VII KANKAANPÄÄ MARATON KISAENNAKKO

Seitsemäs Kankaanpää maraton on tätä kirjoitettaessa aivan ovella ja on aika jälleen pienen kisaennakon. Katsauksessa pyritään nimensä mukaan hieman ennakoimaan kilpailun kulkua kärjen osalta, mutta tässä on myös käsiteltävä juoksuja kokonaisuutena, sillä loppujen lopuksi kärkisijoista taistelee tusinan verran juoksijoita per matka ja heidän jälkeensä maaliin saapuu vielä satoja juoksijoita, joilla on mitä erilaisempia tavoitteita. Toinen pyrkii parantamaan nopealla reitillä ennätystään, toinen taas on päättänyt voittaa kaverinsa ja kolmas on päättänyt lähteä vain nauttimaan syksyisestä ulkoilmasta. Jokaisella meillä on tavoitteemme, mutta totuus on kyllä se, että lähes jokaiseen iskostuu ainakin pieni kilpailuvietti, kun numeron asettaa rintaansa ja asettuu lähtöviivalle satojen muiden samoin aatoksin liikkeelle lähteviä. Kun lähtö tapahtuu, juoksu vie kuin mennessään ja juoksijoita ympärillä antaa aina lisäpotkun, mutta se suotakoon ja jokainen taivaltaa kuitenkin omaa juoksuaan tavoitteidensa mukaisesti.

Tänä vuonna Kankaanpää Maratonille ilmoittautui ennakkoon n. 440 juoksijaa, joista maratoonareita oli enemmistö, mutta kisaviikon yllättävän runsas jälki-ilmoittautuneiden määrä on tuonut runsaasti puolikkaan juoksijoita mukaan ja saattaa olla, että lopulta puolikkaan juoksijoita on enemmän, kuin maratoonareita, mutta ennustan, että lopulta ero tulee olemaan hiuksenhieno. Sääennusteet lupaavat tänä vuonna erinomaista juoksukeliä lauantaille. Hieman alle 10 lämmintä, poutasää ja kohtuullisen rauhallinen tuuli on selvästi saanut vipinää ilmoittautumisluukulla ja tällä viikolla on kirjattu runsaasti uusia ilmoittautumisia. Perinteisesti sää on ollut Kankaanpäässä syksyinen, joskus lähellä talvistakin, mutta myös välillä on ollut todella upeita syyspäiviä, lämpötilan ollessa keskimäärin n 5-10 astetta, joka on lähes optimaalinen lämpötila juoksuun.

Juoksijoita saapuu ympäri Suomea ja osin ulkomailtakin. Suurimmat ryhmät tulevat Kankaanpään ns. lähialuilta, joihin Porin ja Tampereen seutukuntineen lasken. Mutta runsaasti juoksijoita tulee myös Jyväskylän suunnalta sekä Varsinais-Suomesta. Mutta mukaan tullaan myös Rovaniemeltä, Joensuusta, kuin Helsingistä, joten laaja on jälleen osanottajakunta. Suurimpia osanottajamäärien mukaan laskettavia seuroja on mm. Häjyt, Hippoksen maratonkerho, Varalan Maratonklubi, Triathlonteam 226, Porin Maratonkoulu muutaman mainitakseni. Yksi suurimpia yksittäisiä ryhmiä on paikallinen Esan Levykaluste, joka sijaitsee aivan reitin tuntumassa, joten matka ei ole ainakaan pitkä. Eikä sovi unohtaa myöskään tykistökoulua, josta aina saapuu ryhmä taivaltamaan tutuissa maisemissa.

Seuraavassa pienet katsaukset eri matkoille ja niihin osallistuviin juoksijoihin. Todettakoon jälleen kerran, että arviot ovat allekirjoittaneen omia ajatuksia ja jos kaikkia potentiaalisia ehdokkaita ei tule mainittua, syy on allekirjoittaneen tietämättömyydessä. 

