VI KANKAANPÄÄ MARATON
JA
PUOLIMARATON/KYMPPI
LA 16.10.2010

 
   

tTULOKSET

KISARAPORTTI

Maraton uutisia

Reittiprofiili ja -selostus

Reittiennätykset

Maratonveikkaus


Chipin käyttöohjeet

Reijon täsmäsää

Kisapäivän ohjeita

Kisaennakko

Ilmoittautuneet

Tulokset

2009

2008

2007

2006

2005

 

 

Majoitus Maratonilla

etusivu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2010 maratonin mitali

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lokakuun kolmas lauantai kutsuu jälleen juoksijoita syksyn huipennukseen Kankaanpäähän. Kankaanpää maraton on muodostunut jo perinteiseksi syksyn huipentumaksi Satakuntalaisessa maalaismaisemmassa. Tapahtuma on kasvanut vuosittain ja  viime vuonna ilmoittautuneita oli yli 600 . Kankaanpää maraton on tullut tunnetuksi nopeasta reitistään, hyvästä huollosta sekä siitä, että tapahtumassa on huomioitu niin huippukovaa menevät kilpailijat, kuin omaan tahtiinsa nautiskelevat ja myös ensimmäisen maratonin juoksijoita muistetaan erikoispalkinnolla, joka odottaa maalissa ottajaansa.

Vuonna 2009 reitti koki pienen muutoksen ja on nyt entistä nopeampi, tasaisempi sekä tuulelta suojaavampi! Reitistä lisää alempana kilpailukutsua.

Kirsikkana kakun päällä on  kaikkien maratonille ja puolimaratonille ennakkoon ilmoittautuneiden kesken arvottava matka Pariisin maratonille, jossa 40000 juoksijaa odottaa sinua juoksemaan kanssaan Pariisin keväässä lumoavan kaupungin sydämessä! Lisäksi arvomme toisen lahjakortin kaikkien ilmoittautuneiden kesken.

Kankaanpää Maraton tarjoaa jälleen paljon vastinetta osallistujille, jotka toivottavasti saavat sinut viihtymään Niinisalon maisemissa. Meille on erittäin tärkeätä, että jokainen voi kokea saaneensa täyden vastineen osallistumisestaan kankaanpää Maratonille

Ajanotto tapahtuu Chipillä, joten tulokset ovat tarkat ja voit tarkistaa juoksun jälkeen väliaikasi.  Koska juokseminen on  myös suurelta osin nautintoa, on myös tärkeätä, että voit juosta reitillä niin pitkään, kuin haluat, joten juoksuissamme ei ole aikarajoituksia.

 TULE MUKAAN SYKSYN HUIPENTUMAAN NIINISALON MAALAISMAISEMAAN!

VUODEN 2010 KANKAANPÄÄ MARATON PITÄÄ SISÄLLÄÄN MM :

- nopean, tasaisen reitin - Chip-ajanotto
- hyvän huollon reitillä - huoltopiste myös maalissa
- maalissa ruokailu - kaikille maalintulleille mitali (uusi aihe mitalissa)
- hyvät palkinnot - Pääpalkintona arvonnassa Pariisin maratonmatka!
- nopeimmille rahapalkinnot - runsaasti arvontapalkintoja
- leppoisan rauhallisen tunnelman - ensimmäisen maratonin juokseville erikoispalkinto
KILPAILUKESKUS Kilpailukeskus sijaitsee Kankaanpäässä, Niinisalon ala-asteella, jossa lähtö, maali, sekä pukuhuoneet ja suihkut

 

MATKAT 10 KM LÄHTÖ KLO 11.00
PUOLIMARATON
MARATON
LÄHTÖ KLO 11.15
LÄHTÖ KLO 11.30
SARJAT Maraton M, M40, M45, M50, M55, M60, M65, M70, N, N40, N50, N60
Puolimaraton M, M40, M50, M60, N, N40, N50, N60
10 KM M17, M, N17, N
REITTI Maraton juostaan neljänä 10,55 km:n lenkkinä, puolimaraton kahtena ja kymppi yhtenä lenkkinä.

2009 reittiin tehtiin pieniä muutoksia, jotka saivat osanottajilta erittäin hyvän vastaanoton. Mukaan otettiin Niinisalon varuskunnan asuntoalueen kierros, joka antoi juoksuun aivan uuden tunnelman. Niinisalo on maratonin lisäksi tullut tunnetuksi varuskunnastaan ja tämä tulee reitillä konkreettisesti hyvin läheltä nähdyksi. Asuntoaleen tiet ovat erittäin tasaisia ja hyvin juostavia, missä on puita suojaamassa tuulen vaikutukselta. Reitti on kaikkinensa erittäin nopea, jossa viime vuonna tehtiin hurja reittiennätys, sekä useat juoksijat tekivät oman ennätyksensä tai kauden parhaan aikansa. Reitin helppouden vuoksi Kankaanpää soveltuu myös erinomaisesti ensimmäisen maratonin suorituspaikaksi. Reitin alkuosa juostaan Taulunojankylän tietä, jossa käydään kääntymässä kylän keskustassa ja takaisin tullessa tehdään kiertoajelu varuskunnan alueella.

