Rukoussunnuntai - Sydämen puhetta Jumalan kanssa – Rogate – Joh. 16:23-33. Pohjan Pyhän Marian kirkko 9.5.2010 klo 12.
Evankeliumi Joh. 16: 23-33
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo."
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota."
"Nyt te kyllä uskotte", sanoi Jeesus. "Tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman."
Saarna
Äitienpäivä ei ole tänä vuonna pelkästään äitien päivä, vaan myös rukoussunnuntai – rukoilevien äitien päivä ja äidin hyväksi rukoilevien perheen jäsenten päivä.
Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus lausuu perustelun rukoilemisen voimallisuudelle, mutta tuo perustelu on varsin vieras 2000-luvun jo huomattavasti maallistuneelle ajattelutavalla. Jeesus sanoo, että Jumalan lapset ovat maailmassa ahtaalla, mutta saavat säilyttää rohkeuden, koska Jeesus on voittanut maailman. Jeesuksen rukouskehotuksen kanssa läheinen on Markuksen ja Matteuksen evankeliumissa kerrottu Jeesuksen opetus, että väkevämpi sitoo väkevän. Kyse on rukouksen voimallisuudesta hengellisistä ja jopa henkivaltoihin liittyvistä syistä. Jeesuksen opetusta ja toimintaa sekä apostolista seurakuntaa leimasi usko rukouksen voimallisuuteen, koska Jeesus oli voittanut Paholaisen ja tämän pahat henget: rukous Jeesuksen nimissä merkitsee jättäytymistä tämän väkevämmän Jeesuksen Kristuksen voittoisaan joukkoon henkivaltojen voimien mittelössä.
On mahdollista joutua maallistuneesta kristillisyydestä toiseen äärimmäisyyteen, jossa kaikki selitetään ja kaikki nähdään henkivaltojen kamppailuna. Minä vierastan sellaista hengellisyyttä, jossa terveen järjen harkinta lakkaa. Rukous rakentuu uskomukselle, että Kaikkivaltiaalla Jumalalla on kyky vaikuttaa tahtonsa mukaan asioihin. Emme ole orpoina ja voimattomina ongelmiemme ja inhimillisen rajallisuutemme kahleissa. Rukous on enemmän kuin jättäytymistä oman mielensä hiljaisuuteen, mietiskellen toiveita ja tuskaa. Rukous ei ole riittävästi vielä selvitetty psykologian ja sielunhoidon sanoilla, koska rukoukseen liittyy myös yli-inhimillinen ja yli-luonnollinen voima. Hiljentyminen on jo sinänsä hyvää. Rukous on vielä enemmän kuin hiljentymistä. Rukouksessa luotamme Raamatun sanaan, että Jumala kuljettaa niitä, jotka kulkevat rukoillen. Jumala kuljettaa rukoilijaa, kun Jumala valmistaa asioita, joita kohtaamme; Jumala valmistaa myös meitä kohtaamaan, näkemään ja kuulemaan tapahtumat. Jumala kuljettaa rukoilijaa.
Rukoileva äiti ja isoäiti ovat olleet monen lapsen, lapsenlapsen ja varmasti myös lasten isien siunaus. Muistelen jo parikymmentä vuotta vanhaa tutkimusta uskoon tulemisesta. Tarkkoja prosenttilukuja en muita. Kun tutkittiin uskoon tulleita ihmisiä, usein heidän elämää yhdisti rukoileva äiti ja erityisesti rukoileva isoäiti. Isoäidin rukous oli tilastollisesti voimallisempi kuin maailman parhaiden evankelistojen järjestämät tuhansien ihmisten kokoukset. Isoäitiäni saan itsekin kiittää, että loppujen lopuksi teinipoikana Jeesus Kristus valloitti sydämeni, ajatteluni ja lopulta myös opintoni. Toisella sijalla uskoon tulemisen taustatekijänä oli äitien jälkeen rukoileva aviovaimo: miehet löysivät Jeesuksen Kristuksen, kun miehillä oli rakastava, kunnioittava rukoileva aviovaimo. Kysehän ei ole siitä, että nalkutusta vaimo harjoittaisi miestänsä vastaan hengellisten rukousten muodossa! Maailman parhaat evankelistat eivät saaneet sitä vaikutusta uskoon tulemisen hyväksi kuin rukoilevat isoäidit, rukoilevat äidit ja rukoilevat vaimot.
Rukous ja esirukous eivät saa olla kuitenkaan lähimmäistämme ahdistavaa. Olen joskus ollut hiukan ahdistavassa tilanteessa, jossa lähes väkisin tahdotaan ikään kuin ratkaista minun tai jonkun toisen ihmisen ongelmaa esirukouksen ja kätten päälle panemisen avulla. Tuolloin siirrytään kovin vaarallisesti rakastavasta esirukouksesta oman sielullisen vallan käyttöön rukouksen nimissä ja hengelliseen alistamiseen. Rukous ei ole sen enempää Jumalan pakottamista kuin myöskään niiden lähimmäistemme pakottamista, joiden hyväksi pidämme rukouksia.
Noin 20 vuotta sitten koin hyvin ahdistava ihmiset ja ihmisen, joka saapui rukousvaatimustensa kanssa luokseni. Makasin aivoinfarktin, aivokalvotulehduksen, verenmyrkytyksen ja sydämessä revenneen mitraaliläpän jälkeen Meilahden teho-osastolla. Joskus en jaksanut lausua edes sosiaaliturvatunnustani, joskus en edes puhua. Silti rukoilija saapui luokseni ja vaati minulta todistusta, että osaan rukoilla kelvollisesti. Mielestäni sellaiset vaatimukset sairaan luona ovat hengellistä väkivaltaa, epäkunnioittavaa alistamista. Yhä edelleen tunnen vastanmielisyyttä tuollaisesta tunkeutumisesta rukouksessa luokseni. Kun olin huonossa kunnossa, en jaksanut muuta kuin hiljaisesti huokaista, että Jeesus muista minua. Jo se oli rukous. Ylipäätänsä olen ujo julkisesti esittääkseni rukouksiani, sillä eivät rukoukset ole julkista arviointia ja esittämistä varten. Kun sinä olet ehkä joskus huonossa kunnossa, muista, ettei silloin tärkeää ole sinun vahva tunteesi omasta rukouksestasi, vaan Jeesus rukoilee puolestasi. Kyse ei ole meidän oman erinomaisuutemme tarpeesta, vaan Jumalan ihmisrakkaudesta meidän hyväksemme.
Pidän jopa erittäin tärkeänä terveen kansakunnan moraalin ja vakaumuksen kannalta, että äitiä kyetään arvostaa äitinä – lastensa äitinä. Luin järkyttävän psykohistoriallisen tutkimuksen 20- ja 30- lukujen Saksan äideistä, joita opetettiin valikoimaan paremmat synnyttämänsä lapset erotukseksi heikkolahjaisimmista ja elinkelvottomista. Äitiyden halveksunta johti loppujen lopuksi fasistisen arvomaailman syntyyn kansojen ja rotujen välisen eriarvoisuuden ilmaukseksi. Nykyään ei turhaan sanota lähetystyössä ja kehitysyhteistyössä, että heikosti kehittyneiden yhteiskuntien uudistamista varten on erityisen tärkeää aloittaa naisten hyväksi tehtävä työ – naisen ja äidin kunnioittaminen tuo siunauksen koko yhteiskuntaan. Myös neljäs käsky opettaa, että äitiä ja isää tulee kunnioittaa. VT:n sivuilla tähän kunnioittamiseen liitetään alun perin myös siunaus niin kuin vanha polvi on oppinut käskyt myös vanhastaan kirkoissamme: että kauan eläisit maan päällä, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa (2 Moos. 20:12). Kansakunta, joka ei osaa rakastaa ja kunnioittaa äitejä, ei voi saada myöskään siunausta.
6. sunnuntai pääsiäisestä (Exaudi), Pyhän Hengen odotus, Kaatuneiden muistopäivä, Room. 8: 12-17, Joh. 15: 26-16: 4 Pohjan Pyhän Marian kirkko 16.5.2010 klo 12
Päivän psalmi Ps. 27
Herra on minun valoni ja apuni,
ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?
Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun,
he itse kaatuvat, vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan.
Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi,
vaikka minua vastaan nousisi sota,
ei minulla olisi mitään hätää.
Herra, kuule, kun huudan sinua!
Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Sydämeni muistaa sinun sanasi: "Etsikää minun kasvojani."
Herra, minä tahdon etsiä sinua, älä kätke minulta kasvojasi!
Älä vihastu, älä torju palvelijaasi, sinä olet aina ollut minun apuni.
Älä nytkään jätä minua, älä hylkää, sinä Jumalani, sinä auttajani!
Epistola Room. 8: 12-17
Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan. Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää. Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.
Evankeliumi Joh. 15: 26-16: 4
Jeesus sanoi:
"Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.
Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille."
Saarna
6. sunnuntai pääsiäisestä julistaa Pyhän Hengen odotusta. Juhlapäivän tekstit alkaen jo päivän psalmista ovat konfliktitekstejä – niissä kaikissa on mahtavien ja juhlavien sanojen rinnalla ja taustalla ristiriita, vainoojat, erotetaan synagogasta, jopa itse sana Puolustaja Pyhän Hengen määrityksenä tarkoittaa itse asiassa tuollaista puolustajaa.
Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 8 luvussa Pyhästä Hengestä ja Jumalan lapsen vapaudesta ja suuresta perintöosasta taivaassa. Apostoli Paavali sai kehitettyä kasteeseen ja Pyhän Henkeen koskevan opetuksensa tähän huippupisteeseensä Roomalaiskirjeeseen sen jälkeen kun juuri samat aiheet tulivat hänelle ajankohtaisiksi jo aiemmin nykyisen Turkin alueella sattuneessa kirkollisessa konfliktissa. Apostoli Paavali kirjoitti noissa tunnelmissa Galatalaiskirjeen. Paavali oivalsi ensimmäisten kristittyjen kanssa, että Pyhä Henki luo aivan uutta sen sijaan että rakentaisi vanhojen kansallisten rintamalinjojen mukaisia järjestelmiä.
Apostoli Paavali oli joidenkin muiden ensimmäisten kristittyjen kanssa tuntenut Pyhän Hengen vapauttavan uudet syntyvät seurakunnat uutta maailmaa varten, aivan uusissa oloissa, monikulttuurisessa ja monikansallisessa toisenlaisessa maailmassa. Se merkitsi vapautta juutalaiseen pyhään perinteeseen liittyvistä tavoista. Erityisesti Pyhä Henki antoi vapauden juutalaisista ylitarkoista ruokasäädöksistä ja ympärileikkauksesta. Sopii ymmärtää, että nämä säädökset olivat olleet pyhiä perinteitä, jotka olivat myös osa Vanhan testamentin pyhiä kirjoituksia – Jumalan sanaa. Israelin kansa oli kokenut nuo perinteet todella pyhiksi monissa kansan vaikeissa kohtaloissa vuosisatojen aikoina. Varmasti nuo pyhät tavat olivat heille Israelin kansana jopa pyhempiä kuin Kaatuneiden muistopäivän perinteet suomalaisille tai äskettäin vietetyn Voitonpäivän tapahtumat venäläisille. Jos tänään sanon lähellä tai kaukana hautausmaata sanan ”Kaatuneiden muistopäivä”, se herättää suomalaisissa tunteita. Sunnuntaina ja maanantaina katsoin Pietarissa ”Voitonpäivää” ja se herätti syviä tunteita venäläisissä niin kuin varmasti myös ranskalaisissa, briteissä ja amerikkalaisissa. Apostoli Paavali ymmärsi Pyhän Hengen vapauttavan jostakin silloiseen aikaan liittyvästä vielä tarkemmin ja pyhemmin vaalittavasta perinteestä, kun apostoli perusti seurakuntia uusissa oloissa.
Paavali oli ottanut seurakuntansa kanssa vapauden – Jumalan lapsen vapauden Pyhässä Hengessä – ja aloittanut vapaamielisen ateriayhteyden pakanataustaisten kristittyjen kanssa piittaamatta juutalaisista pyhistä perinteistä, kaiken lisäksi uudet seurakuntalaiset eivät olleet edes ympärileikattuja. Jerusalemista saapui Paavalin luo vanhan perinteen mukaisia arvovaltaisia apostoleita, nämä riitautuivat Paavalin kanssa. Ympärileikkaus on raaka, väkivaltainen toimi Jumalan luomaa ihmislasta vastaan: se oli ollut pyhä vanhan kansallisen israelilaisen tradition mukaan eläville apostoleille, luultavasti he muistivat Israelin kansan vuosisataiset kovat traumat ja taistelut kansakunnan olemassaolon puolesta, mutta siitä huolimatta Paavali katsoi, että nyt seurakunnan pitää elää uudessa ajassa Pyhässä Hengessä, Jumalan lasten vapaudessa. Paavali kirjoitti galatalaiskirjeessään, että Kristuksessa kaikki ovat yhtä eikä enää erotella kreikkalaisia eikä juutalaisia, - ei ruotsalaisia, ei suomalaisia, ei venäläisiä. Kaikki ovat yhtä Kristuksessa.
Galatalaiskirjeessään aloittamansa teologisen perustelun apostoli Paavali saattaa huippuunsa Roomalaiskirjeessä – päivän epistolassa. Apostoli Paavali näkee, että kristillinen kaste luo uuden kansan. Tämä kansa ei ole enää kansallisen, rodullisen, kielellisen, sotahistoriallisen tai kulttuurisen näkökohdan mukaan määritelty. Tietenkään ei ole kyse siitä, etteikö kreikkalainen, israelilainen, ruotsalainen, suomalainen tai venäläinen saisi tuntea tyytyväisyyttä omasta kielestään, kansastaan ja kulttuuristaan, vaan että seurakuntaa, Jumalan kansaa ja Jumalan valtakuntaa ei enää määritellä kansallisin perustein. Kasteessa saatu Pyhä Henki luo vapauden vanhoista kansallisista myyteistä ja ennakkoluuloista. Pyhä Henki antaa myös rohkeuden arvioida uudella tavalla pyhinä pidettyjä asioita, joissa on rehellisin silmin katsottuna aimo annos pahuutta ja väkivaltaisuutta.
Jeesuksen puhe Pyhästä Hengestä puolustajana liittyy samaan varhaiskristilliseen kokemukseen, jossa he ovat joutuneet erilleen kansallisesti määritellystä israelilaisesta uskonnosta. Elämä on ollut oikeasti vaarallista ja vaikeaa. Ensimmäiset kristityt kokivat kuitenkin, että Jeesuksen sana kävi toteen: Pyhä Henki loi aivan uutta, uuden tulevaisuuden, uuden kansan – Jumalan kansan, jolla on täysi oikeus usko itsensä Taivaan valtakunnan perilliseksi ja kaikkien vanhojen lupausten omistajaksi.
Tämän päivän kristittyjen haaste on nähdä, missä määrin ja missä asioissa Pyhä Henki voisi uudistaa seurakuntamme toimintatapoja ja vallitsevia ajattelutapoja, meillä harjoitettua uskonnollista toimintaa. Pyhä Henki luo uuden Jumalan kansan eri puolilla nykyistä maailmaa, ja eri puolilta toisen maailmansodan aikaisia muinaisia rintamalinjoja. Maailmamme on nyt uusi. Pyhä Henki luo meidät uutta maailmaa varten. Pyhä Henki antaa varustaa meidät myös kestämään ja voittamaan maailmamme ja oman elämämme muutoksen kipeyden. Ystäväni – siskot ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa! Se on totta, minkä Jeesus lupasi: me saamme puolustajan, Pyhän Hengen turvaksi vaikeuksissa ja rohkaisuksi uuden näkemiseen.
Helluntaipäivä – Pyhän Hengen vuodatus – Apt 2:1-13, Joh. 14:23-27 – 23.5.2010 klo 12 perhemessu Pyhän Marian kirkko, Pohja Raasepori
Ap.t. 2: 1-13
Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.
Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia - ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja."
He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: "Mitä tämä oikein on?" Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä."
Evankeliumi Joh. 14: 23-29
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani - mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.
Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.
Saarna
Helluntain tapahtumat Apostolien tekojen mukaan – niin kuin Outi luki suomeksi ja Kaarlo arabiaksi – osoittavat, että Jumala tahtoo lähestyä meitä meidän omalla äidinkielellämme.
Niin paljon Jumala rakastaa ihmistä, että antaa rakkauden sanoman kuulu ihmisen omalla kielellä. Omalla kielellä on arvoa. Siksi on erittäin surullista, jos ja kun joskus ihmisten kesken olemme vihaisia vieraskielisiä ihmisiä vastaan. Olen nähnyt ja kuullut sellaista Raaseporissakin. Se ei ole Jumalan tahto, että estäisimme ja häiritsisimme toisen ihmisen oikeutta puhua, kuulla, kirjoittaa ja rukoilla oman kielensä mukaisesti. Ehkä itse koemme valitettavaa häiriintymistä, niin kuin tapahtui jo 2000 vuotta sitten ensimmäisenä helluntaina. Ensimmäisenä helluntaina oli vihaisia ihmisiä, jotka pilkkasivat opetuslapsia, kun nämä puhuivat Jumalasta – kertoivat Jeesuksesta - ihmisille näiden omilla äidinkielillä, jotka kuulostivat niin vierailta.
Pyhä Henki tarkoittaa Jumalaa itseänsä. Jumalaa emme voi omin silmin nähdä, mutta Jumala toimii ja vaikuttaa tässä meidän keskellämme seurakunnassamme. Pyhä Henki on Jumalan Henki, hyvä Henki, rauhan Henki, rakkauden Henki.
Jumala rakkaudessaan rakentaa rauhaa ja antaa kunkin ihmisen kuulla Jeesuksesta ihmisen omalla kielellä. Jumalan rakkaus on niin hyvä, Jumalan rakkaus koskettaa niin syvästi koko ihmistä.
Saarna jatkui arabiankielellä (Kaarlo Yrttiaho)
2. sunnuntai helluntaista – katoavat ja katoamattomat aarteet – Luuk. 16: 19-31 – 6.6.2010 klo 12 Pyhän Marian kirkko, Raasepori.
Luukkaan evankeliumissa Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja portin pielessä viruvasta köyhästä Lasaruksesta ei ole vain puhe rikkaan julmuudesta ja köyhien avuntarpeesta, vaan erityisesti Mooseksen ja profeettojen – Jumalan pyhän sanan – katoamattomasta arvosta.
