KIITOS!Ensimmäisenä mieleeni tuleva sana V Kankaanpään Maratonin jälkeisinä hetkinä. Kiitoksen haluan osoittaa Teille juoksijat, jotka teitte uuden ennätyksen Kankaanpää Maratonin maaliin tulleiden osalta. Kiitos myös siitä, minkälaisen vastaanoton uudistettu reittimme sai. 100% vastauksista, joita minä tai muut organisaatiomme jäsenet sai oli, että hyvä muutos! Kuten kaikki me juoksua harrastavat tiedämme, on reitillä erittäin suuri osuus juoksutapahtumaan ja kun järjestäjänä kuulee tämän muotoisia vastauksia, ei muuta sanaa voi mieleeni tulla. Voisi sanoa, että tässä se sitten on ja voin heti luvata niille juoksijoille, jotka kiirehtivät kisan jälkeen sanomaan, että ei saa mennä muuttamaan tätä reittiä, että ei muuteta. Mielessä kyti jo monta vuotta, että jonkinlainen muutos reittiin tarvitaan ja tässä muutoksessa ilmeisesti onnistuimme hyvin ja kuten ajoista voidaan nyt huomata, reitti on todella nopea ja kuten toivoimme, myös vähemmän tuulelle alttiimpi! hiljaisen kiitoksen lähetän myös ylöspäin sään puolesta! Alustavan viikon sääennusteet näytti kisasään olevan vaikka mitä aina lumentuloon asti, johon Destian väkikin oli varautunut ja kalusto olisi ollut valmiina. Edellisen päivän sade piiskasi Niinisaloa koko päivän ja odotimme jännittyneinä mitä lauantai tuo tullessaan. Mutta kun aamuvarhaisella porhalsin Kohti Niinisaloa poutaisessa lähes tuulettomassa säässä, tuntui uskomattoman hyvältä ja uskalsin odottaa, että tänään saamme hyvän kisan aikaiseksi. Kilpailupaikalla ilmoittautuminen oli muutettu telttarakennukseen pihalle ja se ratkaisi tilan ahtauden, joka aikaisemmin on hieman vaivannut käytävällä suoritettavaa numeroiden hakua. Jälki-ilmoittautuneita saapui runsaasti totuttuun tapaan paikalle ja ilmoittautuneiden määrä nousi yli 600, joka on myös selvästi uusi ennätys Kankaanpään historiassa. Mutta kuten asiaan kuuluu, tähän aikaan vuodesta monella juoksijalla on erilaisia vaivoja ja flunssaa ja monet joutuivat jättämään juoksemisen väliin, mutta lääkärintodistuksella osanoton saa siirrettyä ensi vuoteen, Tänä vuonna Kankaanpää Maratonilla oli jälleen maraton suurimpana matkana ja siinä maaliin saapui mahtavat 264 juoksijaa, joka on uusi ennätys! Puolimaratonilla maaliviivan ylitti 231, joka oli hitusen alle viimevuoden ja kympillä maaliin saapui 63 osanottajaa. Kokonaismäärä kohosi näin 558 maaliin tulleeseen, joka on siis uusi upea ennätys! Maratonilla oli myös runsaasti ensimmäisen maratonin juoksevia, joista useat myös maaliin upeasti tiensä selvittivät! Onnea Teille! Muutamia ensimmäisen maratonin palkintoja jäi ottamatta ja emme ole vielä tarkistaneet, että onko ko. henkilö maaliin tullut, jonka palkinto pöydälle jäi ottamatta. Jos oli ennakkoon ilmoittautunut ja et maalissa saanut erikoispalkintoasi, lähetä meille viestiä kankaanpaanmaraton@jippii.fi ja laitamme sinulle postissa palkinnon tulemaan! Pariisin maratonmatkan voitti Pertti
Kallio Naantali! Onneksi olkoon ja hyvää matkaa! Hänelle saatiin tieto
ajoissa, sillä hän kuuli sen maalisuoralla. Tästäköhän johtui hänen
villit tuuletuksensa? Seuraavassa pienet raportit eri matkoilta MARATON Tänä vuonna Kankaanpäässä koettiin maratonin juhlaa monella eri tavalla. Uusi osanottoennätys maaliin saapuneilla kirjataan tämän vuoden jälkeen 264! Määrä on todella upea ja vahvistaa jälleen maratonin juoksijoiden vahvan kannatuksen Kankaanpää Maratonilla! Lukema olisi ollut vielä suurempi, mutta valitettavia sairastapauksia tuli jälleen esille ja monet siirsivät lääkärintodistuksella osanottonsa ensivuoteen. Tänä vuonna mukana oli jälleen runsaasti ensimmäisen maratoninsa juosseita, joista suurin osa maaliin myös tiensä selvitti! Onneksi olkoon. Perinteeseen kuuluu, että tapahtumassa on mukana juoksijoita hyvin erilaisin tavoittein ja lähtökohdin liikkeellä