Virstan pylväät
Koti Virstan pylväät Valokuvakansio Linkit /UUTISET Siitostoiminta

 

Ramiini syntyi 21.4.1998 Pyhtään Heinlahdessa Veikkolan tilalla. Valkoharjainen söpöliini valloitti taustajoukkonsa välittömästi ja sai useita ihailijoita, joiden silittelyn ansiosta se tottui käsittelyyn jo varsana.

 

 

  

      Tässä puolivuotiaana

 

Ramiini siirtyi pihattoon Rymättylään (talvikuva- 99) ja sieltä kesäksi orilaitumelle Mynämäelle ja yksivuotiskeväällä Koivusen Harrille opetettavaksi. Elokuusta 2000 lokakuuhun 2001 Ramiinia valmensi Jaakko Mäkelä. Kuvassa Jaakon kanssa lenkillä Perniössä.
     

Hirvensalmella  Ramiinin hyvinvoinnista vastasi Oiva Ripatti. 

Kolmivuotiskaudella valmennuksesta alkoi vastaamaan Seppo Suuronen. Hänellä onkin ollut luja luottamus Ramiiniin koko ajan.

 

 

Ikäluokkalähdöissä pärjänneille kuusivuotiskaudesta on tullut usein selkeä välivuosi. Ramiini oli poikkeus tähän sääntöön. Vuonna 2004 Ramiini saavutti useita V75 ja V5 voittoja ja osoitti todellisia taistelijan lahjoja ja kapasiteettia vaikka kuinka pitkälle.
2006
Taustalla Ramiinin -08 vuoden varsa Hankasalmi 2009 Eskon kera
Vuonna 2006 siirryttiin myös siitostoimintaan.   Hoitaja Annan kertoman mukaan Ramiini käyttäytyy herrasmiehen elkein myös vietäessä hyppäämään. Ramiinin ensimmäinen varsa , s. 20.04.07, emä Viljatuuli

www.sukuposti.fi         

Ramiinin  ensimmäinen varsa  http://www.ramiini.arkku.net/uusi_sivu_1.htm

 
Syksyllä 2008 Hankasalmelle Esko Hännisen valmennukseen
Uimaan menossa Rantalenkillä Kyllä kelpaa näissä maisemissa
Näissä maisemissa ja käsissä Ramiini on noussut taas huippukuntoon. Esko perheensä kanssa paneutuu valmennukseen "suurella sydämellä".