Mooseksen kirjat ja profeetat ovat opettaneet, ettei rikkaan miehen sovi olla ylimielinen köyhän ihmisen kärsiessä hänen porttinsa pielessä. Sopisi kuunnella Moosesta ja profeettoja.
Varmasti Luukkaan evankeliumissa tulee esille toistuvasti rikkaan ja köyhän välinen epäreilu epäsuhta, mutta Luukkaan evankeliumissa korostetaan myös erityisen voimakkaasti toistuvasti Jumalan puheen katoamatonta arvoa. Jo heti evankeliumin ensimmäisessä luvussa neitsyt Maria vastaa enkelin viestiin: ”Tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan” (Luuk. 1:38). Jeesuksen syntymän jälkeen Maria kätki paimenten välittämät kaikki enkelten sanat ja tutki niitä sydämessänsä (Luuk. 2:51). Paholainen sai kuulla Jeesukselta vastauksen autiomaassa, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä (Luuk. 4:4). Jeesus vastasi kansan huutoon, että ”autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat” (Luuk. 11:28). Luukkaan evankeliumi päättyy siihen, että ylösnoussut Jeesus pääsiäisen jälkeen auttoi opetuslapsia Emmauksen tiellä löytämään Kristus Mooseksen laista, profeetoista ja psalmeista (Luuk. 24:44). ”Hän avasi heidän ymmärryksenä käsittämään kirjoitukset” (Luuk. 24:45).
Juutalaisten Pyhän Raamatun – meidän Vanhan testamenttimme – kunnioittaminen auktoriteettina, Jumalan oikeana puheena, on ilmeisen selvä Luukkaan evankeliumin läpäisevä vakaumus oikeasta uskon mallista: Jumalan pyhä sana on katoamaton aarre myös päivän evankeliumissa rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta.
Raamatullisuus – Jumalan pyhiin kirjoituksiin pitäytyminen – ei ole ristiriitainen sen kanssa, että profeettojen, Johannes Kastajan ja Jeesuksen julistus oli hyvin avoimesti kantaaottava kuninkaiden linnoissa koreissa vaatteissa hienostelevia ja herkuissa nautiskelevia ylimystön edustajia vastaan. Jeesus antoi korkean kunnian Johannes kastajalle, joka hakeutui tunnetusti ärsyttävän lähelle Herodesta, provokatiivisesti Jerikon tuntumaan, jotta saattoi moittia kuuluvasti vallitsevaa menoa ylimystön keskuudessa.
Jumalan pyhä kirjoitettu sana ja oikeudenmukaisuus ihmisten kesken eivät ole toisiaan vastaan, vaan toisiaan tukevia, Jumalan sana antaa vahvan perustan moraalisesti vastuulliselle ihmiselämälle. Tämän mukaisesti Martti Luther pyrki saattaman Jumalan sanaa paremmin ihmisten ulottuville korostamalla saarnan merkitystä ja painottamalla virsilaulun merkitystä. Luther käänsi Raamatun kansankieliseksi. Raamatun lukeminen on yksi keskeinen luterilaisen hengellisyydenmuoto. Vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan valitettavasti 60 % suomalaisista luki Raamattua harvemmin kuin kerran vuodessa tai ei koskaan ja 12 % vain kerran vuodessa. Siten 72 % suomalaisista ei käytännöllisesti katsoen juurikaan harjoittanut hengellisyyttä luterilaisessa merkityksessä tai Luukkaan evankeliumin ihanteiden mukaisesti. Rukoileminen oli toki parempaa, mutta 59 % suomalaisista rukoili silti vain kerran vuodessa tai harvemmin tai ei koskaan. Kun kirkollisen perinteen mukaiset katoamattomat aarteet eivät enää rakenna 59-72 %:n suomalaisista hengellisyyttä, silloin on mahdollista, että pieni osa näistä etääntyneistä etsisi kuitenkin hengellisiä kokemuksia meditaatiosta, hindulaisperäisestä joogasta, taolaisperäisestä chi kungista. Näitä harjoittavia oli Suomessa n. 11 % väestöstä, mutta toki kaikki heistä eivät lukeudu tuohon 59-72 %:in etääntyneiden joukkoon. Vain neljäsosa meditoivista sanoi, ettei koskaan rukoile. Jeesuksen vertauksessa oli keskeistä ihmisen kohtalolle, että tämä oppii Jumalan sanasta Jumalan tahdon, mutta Jeesus kertoi myös valitettavan onnettomuuden: ei pidä sinisilmäisesti luottaa, että ihmiset ottaisivat opiksi edes Pyhän Raamatun sanasta.
Rikas mies ei ajallisen elämänsä aikana nähnyt eikä tunnustanut köyhän Lasaruksen kärsimystä, mutta kuolemansa jälkeisissä kärsimyksissä hän olisi halunnut lähettää jonkun maan päälle, jotta tämä voisi avata muiden välinpitämättömien, ylimielisten ja vääryyden palvelijoiden ymmärryksen. Luterilaisessa jumalanpalveluksessa helvetissä rangaistustaan kärsivän rikkaan miehen pyyntö saa autuaallisen vastauksensa synnintunnustuksessa: eettiset valinnat – elämän oikea ja väärä – tulevat esille jokaisessa synnintunnustuksessa. Synnintunnustus tuo pahuuden todellisuuden keskelle jumalanpalvelusta jo ennen ajallisen elämän päättymistä ja helvetin kärsimyksiä, ja sillä tavalla synnintunnustus avaa mahdollisuuden Pyhän Jumalan kohtaamiseen onnellisemmin kuin rikas mies menetteli elämänsä aikana. Ihminen kääntyy synnintunnustuksessa Jumalan puoleen paljaana. Antaudumme Jumalan katseelle jo nyt, emmekä vasta sitten iankaikkisessa rangaistuksessa. Synnintunnuksessa joudumme myöntämään, että viaton kärsii maailmassa, hyvä ei saa sille kuuluvaa palkintoa.
Jumalanpalveluksessa suostumme siihen tuskalliseen haasteeseen, että elämän epäreiluus asettaa kyseenalaiseksi asioiden merkityksellisyyden ja koko elämän mielekkyyden. Vuoden 2010 evankelisluterilaisen kirkon pappiston kokouksen oppikirjassa, synodaalikirjassa ”Minä uskon?” sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa kirjoittaa, että synnintunnustuksessa myönnämme myös sen, että olemme niiden pahojen ihmisten kaltaisia, jotka ovat syyllistyneet rikkaan penseän miehen ylimielisyyteen. Hallamaa kirjoittaa, että jokaisen on tehtävä tiliä oman perinteensäkin kanssa, tunnustettava ja tutkittava myös ne synnit, jotka nousevat omasta perinteestämme.
Palautan nyt muistiin erään häpeätahran evankelisluterilaisen kirkon historiasta Suomesta, mistä olen joskus kirjoittanut lukuisia ihmisiä ärsyttäen ja toisille toivoa antaen. Olen kirjoittanut siitä, miten filosofian tohtori Mervi Kaarnisen teos Punaorvot 1918 (2008) kuvaili terveellä tavalla tiliä tehden luterilaisen kirkon omasta pahasta perinteestä siltä ajalta, kun Suomea rakennettiin itsenäisyyden alussa ideologisen puhdistuksen ihanteisiin. Verinen sisällissota loppui Suomessa virallisesti 16.5.1918 järjestettyyn valkoisen Suomen voitonparaatiin, mutta sodan aiheuttamat koettelemukset tuntuivat vielä ihmisten elämässä. Sodan jälkeen Suomessa oli tuhansia orpoja, jotka olivat lähinnä köyhien punaisten lapsia. Ehkä siellä oli monta Lasarusta kärsimässä lapsineen rikkaan miehen portin pielessä. Viralliset arviot olivat vuonna 1918, että tällaisia lapsia olisi 20 000 – 25 000. Silloisen valtiollisen ja kirkollisen propagandan mukaan punaisten lapset olivat kapinallisten lapsia, eivät sankarien lapsia. Niin kuin Jeesuksen vertauksessa, rikas mies ei rakastanut eikä arvostanut köyhää kärsivää ihmistä. Kapinallisten lasten huolto toteutettiin poliittisena kysymyksenä. Turvattomiksi jääneistä lapsista 88,3 % oli punaisten lapsia. Punaorpojen määrä kasvoi erityisesti vankileirikuolemien vuoksi. Papiston keskuudessa niin kuin muunkin väestön keskuudessa aloitettiin almujen jakaminen punaisiin koteihin, mutta esimerkiksi kansanedustajana Martta Salmela (kansanedustaja Martta Salmela-Järvinen) on kertonut omasta kokemuksestaan, miten alentavan ja halventavan kohtelun kohteeksi hänen perheensä joutui, kun pappi tuli ovelle almujen kanssa. Pappi ensin haukkui punaisen perheen raadolliseksi ja syntiseksi ja arvottomiksi. Suomen Naisten päätoimittaja Ida Yrjö-Koskinen vetosi suomalaisia hyväntekeväisyyteen ”kotoisen pakanuuden voittamiseksi”, kun suomalaiset punaiset – Yrjö-Koskisen kielen mukaan ”pakanat” – piti pelastaa pakanuudesta. Syksyllä 1918 sosiaalihuollon virallinen lehti - Köyhäinhoitolehti - kuvasi punaäidit täysin kyvyttömiksi koko äitiystehtävään. Lapsia alettiin kerätä myös kyvyttömiltä punaäideiltä. Köyhälle ei jätetty edes oikeutta omaan lapseen. Papiston tehtävänä oli kunnallisten viranomaisten kanssa etsiä ideologisesti puhtaita (ideologinen hygienia) koteja, joita löytyi vakavamielisistä herännäisperheistä Pohjanmaalta ja Etelä-Savosta. Myös marttayhdistykset ryhtyivät kasvatuskotien välittäjiksi, erityisesti Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Punaäitejä uhkailtiin, että avustuksia ei anneta, jos nämä eivät luovuta lapsiaan ideologisesti puhtaisiin koteihin.
