|
Painikoulut
Ikä ja varusteet
Suosittelemme painia aloitettavaksi aikaisintaan ykkösluokalla, koska sen
ikäiset osaavat jo
hieman keskittyä harjoituksiin. Voimme ottaa mukaan kypsiä eskari - ikäisiäkin,
mutta se on ehdoton alaraja.
Nuoremmat voivat mennä Rivakan napero- ja lastenjumppiin ja sieltä sitten
tulla painin pariin ajallaan.
Varusteina varustekassi, verkkarit, t-paita, vaaleapohjaiset sisäkengät tai
tossut ja pyyhe.
Tavoite
Tavoitteena on opetella tulevina vuosina painin perustekniikkaa, ryhmässä
harjoittelua ja valmistautumista kisoihin. Urheilun pitää olla hauskaa ja
harjoitukset monipuolisia, kun on lapsista kyse. Vasta kun ikää karttuu, on
aika kovemmillekin harjoituksille. Jokainen harjoittelija on tärkeä ja tulee
ottaa huomioon, sillä lapset kehittyvät eri tahtiin. Kaikista ei tule
mestareita, mutta paini on hyvä ja kehittävä harrastus.
Kisat
Aloittelijoille on omia kisoja, niin paikallisia kuin isompiakin.
Aloittelija – lisenssillä (10€) painitaan n.1-3 vuotta taidoista riippuen.
Päävalmentaja keskustelee siirrosta, kun siirrytään painimaan ikäkausisarjoihin
(juniorilisenssi 60€).
KILPAILUJA KYLLÄ ON JOKA LÄHTÖÖN, MUTTA KANNATTAA
VANHEMPIEN PITÄÄ MIELESSÄ, ETTÄ MENNÄÄN LAPSEN EHDOILLA. EI TURHAAN VÄSYTETÄ
PAKONOMAISELLA MENEMISELLÄ. ON TERVETTÄKIN OLLA JOSKUS POIS KISOISTA. ANNETAAN
LAPSEN OMAN KILPAILUHALUN HERÄTÄ!!!
Ketään ei pakoteta osallistumaan kisoihin, mutta
kehityksen kannalta olisi suositeltavaa osallistua jossain vaiheessa ja siten
tutustua kilpailutoimintaan. Jos haluaa käydä vain harjoituksissa, siihenkin
annetaan mahdollisuus.
painijaoston puheenjohtaja Kari Uitto ja valmentaja Ari Tuokkola
|