Mukavassa ilmassa pelattu perjantai-iltainen ottelu tarjosi katsojille varsin viihdyttävän ja jännittävän ottelun. Ensimmäisellä puoliajalla SJK piti enemmän palloa ja he myös pystyivät tekemään johtomaalin. Kiisto on syystä tai toisesta ollut viime aikoina avausjaksolla vaisu. Toiselle puoliajalle kotijoukkue tuli kuitenkin aivan uudella asenteella. Se tuotti tulosta kahden nopean maalin muodossa ja näin keltapaidat siirtyivät ottelussa johtoon. SJK ajoi vimmatusti takaa Kiiston johtoa ja lopulta myös aika suurella riskillä. He siirtyivät kolmeen puolustajaan ja panostivat tasoitukseen. Se olikin lähellä, kun joukkue sai hyväkseen 10 minuuttia ennen peliajan umpeutumista rangaistuslaukauksen. SJK: n Ville Pajulan hermo ei kuitenkaan pitänyt ja hän laukoi pallon voimalla yläputkeen. Tätä ennen oli Kiiston maalivahti Peter Kauppi torjunut Mikael Muurimäen kaksi läpiajoa. Peliajan täyttyessä Kiiston pelaajat pääsivät juhlimaan aina niin makealta maistuvaa voittoa seinäjokelaisista.
Ensimmäisellä puoliajalla
ei juurikaan ollut sen kaltaista taistelua, mitä toinen puoliaika
sitten toi tullessaan. SJK piti enemmän palloa ja kotijoukkue näytti
aika haluttomalta. Olkoon esimerkkinä tilanne, missä Heiskarin
parin askelen suojaus sivurajalla olisi riittänyt pitämään
pallon kotijoukkueella. Kun vastustaja jaksoi yrittää, sai se
pelivälineen ja vaarallisen vastahyökkäyksen, joka lopulta
päätyi vieraiden kulmapotkuun. Loppujen lopuksi vieraat kuitenkin
pidettiin hyvin poissa maalipaikoista, mutta pari sellaista kuitenkin syntyi
ja toisesta SJK rokotti maalin. Lähes yksin SJK: n hyökkäysvoimasta
vastannut Mikael Muurimäki murtautui jo ensin hyvin rankkualueen rajalle,
missä jätti parikin laukaisutilaisuutta käyttämättä
ja lopulta syötti paitsiossa olleelle Juha Etelä-aholle. SJK
ja Muurimäki onnistuivat kuitenkin hetki tuon tilanteen jälkeen.
Miikka Tuovila tarjosi loistavan pallon Kiiston puolustuksen yli ja Muurimäki
pukkasi oikealta maalin vasempaan nurkkaan yli maalivahti Peter Kaupin.
Liekö valmentaja Harri Kevarin
puhuttelu auttanut vai mikä, mutta kotijoukkue liikkui toisella puoliajalla
aivan eri tyyliin. Se sai myös vieraat hermostumaan ja muun muassa
maalivahti Petri Tuomela pomputti pariin otteeseen vaarallisesti pallon
eteensä. Toisella kertaa Arto Saranpää oli päästä
tekemään pahojaan, mutta ei ihan ehtinyt. Toisella kertaa pallo
kiersi onnekkaasti suoraan takaisin Tuomelalle.
Kun toista puoliaikaa oli pelattu
kymmenisen minuuttia syötti Jani Kujanpää
tarkasti Ilkka Laiholle, joka latasi suoraan volleysta yhden
kesän komeimmista
maaleista. Peli oli tasan ja pian seurasi jatkoa. Arto
Saranpää
karkasi oikealta Petri Heiskarin syötöstä väkisin
läpiajoon
ja veti pallon kohti takakulmaa, missä Laiho liukui pallon
tyhjänä
ammottavaan maaliin.
Tiedä sitten, oliko Saranpään tarkoitus
syöttää vai laukoa takanurkkaan, väliäkö
sillä. Tämän jälkeen Mikko Ahonpää pääsi
vielä vetämään ruuhkassa 2 metristä, mutta päin
Tuomelaa.
SJK aloitti raivoisan takaa-ajon
ja 70 minuutin kohdalla Miikka Tuovila syötti tai laukoi vasemmalta
hieman ohi maalin ja Timo Rauhala oli vähällä ylettyä
samaan missä Ilkka Laiho aikaisemmin onnistui. SJK: n ylivoimaisesti
paras pelaaja Mikael Muurimäki oli kahdesti läpiajossa 70 ja
73 minuutin kohdalla. Molemmilla kerroilla Peter Kauppi pelasti hyvällä
vastaantulollaan ja vartalollaan Muurimäen aikeet.
SJK :n paras paikka tuli kun Muurimäki
kaatui aika heppoisen näköisesti Mikko Ahonpään toimesta.
Kuten todettu, laukoi Ville Pajula pallon voimalla yläputkeen ja sen
jälkeen Kiiston puolustus siivosi maaliviivan eteen pudonneen pallon
väljemmille vesille. Tämän jälkeen oli vielä paha
tilanne, missä maalivahti Peter Kauppi ja Mikael Muurimäki törmäsivät.
Lopputuloksena vapaapotku Kiistolle, joku olisi saattanut nähdä
tilanteen toisinkin. Loppuminuutit Kiisto taisteli antaumuksella, eikä
SJK päässyt pahemmin hätyyttelemään Kiiston maalia.
Veikkauspisteet menivät seuraavasti:
Kiiston Ilkka Laiho maaleineen pokkasi kultaisen mitalin. Maalivahti Peter
Kauppi hopeisen ja Mikael Muurimäki pronssisen. Lähestulkoon
vastaansanomattomat valinnat. Ainoastaan Arto Saranpää hienoine
taisteluineen olisi voinut murtautua tähän palkittavien kerhoon.
Ottelun erotuomari Vesa Toivola
jakoi 5 varoitusta, joista 3 SJK: lle ja 2 Kiistolle. Kiiston Miika Ekström joutui
jättämään kentän jo ensimmäisellä puoliajalla
loukattuaan jälleen jo aikaisemmin tänä kesänä vaivanneen jalkansa.
Ottelupöytäkirja >>
Kiiston kokoonpano: Peter Kauppi; Jani Kujanpää, Mikko Ahonpää (v), Jani Timonen, Jani Takala; Miika Ekström (20 min. Juho Mäkiniemi), Pekka Liukkonen, Ilkka Laiho, Markus Enlund (v), Arto Saranpää; Petri Heiskari (90 min. Joakim Pensar).