Ylimielinen halveksiva suhtautuminen köyhien ja ideologisesti eri tavalla ajattelevien ihmisten elämää ja perheitä vastaan on hallinnut näin kiinteästi ja rumalla tavalla myös oman evankelisluterilaisen kirkkomme periaatteita, vaikka vuodesta toiseen on luettu ja saarnattu jo satoja ja satoja vuosia ylimielisestä ja kovasydämisestä rikkaasta miehestä ja kärsivästä köyhästä Lasaruksesta. Sen vuoksi en saata uskoa, että meidän aikamme olisi sekään niin paljon jalompi kuin vanha aika kirkossamme. Vaikea uskoa, että tämä oma aikamme ja oma elämämme olisivat niin jo viattomat, jalot ja pyhittyneet, ettei suomalaisten kristittyjen parissa olisi enää synnillistä halveksuntaa, piittaamattomuutta ja jopa suoranaista sortoa kärsivää lähimmäistämme vastaan, joka saattaa asua kuitenkin ihan meitä lähellä. Kohtalokasta on, että olemme usein sokeat sille sorrolle, josta olemme osalliset lähimmäisemme tappioksi.
Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa päättää osuvasti artikkelinsa synodaalikirjassa muistutukseen, että synnillisen perinteensä kanssa kamppaileva kristitty ja kirkkokunta ei ole historiaton, irrallisten yksilöiden joukko, vaan osa kuoleman rajan yli ulottuvaa seurakuntaa. Köyhä Lasarus sai armon päästä kuoleman rajan jälkeen ikuiseen iloon, mutta ylimielinen rikas mies ei saanut tätä hyvää armahdusta.
3. sunnuntai helluntaista - Kutsu Jumalan valtakuntaan – Luuk. 14: 16-24 - 13.6.2010 klo 12 Pohjan Pyhän Marian kirkko Raasepori
Pyhäpäivän evankeliumi on käännetty kreikasta suomeksi karkeasti ja raadollisesti, kun siinä käännetään, että ensimmäiset kutsutut esittivät ”verukkeita” – vain vähän karkeampaa kieltä olisi ollut enää sanoa oman aikamme tapaa noudattaen, että ”ei voi vähempää kiinnostaa”.
Tosiasiassa Luukkaan evankeliumin kreikan kieli paljastaa ihan minkä tahansa kreikankielen sanakirjan perusteella, että silloisessa vanhassa maailmassa Jeesuksen kutsu torjuttiin erittäin suurella tahdikkuudella, hyvien käytöstapojen vallitessa. Hyvät, elämäänsä kauniisti hoitavat ihmiset kielsivät Jeesuksen kutsun sivistyneesti, arvokkaasti ja kaikkien parhaiden käytöstapojen mukaan.
Vertauksessa käytetty kreikan kielen sana ”par-aiteomai” kertoo tyylikkäästi yhtä hyvin Platonin, Euripideen kuin Luukkaan evankeliumin kreikan kielessä, että ”pyydän laittaa minut sivuun kutsustasi”; latinistit sanoisivat ”exorare”. Tähän perustuen Platon käytti sanaa ”paraiteesis” mitä rehellisimmästä rukoilijasta.
Maailmamme on muuttunut puhumisen rohkeudessa: nyt emme vain laita itseämme sivuun tahdikkaasti, vaan meidän aikamme on hyvin sivistymätön siinä, miten uskonnollista pyhyyttä loukataan, jos ja kun tuo usko tuntuu itsellemme vieraalta.
Luukkaan evankeliumissa kerrottu Jeesuksen vertaus muotoutui nykyiseen muotoonsa juutalaissodan järkyttävien kokemusten keskellä ensimmäisen vuosisadan loppupuolella jKr. Monet muinaiset historialliset syyt ovat piirtäneet vertaukseen kohtalonomaisen ja mustavalkoisen rintamalinjan lopullisiin suuriin pitoihin tulijoiden ja niiden ulkopuolelle jääneiden välille. Sodassa mieli kärjistyi tuollaiseksi mustavalkoiseksi ehdottomuudeksi. Niin on käynyt myös kirkollisessa opinmuodostuksessa. Minun mielestäni nuoruudessa, aikuisuudessa ja vanhuudessakin on suuria mahdollisuuksia, minkä tähden on ennen kaikkea varottava langettamasta toiselle tai edes omalle elämälleen kohtalonomaista tuomiota sillä perusteella, että olen nyt siis tällainen – ja tällaiseksi jään enkä muuta yritä.
Jeesus ja hänen seuraajansa kokivat pettymyksiä elämänsä hyvin hoitaneiden keskuudessa silloisessa Israelissa. Onnellisesti vaimonsa löytäneet ja kotitilansa hoitaneet eivät kiinnostuneet Jeesuksen haastavasta kutsusta Jumalan valtakuntaan.
Evankeliumin karu vertaus muistuttaa, että Jumalan valtakunnan julistajat ovat alusta alkaen löytäneet Jumalan kansan epäonnistuneiden, syrjäytettyjen, hylättyjen ja halveksittujen parista. On perin vaarallista, jos kirkon toiminta muodostuu tällä hetkellä vallitsevien valtarakennelmien ja vallankäyttäjien kanssa flirttailuksi. Jeesuksen vertauksen mukaan avioituva ja omaisuutta hankkiva mies – siis sikäläisen mittapuun mukaan onnistunut mies – todettiin henkilöksi, joka ei halunnut lähteä pitoihin. Myös toisinpäin sopii muistaa sitten kun itse on epäonnistunut, syrjäytetty, hylätty ja halveksittu: silloin sopii muistaa, että Jumalan valtakunnan juhliin saapuivat juuri nämä ihmiset!
Miksi mies ei olisi voinut pyhittää Jumalaansa oman härkänsä luona? Miksi mies ei olisi voinut olla Valtakunnan kelvollinen jäsen vaimonsa seurassa omassa kodissaan? Miksi juuri tällainen henkilö valittiin pahaksi malliksi tuomittavasta ihmiskunnasta? Omaisuus perustui maanomistukseen, mutta henkilön identiteetti ja kunnia perustuivat perheen jäsenyyteen. Kutsun ottivat vastaan ryhmän ”ulkopuoliset”, joten pöytään kutsutut olivat saastaisia. Jeesuksen vertaus osoittaa, ettei Jumalan valtakunnan kutsuun ole ensimmäisten Jeesuksen seuraajien aikana riittänyt pelkästään kutsutun pelkkä hengellinen myötätunto Jeesus-asian hyväksi, vaan kutsu haastoi täydelliseen uudelleen arviointiin. Vertausta välittömästi seuraavassa lauseessa sen alkuperäisessä yhteydessä esitettiin isän, äidin, vaimon, lapsen, veljen, sisaren ja oman elämän vihaaminen jopa ehdoksi opetuslapseudelle, nyttemmin evankeliumissa tuo jyrkkyys vähän keventynyt meidän onneksemme. Vihaamista seuraava lause kieltää elämän hallintaan perustuvan ylläpidon etsimisen: ”Joka yrittää turvata sielunsa, kadottaa sen, mutta jos joku kadottaa, löytää sen” (Lk. 17:33/Mt. 10:39). Suomenkielinen ilmaus “turvata sielunsa” ei viittaa riittävän selkeästi ansiotulosta kieltäytymistä: alkutekstissä kielletään ylläpidon tai ansiotulon etsiminen. Mistä tuossa merkillisessä kiellossa on oikein kyse?
Silloisessa täysin epäreilussa ja eriarvoisessa Israelissa oli suuri uhka, että rikas patruuna määräsi ylläpidon antajana myös ruokittavien uskon, köyhän piti tunnustaa sellaista uskoa jonka mukaisesti sai ylläpidon ja ansiotulon. Hänellä ei ollut rohkeutta tunnustaa uskoa Jeesukseen, koska köyhältä olisi loppunut ylläpito ja ansiotulo. Raha sitoi ihmiset järjestelmään, jossa hyvää elämää rakentavat ihmiset eivät uskaltaneet uskoa Jeesukseen, eivät uskaltaneet ottaa vastaan Jumalan valtakunnan kutsua, mutta muukalaiset, katujen kulmissa ja toreilla majailevat köyhät ja osattomat, uskalsivat, koska heillä ei ollut enää mitään menetettävää.
