VII KANKAANPÄÄ MARATONIN KILPAILUPÄIVÄN 15.10. OHJEITA

 

Tämän vuoden Kankaanpää Maratonille on ilmoittautunut tähän mennessä juoksijoita (14.10.) Ilmoittautuneita on yli 468 Ja sään suosiessa odotamme lauantaille vielä runsaasti ilmoittautuneita, joten tästä syystä onkin hyvä käydä muutama seikka läpi kilpailupäivän toiminnasta, jotta kaikki sujuu hyvällä yhteispelillä.

 Alla olevista ohjeista saat tietoa siitä, missä ja mitä on kilpailukeskuksessa. Vaikka olisit käynyt useammankin kerran Kankaanpäässä, kannattaa silti lukea, sillä uusia juttuja on otettu käyttöön ja jotta kaikki sujuu mahdollisimman joustavasti, on hyvä olla jo etukäteen selvillä uusista asioista ja tänä vuonna uusi asia on juomapöytien väritys juomien mukaan.

PARKKITILAT

Parkkitilana käytämme  koulun takana oleva peltoa, joka on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi. Autot mahtuvat pellolle sopuisasti kilpailukeskuksen ollessa kädenulottuvissa.  Pelto on  hyvässä kunnossa ja vaikka syksyllä on ollut runsaasti sateita, se ei pellolla näy, koska se on kova ja hiekkapohjainen, joten se kestää myös hieman runsaammat sateet. Koulun piha rauhoitetaan yleiseltä pysäköinniltä ja koulun pihaan päästetään vain koululla työskentelevät talkoolaiset, sekä juoksijoita Tampereelta kuljettava linja-auto, sekä luonnollisesti viranomaiset. Tämä rauhoittaa myös reitin loppusuorana toimivan koulun pihan. Aikaisemmin oli oltava tarkkana koululta pois lähdettäessä, koska parkkipaikalta ajaminen  oli suoraan juoksulinjan yli.

KILPAILUKESKUS

Ilmoittautuminen tapahtuu seuraavasti: koulun pihalta katsottuna vasemmassa siivessä on jälki-ilmoittautuminen käytävän päässä olevassa luokkahuoneessa. Jälki-ilmoittautumispisteessä jokainen osallistuja täyttää ensin ilmoittautumiskaavakkeen ja suuntaan sen jälkeen ilmoittautumistiskille, jossa on kolme erillistä linjaa, maraton, puolimaraton ja kymppi.

Ennakkoon ilmoittautuneet saavat kirjekuoret sisällä musiikkiluokassa, jonne pääset suoraan pääovesta kulkiessasi vasemmalle käytävälle ja heti ensimmäinen luokkahuone vasemmalle. Oikealla puolen on pukutilana käytettävä liikuntasali.  Kaikille matkoille on oma pisteensä. Sekä ennakkoon, että jälki-ilmoittautuneet saavat kirjekuoren, jossa on numero, chippi ja muu materiaali. Mikäli olet ensimmäistä kertaa mukana tapahtumassa, jossa käytetään chippiä, tutustu huolellisesti ohjeisiin, jotka on kuoren sisällä. TÄRKEINTÄ ON ETTÄ KIINNITÄT CHIPIN KIRJEKUORESTA LÖYTYVÄLLÄ NIPPUSITEELLÄ LENKKIKENKÄÄSI. Mikäli kysyttävää ilmenee, kysy rohkeasti toimitsijoilta, he auttavat mielellään. Chipin käyttö on kuitenkin erittäin  helppoa.  

Tärkeätä: Jälki-ilmoittautuminen päättyy tunti ennen lähtöä! Koska juoksijoita on paljon, on tärkeätä toimintojen joustavuuden kannalta, että ilmoittautuminen tapahtuu aikarajan puitteissa.     

Kisakanslia avautuu 08.45.

Koulun ruokalassa on kahvio, josta saat aamusta alkaen kahvia, sämpylöitä ja muuta pikkupurtavaa. 

Pukuhuoneet sijaitsevat juhlasalin takana ja  myös juhlasali on pukuhuonetilaa ja on jaettu kahteen osaan siten, että vasen puoli on naisten ja oikea miesten. Suihkutilat sijaitsevat juhlasalin takana olevien pukuhuoneiden takana.

KILPAILUREITTI

 Lähtöjä on kolme: KYMPPI KLO 11.00, PUOLIMARATON 11.15. MARATON 11.30.

 TÄRKEÄTÄ: 10 KM LÄHTÖPAIKKA SIJAITSEE RUNSAAN 500 METRIÄ ETEENPÄIN KOULULTA

MARATONIN JA PUOLIMARATONIN LÄHTÖ TAPAHTUU KOULUN EDESTÄ, KIEVARINKADULTA

  Varmista vielä ennen lähtöä, että chippi on kunnolla kiinni tossun nauhoissa.  Reitti on merkitty kylteillä ja joissakin kohtaa on myös kalkkiviiva asvaltissa (säävaraus). Kilometrit ovat tarkasti merkitty, joten ns. haamukilometrejä ei tule.  Erityisen tärkeätä on muistaa, että juoksu tapahtuu osittain yleisellä tiellä ja juoksun aikana on edettävä liikennesääntöjen mukaisesti vasemmalla puolen tietä. Paikallistie on hyvin rauhallinen ja kyläläiset ovat tietoisia "muutamasta" juoksijasta, joten yhteispelillä homma luistaa. 

