Home

Line
Keimolan rappio - osa 1
Rata ojitetaan -- mutta ojat täytetään uudelleen


  Saunalenkin oja,    1998
Keimolan viimeinen aktiivikausi, laittomat mutta iloiset Kuutamoajot päättyivät   1988 kun maanomistaja ojitutti  asfaltin.  Syynä oli 10.5. 1988 tapahtunut onnettomuus, missä 17-vuotias motoristi törmäsi yhteen hirven kanssa varikon tuntumassa.  Kuski selvisi lopulta hengissä ja toipui,  mutta maanomistaja päätti lopettaa ajelut.  Asiasta kerrotaan kuutamosivuilla,

Keimolan rata katkaistiin viidellä ,  noin metrin levyisellä ojalla:
Kaksi ojaa (kuvassa 1 ja 5 ) ovat  tierummun kohdalla.  Rumpua pitkin valumavedet olivat aikaisemmin virranneet radan alitse. 
Ne toimivat siis katkaisun jälkeen avo-ojina.

Muut ojat olivat tavallisia ojia, jotka sateella täyttyivät vedestä, mutta eivät  johtaneet mihinkään. 

Kuutamokuskit käyttivät vain Keimolan pikkulenkkiä, joten maanomistaja teetti myös turhia ojia

Kuutamokuskit



Kuutamokuskit totesivat vuoden 1988 syksyllä, että  "imolan-ajot"   on toistaiseksi ajettu.  He  päättivät täyttää pikkulenkin  ojat,  jotta niiden reunat eivät sortuisi  talven aikana.  Seuraavana vuonna ojat oli tarkoitus  tasoittaa ojat  ajokelpoisiksi.

Sattumalta  Keimolan vieressä rakennettiin  Helsinki-Hämeenlinna - moottoritietä ja  Keimolanportin Kesoil -huoltoasemia (nykyisin Neste).  Kuutamokuskit värväsivät työmaalta Bobcatin kuljettajineen  ja ojat 4 ja 5 täytettiin.
Täyttämisestä lisää kuvia  kuutamosivulla 2.
 
Oja 4 saa kyytiä Ojan vieressä näkyy betoninen ratatuomaripiste 

OJAT NYKYKUNNOSSAAN (2002)...
 

Oja 1.  Tämän ojan kohdalla on mennyt asfaltin ali tierumpu, jota pitkin eteläosan kokoomavedet on johdettu pois alueelta. Vasemmassa reunassa näkyy betoninen tarkastuskaivo

 


Oja 2.  Eteläkaarteessa oleva oja on täytetty jo vuosia sitten. Kaivuujäte on poistettu.

Oja 3. Eteläkaarteen loppuosassa sijatsevan ojan kaivuujäte on edelleen jäljellä ja kasa kasvaa vesakkoa. Täyttämistä varten on siis tuotu soraa muualta.


Oja 4. Tämä oja Curren kurvassa on  "Kuutamokuskien" Bobcatilla täyttämä (kts. edellä). Työn laatu on niin siistiä, että  paikka olisi  vaikea edes havaita ellei täytteessä kasvaisi vesakko kasvaisi vesakkoa

Oja 5. Saunalenkin oja. Tässä kulki asfaltin ali  tierumpu, joka johti sadevedet pois.   Nyt ei rumpua ole ja oja on täytetty, joten Saunalenkki on aina sateella veden vallassa.

Tämänkin ojan kaivuujätteet ovat paikalla,  vesakon peittämänä. Tayttösora on tuotu paikalle muualta
 


 
 



Osa 2:  Keimola jyrsitään

Home Pääsivulle

Stamp