| Reittiprofiili
ja -selostus
Reittiennätykset
Ilmoittautuminen
ilmoittautuminen
Mozillaa käyttäville
Chipin
käyttöohjeet
Maraton
uutiset
ilmoittautuneet
Kisaveikkaus
Maratonpäivän
ohjeita
Kisainfo
Kisatarjous
raportti
Tulokset
2008
2007
In English
Majoitus
Maratonilla

etusivu


|
|
Lokakuun
kolmas lauantai kerää jälleen juoksijoiden huomion satakuntalaiseen
maalaismaisemaan, jossa juostaan jo perinteiseksi muodostunut Kankaanpää
Maraton. Tapahtuma on kolmen ensimmäisen vuoden aikana kirjannut
vuosittain ennätysosanoton. Viime vuonna ilmoittautuneita oli jo hienosti
yli 600. Tapahtuma on saanut kiitosta reitistä, huollosta, runsaista
palkinnoista, sekä mukavasta ilmapiiristä, jossa on huomioitu niin kärjessä
juoksevat kilpailijat, rauhallisesti omaan tahtiin juoksevat, kuin myös
ensimmäiseen tapahtumaan osallistuvat. Näihin asioihin olemme
panostaneet myös tänä vuonna ja haluamme tarjota sinulle ikimuistoisen
juoksunautinnon syksyisessä Niinisalossa. Reittimme on todettu
nopeaksi, jossa useat tekevät ennätyksensä tai ainakin vuoden parhaan
aikansa. Reitin nopeudesta kertoo tilasto, jossa Kankaanpää Maratonilla
on Suomen 4. eniten kolmen tunnin alituksia (2007). Tapahtuma on
vuosittain ollut myös suosittu ensimmäisen maratonin suorituspaikka,
jossa viime vuonna ensimmäisen maratonin juoksijoita oli yli 30. Reitti
sopii helppoutensa ansiosta erinomaisesti ensimmäisen maratonin
suorituspaikaksi. Ensimmäisen maratonin selvittäneille odottaa maalissa
myös oma erikoispalkinto
Tapahtuma tarjoaa jälleen paljon vastinetta
osallistujille. Kuten viime vuonna, myös tänä vuonna
arvotaan maratonmatka kaikkien maratonille ja puolimaratonille
ennakkoon ilmoittautuneiden kesken. Tänä vuonna matka suuntautuu
ikuiseen kaupunkiin Roomaan, jossa maraton juostaan keväällä
maaliskuussa. Myös muiden osallistujien kesken arvomme
matkalahjakortin, joten myös kympin osallistujat ja jälki-ilmoittautuneet
pääsevät osalliseksi arvontaan.
Palkinnot ovat kauttaaltaan hyvät niin arvonnassa,
kuin kilpailussa ja nopeimmille on tarjolla myös rahapalkintoja.
Ajanotto tapahtuu Chipillä, joten tulokset ovat
tarkat ja voit tarkistaa juoksun jälkeen väliaikasi. Koska
juokseminen on myös suurelta osin nautintoa, on myös tärkeätä,
että voit juosta reitillä niin pitkään, kuin haluat, joten
juoksuissamme ei ole aikarajoituksia.
TULE MUKAAN
SYKSYN HUIPENTUMAAN NIINISALON MAALAISMAISEMAAN!
|
VUODEN 2008 KANKAANPÄÄ
MARATON PITÄÄ SISÄLLÄÄN MM :
|
|
|
| - nopean Reitin |
- Chip-ajanotto |
| - hyvän huollon
reitillä |
- huoltopiste myös
maalissa |
| - maalissa ruokailu |
- kaikille
maalintulleille mitali (uusi aihe mitalissa) |
| - hyvät palkinnot |
- Pääpalkintona
arvonnassa Rooman maratonmatka! |
| - nopeimmille
rahapalkinnot |
- runsaasti
arvontapalkintoja |
| - leppoisan rauhallisen
tunnelman |
- ensimmäisen
maratonin juokseville erikoispalkinto |
|
|
|
|
|
|
| KILPAILUKESKUS |
Kilpailukeskus
sijaitsee Kankaanpäässä, Niinisalon ala-asteella, jossa lähtö, maali, sekä pukuhuoneet ja suihkut
|
| MATKAT |
KYMPPI (10,589 M) |
LÄHTÖ KLO 11.00 |
|
PUOLIMARATON
MARATON |
LÄHTÖ KLO 11.00
LÄHTÖ KLO 11.15 |
|
|
| SARJAT |
Maraton |
M, M40, M45, M50,
M55, M60, M65, N, N40, N50, |
| Puolimaraton |
M, M40, M50, M60, N,
N40, N50, |
| Kymppi |
M17, M, N17, N |
|
|
| REITTI |
Maraton
juostaan neljänä 10,55 km:n lenkkinä, puolimaraton kahtena ja
kymppi yhtenä lenkkinä.
Reitti on nopea, jossa kierroksella
korkeuseroa on vain 14 metriä. Reitillä monet juoksevat ennätyksensä
ja vuoden parhaan aikansa.