olevia ja niin myös tänä vuonna. Osa juoksee ensimmäistä koitostaan, toinen jo monetta sadatta. Joku kilpailee itsensä kanssa, toinen pyrkii ehdottomasti voittoon ja mitä kukin nyt on tavoitteekseen asettanut. Tänä vuonna kärkipäässä sitten tehtiinkin aivan hirvittävän kovaa jälkeä ja reittiennätys lyötiin monen juoksijan voimin. Alustavalla viikolla ennakoitiin, että kärki on tasainen ja menee kovaa ja täsmälleen näin tapahtui. Mukaan ilmoittautui Suomen huippujuoksijoita Pietarilaisten menijöiden lisäksi ja taistelu kärjessä on sen mukaista. Voiton otti, kuten ennakkoon hieman veikattiin Vörå IF:n Johan Ehrs, joka juoksi vakuuttavasti alusta loppuun ja oli viimeiselle kierrokselle asti n. 2.28 vauhdissa, mutta hieman lopussa joutui antamaan periksi ja jäi harmittavasti hieman omasta ennätyksestään, mutta silti voittoaika oli todella mahtava ja ensimmäisen kerran nähtiin alle 2.30 loppuaika ja nyt uusi reittiennätys kirjataan 2.29.46. Johnin takana käytiin erittäin mielenkiintoisia kamppailuja. Pietarilainen Vladimir Saznov oli pitkään toisena, mutta tasaisesti taivalta tehneet Mikkelin kilpaveikkojen Lauri Friari ja Leppävaaran Sisun Lauri Lipiäinen Ottivat Vladimir kiinni ja myös jättivät lopussa selvästi. Suomalaiskaksikosta lopulta kestävämpi oli Lauri Friari, jonka loppuaika oli myös erinomainen 2.31.54 ja hyvin Lipiäisen Lauri säesti ajalla 2.32.45. Molempien Laurien ajat olisivat olleet myös uusia reittiennätyksiä. Vladimirin viimeinen kierros oli tuskainen ja maaliviiva ylittyi ajassa 2.40.55. Mutta takaa tulti myös vauhdikkaasti ja kaikkiaan 6 juoksijaa alitti 2.50 rajan ja 3 tunnin rajapyykin alitti yhteensä 15 juoksijaa, joten lujaa on menty ja tämä kyllä kertoo, että uudistettu Kankaanpää Maratonin reitti on todella nopea. Ikäsarjoissa tultiin myös erittäin vauhdikkaasti ja 40-sarjassa voiton otti Forssan salamia edustava Jouko Jääskeläinen 2.46.08. tiukkaa taistelua Jouko kävi pietarilaisen Dmitry Mieevin kanssa, joka hävisi Joukolle 19 sekuntia. Kolmantena maaliviivan ylitti KU-58 juoksija Marko Jalonen 2,48.33. M45 nopein oli Petri Harsunen joka samalla teki reittiennätyksen 2.53.01. M50 sarjassa Tapio Talvitie juoksi ajan 2.48.44. Näissä kaikissa sarjoissa juostiin alle 3 tunnin voittoajat. Mutta vanhemmissakin sarjoissa juostiin erinomaisia aikoja ja voittajat olivat M60 Tuure Väli-Torala, M65 Risto Hassinen ja uuden ikäsarjan M70 voiton nappasi Pertti Gustafsson Naisten Puolella kolme nopeinta tuli eri ikäsarjoista ja nopein oli Turun Urheiluliittoa edustava Ida-Maria Leivo, joka juoksi erinomaisen ajan ja rikkoi selvästi ennätyksensä 3.05.34. Uskomaton suoritus, kun ottaa huomioon, että Ida-Maria kertoi olleensa vielä edellisenä päivänä kuumeessa. Silti tulos oikeuttaa komeasti Suomen 20 tilastoon. Toiseksi nopein maaliintulija oli N40 sarjan VSVU:ta edustava Teija Toivonen ajalla 3.14.19 ja kolmas N50 sarjan Seija Nurmi, joka on juossut jokaisen Kankaanpää Maratonin. N60 sarjan nopein oli Alli Maja. Yhteenvetona voidaan todeta, että tämän vuoden maraton kaikkinensa kovatasoisin, mitä Kankaanpään historia tuntee. PUOLIMARATON Puolimaratonilla maaliin juoksi tänä vuonna 231 juoksijaa, joka on kokolailla sama määrä, kuin viime vuonna. Puolimaraton keräsi jälleen laajan joukon juoksijoita ympäri Suomea. Puolimaratonille, samoin kuin maratonille osallistutaan monin eri miettein. Puolimaraton on tietyllä lailla erinomainen matka. Siinä voi osallistua eri tapahtumiin huomattavasti useammin, kuin maratonille, mutta silti se on matka, joka tarjoaa riittävästi haastetta ja vaatii myös kunnon harjoittelun alleen, varsinkin jos asettaa itselleen erityisiä aikatavoitteita. Puolimaraton toimii monelle ponnahduslautana matkalla ensimmäiselle maratonille, mutta on mukana myös paljon heitä, jotka käytännössä