MARATON

Maratonille on ilmoittautunut ennakkoon runsaat 200 juoksijaa ja jälki-ilmoittautuminen on tuonut mukanaan jo toistakymmentä uutta ilmoittautumista, joten Maratonin osanottajien määrä noussee jälleen upeisiin lukemiin. Kankaanpää houkuttelee  tunnetusti nopealla reitillään, jossa useat laittavat vielä syksyn kunniaksi itsensä peliin pyrkiessä parantamaan kauden parastaan tai uutta omaa ennätystä. Tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut 29 sellaista juoksijaa, jotka lähtevät tavoittelemaan sitä ensimmäistä suoritustaan. Osalle ensimmäisen maratonin juoksijoista varmasti maaliin pääsy ja itsensä voittaminen on palkinnoista parhain ja upealta se kyllä maistuukin, kun kaarrut loppusuoralle ja maali häämöttää jo aivan silmien edessä ja kun sen viivan ylität, tunne on sanoinkuvaamaton. Onnea jo runsaasti etukäteen. Varmasti samoja tunteita kokee myös maratoonari nimeltä Matti Taini, joka edustaa Seinäjoen Seudun Urheilijoita. Matti lähtee myös ensimmäiselle maratonilleen, mutta varmasti tavoitteita on myös muita kun itsensä voittaminen, sillä ennakkoarvailuissa nostan Matti Tainin hyvin lähelle kärkeä. Perusteluna riittäköön hänen puolimaratonin ennätyksensä tältä syksyltä 1.14.03. Mutta varmasti Matti saa kovia kirittäjiä ja tänä vuonna olen arvioinnissa rauhallisempi, kuin viime vuonna, sillä jostakin syystä viime vuonna  kisa-aamun jälki-ilmoittautuminen toi paikalle suuren joukon todella kovaa meneviä. Myös tänä vuonna löytyy kovan tason juoksijoita, sillä ikäsarjoista nostaisin juuri SM-veteraani maratonilla kultaa napannut Jari Uusitalo Porvoosta. Jari on käynyt aikaisempina vuosina Kankaanpäässä hyvien menestyen, joten ainakin ikäsarjojen kärkeen Jaria veikkaan. Seinäjoelta saapuu myös yksi varteenotettava kaveri, nimittäin Esko Heinola, jonka tämän vuoden puolimaratonin ei jää Matti Tainille, kuin runsaan minuutin. Tässä saattaa olla hyvä parivaljakko kärjessä. Nimilistaa selatessa löytyy jälleen runsaasti juoksijoita, jotka onnistuessaan alittavat selvästi 3 tunnin rajan. Esim. Petri Huhtala Oulusta on juossut neljä maratonia tänä vuonna ja kaikki alle 3 tunnin. 

Naisten puolella onkin paljon vaikeampaa mennä arvioimaan kärkeä, sillä ennakkoon ilmoittautuneiden joukosta puuttuu tällä hetkellä ketään sellaista ylitse muiden nimeä, jonka voisi sanoa varmuudella olevan kärjen vauhdissa, joten jätän suosiolla naisten kilpailun spekuloinnin väliin todeten, että kaikkinensa naiset ovat lähteneen jälleen upean isolla joukolla maratonille ja voittotaistelu saattaa hyvinkin olla monen naisen kauppa ja mikäs sen hienompaa olisi, kun usean naisen viimeisen kilometrin kiritaistelu. 

Mutta kuten usein todettua, maraton on paljon muutakin kuin kovaa kilpajuoksua kaverinsa kanssa. Matkana maraton on pitkälti itsensä voittamista. Matkan aikana ei niinkään tule seurattua kaverin etenemistä, vaan enemmän sitä miettii, että miten oma elimistö kestää. Maratonin suola on se, ettei juuri koskaan eikä kukaan voi sanoa ennen kisaa, miten matka tulee menemään. Se on todellista seikkailua, jonka päässä odottaa maali. Maraton on arvoituksellinen matka, jonka suorittaa hyvin, kunhan on muistanut myös harjoitella hyvin. 

Sivuillamme on maratonin voittoajan veikkaus, jossa lähemmäksi voittanut saa omakseen uudet lenkkikengät. Käyhän tekemässä oma veikkaus, se ei maksa mitään. Ulkopuolisena veikkaajana oma arvaukseni voittoajaksi on 2.37.50

PUOLIMARATON

Venäläinen 6-kertainen  maailmanmestari Suomalaisten testiin!

