Home ed. sivu

Line
Keimolan rappio - osa 2
Rata jyrsitään ja Nesteen kaari kaadetaan

Tämä tapahtui varhain keväällä 1989.   Keimola ei siis ollutkaan hylätty vaan maanomistaja totesi  että  ojia oli omavaltaisesti täytetty.  Niinpä rata jyrsittiin  pantiin lopullisesti sellaiseen kuntoon,  etteivät kisat jatku .    Rataan jyystetiin  syvät  sik-sak kuviot.   Lisäksi Nesteen kaari kaadettiin radalle esteeksi.
Kuutamokuskien täyttämä BP-kaarteen oja (4)  sai jäädä sillensä -  tänä päivänä ojaa tuskin huomaa.
 
 
1989. Tuoreita jyrsintäjälkiä VW-katsomon  jälkeisessä Norttiaskin kaarteessa.  Keimolan kuuluisat kelta/valkoiset kanttarikivet ovat jääneet jyrsimen alle   (kuva Sami Halme) 2002.   Sama paikka kuin vieressä.  Märkänä vihertävä   reunakanttura  on edelleen näkyvissä ja asfalttiin jyrsityissä urissa kasvaa vesakkoa.  Keimolan metsää on harvennettu ja  VW-kaarteessa on nyt matalaa männikköä.. (kuva MA)
1995. Nesteen kaari on kaadettu  pääsuoralle,   jyrsimisen päätteeksi. Irtoavat metalliosat on leikattu pois.
(Kuva: Lauri .Vartiainen)Alla: 
1998. Vuodet (tai ihminen) ovat  siloittaneet  uria. 
Kaaren palaset on nostettu syrjään - paitsi vasemmanpuoleisin pala.  Tähän on tarvittu järeää kalustoa - takana mahdollisesti  taidefilmi Asphalton tiimi.


 

Varikkoalue jäi jysimättä. Sinne tuli rengaskierrättämö vuonna 1996 tai 1997
1989
(Kuva: Sami Halme)
1995
(kuva: Lauri Vartiainen )
Yllä vas. Keimolan varikko 1989, missä vesakko on alkanut kasvaa varikkokatoksen sokkelien raoista.
Varikkosuoraa ei ole jyrsitty, mistä voidaan päätellä, että maapohja  oli jo tuolloin vuokrattu ulos.
Alue on nykyisin aidattu ja toimii  rengaskierrätysvarastona

Tässä kohtaa tapahtui "kuutamoajojen" hirvikolari
1989
(Kuva Sami Halme)
2002 
M.A
Varikkosuora  jyrsimisen jälkeen. Kuva tulosuuntaan (vas.)   Oikeanpuoleinen kuva on samasta kohtaa keväällä 2002.

Juuri tällä paikalla tapahtui  10.5. 1988  hirven ja moottoripyöräilijän yhteentörmäys,   mikä lopulta johti  radan jyrsimiseen .  Asian taustasta  ja  Keimolan sulkemisen jälkeisistä salaisista kuutamokisoista   kerrätaan tarkemmin kuutamosivuilla
Klikkaa kuvasta itsesi kuutamolle!



 

Home Pääsivulle

Stamp