Kiisto pystyi kotonaan kaatamaan myös kärkijoukkue Santa Clausin, vieläpä ansaitusti. Näin hienot esitykset kotikentällä saivat jatkoa. Ottelussa ei tilanteilla mässäilty, sen verran tiukasti kumpikin joukkue puolusti. Kiisto oli ottelussa hienokseltaan niskan päällä ja mikä tärkeintä pystyi kertaalleen maalintekoon. Kun oma pää pidettiin puhtaana, oli lopputulos tämä.
67 min. 1-0 Juho Mäkiniemi (Jani Timonen)
Kumpikin joukkue lähti otteluun hieman siipirikkona, kun pelaajia oli loukkaantuneena tai muusta syystä pois. Kiiston vaihtopenkillä ei montaa pelikuntoista miestä ollut, vaikka sitä ei vastustajalle välttämättä haluttukaan näyttää. Miika Ekström ja Mika Seppä olivat kipeinä, Jani Kujanpää matkoilla. Lisäksi Petri Heiskari ja Jani Takala vaihtopenkillä loukkaantuneina.
Kiisto aloitti ottelun ihan mukavasti ja jo seitsemännellä minuutilla Arto Saranpää oli päästä tekemään pahojaan. Pukkien puolustus kuitenkin kesti. Muuten ensimmäinen puoliaika ei juurikaan tilanteita tarjonnut. Laukauksia kohti maalia ei juurikaan nähty, eikä pari vieraiden kulmapotkuakaan olleet vaarallisia.
Toisen puoliajan alussa Kiiston Jani Timonen hankki ottelun ensimmäisen varoituksen suunsoitosta ja samalla itselleen pelikiellon ensi keskiviikon paikallisotteluun. Muutama minuutti myöhemmin keskikentän pohjalla pelannut Aleksi Rouhiainen loukkasi pahan näköisesti takareitensä ja hänelle taisi tulla pidempi sairausloma. Pelaajatilanne ei siis näytä lähiaikoina kovin valoisalta. Jaakko Korvola korvasi Rouhiaisen kentällä. Hän siirtyi toppariksi, Mikko Ahonpää laitapakiksi ja tällä paikalla aloittanut Pekka Liukkonen tutusti keskikentälle.
Kiiston maali syntyi Ilkka Laihon pitkästä sivurajaheitosta oikealta. Laiho sinkosi pelivälineen lähes rankkupisteelle, missä Jani Timonen pääsi jatkamaan päällään takatolpalle syöksyneelle Juho Mäkiniemelle, joka laukoi läheltä voimalla pallon maalin kattoon. Santa Claus näytti hieman väsähtävän, eikä pystynyt saamaan suurempaa kirivaihdetta päälle, jotta olisi pystynyt tasoittamaan ottelun. Niinpä Kiisto otti kaikki kolme sarjapistettä ja jatkaa tappiotta kotikentällä.
Veikkauspisteet jaettiin seuraavasti: Kiiston alakerrassa hienon ottelun pelannut Jani Timonen 3 pistettä, kaksi pistettä maalintekijä Juho Mäkiniemi ja yksi piste Aleksi Rouhianen. Palkintohuoneen pokaali Mäkiniemelle ja Santan Santeri Viitasaarelle.
FC Kiisto: Peter Kauppi; Pekka Liukkonen, Jani Timonen (v), Mikko Ahonpää, Jan-Christian Westermark; Juho Mäkiniemi, Aleksi Rouhiainen (51 min. Jaakko Korvola), Ilkka Laiho, Joakim Pensar; Arto Saranpää, Juho Järvinen (v).
Ottelupöytäkirja >>