Rahan mukaan laulavat myös monien suomalaisten suut ja vähitellen sydämet sykkivät vain sen mukaan, mikä tuo hyvän ylläpidon ja varman ansion. Uskallan väittää, että Jeesuksen vertaus on yhä ajanmukainen kuvaus toimeentulon orjuuttavasta vallasta siihen, miten ihminen uskaltaa elää uskonsa ja vakaumuksensa mukaan. Jolla vähän on omaisuutta tai jolla on vähän ja enemmän velkaa, hän ei uskalla mitään, jottei menetä mammonaansa. Rohkeus voi syntyä vain jos on kohdannut kaiken menettämisen, luterilaisena voisi sanoa ei-miksikään tulemisen. Sen jälkeen saattaa nähdä uudella tavalla ansaitsemisen halun ja turhanpäiväisyyden, jos ja kun mammona uhkaa tulla esteeksi rohkealle uskolle Jeesukseen.
'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"
4. sunnuntai helluntaista - Kadonnut ja jälleen löytynyt – Luuk. 15:1-10, 20.6.2010 klo 12 Pohjan Pyhän Marian kirkko (Raasepori)
Evankeliumi Luuk. 15: 1-10
Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan."
Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
"Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen."
Saarna
Päivän evankeliumin vertaus on yksi niistä monista puolustuspuheista, jonka Jeesus lausunut vastustajilleen, kun nämä olivat moittineet Jeesuksen viihtyvän liian paljon epäpuhtaitten, huonomaineisten, ala-arvoisten, vääräuskoisten syntisten ihmisten parissa.
Vertaus on ollut alkuaan enemmän jokaisen ihmisen ihmisyyttä, oikeuksia ja vapautta puolustava kuin sittemmin seurakunnallisessa hengellistyneessä tulkintaperinteessä. Nyttemmin on ajateltu omantuntonsa ahdistuksessa kamppailevia syntisiä, joiden parannuksesta Jeesus iloitsee. Aivan varmasti on taivaassa ilo myös syntisestä, joka tekee parannuksen. Varmasti alkuaan vertauksessa on ollut sikäläisessä tilanteessa myös kyse alhaisiksi, halveksituiksi leimattujen ihmisten arvostamisesta sekä Jeesuksen oikeudesta viettää aikaa näiden seurassa.
Joachim Jeremias teki jo klassiseksi kohonneet tutkimuksensa Jeesuksen vertauksista. Kun opiskelin teologiaa, hänen teoksensa kuului tenttivaatimuksiin. Tuo upea tutkimus toi ilmi, että Jeesuksen vertaukset ovat saaneet evankeliumeissa jo uusia käyttötarkoituksia ja kirjallisia kehyksiä. Jeesus on alun alkuaan korostanut taivaallista iloa kadonneen löytymisestä. Jeesus on käskenyt pikemmin iloitsemaan jokaisesta ihmisestä, joka keskustelee hänen kanssaan, kuin hyväksymään ne pilkalliset moitteet, joita hänen vastustajansa lausuivat noiden ihmisten väitetyn ja ehkä todellisen syntisyyden ja saastaisuuden vuoksi. Iloitkaa pikemmin siitä, että joku käy keskustelua Jeesuksen kanssa, kuin että herjaatte ja soimaatte Jeesusta ja hänen uusia ystäviä vastaan.
Jeesuksen iloinen puolustus- ja kehotuspuhe on sittemmin evankeliumin kirjoittajan kädessä evankelista Luukkaan tyypilliseen tapaan saanut uudenlaisen huipennuksen: sen sijaan että kaiken keskuksena olisi ilo Jeesuksen seurasta, on parannuksen – kokonaisvaltaisen mielenmuutoksen – tapahtuminen tullut näkökohdaksi. Uskonnollismoraalinen näkökohta elämän muutokseen on tullut uudeksi huipuksi.
Nämä molemmat perustelut ovat osa pyhää Raamattua, kun vastaamme, miksi Jumalan valtakunnan työntekijät – Jumalan lapset – eivät seurustele vain keskenään toisten uskovaisten kanssa. Jeesuksen mukaan ei pitäisi niin paljon murehtia lähimmäisen saastaisuutta ja omaa pyhyyttä, vaan pikemmin pitäisi iloita jokaisesta ihmisestä, joka viihtyy Jeesuksen seurassa, keskustelee Jeesuksen kanssa. Älä hyväksy mitään kenenkään ihmisten alistamista ja halveksuntaa, vaan iloitse jokaisesta, joka tahtoo viipyä Jeesuksen rakkautta lähellä!
En pitäisi vähäpätöisenä Jeesuksen rakastavan ystävyyden ja armahduksen hyvää vaikutusta ihmisiin, joilla on ehkä ollut moninaista pahaa oman elämän ja muiden elämän kärsimykseksi. Jeesuksen tähden elämä voi uudistua ja muuttua. En luo harhakuvitelmaa, jonka mukaan lakkaisimme syntiinlangenneina, syntiinturmeltuneina, ihmisinä, mutta elävä Jumala on elävä ja oikea Jumala: Jeesus on todella uskossa läsnä, hän todella on voimallinen ja vaikuttava. Niin pilkattuja, tutun kaavan kaltaisia kuin lukuisat uskoonkääntymistodistuspuheenvuorot ovat nykyään jopa kirkollisissa piireissä, niin uskoontulosta kertovissa todistuspuheenvuoroissa on varmasti myös kaiken lähtökohtana todellinen iloinen kokemus siitä, miten Jeesus on vaikuttanut ja vaikuttaa yksityisen ihmisen ja seurakunnan elämässä.
Jeesuksen kertomus ei mennyt siten, että jollakin on sata lammasta ja yksi katoaa autiomaahan, mutta paimen tyytyy tänään 99 lampaaseen ja antaa susien raadella yhden, seuraavana päivänä paimen tyytyy 98 lampaaseen ja antaa susien raadella taas yhden, ja jälleen uutena päivänä paimen iloitsee 97 lampaasta eikä piittaa, kun susi raatelee taas yhden laumasta. Nykyään on hiukan tuo vääristynyt mieliala kuitenkin yleistynyt, vaikka se ei ole Jeesuksen näköala päivän evankeliumissa.
Juhannus - Johannes Kastajan päivä - Luuk. 1:57-66, 26.6.2010 klo 12 Pohjan Pyhän Marian kirkon edusta luonnossa (Raasepori)
Suomen YLE väittää tekstitelevision uutisessa, että tämä juhannuspäivämme on pakanallinen valon ja hedelmällisyyden juhla. YLE ei tiedä sanaakaan tekstitelevision uutisessa, että juhannusta on vietetty Johannes Kastajan kunniaksi jo 400 luvulta jKr. Tämä sijoittuu tähän aikaan 6 kuukautta ennen Jeesuksen syntymää niin kuin Raamattu kertoo Elisabethin ja Marian tapaamisesta. Johannes Kastajasta myös juhannuksen nimi periytyy.
On varmasti totta, että kesäkuun näinä päivinä on juhlittu ikiaikuisesti valoa ja hedelmällisyyttä jossakin päin maailmaa. 1600 vuotta on juhlittu Euroopassa Johannes Kastajan päivää, suomalaisuudesta ja suomalaisesta kulttuurista ei sovi vielä tuossa vaiheessa edes puhua.
Johannes Kastajan päivässäkin on kyse hedelmällisyydestä, koska suurien murheiden jälkeen Elisabeth sai pojan Johanneksen. Johannes Kastaja on ollut ärtymystä, kovia mielipiteitä herättänyt mies.
Johannes Kastaja on juhannuksen merkkihenkilö. Hänen perheensä oli niin kuin saamme sanoa hienosti sikäläistä ”establishmentiä”, hallitsevaa eliittiä: Johanneksen isä Sakarias oli Abian pappisosastoon kuuluva pappi, Elisabet-äiti arvovaltaisen Aaronin suvun jälkeläisiä. Kahden arvovaltaisen suvun poikana Johannes ei jäänyt kuitenkaan vääryyttä, syrjintää ja alistamista suojelevan järjestelmän hiljaiseksi tukijaksi. Johannes on mies, jonka persoona pelottaisi kaikkina aikoina kaikkialla valtiaita ja mahtavia.
Johannes lähti syystä tai toisesta autiomaahan kovasanaiseksi profeetaksi. Ei pidä luulla, että Johannes lähti eristyksiin autiomaahan karjuakseen, niin kuin meidän mielikuvissa autiomaa tarkoittaa surkeaa kuivaa yksinäisyyttä. Nyt puhutaan kuitenkin Israelin maantiedosta ja mielikuvista. Autiomaa oli VT:n profeettojen ja myöhemmän juutalaisuuden kirjallisuuden perusteella erityisen vallankumouksellinen viesti vallanpitäjille: juuri autiomaasta piti alkaa Jumalan pelastustyö, jonka tähden väärämielinen eliitti lyödään alas. Juuri autiomaahan Johannes Kastaja asettui. Juuri autiomaan profeettana valtaapitävät tunsivat Johannes Kastajan. Kyse oli sikäläisen historiankirjoituksen ja oikeudentunnon keskeisestä tunnisteesta, symbolista, kun Johannes Kastaja ei hyväksynyt jotain aivan perustavaa vallitsevassa ajattelutavassa ja uskonnossa.
