| Lähde
mukaan perinteiselle Helsingin matkallemme. HCM:lle olemme tehneet
reissuja jo monena vuotena ja nyt jo viidentänä vuotena peräkkäin
järjestämme matkan myös HCR:lle. Matkamme ovat olleet suosittuja
vaivattomuutensa takia ja useat ovat olleet reissussa mukana
ensimmäisestä matkasta lähtien ja edellisinä vuosina on käynyt
niin, että paikat ovat tahtoneet loppua kesken, joten ilmoittaudu nyt ajoissa mukaan ja varmista itsellesi
mukava matka puolimaratonille. Matka järjestetään
yhteistyössä Välimatkat Oy:n kanssa, joka toimii myös matkan
vastuullisena järjestäjänä.
Matka on tarkoitettu kaikille
halukkaille puolimaratonin ystäville ja heidän huoltajilleen.
Tänä vuonna reittimme kulkee
Porin kautta, mikäli Porista on lähtijöitä vähintään 7.
Nauti mukavasta matkasta
samanhenkisten ihmisten seurassa. Ei stressaavaa ajamista, eikä
parkkipaikkojen hakemista. Me kuljetamme sinut lähtöpaikalle ja
takaisin. Sinun tehtäväksesi jää bussiin nouseminen ja
ainutlaatuisesta kisatunnelmasta nauttiminen.
Halutessasi saat kätevästi
kilpailunumeron oheistarvikkeineen jo linja-autossa ja näin vältät
ruuhkan kilpailupaikan ilmoittautumisessa ja säästät aikaa
viimehetken valmistautumisessa.
LÄHTÖAIKA
JA -PAIKAT
| La
5.5.2012 KANKAANPÄÄ linja-autoasema klo
8.00
TAMPERE linja-autoasema, tilausajopysäkki klo 10.00
Mukaan voit tulla myös reitin varrelta, kunhan vain
ilmoitat etukäteen, mistä kyytiin nouset.
MATKAREITTI
|
| Kankaanpäästä
reitti kulkee Porin kautta Nokian ohi Tampereelle.
Tampereelta ajamme moottoritietä kohti
Helsinkiä, minne saavumme n. klo 13.00. Juoksun jälkeen palaamme kotiin samaa
reittiä. |
|
MATKAOHJELMA
|
|
|
| Menomatkalla
pidämme Hämeenlinnassa lyhyen, n. 20-30 minuutin kahvitauon. Tulomatkalla
pysähdymme Hyvinkäällä, jossa pysähdyksemme kestää n. 30
minuuttia. Helsinkiin saavuttaessa pysäköimme linja-auton lähdön
välittömään läheisyyteen. Kotimatkalle lähdemme, kun jokainen
matkalainen on tullut maaliin ja käynyt suihkussa. |
|
HINTA
|
|
|
Matkan
hinta on 33€. Maksu suoritetaan etukäteen pankkiin.
Hinta sisältää:
- kuljetuksen Helsinkiin ja takaisin.
- kilpailunumeron ja oheismateriaalin jaon linja-autossa.
Linja-auto on käytettävissämme koko päivän, joten voit säilyttää
varusteesi autossa koko matkan ajan.
Linja-auto on nykyaikaisin mukavuuksin varustettu, jossa
matkanteko on miellyttävää ja rentouttavaa. |
|
ILMOITTAUTUMINEN
JA
MAKSAMINEN |
|
|
|
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.4.
- puhelin 045-6385101/Välisalo
- sähköposti: kankaanpaanmaraton@jippii.fi
Mainitse viestissä nimi ja osoite, sekä mistä nouset
kyytiin.
Jos haluat numerosi jo linja-autoon, ilmoita myös
kilpailunumerosi,
sekä t-paidan kokonumerosi.
Kun olet ilmoittautunut, lähetämme
sinulle laskun sähköpostilla tai postitse, jos sinulla ei ole
sähköpostia.
Maksu suoritetaan etukäteen pankkitilille. Eräpäivä
31.4.
Kankaanpään Maratonklubi ry
Välimatkat Oy
|
|
|
|
|
|
|