Monet ovat ilmaisseet tyytyväisenä, että kanssajuoksijoita näkee mukavasti, kun juostaan vastakkain. Myös uudistetulla reitillä on edelleen tarjolla vastaantulevia juoksijoita. Tästä linkistä pääset katsomaan reittikarttaa

Korkeuseroa reitillä on  13 metriä. 

Reitti on virallisesti mitattu. Tiet ovat käytännössä kokonaan asvaltoitu. 

 

HUOLTO

 

Huoltopisteitä reitillä on n. 3,5 km:n välein ja niissä on tarjolla
- Squeezy-urheilujuomaa, vettä, rusinoita, suolakurkkuja, banaania.

Maalissa lisäksi oma huoltopiste.
Mahdolliset omat juomat yms. on toimitettava järjestäjille klo 10.30 mennessä.

Juoksun jälkeen tarjoamme kaikille juoksijoille keittolounaan.

Koululla on myös kahvila, jossa on myynnissä kahvia, sämpylöitä, makkaraa yms. 


PALKINNOT

 

 

Sarjojen parhaat palkitaan. Lisäksi palkitaan kilpailun nopeimmat naiset ja miehet rahapalkinnoin sarjasta riippumatta maalintulojärjestyksessä. Reittiennätyksistä maksetaan bonusta yleisissä sarjoissa, sekä kaikissa ikäsarjoissa.

MARATON                                             PUOLIMARATON
1. 350 e                                                   1. 250e
2. 250 e                                                   2. 150e
3. 150 e                                                   3. 100e

BONUKSET (bonus annetaan vain nopeimmille)

MARATON                                               PUOLIMARATON
Miehet: 2.29.46 alituksesta 500€          Miehet: 1.08.46 alituksesta 100€
Naiset: 2.54.23 alituksesta 500€          Naiset:  1.22.46 alituksesta  100€

Ikäsarjojen reittiennätyksistä maratonilla sekä puolimaratonilla 50€.
Lue lisää ikäsarjojen reittiennätyksestä.

EKSTRABONUS

Mikäli Kankaanpää Maratonilla voittoaika maratonilla tai puolimaratonilla on Suomessa vuonna 2010 juostu nopein aika virallisessa kilpailussa annamme Ekstrabonuksena:

MARATON                                                PUOLIMARATON
Miehet:  1000€                                         Miehet:  1000€
Naiset:   1000€                                        Naiset:   1000€

Tilanne tarkistetaan 31.12.2010 ja mahdollisille voittajille maksetaan summa tilille 03.01.2011.

Mitali kaikille maaliin saapuneille. Mitalin aihe on jälleen uusi ja vain tätä tapahtumaa varten teetetty, mutta mitalissa on  yhteys, joka sitoo mitalit vuosittain toisiinsa ja näin mitaleista syntyy vuosittainen sarja. Mitalin on suunnitellut Markku Raittinen.  
Runsaasti arvontapalkintoja.

 

PÄÄVOITTONA ARVONNASSA PARIISIN MARATON MATKA!

Lähde nauttimaan Pariisin sykkeestä ja sen lumoavasta tunnelmasta. Koe 40000 juoksijan kanssa henkeäsalpaava lähtö riemukaaren juurelta, nauti juoksun aikana Pariisin ikimuistoiset nähtävyydet  ja lumoudu kaupungin sykkeestä juoksun jälkeen. Tämä on tarjolla yhdelle onnekkaalle, sillä arvomme kaikkien maratonille ja puolimaratoneille ennakkoon ilmoittautuneiden kesken maratonmatkan Pariisin kevääseen 2011. Arvonta suoritetaan 16.10. puolimaratonin palkintojen jaon yhteydessä klo 12.45 alkaen.

300€ MATKALAHJAKORTIN ARVONTA

Arvomme myös toisen matkalahjakortin kaikkien ilmoittautuneiden kesken, joten kympille osallistuvat ja jälki-ilmoittautuneet pääsevät myös osalliseksi arvontaan. Arvonta suoritetaan 16.10. puolimaratonin palkintojen jaon yhteydessä klo 12.45 alkaen.

KIERTOPALKINTO 

Maratonin nopeimmalle naiselle ja miehelle luovutetaan kiertopalkinto, jonka saa omakseen kolmella voitolla. Kiertopalkinnot ovat tällä hetkellä seuraavilla henkilöillä.
Miehet: Johan Ehrs
Naiset: Ida-Maria Leivo

TULOSPALVELU

Tapahtumassa ajanotto tapahtuu champion chip-järjestelmällä, joka tarjoaa sinulle tapahtumasta netto- ja bruttoaikasi sekä tarkat väliajat juoksun jälkeen. Väliaikapisteet ovat n. 5.5 km:n välein. Tulospalvelu on nopeaa, koska kärjen osalta tulokset tulevat internetiin reaaliajassa ja muidenkin osalta hyvin pian, joten tulospalvelu on ajan hermoilla. Lue lisää chipin käytöstä ja sen tuomista eduista omalta sivultaan. On ensiarvoisen tärkeää että luet tarkasti ohjeet chipin käytöstä, mikäli olet ensimmäistä kertaa osallistumassa tapahtumaan, jossa chippiä käytetään. 