Johannes Kastaja nousi sikäläistä israelilaista historian väärentämistä ja väärinkäyttöä vastaan, koska Israelissa oli opittu vääristyneeseen kansalliseen ylpeyteen isien ja esi-isien suurten ansioiden nimissä. Esi-isien mahtiteot oli pitkälle otettu vääryyden käyttöön ja pitkälle myös vääristyneesti jopa sepitetty, jotta nyt valtakunnan mahtavat suvut saivat perustella etuoikeutuksensa, privilegiansa, köyhiä sukuja ja muuta syrjäytettyä väkeä vastaan. Johannes Kastaja ivasi ja uhkasi, että tämä järjestelmä tuhoutuu, Jumala voi kivistä herättää poikia Abrahamille, vanhat ja jalot suvut menettävät erityisasemansa.
Autiomaa ei ollut tyhjä paikka liikenteestä ja elämästä. Jerusalemiin vievä kanjoni Wadi-Qelt on autiomaan ympäröivä, alkaa Jerikosta ja päätyy ylös Jerusalemiin. Kyse oli siis liikenneyhteyksistä. Johannes Kastaja asettui liikenneyhteyksien luo. Autiomaassa kohtasi kaiken idästä tulevan liikenteen, jos sijoittui tälle sopivalle alueelle. Ehkä Johannes sijoittui nimenomaisesti Ammaniin menevän tien tuntumaan, Jerikon tuntumaan autiomaahan. Se oli liikenteen kannalta keskeisiä paikkoja: yhtä hyvin Raamatun kuin juutalaisen kirjoittajan Josefuksen perusteella saamme vaikutelman, että sadat ja tuhat määrin ihmiset saiva kuulla, kun Johannes huusi autiomaassa muutoksen välttämättömyyttä.
Jeriko oli sen merkittävän reitin varrella, josta jonkin matkaan pohjoiseen oli saman vilkkaan kauppareitin varrella myös huomattava Skythopoliksen (Beth-Shean, Tel el-hush) kaupunki. Johannes meni sinne, jossa sai viestinsä vaikuttajien korviin. Ja hän onnistui sillä seurauksella, että Johannes päätettiin mestata. Hän oli valtiollisen turvallisuuden kannalta vaarallinen henkilö. Johannes Kastaja sijoittui älykkäästi, ilmeisemmin ei kovin kauas Jerikosta, jossa Herodeksen suku – silloiset rikkaat ja mahtavat - vietti nautittavaa elämäänsä. Herodes Antipaksen isä oli se Herodes Suuri, jouluevankeliumin paha Herodes. Hyvässä ja iloisessa elämässä ei ole sinänsä mitään pahaa, vaan se on täysin suotavaa, mutta nyt Herodeksen ja vähälukuisen eliitin elämä koitui muun väestön kurjuudeksi. Poliittinen ja uskonnollinen mytologia palveli alistamista ja tiettyjen sukujen erityistä epäreilua rikkautta.
Johanneksen pukeutuminen oli itsessään röyhkeän pilkallista: äärimmäisen pelkistettyä ja köyhää, VT:n tuomioita julistavaa, ja samanaiaksesti hänen kovien sanojensa kohteeksi joutuneet ihmiset rakastivat hienostelua. Luukkaan evankeliumin 7 luku kertoo Johanneksen vaatetuksen ja kuninkaanlinnan ylellisen elämän ristiriitaisuuden: ”Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta: ’Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka koreilevat vaatteillaan ja elävät ylellisesti! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta’” (Luuk. 7:24–26). Taaskaan ei ole kyse siitä, etteikö elämästä saa nauttia pukeutuen tai etteikö elämästä saa nauttia ylipäätänsä, vaan kirkko toi Johannes Kastajan päivän 400-luvulla keskelle kesää, jotta kesän auringonpaisteessa ei unohtui vakavat ihmiselämän reiluuteen ja epäreiluuteen liittyvät näkökohdat. Olemme nähteet liian usein, että tuo unohtamisen vaara on ilmeinen: kesätoimittajat pohtivat auringonpaisteessa pikemmin pikinimuotia ja kesäheiloja, mutta vaikenevat omaa yhteiskuntaamme koskevista vakavista asioista.
Raamattu kertoo, että toki Johannes Kastaja otti kantaa kesäheiloihin: hän nuhteli Herodes Antipasta aviorikoksesta, mistä seurauksena Johannes mestattiin. Josefus – juutalainen historian kirjoittaja – ei mainitse tätä yksityistapausta Johanneksen nuhteesta, vaan hänenmuukaansa hallitsija pelkäsi vain mustasukkaisesti Johanneksen mahdollista ja todellista vaikutusta kansaan. Tuon väen liikehdinnästä oli jo hallitsevan eliitin näkökulmasta monia pelottavia muistoja: Hallitsijat tahtoivat keinolla millä tahansa vaientaa alistetun väestön protestit.
Suomen lippujen liehuessa ympärivuorokauden sinitaivaan alla Johannes Kastajan päivä ei riistä meiltä elämän onnea ja iloa, vaan varjelee auringonpaisteen alla unohduksen katalalta myrkyltä, jos ja kun yhteiskunnassamme yhä valta palvelee vääryyttä. Niin Johannes Kastajan ääni huutaa yhä autiomaassa, että Jumala voi herättää kivistä uudet pojat vanhojen mahtisukujen ja vallanpitäjien sijaan.
5. sunnuntai helluntaista - Armahtakaa! - Luuk. 6: 36-42 – 27.6.2010 klo 12 Pohjan Pyhän Marian kirkon luona kansanlaulukirkossa
Jeesus sanoi:
"Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."
Hän puhui heille vielä vertauksin:
"Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.
Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi'? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä." (Luuk. 6: 36-42)
Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme ja edistämään oikeuden ja hyvyyden toteutumista. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta.
Olin bensa-asemalla töissä pappisviran ohessa 10 vuotta sitten. Huoltoaseman kassan ryöstä yrittänyt suomalaishenkilö vetosi pappisvirkaani ja anteeksiantamukseen, kun yöllä väänsin häntä lattiaan. Tämä rukoili vapautta Kristuksen nimessä: - Kristus Jeesus hyvä! Mikä pappi sinä olet, kun et anna anteeksi syntiselle? Vastasin, että ”tämä ei ole uskon, vaan poliisin asia! Sellainen pappi.”
Kristittyjen keskuudessa on joskus menty sellaiseen äärimmäisyyteen, että Vuorisaarnan tuomitsemiskielto on ymmärretty erheellisesti ikään kuin Jeesus kumoaisi virkavallan ja oikeusjärjestelmän. Se merkitsi melkoista vapautusta rikollisten mielivallalle!
”Älkää tuomitko” on lausuttu puolustukseksi loukkaavaa ja syrjivää leimaamista vastaan, jonka uhriksi Jeesus ja hänen opetuslapsensa joutuivat, kun he menivät kaiken kansan keskuuteen, halveksittujen, sorrettujen, saastaisiksi väitettyjen ihmisten luo.
”Älkää tuomitko” on puolustuspuhe evankeliumin ja Jumalan rakkauden mukaiselle oikeudelle tavoittaa ja kohdata kaikki ihmiset. ”Älkää tuomitko” on lausuttu farisealaista pyhien pienpiiriajattelua vastaan, jossa vain omahenkiset, oman kansan sopivat ihmiset, kelpaavat, mutta ulkopuolisten kanssa ystävyys johtaa maineen menetykseen, halveksuntaan, tekee ihmisestä epäilyttävän.
Jeesus koki useita kertoja, miten hänet tuomittiin Beelsebulin liittolaiseksi, hänet tuomittiin loukkaavilla sanoilla ja häpäisevillä katseilla, koska hän etsi myös syntiset ystävikseen.
Matteuksen evankeliumissa Vuorisaarnan ja tänään Luukkaan evankeliumin Kenttäsaarnan tuomiokieltoon ei pidä vedota silloin, kun kassan ryöstäjä tahtoo vapautua virkavallasta ja oikeudenkäynnistä. Kristitty voi aivan hyvästä syystä tehdä rikostutkintapyyntöjä ja kääntyä poliisin puoleen tarvittaessa. Kristitty voi ja hänen pitää Raamatun sanan avulla oman aikakautemme henget, ettemme harhautuisi ja mukautuisi ihan mihin tahansa menoon. Kristitty voi ottaa osaa ankarasti ja vakavasti ajankohtaisiin keskusteluihin, jos vaikka vastapuoli yrittäisi vedota siihen, ettei hänen toimiaan saa tuomita. Tuomitsemiskieltoa ei ole tarkoitettu mielipiteiden ilmaisemisen estämiseksi ja puhumisen lopettamiseksi.
Jeesus on lausunut vapauden tuomitsemisesta, jos ja kun Jumalan lapsi hakeutuu rohkeasti Jumalan valtakunnan tähden ihmisten luo. Silloin ei pidä kuunnella tuomioita, jotka perustuvat ihmisen halveksuntaan; silloin ei pidä pelätä liiaksi leimautumista, jonka vastustajat tahtovat aiheuttaa ”tuomioillaan”. Ole rohkea evankeliumissa, ole rohkea Jumalan rakkauden hyväksi!
14. sunnuntai helluntaista - lähimmäinen - Luuk. 10: 25-37. Pohjan Pyhän Marian kirkko 29.8.2010 klo 12.