Reitti on virallisesti mitattu vuonna 2004
(Markku Laiho). Vuonna 2005 reitti tarkistusmitattiin, jolloin
mitattiin myös puolimaraton. Reitti kiertää Niinisalon kylän
teillä, jotka ovat lähes kokonaan asvaltoitu.
|
|
HUOLTO
|
Huoltopisteitä
reitillä on n. 3,5 km:n välein ja niissä on tarjolla
- Squeezy-urheilujuomaa, vettä, rusinoita, suolakurkkuja,
banaania.
Maalissa lisäksi oma huoltopiste.
Mahdolliset omat juomat yms. on toimitettava järjestäjille klo
10.30 mennessä.
Juoksun jälkeen tarjoamme kaikille
juoksijoille keittolounaan.
Koululla on myös kahvila, jossa on myynnissä
kahvia, sämpylöitä, makkaraa yms.
|
|
PALKINNOT
|
Sarjojen parhaat
palkitaan. Lisäksi palkitaan kilpailun nopeimmat naiset ja
miehet rahapalkinnoin sarjasta riippumatta maalintulojärjestyksessä.
Lisäksi maksamme reittiennätyksistä bonusta yleisissä
sarjoissa, sekä kaikissa ikäsarjoissa.
MARATON
PUOLIMARATON
1. 300 e
1. 200e
2. 200 e
2. 100e
3. 100 e
3. 75e
BONUKSET (bonus annetaan
vain nopeimmille)
MARATON
PUOLIMARATON
Miehet: 2.34,41 alituksesta 200€
Miehet: 1.11.01 alituksesta 100€
Naiset: 2.54,23 alituksesta 200€
Naiset: 1.22.46 alituksesta 100€
Ikäsarjojen reittiennätyksistä
maratonilla sekä puolimaratonilla 50€.
Lue
lisää ikäsarjojen reittiennätyksestä.
EKSTRABONUS
Mikäli Kankaanpää
Maratonilla voittoaika maratonilla tai puolimaratonilla on
Suomessa vuonna 2008 juostu nopein aika virallisissa kilpailussa
annamme Ekstrabonuksena:
MARATON
PUOLIMARATON
Miehet: 1000€
Miehet: 1000€
Naiset: 1000€
Naiset: 1000€
Tilanne tarkistetaan 31.12.2008 ja mahdollisille voittajille
maksetaan summa tilille 03.01.2009.
Mitali kaikille maaliin
saapuneille. Mitalin aihe on jälleen uusi ja vain tätä
tapahtumaa varten teetetty, mutta mitalissa on yhteys,
joka sitoo mitalit vuosittain toisiinsa ja näin mitaleista
syntyy vuosittainen sarja. Mitalin on suunnitellut Virpi Kurki.
Runsaasti arvontapalkintoja.
PÄÄVOITTONA ARVONNASSA
ROOMAN MARATON MATKA!
Lähde ikuiseen kaupunkiin!
Nauti historiallisen kaupungin sykkeestä ja sen historiasta,
jossa on aivan oma tunnelmansa. Kulje kapeiden kujien
kautta piazzoille aistimaan paikallinen tunnelma. Juokse maraton
historiallisia paikkoja katsastaen ja maratonin jälkeen voit
hyvällä syyllä syödä Pizzaa ja aivan uskomattoman hyvää jäätelöä
(testaa, vetääkö vertaansa omalle jäätelöllemme...)
Tämän kaiken kokemuksen tarjoamme yhdelle, jota onni suosii
arvonnassa, sillä kaikkien ennakkoon maratonille ja
puolimaratonille ilmoittautuneiden, että maksaneiden kesken
arvomme yhden Rooman maratonmatkan. Arvonta suoritetaan 18.10. puolimaratonin palkintojen jaon
yhteydessä klo 12.45 alkaen.
300€ MATKALAHJAKORTIN
ARVONTA
Arvomme myös toisen
matkalahjakortin kaikkien ilmoittautuneiden kesken, joten
kympille osallistuvat ja jälki-ilmoittautuneet pääsevät myös
osalliseksi arvontaan. Arvonta suoritetaan 20.10. puolimaratonin
palkintojen jaon yhteydessä klo 12.45 alkaen.
KIERTOPALKINTO
Maratonin nopeimmalle
naiselle ja miehelle luovutetaan kiertopalkinto, jonka saa
omakseen kolmella voitolla. Kiertopalkintoihin on kaksi
kiinnitystä seuraavilla henkilöillä:
Miehet: Taavi Tambur
Naiset: Olga Andrejeva
|
|
|
TULOSPALVELU
|
Tapahtumassa
ajanotto tapahtuu champion chip-järjestelmällä, joka tarjoaa
sinulle tapahtumasta netto- ja bruttoaikasi sekä tarkat väliajat
juoksun jälkeen. Väliaikapisteet ovat n. 5.5 km:n välein.
