Maraton uutisia

15.10. Reittiennätyksistä

Korostettakoon, että reittiennätyksiä verrataan edellisiin vuosiin, joiden nopeimmat ajat löytyvät erilliseltä sivulta. Eli reittiennätyksistä maksettava bonus maksetaan sarjansa nopeimmalle, joka kykenee lyömään edellisen reittiennätyksen. Reitin osittaisesta muuttumisesta huolimatta reittiennätyksenä pidetään edellisten vuosien ennätyksiä, koska reitti on suurimmalta osin sama, kuin edellinen reitti ja näin ollen vertailukelpoinen. 

15.10. Jälki-ilmoittautuminen netin kautta on päättynyt

Tämän vuoden Kankaanpää Maratonille ei voi enää ilmoittautua netin kautta. Tästä eteenpäin kaikki jälki-ilmoittautumiset hoidetaan kilpailukeskuksessa lauantaina.

13.10. Ilmoittautumisen ja maksujen epäselvyydet

Tapahtuman luonteeseen kuuluu, että aina välillä tulee pieniä selvittelyjä maksujen yms. kanssa. Tänä vuonna tuntuu vain olevan näitä hieman enemmän, kuin tavallisesti. Tarkista vielä omalta pankkitililtä, että maksu on lähtenyt liikkeelle. Ilmoittautumisen voit tarkistaa ilmoittautuneet sivulta, mutta tästä et voi nähdä maksutilannettasi, sillä sivulla on nähtävillä kaikki ilmoittautuneet. Tällä hetkellä maksamattomia on tavallista enemmän, joten kisa-aamuna on odotettavissa selvittelyjä, joten tarkista siis vielä kerran, että maksusi on onnistunut. Tilinumeromme yms. on pysynyt samana, joten tästä ei voi olla kysymys. Joku toinen ei ole löytänyt ilmoittautumistaan sivuilta, vaikka on "varmasti" lähettänyt kaavakkeen. Nämä ovat arvoituksia, mutta eiköhän näistäkin taas selvitä hyvällä fiiliksellä ja yhteispelillä.

9.10. 1. Maratonin juoksevat

Ensimmäisen maratoninsa Kankaanpäässä on ilmoittanut juoksevansa runsas parikymmentä. Mikäli sinä olet vielä miettiväinen, lähtisikö vai ei Kankaanpäähän ensimmäistä maratonia juoksemaan, on sinulla maanantaihin asti aikaa miettiä ilmoittautumista, jos haluat saada oman erikoispalkinnon ensimmäisen maratonisi muistoksi. Maanantaita 12.12. on pidettävä takarajana, jotta ehdimme saada palkinnot kaiverruksesta ajoissa kisapaikalle. Muista, että maanantain jälkeen ilmoittautuessasi et valitettavasti saa tuota erikoispalkintoa. Joten jos emmit vielä, älä pitkään!

9.10. Jälki-ilmoittautumisesta!

Jälki-ilmoittautuminen on pyörähtänyt käyntiin ja jatkuu aina siihen saakka, kunnes tunti on aikaa kunkin matkan starttiin. Jälki-ilmoittautumisen ensimmäisenä päivänä ilmoittautuneet ovat olleet heti liikkeellä ja useita uusia ilmoittautumisia on tipahdellut laatikkoon. Mikäli suunnittelet osallistumista Kankaanpää Maratonille, mutta et ole sitä vielä tehnyt, voit tehdä jälki-ilmoittautumisen etukäteen netissä. Tämä nopeuttaa ja jouduttaa huomattavasti aamun toimintoja kisakeskuksessa. Voit siis tehdä jälki-ilmoittautumisen ja maksamisen etukäteen pankkiin ja saat kaikki numerot valmiina kisapaikalla. Toki  myös perinteinen ilmoittautuminen kilpailupaikalla on mahdollista, jossa kisakanslian henkilökunta on valmiina vastaanottamaan jälki-ilmoittautuneita.

9.10. Ennakkoon uusi ennätys!

Tämän vuoden ennakkoilmoittautuminen on päättynyt ja voidaan vetää pieniä ajatuksia asiasta! Ensiksi täytyy jälleen osoittaa syvä kiitos Teille juoksijat, jotka annatte jälleen luottamuksenne ja suuntaatte suurena joukkona kohden Niinisaloa. Ennakkoilmoittautumisessa tehtiin komea ennätys ja jo maagisena pidetty 400 ilmoittautuneen raja ylitettiin nyt ensimmäistä kertaa Kankaanpää Maratonin historiassa ja uusi lukema kirjataan 409. Luku on vielä hieman epävirallinen, koska mahdollisesti kaikkia maksuja eri pankkiryhmien kautta emme ole saaneet, mutta suuruusluokka on nyt hyvin selvillä. Ennakkoilmoittautumisen perusteella maratoonareiden osuus on jälleen hyvin vahva ja tällä hetkelle täyden matkan juoksijoita on enemmistönä yli 200 juoksijan voimin. Tämä on selvästi enemmän, kuin viime vuonna. Perinteisesti jälki-ilmoittautuminen tuo puolikkaan ja kympin juoksijoita suhteellisesti  enemmän.

9.10. Ennakkoilmoittautumisesta

Ennakkoilmoittautuneiden lista on vielä puutteellinen ja siitä puuttuu useita nimiä. Puuttuvat nimet ovat lähinnä heitä, jotka ovat maksaneet suoraan pankkiin ja hoitaneet ilmoittautumisen pelkästään sitä kautta. Käymme listat läpi 9.10. päivän aikana ja lisäämme puuttuvat nimet, joten odottele hetken, mikäli nimesi puuttuu vielä listalta. Lisää juttua ennakkoilmoittautumisesta 9.10. illalla, kun saadaan listoja täydennettyä.

