Kankaanpään II talvijuoksusarjan 1. osakilpailu 12.11.2005

 matkana 5 km

Erinomainen avaus talvikaudelle

Kauden 2005-2006 talvijuoksusarjan ensimmäinen osakilpailu juostiin uudella reitillä Niinisalossa, ala-asteen toimiessa kilpailukeskuksena.. Lähes 30 juoksijaa ympäri Satakuntaa ja osin kauempaakin  oli saapunut juoksemaan Niinisalon keskustaa kiertävälle erittäin tasaiselle reitille. Mukana oli niin nuorempia, kuin myös vähän kokeneempiakin juoksijoita sekä Ilahduttavan paljon myös naisia oli lähtenyt mukaan syksyiseen tapahtumaan.

Aamuinen sade oli loppunut ja lämpötila kipusi kymmeneen asteeseen antaen juoksulle erinomaiset puitteet ja mukavan tunnelman, jossa viihtyivät  niin kärjessä taistelleet, kuin vähän rauhallisemminkin juosseet. 

Kilpasarjassa juostiin jälleen kovia aikoja ja viime talvena sarjaa selvästi hallinnut Ikaalisten Urheilijoiden Rauno Koivisto sai tällä kertaa kovan vastuksen Teivo Stayersin Risto Torvisesta. Kaksikko erkani muusta joukosta jo alkuvaiheessa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen 2.6 km:n kohdalla kaksikko kellotti ajat 9.05 ja 9.06. Kolmantena kärjen tuntumassa juoksi Kankaanpään Suunnistajien Juuso Västilä, joka oli hiukan jäänyt kärjestä. Västilän perässä muutaman sekunnin päässä koulun tarkkailupisteen ohitti Triathlonisti Tiina Boman, joka teki matkaa yhdessä Antti Alpin kanssa. Tämän jälkeen juoksijoita saapui koulun ohi tasaiseen tahtiin ja ehkä loistava juoksusää vaikutti siihen, että lähes kaikille matkan teko näytti myös maistuvan.

Toisen kierroksen alussa Rauno Koivisto kiristi tahtia ja karisti Torvisen kannoiltaan saapuen puolenminuutin erolla voittajana maaliin. Risto Torvinen oli toinen ja Västilän Juuso kolmas.
Naisten voittajana maaliin saapui Tiina Boman. Lotta Råberg Laviasta oli toinen ja Ulvilan KH:ta edustanut Jaana Mansikka-aho oli kolmas.

Sarjaan on myös mahdollisuus osallistua kuntosarjaan, jossa aika ei merkitse, vaan osallistumiskerrat. Kuntosarjojen aikoja ei julkisteta, joten mitään suorituspaineita ei tarvitse kantaa mukana.

Talvisarja on saatu avatuksi ja tästä on hyvä jatkaa yhdessä kohti kevättä. Talvisarja sopii kaikille, olit sitten mukana tiukasti taistelemassa voitosta tai sitten omaksi iloksesi hölkkäämässä. Kuntonsa kehittymistä on helppo seurata osakilpailujen edetessä ja välillä on mukava tavata muita juoksijoita yhteisen harrastuksen parissa.

Tavoitteellisesti juokseville on vielä kaikki mahdollista, koska viisi parasta kilpailua lasketaan mukaan. Kuntosarjassahan ratkaisee osallistumiskerrat.

II Kankaanpään talvisarjan tulokset
1. osakilpailu 12.11.2005, matka 5 km

MIEHET

NIMI SEURA TULOS SIJOITUSPISTEET
1 Rauno Koivisto Ikaalisten Urheilijat 17.35 1
2 Juuso Västilä KanSu 18.48 2
3 Antti Alppi KanSu 18.56 3
4 Antti Hagqvist Kankaanpää 20.18 4
5 Juha Huhtanen KanSu 20.31 5
6 Marko Eronen Lamminkylän Laaki 22.04 6
7 Joni Penttinen KanSu 22.25 7
8 Antti Malm KanSu 22.56 8
9 Jyrki Mikkola KanSu 24.28 9

MIEHET 40

NIMI SEURA TULOS SIJOITUSPISTEET
1 Risto Torvinen Teivo Stayers 18.04 1
2 Keijo Peltomaa Pomarkun Ura 19.49 2
3 Erkki Immonen PoKu 19.56 3
4 Ari Haapaniemi Kankaanpää 21.40 4
5 Markku Papunen Kankaanpään Maratonklubi 22.50 5
6 Jouko Perkiömäki Kankaanpää 23.12 6


NAISET

NIMI SEURA TULOS SIJOITUSPISTEET
1 Tiina Boman Kankaanpää 18.55 1
2 Lotta Råberg Länsi-Lavian Loiske 21.22 2
3 Jaana Mansikka-aho Ulvila KH 24.25 3
4 Minna Visuri Ulvila KH 25.33 4
5 Marjaana Mustaniemi Pori 25.40 5
6 Anna-Kaisa Harju KanSu 28.44 6

KUNTOSARJA

NIMI SEURA OSALLISTUMISKERRAT
Matti Simonen KSL 1
Sari Schulz HSU 1
Kirsti Lampikoski HSU 1(kesk.)


2.6 KM/ SARJA YHTEINEN

NIMI SEURA TULOS
Anna Alppi KanSu 13.38
Jussi Malm KanSu 14.09

kuvagalleria
takaisin etusivu