Luuk. 10: 25-37
Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: »Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?» Jeesus sanoi hänelle: »Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?» Mies vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» Jeesus sanoi: »Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.»
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: »Kuka sitten on minun lähimmäiseni?»
Jeesus vastasi hänelle näin:
»Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?»
Lainopettaja vastasi: »Se, joka osoitti hänelle laupeutta.» Jeesus sanoi: »Mene ja tee sinä samoin.»
Saarna
Meidän on valitettavan vaikea rohkeasti muistaa, että Jeesuksen keskustelut ja teot lähimmäisyydestä olivat ajankohtaisella tavalla yhteiskuntaa ja vallitsevia tapoja mullistavia ja kyseenalaistavia näkemyksiä.
Jos vaikka muistamme Jeesuksen rohkean merkittävyyden aikansa ihmisille, meidän on valitettavan vaikea rohkeasti muistaa, että Jeesuksen keskustelut ja teot lähimmäisyydestä on tarkoitettu ajankohtaisella tavalla meidän omaa elämäämme, yhteiskuntaamme ja vallitsevia tapojamme mullistaviksi ja arvioiviksi näkemyksiksi.
Jos vaikka muistamme Jeesuksen keskustelujen ja tekojen merkittävyyden oman aikamme ihmisille, meidän on valitettavan vaikea ryhtyä käytännölliseen kristillisyyteen Jeesuksen opetuksen velvoittamalla tavalla, koska perinteemme ja itsekkyytemme tähden pelkäämme etuoikeuksien menettämistä, luulemme oman henkilökohtaisen mukavuuden vähenemistä, pelkäämme muiden ihmisten julistamaa arvostelua.
Siksi luonnollinen tapa on saapua vanhan lainopettajan tavoin Jeesuksen luo, pohdiskella Jeesuksen luona iankaikkisen elämän salaisuutta ja pyhien Kirjoitusten sisältöä, jos tämä pohdiskelu jää mahdollisimman epäkäytännölliseksi ja kauaksi omaksutuista elämäntavoistamme.
Päivän evankeliumissa mainittu lainopettaja ei ole samaistettavissa yliopiston oikeustieteen dosenttiin eikä juristiin, mutta ei myöskään pappiin, vaan hän on jotain näiden yhdistelmää silloisessa Israelissa. Hän oli kunnioitettu mies, joka nautti suurta arvostusta yhteiskunnassa oppineisuutensa vuoksi. Hän viihtyi oppineiden parissa ja määritteli pyhän lain moninaisia tulkintoja sillä kekseliäisyydellä, joka ihmisjärjelle on suinkin mahdollista. Lain tulkintoihin erikoistunut mies osaa olla myös todella pirullinen, jos hän sellaiseksi ryhtyy. Tavallinen tunteilla reagoiva Hengen ihminen joutuu helposti ongelmiin ja jopa tuomittavaksi, jos liian kauan viihtyy tuollaisen lainopettajan koetuksissa. Lainopettaja osaa todella kietoa uhrinsa tämän omista sanoista ansaan. Sellaiseksi lainopettaja oli harjoitellut muiden lainopettajien kanssa.
Me emme voi olettaa itseltämme liikaa, jos joudumme pirullisen lainopettajan kiusan ja koetusten uhriksi. Jeesus selvisi tuon lainopettajan kanssa, joka saapui Jeesuksen luo pirullisin ajatuksin, mutta hienostuneen virheettömän käytöksen ja ilmaisun avulla. Siinä on juuri lainopettajan vaarallisuus: hän saapui Jeesuksen luo pahoissa aikomuksissa, saattaakseen koetukseen Jeesuksen. Tuo sana ”koetus” on hyvin kielteinen UT:n teksteissä: se on enemmän kuin vain testi tai koe, se on saatanallinen ahdistava tuska tiettyä ihmistä vastaan. Sellaisessa pirullisessa hengessä lainopettaja saapui Jeesuksen luo, mutta esitti virheettömän opillisen kysymyksen kunnioittavan puhuttelun kera: »Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?»
Jeesus ei suinkaan voinut vastata, että mene hirviö ja sarvipää pois, sillä lainopettaja esiintyi kaiken hyvän käytöksen ja sivistyksen mukaisesti. Jeesus antoi miehen vastata itse omaan kysymykseensä. Asetelma vaihtui: lainopettaja oli saapunut koetellakseen Jeesusta, mutta Jeesus alkoi arvioida miehen elämää ja uskoa. Jeesus kosketti tuon lain parhaan tulkitsijan omaatuntoa. Pyhä laki ei ollut enää älyllisen kilpailun ja toisen ansaan saattamisen väline, vaan ihmisen tekoja, sanoja, ajatuksia ja laiminlyöntejä arvioiva oikeasti Pyhä laki. Lainopettajan piti tulla itse lain tuomittavaksi, lain piti koskettaa lainopettajaa. Jesajan kirja opettaa ihanasti: ”arka tunto ja nöyrä henki minun sanani edessä”. Juuri tuollainen asenne syntyi loppujen lopuksi, vaikka lainopettaja oli saapunut pahoissa aikeissa Jeesusta koetellakseen laintulkinnoilla.
Jeesus kertoo laupiaasta samarialaisesta, joka auttoi ryöstettyä ihmistä. Lainopettajan perinteiset tuttavat – pappi ja leeviläinen – eivät auttaneet ryöstettyä ihmistä. Meidän Pohjan Pyhän Marian kirkon alttaritaulu kertoo juuri tämän vertauksen kuvien avulla. Samarilainen oli Jeesuksen kertomuksen sankari, jollaista juutalaiset eivät olisi halunneet nähdä sankarin roolissa. Samarilaiset lukivat vain viittä Mooseksen kirjaa, mutta eivät tunnustaneet muita pyhiä kirjoituksia. Ensimmäisellä vuosisadalla tiedetään, että heidän keskuudessaan villiintyi myös moni-ilmeinen karismaattinen ja maaginen uskonnollisuus. Samarialaiset olivat halveksittu ja vihattu väestö, joka asui pääsääntöisesti Galilean ja Jerusalemin alueen välissä. Todellisuudessa molempien osapuolten historia oli vuosisatojen ajan kietoutunut monella tavalla toisiinsa.
Meidän omana aikanamme voimme aivan yhtä hyvin kustakin valtiosta ja pienemmästä yhteisöstä löytää ne vihatut, leimatut, halveksitut ”samarialaiset”, kun vähän kauemmin tutkimme ajattelutapoja. Kuuluisa professori Slavoj Zizek on ilmaissut asian siten, että erityisesti pienillä valtioilla ja yhteisöillä on oman identiteetin – itsetunnon – määrittämisessä hyvin oireellista esittäytyä erilaiseksi kuin lähellä oleva toinen ryhmä, johon on kuitenkin jatkuvassa suhteessa. Lähi-Idässä tiedämme juutalaisten ja muslimien, israelilaisten ja arabien, tarpeen määritellä itsensä toista vastaan; Baltiassa ja Suomessa on yhä edelleen liioiteltua tarvetta määritellä itsemme erilaiseksi venäläisistä. Näin esiintyy kaikkialla ja kaikkina aikoina. Jeesus nosti ”samarialaisen” laupiaaksi erittäin hienosti.
Lainopettaja oli nyt itse arvioitavana lain oikeasta käytöstä, tulkinnasta ja toteuttamisesta. Erittäin hyvin oli tiedetty, että moninaiset opilliset määritelmät saastaisuudesta ja sopimattomuudesta olivat syntyneet alistamisjärjestelmäksi. Lain tulkinta ja käyttö eivät palvelleet vain ja ainoastaan Jumalan pyhyyden noudattamista, vaan liian usein valta ja alistamista. Jeesus käänsi keskustelun lain moninaisista tulkintavaihtoehdoista käytännössä toteutuvaan kuuliaisuuteen, jos lainopettaja rohkeni väittää tehneensä jo kaikki iankaikkista elämää varten. ”Mene ja tee sinä samoin”.
Jeesuksen kehotus ”mene ja tee sinä samoin” on tarkoitettu samanaikaisesti vakavaksi ohjeeksi kuin myös mahdottomaksi. Laupeuden osoittaminen lähimmäiselle on juuri oikeaa elämää, johon Jeesus halusi ohjata yhtä hyvin lainopettajaa kuin muitakin ihmisiä. Se oli myös hänen tekojensa luonne, kun hän kohtasi ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Samanaikaisesti tämä kehotus ”mene ja tee sinä samoin” on myös mahdoton kehotus. Tämä mahdoton kehotus on tarkoitettu juuri loppuhuipennukseksi vastauksena lainopettajan ensimmäiseen kysymykseen: ”Mitä pitää tehdä, että saisin iankaikkisen elämän?” Lainopettaja halusi nimenomaisesti osoittaa Jeesukselle, että hän jo noudatti lakia, hän saisi iankaikkisen elämän. Evankeliumissa sanotaan juuri ennen vertausta laupiaasta samarialaisesta, että tuo lainopettaja halusi osoittaa noudattaneen lakia. Nyt hän sai mahdottoman vastauksen, joka näytti, ettei hän ollut sittenkään noudattanut lakia iankaikkiseen elämään riittävällä tavalla. Lainopettaja oli lainrikkoja, syntinen.