Matkan varrella on punaisia tarkkailumattoja, joiden yli on juostava virallisen ajan saamiseksi. Väliajat välittyvät reaaliajassa kuuluttajalle sekä koulun pisteeltä,  joten koululla olevat huoltajat ja katsojat pystyvät seuraamaan hyvin tapahtumien kulkua.

Reitti kierretään 10 km:lla  kerran, puolimaratonilla kaksi kertaa ja maratonilla neljä kertaa. Maalisuora on koulun pihalla ja aina yhtä odotettu maalinja on keskellä pihaa. Maaliin tulon jälkeen kävellään parisen metriä juhlatelttaan, jonka läpi osanottajat kävelevät. Teltassa on ensimmäisenä chipin poisottajat.  Tämän jälkeen saat lämmintä mehua ja muistomitalin. Mikäli olet ensimmäisen maratonisi juossut ja ilmoittanut siitä etukäteen, saat tässä myös nimelläsi varustetun muistopalkinnon. Tämän jälkeen voit siirtyä pukutiloihin ja lämpimään suihkuun. Juoksun jälkeen tarjottavan keittolounaan saa ruokalippua vastaan pihalla olevasta soppatykistä. Varsinainen ruokailu tapahtuu kahviossa tai koulun käytävällä lähdön jälkeen rakennettavassa tilapäisruokalassa. 

Tärkeää: mikäli joudut keskeyttämään, ilmoita siitä välittömästi lähimmälle toimitsijalle. Mikäli keskeyttäminen tapahtuu kaukana koululta, saat kyydin takaisin kilpailukeskukseen. Muista palauttaa chippi, koska palauttamattomista chipeistä joudumme perimään 45 euroa. Mikäli joudut keskeyttämään, niin on tärkeätä, ettet kävele maaliin punaisen ajanottomaton yli!


 HUOLTO

UUTTA UUTTA UUTTA UUTTA UUTTA!

Epäselvyyksin vähentämiseksi olemme lisänneet huoltopisteiden pöytiin eriväriset liinat, jotka helpottavat oikean juoman löytymistä. 

Huoltopisteiden pöytien  järjestys on seuraava: 1. omat juomat erillinen pöytä n 50 metriä ennen varsinaista huoltopistettä. 2. varsinaisilla huoltopöydillä on ensimmäisenä urheilujuoma, joka on kultaisen liinan päällä 3. seuraavana huoltopöydillä on vesi, joka on sinisellä liinalla. 4. viimeisenä pöydillä on banaanit, rusinat yms. syötävät.

WC:T

WC tiloja löytyy runsaasti. Koulun sisällä olevien WC tilojen lisäksi pihalla on 8-hengen wc-vaunu, joten wc-tiloja löytyy  runsaasti.

Koululla on pukuhuoneissa wc. Lisäksi koulun käytävällä on käymälä. Myös juoksureitin varrella on WC. 

 

PALKINTOJEN JAKO SEKÄ ARVONTA

Palkinnot jaetaan sisällä musiikkiluokassa Ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Päivitetyn aikataulun voit tarkistaa mm. maaliintulo teltan seinältä.. Pääpalkintona oleva Pariisin maratonmatka arvotaan puolimaratonin palkintojen jaon jälkeen. Myös toinen matkalahjakortti arvotaan tällöin. Muut arvontapalkinnot ovat arvottu valmiiksi ja voittoluettelo palkintoineen on teltassa. Arvontapalkinnot on noudettava kilpailupäivänä klo 18.00 mennessä. Noutamatta jätetyt palkinnot siirretään seuraavien kilpailuiden palkinnoiksi.

ENSIAPU

Kilpailussa on mukana myös Kankaanpään SPR:n päivystysryhmä, joka päivystää koulun alueella koko kilpailun ajan.

MUUTA

Makkaran ystäviä ei ole unohdettu ja niitä voit ostaa pihalla olevasta kojusta. Tälle vuodelle hankimme runsaasti lisää makkaraa, koska aina ne tuntuvat loppuvan jo puolen päivä jälkeen! . 
Huoltajien yms. on mahdollisuus myös ruokailuun. Kahviosta saa ostaa ruokailulippuja hintaan 5e. Juoksijoille ruoka on ilmainen ja kirjekuoressa on ruokalippu valmiina.

Mikäli sairastut, voit siirtää lääkärintodistuksella osanottosi ensivuoden tapahtumaan.

Yhteyden kilpailupäivänä järjestäjiin saat numerosta 045-6385101

 

 

 

TAKAISIN