Otteluannakko KajHa - FC Kiisto
Sunnuntaina 11.7. klo 16.00 Liikuntapuisto Kajaani
     
     

Kiisto matkustaa sunnuntaina Kainuuseen, missä joukkue kohtaa sarjassa toiseksi viimeisenä majailevan Kajaanin Hakan. Pitkä ottelumatka kesän lämmössä syö taatusti vaasalaisten tehoja, mutta onneksi varsinaiset helteet ovat luvassa vasta maanantaina. Kiiston kannattaa lähteä otteluun hyvällä asenteella, koska muuten saattaa käydä kuten naapurikaupungin ylpeydelle SJK:lle, joka koki pari viikkoa sitten 5-1 tappion Kajaanissa. Voitto nostaisi Kiiston seitsemänneltä sijalta aina kolmannelle sijalle saakka. Tappio taas tietäisi joukkueen jumiutumista sarjan keskikastiin eikä putoamisviivakaan olisi kuin neljän pisteen päässä.

KajHa on hankkinut oman alueen pelimiesten tueksi muutaman ulkomaalaisvahvistuksen. Joukkueen paras maalintekijä on Timo Heikkinen neljällä maalillaan. Oskari Tervo johtaa puolestaan veikkauspörssiä kahdeksalla pisteellään ennen Heikkistä. KajHa pääsee otteluun ilman pelikieltoja, kun taas Kiiston joukkueesta Miika Ekström on kahden ottelun pannassa.