19.9. Tarkista tietosi ilmoittautuneiden listalta

Ilmoittautuneet lisätään 18.9. alkaen sivuille. Tarkasta omat tietosi ja mikäli jokin ei täsmää omien tietojesi kanssa, ilmoita siitä mahdollisimman pian vaikka sähköpostilla kankaanpaanmaraton@jippii.fi 

19.9. vuoden 2008 juoksun lääkärintodistuksella siirtäneet

Sinä, joka lähetit viime vuonna lääkärintodistuksen ja siirsit juoksun tälle vuodelle, niin varmista vielä osanottosi ja ehkä muuttuneet tietosi matkan, sarjan, seuran tms. osalta, jotta saamme oikeat tiedot lähtöluotteloon.

13.9. Ilmoittautuneista

Ensimmäinen ilmoittautumisjakso loppuu alkavalla viikolla. Ilmoittautuneita on tullut edelleen mukavaan tahtiin ja olemme hieman edellä viime vuoden vastaavaa ajankohtaa. Ilahduttavan paljon joukossa on uusia tuttavuuksia Kankaanpään reitille. Maratonille on tähän mennessä  ilmoittautunut suhteessa todella hienosti ensimmäisen maratoninsa juoksevia. Kuten Kankaanpään maratonin perinteisiin kuuluu, on maratonin juoksevien joukko huomattava ja tällä hetkellä ilmoittautuneista on suurin piirtein puolet maratoonareita ja puolet puolikkaan juoksevia. Kympin juoksijoita on vielä tällä hetkellä jonkin verran vähemmän. Yleensä maratonin juoksevat ilmoittautuvatkin enemmän etupainoisesti ja puolikkaan juoksijat jättävät ilmoittautumisen hieman myöhemmäksi. Viime vuonna puolikkaan juoksijoita oli lopulta selvästi enemmän ja puolimaratonin juoksemisen innostus tavoitti myös Kankaanpään ja toivottavasti myös tänä vuonna puolimaratoonarit löytävät tiensä Niinisaloon maratoonareiden kanssa.  Mutta matkan arvontaan kannattaa toki aina osallistua ilmoittautumalla ennakkoon. Viime vuonna Rooman maratonin voittaja juoksi Roomassa elämänsä ensimmäisen maratoninsa voitettuaan arvonnassa matkan. Kuka ensi keväänä Pariisissa nauttii Seinen maisemista?

13.9. Reitin profiilista

27.8. luvattiin reitin uusi profiili nettiin  syyskuun alussa, mutta saamassamme mittarissa ei ollutkaan korkeusmittausta ja mittari meni vaihtoon. Uuden mittarin olemme nyt saanut haltuumme ja alkavalla viikolla mittaus suoritetaan. Kankaanpään kaupungin mittausosaston tekemän kartan pohjalta matalimman ja korkeimman kohdan eroksi näyttäisi tulevan 12.5 m, mutta pieni epäilys on siitä mistä tuo korkein kohta on otettu, sillä nopeasti katsoen kartta ilmoitti Niinisalon keskustassa olevan 2 metrin korkeuseron, mutta reitin osuudella Niinisalon keskustassa ei kyllä ole näin suurta korkeuseroa, joten palataan tähän asiaan heti, kun reitti saadaan juostua mittarin kera.

6.9. Tampereen bussiin tulevien infoa

Tampereelta tulee kisapaikalle aamulla linja-auto ja asiasta on tullut kyselyitä, joten tässä vielä ohjeet: bussiin on ehdottomasti ilmoittauduttava etukäteen ja maksu suoritetaan myös etukäteen samalle tilille, kuin itse juoksun ilmoittautuminenkin tapahtuu. 

27.08.  Reitin mittauksesta

Kankaanpään Maratonin uudistettu reitti on saatu virallisesti mitatuksi. Mittauksen aikana ei tullut mitään yllättävää vastaan ja netissä oleva reittikartta on tarkka reitinkuvaus. Seuraavaksi mittaamme juoksemalla reitin profiilin ja korkeuskäyrät. Mittaus pyritään tekemään elokuun viimeisellä viikolla ja pyritään siihen, että profiilitiedot on sivuilla myös syyskuun alkupäivinä. 

. 27.08. Ilmoittautumiset hyvässä vauhdissa

Ilmoittautumisia on tipahdellut "postilaatikosta" ilahduttavaan tahtiin. Pienenä muistutuksena: Ilmoittautuessa anna mahdollisimman tarkat tiedot, joita kaavakkeessa kysytään. Tämä auttaa järjestäjiä valtavasti, kun tarvittavat tiedot on heti käytössämme ja näin vältytään ikäviltä virheiltä juoksumatkan tai sarjan tms. kohdalla.

27.08. Majoitustarjous

Olemme räätälöineet yhteistyökumppanimme, Kankaanpään Kuntoutuskeskuksen kanssa majoituspaketin, johon sisältyy hotelliyö ja kilpailun ilmoittautumismaksu. Hotelliin on aikaisempina vuosina majoittunut runsaasti osanottajia. Pakettihintaan sisältyy myös edestakainen kuljetus hotellilta kilpailupaikalle ja takaisin. Kilpailukutsu sivulla on linkki majoitustarjoukseen.

 

 takaisin maraton sivuille

takaisin etusivu