kirjaamismaksua. Miinala pelasi jo viime viikonloppuna Ruotsin pääsarjassa Allsvenskanissa. (Pekka Kurtti)

03.11.2002
B-Juniorit voittivat Intersport Cupin

ToPV:n B-juniorit pelasivat 2.-3.11 Haaparannalla Intersport Cupissa. Mukana olivat Kampparit, Vastus ja OLS/OPS. Turnauksessa pelattiin yksinkertainen sarja. Ja kaksi parasta kohtasivat sitten finaalissa ja toiset kaksi pronssiottelussa

ToPV - Vastus 7-1
ToPV - OLS/OPS 8-0
ToPV - Kampparit 5-4

Finaali: ToPV - Kampparit 4-1

28.10.2002
ToPV palasi tyhjinkäsin World Cupista

Tornio karsiutui jo alkusarjassa. Peli ei kulkenut sillä pistesaldo jäi nollille. Turnauksen voitti Sandviken AIK, joka kukisti finaalissa luvuin 3-2 venäläisen Vodnikin. Tilastot muista otteluista löytyvät http://www.ljusdalsbk.com/worldcup/program.asp OLS menestyi paremmin. Se tuli oman lohkonsa toiseksi, mutta karsiutui heti neljännesfinaalissa. Toivottavasti Toppila ainakin oppi jotain uutta tuosta turnauksesta ja voi Bandy-liigan käynnistyessä 16.11 lähteä varmalla otteella puolustamaan SM-kultaa.

20.10.2002
ToPV voitti Polarika-Cupin

ToPV kohtasi finaalissa Murmanskn joukkueen. Joukkueet olivat kohdanneet kaksi kertaa aikaisemmin. ToPV oli voittanut kummatkin kohtaamiset. Peli pelattiin parin asteen pakkasessa, mutta lunta satoi valitettavasti koko pelin ajan. Katsomo oli lähes tyhjä. Vain kourallinen uskollisimpia faneja oli saapunut paikalle.

15 minutin kohdalla alkaa tapahtua, kun Jukka Ohtonen lyö Vadun antaman kulman sisään. Vain 3 minuttia tästä, kun Murmansk tulee ja tilanne on tasan 1-1. Heti perään Tornio menee johtoon jälleen kulmatilanteesta. Tekijänä Markku Veittikoski. Murmansk tekee ajassa ajassa 22 tasoituksen. Tilanne 2-2. Mutta Tornio tulee ajassa 22 minuttia. Kun Mikko Aarni nostaa hienosti pallon vastustajan maalivahdin yli, tilanne 3-2. Ajassa 37 minuttia ToPV lisää johtoaan 4-2, kun Aarni paukuttaa tylysti ylänurkkaan. Murmansk tasoittaa kuitenkin lukemiksi 4-3 heti perään.

Toisella puoliajalla Tornio lisää johtoaan ankaran pyörityksen päätteeksi, tekijänä Paulus Pörhölä. Ajassa 51 Tornio lisää entisestään johtoa. Kun Igor Zolotarev vapauttaa pystysyötöllä Mikko Aarnin, joka pääsee yksinläpi eikä erehdy, tilanne 6-3. Tornion kulmat tuntuvat onnistuvan, tilanne 7-3 ajassa 68, tekijänä Paulus Pörhölä. 78 minutin kohdalla Murmansk saa rankaistuslyönnin. Tilanne kaventuu 7-4. Vadu tekee vielä viimeisellä minutilla maalin ja peli päättyy lukemiin 8-4.

Tornio voitti turnauksen. Murmansk toinen ja Vastus sijoittui kolmanneksi.

19.10.2002
Mikko Vanhainen sivussa peleistä

Mikko on sivussa peleistä noin 4 viikon ajan. Syynä on käsivamma. Toivotan Mikolle pikaista paranemista.

12.10.2002
Harjoitusottelu OPS:a vastaan

Tornio kohtasi 12.10 klo. 16:00 Haaparannalla Oulun Palloseuran. Peli pelattiin loistavassa säässä ja jääkin näytti olevan hyvässä kunnossa. Peliä oli pelattu vain 3 minuttia, kun Vadu tykittää Aarnin Mikon loistavasta syötöstä ottelun avausmaalin. 9 minuttia pelattu ja Jarmo Kehusmaa kuittaa OPS:n puolustuksen virheestä tilanteeksi 2-0. Tornion oma puolustus hapuilee ja OPS saa kaksi läpiajoa joista kummastakin maali. Ajoissa 15min ja 34min. Tilanne tasan 2-2. Neljä minuttia ennen puoliaikaa Ohtonen syöttää ja Vadu ei erehdy. OPs tuli kuitenkin vielä ja tasoitti tilanteen 3-3. Näissä lukemissa puoliajalle.

Tornio aloittaa toisen puoliajan vahvasti. Ajassa 57 Jukka Ohtonen tykittää kulman tilanteeksi 4-3, kulman antajana Vadu. Tornio kasvattaa johtoaan. Kehusmaa tekee ajassa 61 syöttäjänä Igor Zolotarev. OPS tasoittaa tilannetta ajassa 66. Tilanne nyt 5-4. Peliä pelattu 70 minuttia, kun Igu vapauttaa Mikko Aarnin, joka pääsee yksin läpi eikä erehdy. 4min tästä, kun Kehusmaa lyö kulman, tilanne 7-4. Igu pääsee vielä läpi ja tekee maalin. OPS tekee viimeisellä minutilla vielä yhden maalin ja ottelu päättyy 8-5.

Ottelusta oli havaittavissa, että pelaajat olivat vielä kesävireessä. Peli oli varsinkin alussa hapuilevaa ja tekniikka hieman hakusessa. Yleisöä ei ollut kuin kourallinen.

Copyrights Kalle Kari 2002 2003. Ulkoasu Jari Ylimäinen.