keskittyvät pelkästään puolikkaalle juoksematta sen pitempiä matkoja lainkaan. Puolikkaan nopein oli tänä vuonna 40 sarjassa juokseva Lauttakylän Lujaa edustava Jouko Mahlamäki, joka ennen kisaa ilmoitti pyrkivänsä reittiennätykseen, joka oli hieman alle 1.15. No, tarkkana kaverina Jouko päätti, että varmistetaan tuo ennätys kunnolla ja juoksi oikein komeasti tämän ajan alle 1.12.04. Jouko juoksi lähes koko matkan yksin ja soolojuoksuna tämä aika oli erinomainen näyte hänen kunnostaan. Puolimaratonin toiseksi nopein oli Markus Välimäki, joka juoksee yleisessä sarjassa ja Markuksen aika oli tänä vuonna 1.16.20. Toiseksi yleisessä sarjassa juoksi Jonas Hagbock 1.17.22 ja kolmas oli Anssi Huttunen 1.28.35. Vanhemmissa ikäsarjoissa juostiin myös reippaasti. M50 sarjan nopein oli Sauli Harjamäki 1.21.54. M60 Göran Engman 1.42.46 Naisten puolella Nokian Urheilijoiden Karoliina Kaasalainen oli oivassa syysvireessä juosten hienon ajan 1.23.01, jolla Karoliina nousi komeasti Suomen top 20 tilastoon. Reittiennätyskään ei ollut kovin kaukana, mutta tällä kertaa se vielä jätettiin rauhaan. Karoliinalle kovan vastuksen antoi Piatarilainen Maria Gyuppenen ajalla 1.24.11. 40 sarjassa ensimmäinen oli Anitta Nurmisto-Perä 1.30.16 ja N50 sarjassa Tuula Salminen 1.32.17 10 KM Kymppi koki tänä vuonna uudistuksen, sillä aikaisempi varttimaraton muutettiin tänä vuonna tasan 10 km:n mittaiseksi ja virallisesti mitatuksi. Lähtöpaikka oli myös hieman eri paikassa, jotta oikea matka saatiin juostuksi. Kymppi on matka joka sopii vaikka koko perheen yhteiseksi kuntotapahtumaksi. Kympillä voi käydä vähän tunnustelemassa, miltä kuntotapahtuman tunnelma vaikuttaa ja saa ehkä kipinän osallistua uudelleen. Mutta kympillä on myös kovaa meneviä kisailijoita ja heitä oli mukana myös Kankaanpäässä, sillä kärki paineli todella hurjaa vauhtia ja Jalasjärven Jalaksen Joni Hulkko juoksi uuden oman maantiekympin ennätyksensä 31.41. Aika on hurja ja kun ottaa huomioon, että Joni taivalsi matkan suurimmalta osin yksin, voidaan aikaa pitää erinomaisena suorituksena lokakuussa juostuksi. Toiseksi maaliin ehti Timo Kero 37.40 ja kolmas oli Harri Elovaara 38.41. Naisten sarjan nopein Anne Kero kellotti ajan 43.24. Nuorten sarjoissa pidettiin myös hyvää vauhtia ja nopein 17 sarjassa oli Tampereen pyrintöä edustaa Jaakko Laakso ajalla 36.17. Naisten 17 sarjan nopein Anne Pentinmäen aika oli 41.49. ARVONTA Pariisin Maratonmatkan voitti Pertti Kallio Naantalista 300€ matkalahjakortin voitti Pertti Gustafsson Porista Onnea Kisaveikkaus, jossa arvattiin maratonin voittoaikaa (2.29.46) oli erittäin tiukka ja useat arvelivat, että voittoaika voisi olla lähelle 2.30, joten perillä asioista oltiin. Tuntui, että mitä lähemmäs h-hetkeä mentiin, sen tarkemmaksi arvaukset menivät. Selittänee, että ilmoittautuneiden listaa oli käyty läpi. Aikoja tuon oikean ajan lähellä oli 2.29.15 ja 2.30.05, mutta näitäkin aikoja lähemmäksi päästiin ja lähemmäksi arvasi Reijo Miettinen 2.29.59! Onnea Reijo Kilpailuraportti oli tässä tämän vuoden osalta lyhykäisyydessään! Järjestäjänä olemme kohtuullisen tyytyväisiä tapahtumaan ja toivottavasti onnistuimme sinunkin mielestä tuottamaan sinulle niitä elämyksiä, joita lähdit hakemaan Kankaanpäästä. Eräs asia, joka tämän vuoden jälkeen muutetaan on palkintojen jako ja siirrämme sen takaisin sisätiloihin. Kiitokset kaikille tukijoillemme, jotka olette mukana kehittämässä tapahtumaamme entistä paremmaksi juoksijoille. Kiitos kaikille talkoolaisille, jotka sen teitte taas! Ilman Teitä emme voisi järjestää Kankaanpää Maratonin kaltaista tapahtumaa. Kiitos kaikille juoksijoille, että annoitte jälleen luottamuksenne ja suuntasitte kohti Niinisalon koulua. Toivottavasti tapaamme jälleen ensi vuonna! Jouni Välisalo VI Kankaanpää Maraton järjestetään 16.10.2010
|