ENSIMMÄINEN MARATON

Harkitsetko ensimmäisen maratonin juoksemista? Toteuta haaveesi ja Juokse se Kankaanpäässä 16.10.2010.  Haluamme rohkaista ensimmäistä maratonin juoksemista suunnittelevaa ja kannustukseksi annamme ensimmäisen maratonin juokseville erikoispalkinnon. Palkinnon saanti edellyttää ennakko-ilmoittautumista. Mikäli Kankaanpää maraton on ensimmäinen maratonisi, ilmoita silloin juostujen maratonien määräksi 0.
 

 

OSALLISTUMISKERRAT

Tulemme tulevaisuudessa huomioimaan Teidät, jotka olette osallistuneet esim. kymmeneen Kankaanpää Maratonille, puolimaratonille tai kympille.

KYMPPI

JUOKSE, HÖLKKÄÄ, KÄVELE!

Kymppi on tänä vuonna tasan 10 km, joka on virallisesti mitattu, eli matka on tilastokelpoinen ja saat virallisen ajan 10 km:n matkalla.

Lisäksi kymppi on mukava tapa osallistua ja vaikka kokeilla juoksemista kuntoilutapahtumassa. Lisäksi kymppi antaa mahdollisuuden vaikka koko perheen osallistumiseen yhteiseen liikkumiseen.

PORUKKAKYMPPI

Porukkakymppi on tarkoitettu erilaisille ryhmille, seuroille, perheille yms. jotka haluavat lähteä yhdessä kokemaan liikunnan riemua. Porukkakympillä hinta on 17.9 asti ainoastaan 13 €/juoksija. Ehtona halvemmalle hinnalle on:

- Joukkueessa pitää olla vähintään 5 juoksijaa.
- Joukkueen jäsenet ilmoitetaan sähköpostitse yhtäaikaa  ja
   osallistujien nimet ilmoitetaan yhdellä ilmoittautumisella.
- Ilmoittautuminen ainoastaan ennakko-ilmoittautumisena.
- Joukkueen koostumus on täysin vapaamuotoinen; urheiluseurat, yritykset,
  juoksuporukat, kaveriporukat, perheet jne. Vain mielikuvitus on rajana.

Taulukosta näet maratonin osanottajamäärien kehityksen vuosien aikana.

MAALIIN SAAPUNEET

 

MARATON

PUOLIMARATON

KYMPPI

2004 (Reijon sadas)

69

ei mukana

ei mukana

2005 I Kankaanpää Maraton

133

136

17

2006 II Kankaanpää Maraton

188

184

57

2007 III Kankaanpää Maraton

244

219

80

2008 IV Kankaanpää Maraton

200

236

77

2009 V Kankaanpää Maraton

258

231

63

2010 VI Kankaanpää Maraton

?

?

?

 

LINJA-AUTOLLA TAMPEREELTA Linja-autolla on mahdollista tulla kilpailukeskukseen Tampereelta. Lähtö Tampereen Linja-autoasemalta   klo 08.00. Kilpailun jälkeen on kuljetus takaisin kahdella eri kuljetuksella. Ensimmäinen lähtö takaisin on klo 14.00 ja jälkimmäinen n. klo 17.00, kunnes viimeinen matkalle ilmoittautunut on noussut kyytiin. Kuljetukseen ilmoittautuminen on ehdottomasti tapahduttava ennakkoon, joko puhelimitse tai sähköpostilla. Edestakaisen matkan hinta on 20€

ILMOITTAUTUMINEN

Päivitys 13.10 : Jälki-ilmoittautumiset kisakeskuksessa

 

MAKSUT, SULUISSA JUOKSIJAKORTILLA MAKSAVAT

MATKA JÄLKI-ILMOITTAUTUMINEN  VIIM. TUNTI ENNEN LÄHTÖÄ
MARATON 45€
PUOLIMARATON 40€
KYMPPI 25€
PORUKKAKYMPPI
( vähintään 5 joukkueessa)
Porukkakympillä ei jälki-ilm.

Maksu pankkitilille: (op) 510601-255332
Merkitse viestiosuuteen: Nimi, sarja, matka, seura/paikkakunta, mahdollinen juoksijakortin numero 
viimeinen maksupäivä ennakkoon 7.10.

MAJOITUS Yhteistyökumppanimme Kankaanpään kuntoutuskeskus tarjoaa majoituspakettia, johon kuuluu hotelliyö ja juoksun ilmoittautumismaksu. Tutustu tarjoukseen tästä linkistä

Mikäli haluat viettää viikonlopun jämin maisemissa mökillä, niin yhteistyökumppanimme tarjoaa juoksijoille mökkimajoitusta tarjoushintaan. puh.nro  050-5530215

KILPAILUOHJEET

Takaisin etusivu