ylapalkki
 

Turnauskuulumisia Lappeenrannasta
(lauantain kuulumiset ovat sivulla alempana)

Sunnuntai-aamun ensimmäisessä pelissä kohdattin Puijon Pesis. Tumppi toimi lukkarina. Pelin alku on varsin synkkä; pojat ovat ihan kohmeessa tai unessa, ja pallot eivät tahdo jäädä räpylään. PuPelle annetaan täysin ilmaiseksi kolme juoksua harhaheitoilla. Tahko ei kuitenkaan lannistu vaan pelaa hyvää sisäpeliä tehden yhteensä 7 juoksua, näistä komeimpana Topiaksen kunnari. Puijo tulee toiselle sisävuorolle mutta lyönneillään Puijo ei pysty Tahkoa yllättäämään, eikä Tahko sorru enää harhaheittoihin, vaan Allu hoitelee polttajana kolme paloa nopeasti pesille. Tasoittavalla Tahko taputtelee kakun lyömällä 13 juoksua lisää ja vie voiton lukemin 20-3. Tahkolta palkitaan Kassu. Pelin kuluessa Henkka syöksyy kotipesään, mutta märkä ja nihkeä hiekkakenttä tekee tepposet, ja Henkka saapuu kotipesään hurjannäköisellä kuperkeikalla naama verta vuotaen. Tästä onneksi selvitään ja kylmän ja tukkojen jälkeen Henkka jatkaa peliä naama verta vuotaen vaihtoja lyöden ja juoksuja tuoden. Pelissä myös Tumppi loukkaa selkänsä, ja edessä pieni tauko harjoituksista ja peleistä.


Pelimies

Lounastauolla alettiin keskittymään päivän kovimpaan eli KaMa-peliin. Tämä, tai eilinen 14-1 voitto, ilmeisesti sotki ajatukset ennen KaMa-peliä ohjelmassa olevasta Kitee pelistä. Peli komeasti, kun Topias löi jo päivän toisen kunnarin. Näin Tahko johti 3-0 sisävuoronsa jälkeen. Kiteen sisävuoron alkajaisiksi Tahko toisti edellisen pelin alun ja päästi Kiteen harhaheitoilla tasoihin. Tästä Kitee saa hengen päälle kun taas Tahko oli tahmea. Tasatahtia kuitenkin edetään ja kun oli Kiteen viimeisen tasoittavan aika, oli ottelu tasan 4-4. Mikään ei kuitenkaan autannut ja onnikin oli Kiteen puolella niin että KiPa otti Tahkosta revanssin lukemin 7-4. Ottelussa Tahkon parhaana palkittiin Topias.

Heti perään alkoi kova KaMa-ottelu, ja valmennusjohto yritti herätellä muutoksilla pojat takaisin pelikuntoon. Lautasen ääressä nähtiin uusi lukkari, kun Topias otti vastuuta pelaamalla ensimmäistä kertaa peliurallansa lukkarina. Sisäpelissä kokeiltiin pidennettyä kärkeä ja 1-tilanteessa uutta ulkopelikuviota. Peli oli kuitenkin varsin sekaisin, ja katsojille näytti että vain Allu ja Topias olivat hereillä. KaMa pelasikin yli puolituntisen sisävuoron tehden 20 juoksua. Tahkon tasoittava sisävuoro oli lyhyt ja karu. Mailan varressa käy vain 5 miestä ja peli oli ohi. Ottelussa parhaana palkittiin Allu. Allu sai myös ansaitusti turnauksen parhaan pelaajan palkinnon.

Sunnuntain saldo siis 1 voitto ja 2 tappiota. Yhteensä turnauksessa nähtiin siis kolme voittoa ja kolme tappiota.

Lauantain kuulumiset:

Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Kiteen Pallon d-pojat. Kitee aloitti sisällä ja harhaheitolla KiPa meni 0-1 johtoon. KiPa rakensi vielä ajon, mutta Topias tyhjensi kentän kopilla.Tämän jälkeen peliä vie Allu tolpilla, eikä KiPa saa enempää juoksuja. Tahko sisävuoroa on vahva ja rento esitys jota myös Kiteen ulkokenttä vähän avustaa. Ensimmäinen ja toinen juoksu tulevat harhaheitoilla, kaksi tulee myös vapailla, mutta hienosti sujuu myös lyöntipeli. Yhteensä Tahkolle 10 juoskua ensimmäiseen sisävuoroon! Kitee ei saa toisella sisävuorollaan juoksuja, ja Tahko tekee omallaan vielä neljä lisää. Aikaa on kulunut 40 minuuttia ja tuomari viheltää pelin valmiiksi numeroin 14-1. Tahkolta palkitaan Samu, joka löi viisi juoksua.

Toisessa pelissä vastaan tulee isokokoinen ja kovalyöntinen Kankaanpään Maila. Vettä sataa ja tuulee niin kovaa, että tulostaulu kaatuu kirjurin päälle. KaMa aloittaa sisällä. Tahkolaiset ovat unessa ja KaMa rakentaa hyvillä lyönneillä heti kuusi juoksua. Tasoittavallaan Tahko sählää merkin kanssa ja muutenkin peli on hermostunutta. Armottoman kova vastus ei anna haparointia anteeksi, ja kolme paloa syntyy nopeasti. Seuraava ulkovuoro on Tahkolta parempi, mutta Kankaanpää tekee silti kaksi juoksua. Kassu tekee hienon kolmannen palon huijaamalla hukanneensa pallon. Vastustaja lähtee kotiin kolmoselta, ja Kassu tekee helpon palon. Omalla tasoittavallaan Tahko tekee myös kaksi juoksua. Vielä ehditään pelata kolmaskin vuoropari, jossa taas Kankaanpää tekee kaksi juoksua. Viimeisellä tasoittavalla Tahko ei saa juoksuja, ja ottelu päättyy Kamalle 10-2. Tahkolta palkitaan Samuli.

Tunnin tauon jälkeen on edessä päivän viimeinen peli. Vastaan tulee kaupungin oma joukkue Pesäysit. Tumppi lukkaroi. Ottelu on nopeaa, ja siinä ehditäänkin pelata neljä vuoroparia. Tahko naputtaa tasaisesti kahta juoksua joka vuoroon kun taas Pesäysit saadaan pidettyä nollilla ja kolmostilanteitakin vastustaja saa melko vähän. Toisella sisävuorolla Oskari loukkaantuu kun vaihtolyönti osuu suoraan sisäreiteen. Jatkotilanteessa Pesäysit eivät tunne FairPlay-henkeä vaan ottavat Oskarista palon. Tästä tapahtumasta lähtee pelistä vähän maku, ja peli lässähtää. Kaikenlaisten huuteluiden ja Samulin varoituksen jälkeen ottelu päättyy Tahkon 8-1 voittoon. Tahkolta palkinnon pelistä saa Tumppi.

Ensimmäisen päivän saldo siis kaksi voittoa ja yksi tappio. Hyviä puolia pelissä oli näpyjen osuminen ruutuun ja ulkopelin varmuus (viimeistä peliä lukuunottamatta). KaMan kaatamiseen tarvittaisiin vielä parempaa sisäpeliä. Pelit jatkuvat huomenna sunnuntaina. Ensin kohdataan Puijo, sitten uudestaan KiPa ja Kama. Toivottavasti pojat malttavat nukkua, että huomenna ollaan täydessä terässä haastamassa vastustajia.