Season 2008

Viime kaudella Juho oli SM-sarjassa kuudes, ja EM-sarjassa vauhti riitti ajamaan 15 parhaan tiiviissä joukossa.

Kaudelle 2009 kehitämme edelleen Juhon valmiuksia kuljettajana ja parannamme lähtökohtia kilpailutoimintaan, eli tulemme hankkimaan Juholle ammattimekaanikon.

Kauteen 2009.

     
             
    AJANKOHTAISTA   Kausi 2008:  
   
 
Lähes varmana tietona varikolla kuiskitaan, että Juho tulee ajamaan tehtaan tiimissä, mutta niin kuin lähes kaikilla tässä vaiheessa, rahavirta kulkee kuljettajalta tehtaalle päin. Tärkeintä on, että Juho pääsee osallistumaan auton kehitystyöhön. Testi- ja kilpailukilometrejä tulee poikkeuksellisen paljon. Jotta Juhon kehitys kulkee eteen päin, tarvitsemme suuremman budjetin kuin aikaisemmin. (sopimus neuvottelut kesken)
 
Aikaisemmat sponsorit / tukijat jakavat pääsääntöisesti mukana. (Heistä merkittävin on Mad Croc/ Red Devil -energiajuomat, jotka ovat tunnetusti hyvin valikoiva
sponsorointikohteissaan.)
 
Viime kaudella Juho oli SM-sarjassa kuudes, ja EM-sarjassa vauhti riitti ajamaan finaaleissa tiiviissä joukossa. Kaudelle 2009 kehitämme edelleen Juhon valmiuksia kuljettajana ja parannamme lähtökohtia kilpailutoimintaan, eli tulemme hankkimaan Juholle ammattimekaanikon.
 
       
  10-11.4   Testi Mariembourg (B)  
  22-27.4.   Testi Angerville (F)  
  1-4.5.   1.EM - osakilpailu Angerville (F)  
  10-11.5.   Testi Pori  
  16-18.5   1. SM –osakilpailu  Pori DNF
  24.25.5   Testi Joensuu  
  1.6.   Testi Lappeenranta  
  6-8.6   2. SM-osakilpailu Joensuu 4. ja 2.
  12-15.6   Viking Trophy by CIK-FIA Lappeenranta DNF (kolari) ja 8.
  26-29.6   2. EM-osakilpailu Mariembourg (B)  
  4-6.7   3. SM-osakilpailu Oulu  
  19-20.7   Testi Vihti  
  25-27.7   4. SM-osakilpailu Vihti 4. ja DNF (kolari)
    Testi Lahti  
  22-4.8.   5. SM-osakilpailu Lahti 5. ja 3.
     Testi Varennes (F)  
  4-7.9. 3.   EM -osakilpailu Varennes (F) -