Tulospalvelu on nopeaa, koska kärjen osalta tulokset tulevat
internetiin reaaliajassa ja muidenkin osalta hyvin pian, joten
tulospalvelu on ajan hermoilla. Lue
lisää chipin käytöstä ja sen tuomista eduista omalta
sivultaan. On ensiarvoisen tärkeää että luet tarkasti ohjeet
chipin käytöstä, mikäli olet ensimmäistä kertaa
osallistumassa tapahtumaan, jossa chippiä käytetään. |
|
|
|
ENSIMMÄINEN MARATON
|
Harkitsetko ensimmäisen
maratonin juoksemista? Toteuta haaveesi ja Juokse se Kankaanpäässä
18.10.2008. Haluamme rohkaista ensimmäistä maratonin
juoksemista suunnittelevaa ja kannustukseksi annamme ensimmäisen
maratonin juokseville erikoispalkinnon. Palkinnon saanti
edellyttää ennakko-ilmoittautumista. Mikäli Kankaanpää
maraton on ensimmäinen maratonisi, ilmoita silloin juostujen
maratonien määräksi 0. |
|
|
|
|
OSALLISTUMISKERRAT
|
Tulemme
tulevaisuudessa huomioimaan Teidät, jotka olette osallistuneet
esim. kymmeneen Kankaanpää Maratonille, puolimaratonille tai
kympille. |
|
|
|
KYMPPI
|
JUOKSE, HÖLKKÄÄ, KÄVELE!
Kymppi, eli neljäsosa
maraton on mukava tapa osallistua ja vaikka kokeilla juoksemista
kuntoilutapahtumassa. Lisäksi kymppi antaa mahdollisuuden
vaikka koko perheen osallistumiseen yhteiseen liikkumiseen.
Reitti on virallisesti mitattu ja tarkka mitta on 10,589 metriä.
PORUKKAKYMPPI
Porukkakymppi on tarkoitettu
erilaisille ryhmille, seuroille, perheille yms. jotka haluavat lähteä
yhdessä kokemaan liikunnan riemua. Porukkakympillä hinta on
19.9 asti ainoastaan 12 €/juoksija. Ehtona halvemmalle
hinnalle on:
- Joukkueessa pitää olla vähintään
5 juoksijaa.
- Joukkueen jäsenet ilmoitetaan sähköpostitse yhtäaikaa
ja
osallistujien nimet ilmoitetaan yhdellä
ilmoittautumisella.
- Ilmoittautuminen ainoastaan ennakko-ilmoittautumisena.
- Joukkueen koostumus on täysin vapaamuotoinen; urheiluseurat,
yritykset,
juoksuporukat, kaveriporukat, perheet jne.
Vain mielikuvitus on rajana.
|
|
|
Taulukosta
näet maratonin osanottajamäärien kehityksen vuosien aikana. |
|
MAALIIN SAAPUNEET
|
| |
MARATON
|
PUOLIMARATON
|
KYMPPI
|
| 2004 (Reijon sadas) |
69
|
ei mukana
|
ei mukana
|
| 2005 I Kankaanpää
Maraton |
133
|
136
|
17
|
| 2006 II Kankaanpää
Maraton |
188
|
184
|
57
|
| 2007 III Kankaanpää
Maraton |
244
|
219
|
80
|
| 2008 IV Kankaanpää
Maraton |
?
|
?
|
?
|
|
| LINJA-AUTOLLA
TAMPEREELTA |
Linja-autolla
on mahdollista tulla kilpailukeskukseen Tampereelta. Lähtö
Tampereen Linja-autoasemalta klo 08.00. Kilpailun
jälkeen on kuljetus takaisin kahdella eri kuljetuksella.
Ensimmäinen lähtö takaisin on klo 14.00 ja jälkimmäinen
n. klo 17.00, kunnes viimeinen matkalle ilmoittautunut on
noussut kyytiin. Kuljetukseen ilmoittautuminen on ehdottomasti
tapahduttava ennakkoon, joko puhelimitse tai sähköpostilla.
Edestakaisen matkan hinta on 20€ |
|
|
|
ILMOITTAUTUMINEN
|
Ennakkoon
Viimeistään 9.10.
- Puhelimitse 045-638 51 01/ Jouni Välisalo
- Sähköpostitse: kankaanpaanmaraton@jippii.fi
- Netissä. Tästä pääset suoraan ilmoittautumiskaavakkeeseen.
- Mikäli sinulla on Mozilla-selain,
niin tästä ilmoittautumislomakkeeseen
|
|
MAKSUT, SULUISSA JUOKSIJAKORTILLA MAKSAVAT
| MATKA |
JÄLKI-ILMOITTAUTUMINEN
VIIMEISTÄÄN TUNTI ENNEN LÄHTÖÄ |
| maraton |
40 (40) e |
| puolimaraton |
37 (37) e |
| kymppi |
20 (20) e |
porukkakymppi
(väh. 5 juoksijaa/joukkue) |
porukkakympillä ei jälki-ilmoittautumista |
Maksu
pankkitilille: (op) 510601-255332
Merkitse viestiosuuteen: Nimi, sarja, matka,
seura/paikkakunta, mahdollinen juoksijakortin numero
|
|
|