Otteluennakko FC Kiisto - FC Korsholm
Perjantaina 28.5. klo 19.00  Kaarlen kenttä

Neljän pelatun kierroksen jälkeen Kiisto on lohkon ainoa joukkue, jolla ei ole tappiota tilillään. Joukkue on kuitenkin sarjataulukossa vasta neljännellä sijalla, koska kahdesti on päädytty tasapeliin. Lohkon kolmen kärki on kuitenkin vain pisteen päässä, joten keltapaitojen tilanne on näin alkukaudesta ihan hyvä.
Perjantai-iltana Kiisto pelaa kauden ensimmäisen paikallispelinsä, kun naapurikunnan FC Korsholm juoksee Kaarlen kentälle. Ottelu ei tässä vaiheessa tule olemaan missään tapauksessa mikään läpihuutojuttu, vaikka vastustaja pitääkin perää sarjataulukossa. Joukkue saatiin kokoon varsin myöhäisessä vaiheessa ja parantaa nyt peli peliltä suoritustasoaan. Kiisto lähtee tähän paikallisotteluun luonnollisesti suosikkina, mutta muutama varoituksen sana lienee paikallaan. Minkäänlaiseen löysäilyyn ei ole varaa, mikäli aiotaan tavoitella voittoa.
 

FC Korsholm
Joukkue on uusiutunut melko tavalla. Ulf Kortesniemi otti joukkueen valmennukseensa vasta helmikuussa, kun Mohammed Limam luopui valmentajan pestistään. Nyt näyttää useampikin pelaaja olevan tämän raportin tekijälle täysin tuntemattomia. Muutama tunnettu nimi toki pistää kokoonpanosta silmään. Topparina luutii hyvin todennäköisesti pari viime kautta Kraftissa pelannut Kris Huckstepp. Hänen edessään keskikentällä pelannee niin ikään Kraftista siirtynyt Zoran Peic. Molemmat kokeneet pelaajat ovat hyviä pääpelaajia, vahvoja kaksinkamppailuissa ja taatusti joukkueensa tärkeimpiä pelaajia. Joukkueessa on myös muutama kiistotaustainen pelaaja, joista Toni Soikkeli ja Ville Pränny pelasivat viime kaudella teamissä. Myös puolustaja Miikka Virta oli joku vuosi sitten Kiiston edustusjoukkueessa mukana. Kärkimiehet Kenan Kelmendi ja Ivan Metanov ovat myös tuttuja, joskin Metanov on ollut sivussa murrettuaan nenänsä Pietarsaaressa. Vielä voi mainita toppari Ben Clark, joka palkittiin kentän parhaana, kun Korsholm pelasi 0-0 tasapelin KajHan kanssa. Tiettävästi myös Males Lombo (VIFK) on siirtymässä seuraan, muttei ole pelikelpoinen pelattuaan nelosen ottelun viime sunnuntaina.
FC Korsholmin edellisen ottelun kokoonpano: Muhammed (mv), Koskenniemi (63min -> Kelmendi), Wiitala, Clark, Mahdi, Tuomiaho, Makueno (86min -> Pränny), Valon, Peic, Soikkeli ja Furcht.

FC Kiisto
Saattaa olla, että nuori Juuso Kevari saa tilaisuutensa aloittaa Kiiston maalissa, kun Peter Kauppi on työesteen takia joutunut olemaan sivussa tämän viikon harjoituksista. Markus Enlund on poissa kokoonpanosta, koska valmistuu koulustaan ottelupäivänä. Hänet korvannee keskikentän pohjalla topparina edelliset ottelut pelannut Ilkka Laiho. Jani Timonen palaa puolustuksen keskustaan, missä luutii Mikko Ahonpään parina. Jan-Christian Westermark loukkasi Seinäjoella uudestaan jalkansa ja lienee sivussa. Kehuja Seinäjoella saanut Nikolas Tuisku nähtäneen nyt ensi kertaa joukkueen avauksessa kotikentällä.

JK