Tämän vuoden puolimaraton on kilpailullisesti ennakkoon hiuksia nostattavan mielenkiintoinen kisa, jossa todella tullaan ottamaan miehestä mittaa. En tiedä, kuka on ilmoittautumisia selannut ja huomannut nimen Andrei Hramov hiisirasti. Vaikka herran meriitit ovat omalla sarallaan huikeat, on hänen nimensä kuitenkin  suurelle yleisölle ehkä hiukan tuntematon. Mutta kuusi maailmanmestaruutta, joista viimeisin 2010, kertoo kaverin tasosta. Hänen lajinsa on suunnistus ja pärjännyt erinomaisesti etenkin sprintissä, joten juoksuvoimaa löytyy. Mutta todella kovan vastuksen hänelle tulee tarjoamaan Suomalaiset pikamenijät Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Henri Mannisen johdolla. Henrin kauden noteeraus on 1.06.36. Ajalla hän sijoittui SM-puolimaratonilla kolmanneksi. Henrin lisäksi mukaan kisaan on ilmoittautunut myös Porin kuntoilijoita edustava Pekka Toivola. Pekka on juossut tällä kaudella 1:08:23. Kun lisätään vielä, että kärkipäähän veikattava kaveri on tulossa mukaan, mutta ilmoittautuu vasta kisapaikalla ja siksi hänen nimeänsä tästä syystä mainita ennakkoveikkailuissa, on selvää, että yksi kovimmasta puolimaratonin kisoista Kankaanpään historiassa on odotettavissa lauantaina. Mainitaan vielä Yhteystyökumppanimme Squeezy-Teamia edustava Markus Välimäki, joka onnistuessaan sijoittuu lähelle kärkeä. Muistettava on myös se, että lauantai tuo yleensä vielä runsaasti jälki-ilmoittautuneita puolimaratonille. Saattaa olla, että kauden paras aika Suomen puolimaratoneilla näkee päivänvalon 15.10. ja kuten kilpailukutsusta voi nähdä, se tietää myös voittajalle aika hienoa bonusta. Tavoite on kova, mutta ei mahdoton, joten mielenkiinnolla odotamme, mitä lauantai tuo mukanaan.

Naisten puolimaratonille on jälleen ilmoittautunut runsas joukko. Puolimaratonin juoksevista yli 40% on naisia, joka on erinomaisen hieno lukema. Mukana on paljon eri urheilulajin edustajia ja nimilistaa katsoessa ainakin yksi nimi nousee esiin ja hän on Nokian Urheilijoita edustava Suomen kärkikaartin kävelijä Karoliina Kaasalainen, joka on Kankaanpäässä juossut parikertaa menestyksekkäästi. 

Mutta ei unohdeta taas tässä yhteydessä sitä runsasta joukkoa muita menijöitä, jotka enemmän taistelevat itsensä kuin muiden. Puolimaraton on kiitollinen matka siinä mielessä, että sitä voi juosta huomattavasti useammin, kuin maratonin. Lisäksi puolimaratonin pääsee läpi hieman pienemmällä harjoittelulla, kuin maratonin ja siitä palautuminen on paljon nopeampaa, kuin maratonin. Puolimaraton on silti matkana haasteellinen, sillä kova alkuvauhti kostautuu varmasti viimeisen vitosen aikana. Puolimaraton on myös hyvä matka, kun suunnittelee juoksevansa maratonin. Ehkäpä tässä oli muutama syy siihen, miksi puolimaraton on tällä hetkellä erittäin suosittu juoksumatka.

Ennakkoilmoittautumisen perusteella on puolimaratonin juoksijoita ilmoittautunut hieman vähemmän, kuin kokonaisen, mutta lauantaina uskoisin puolimaratonin juoksijoita saapuvan ilmoittautumiseen suurimmalla joukolla.

 

10 km

Pari vuotta on Kankaanpäässä juostu tasan kymmenen kilometrin matka aikaisemman "kympin" sijaan, joka oli n 10.55 km. Kympin juoksu sopii erinomaisesti maratontapahtuman yhteyteen, sillä se tarjoaa esim. koko perheelle mahdollisuuden osallistua juoksutapahtumaan eri matkoille. Kympin juoksulta löytyy myös heitä, jotka ovat keskittyneet pelkästään lyhyemmille matkoille ja keskittyvät niihin täysipainoisesti. 10 km matka on suurelta tapahtuma, johon tullaan kohtuullisen suurella joukolla jälki-ilmoittautuneena. Esimerkiksi kaksi edellistä Kankaanpään kisaa voittanut Joni Hulkko ei ole ilmoittautuneiden listalla, mutta asettuuko lauantaina viivalle, jää nähtäväksi. Kympille osallistui viime vuonna ennätysmäärä osanottajia ja toivottavasti tämä jatkuu myös tänä vuonna ja lähestyttäisiin 100 juoksijan rajaa.

Tässä oli pieni katsaus tapahtumaan tähän mennessä ilmoittautuneiden perusteella. Toivokaamme ilmojen suosivan ennustusten mukaisesti, jolloin juoksujuhla olisi parhaimmillaan.

Mainittakoon vielä, että ken onnelllinen Pariisin maratonmatkan voittaa, ota allekirjoittaneeseen yhteyttä mieluummin heti kisapaikalla, saadaan asiat rullaamaan eteenpäin.

ONNEA KAIKILLE NIIN ARVONTAAN KUIN ITSE JUOKSUUNKIN

Jouni Välisalo

takaisin maraton