Evankelista Luukas on sijoittanut Laupias samarialainen kertomuksen jälkeen välittömästi tunnetun toisen kertomuksen, jossa ratkaistaan, mikä on kaikkein tärkeintä. Lainopettaja yritti iankaikkisen elämän saamista tekojen avulla ja hän uskoi tehneen jo kaiken, mutta Jeesus lähetti hänet näyttäen miehen syyllisyyden ja laiminlyönnit. Seuraava kertomus on Martasta ja Mariasta, mutta nyt Jeesus puhuu itse eikä suinkaan aseta Martan suurta työmäärää kelvolliseksi elämän ihanteeksi, vaan Maria löysi hyvän osan, kun hän kuunteli Jeesuksen puhetta Herran jalkojen juuressa. Vain yksi oli tarpeen.
Lainopettaja oli tullut pirullista päämäärää varten Jeesuksen luo ja aloitti lainopillisen keskustelun iankaikkisesta elämästä, luuli tehneen jo kaikki pyhän lain teot, mutta Jeesus näytti hänet kelvottomaksi ja lähetti matkoihinsa. Sitä vastoin Maria oli tullut Jeesuksen jalkojen juureen kuullakseen häntä. Siinä on vastaus, että lähimmäisrakkauden mukaiset teot ovat pyhiä ja välttämättömiä, mutteivät riittäviä ikinä iankaikkisen elämän saamista varten. Iankaikkisen elämän saamista varten pitää elää Marian tavoin, viihtyä Herran jalkojen juuressa ja kuunnella häntä.
16. sunnuntai helluntaista - Jumalan huolenpito - Matt. 6:25-34, Pohjan Pyhän Marian kirkko 12.9.2010 klo 12.
Matt. 6: 25-34 Jeesus sanoo:
"Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."
saarna
Vuorisaarnan jakso pyhästä huolettomuudesta esiintyy myös Luukkaan evankeliumin luvussa 12 (Lk. 12:22b–31). Näiden tekstien tulkinta on kristillisten kirkkojen keskuudessa vaihdellut merkittävästi. Yhtäällä sanoja on seurattu hyvin askeettisessa niukkuudessa, mutta toisaalla sanat on luettu lähinnä runollisiksi kun itse kristitty on ahertanut rahaa ansaiten burn outiin saakka. Myös tutkijoiden käsitykset tekstijakson edustamasta uskonnollisesta ilmapiiristä jakaantuvat. Minun mielestäni tässä jaksossa Jeesus kutsuu ihmisiä rohkeaan vakaumuksellisuuteen, jota nämä ihmiset eivät uskalla seurata toimeentulon huolien tähden. Vain köyhyyteen suostuva uskaltaa olla avoimesti vakaumuksellinen.
Vuorisaarnassa lausuttu pyhä huolettomuus voidaan liittää osaksi Jeesuksen seuraajien karua elämäntilannetta, ensimmäisten kristittyjen kipeää erkaantumista juutalaisuudesta ja sosiaalista väärämielisyyttä silloisessa maailmassa. Siksi saksalaisen tutkijan Gerd Theissenin ajatukset ovat hyvin mielittäneet minua. Tuossa näkökulmassa tulkitsin myös tätä jaksoa väitöskirjassani. Theissen kirjoittaa tutkimuksessaan, että ”meidän ei pitäisi lukea tätä sanontaa sunnuntain auringonlaskun tunnelmassa leppoisasti kävellessämme perheen kanssa. Siinä ei ilmaista nautintoa lintuja, kukkia ja vihreitä niittyjä kohtaan. Päinvastoin! Mitä
tämä sanonta kuvaa, on täysin ehdoton elämä, jota harjoittivat kuljeskelevat karismaatikot, laittomat, kodittomat, suojattomat. Tämä kansa kulki maaseudun halki ilman omaisuutta ja työtä”.
Toinen tavanomainen akateeminen tulkintaperiaate on amerikkalaisen John Kloppenborgin käsitys, jonka mukaan ”pyhä huolettomuus” olisi tietynlaista silloista viisauspuhetta, joka on vasta ajan myötä muuttunut kiertelevien, kuljeskelevien Jumalan sanan julistajien henkilökohtaisista tarpeista enemmän seurakunnalliseksi yleiseksi rohkaisuksi. Lähimmän sukulaisuuden amerikkalaistutkija löytää stoalaisesta Epiktetoksesta, jossa ihanteena on harmoninen elämä luonnon kanssa. Mitä tuo ”harmoninen elämä luonnon kanssa” sitten tarkoittaa: Epiktetos tahtoi ihmisen, joka toteuttaa itseään, on tyytyväinen kohtalonsa kanssa. Epiktetoksen usko ei ollut kristinuskoa, vaikka hänen uskonsa on nykyisen kansankirkollisuuden kanssa pelottavan samanlainen. Tuo pakana Epiktetos rakentaa mallinsa luonnonmukaisesta elämästä erityisen ihmiskuvan avulla: viisaan ihmisen tulisi suostua ja alistua kohtaloonsa, jonka persoonaton yli-inhimillinen järki on antanut. Amerikkalaistutkijan todistelussa on kuitenkin pahoja ongelmia. Mielestäni juutalaisuudessa syntyneet Jumalan valtakunnan julistajat ovat kokeneet pikemmin Luojan varjeluksen siinä hengessä, mitä VT:n runsaat tekstit opastavat. Monissa Psalmeissa puhutaan suojelevasta Luojasta, Jesajan kirjan luvuissa 51, 5 ja 61 luvataan Israelille tuleva hyvinvointi, Psalmin 23 mukaan Herran palvelija voi luottaa uskovaisten saamaan suojelukseen. Juutalaisessa rabbiinisessa Mekhilta-tekstissä Exodukseen (16:4) Rabbi Eleazer Modis (70–135 jKr.) viittaa Herra Jumalan sanoihin Moosekselle: ”Tämä opettaa meitä, että kuka tahansa, joka on saanut syödä päivän ravinnon, mutta kysyy mitä saa syödä huomenna, osoittaa uskon puutetta”.
Meillä on siis runsas juutalainen aineisto osoittamaan, että pyhää huolettomuutta korostavia opetuksia on ollut tarjolla tässä perinteessä, jossa kristinusko alkoi syntyä juutalaisuuden sisällä ikään kuin eräänä herätysliikkeenä.
Vuorisaarnan pyhä ”huolettomuus” on mahdollista ymmärtää uskovien kestäväksi odotukseksi, kunnes pian saapuva Jumalan valtakunta saapuu. Tällöin yhteydet mm. VT:n Danielin kirjaan ja siellä lausuttuihin tuomiokuviin ovat ilmeiset. Danielin kirjassahan varotetaan lopun ajoista, jolloin uskovaiset saattavat langeta petokseen, joka tarjotaan heille hyvinvoinnin ja rikkauden avulla. Uuden testamentin maailmassa ihmiset etsivät jatkuvasti suojelijaa (patronusta) turvatakseen elämän. Suojelijan tarve oli ilmeinen maaseutuympäristössä. Suhde suojelijaan tuli ilmi erityisesti ruoassa. Luultavasti tämä nälkään ja suojaan liittyvä epäreilu alistamismenetelmä johti siihen, että nämä samaiset UT:n tekstit julistavat nimenomaisesti omaisuuden kuuluvan saatanan valtapiiriin (Lk. 4:6-7 /Mt. 4:9). Vuorisaarnan lyhyt tekstikatkelma Jumalan isällisestä huolenpidosta
ei rohkaise edes vähäiseen suojan etsimiseen ravinnon ja vaatetuksen turvaamiseksi. Komentelevan, alistavan ja kaiken määräävän isännän - patronuksen - alaisuuteen jääminen on koettu hyvin saatanalliseksi. Ihmisiltä loppui rohkeus tunnustaa avoimesti uskoaan, kun heidän toimeentuloa uhattiin. Isäntä määräsi, mitä lauluja sopi laulaa.
Evankelista Luukas kertoo luvussa 12 ja evankelista Matteus luvussa 10, että ihmisten edessä pitäisi tunnustautua uskoonsa jopa oman elämänsä menettämisen (kuoleman) uhalla (Lk 12:2–12/Mt. 10:26–32). Luukkaan evankeliumissa Jeesuksen lausuma ”Pyhä huolettumuus” on vastaus koettuun vihaan ja kuoleman uhkaan. Olen monta kertaa joutunut arkipäivän väittelyihin ja keskusteluihin läheisten ihmisten kanssa, joita pelottaa toimeentulo, heille ansainta ja raha ovat kuitenkin tärkeimmät asiat kuin yltiö suora vakaumuksellisuus kutsumuksensa puolesta. Kirkon historia sisältää lukuisia elämänkohtaloita, joissa ihmiset ovat kamppailleet sen kanssa, mikä olisi sopiva pyhä huoleton rohkeus uskon hyväksi.
Jeesuksen kanssa ensimmäiset opetuslapset oppivat epäreilussa maailmassa, että omaisuuteensa turvannut henkilö ei ole hänkään suojassa. Omaisuus oli vain valhe, jonka ihminen uskoo Jumalaksi ja turvaksi. Tämä valhe kestää niin kauan kunnes omaisuus menetetään syystä tai toisesta. Jeesuksen sanat huolista ja huolettomuudesta jatkuvat välittömästi kehotuksella koota sitä vastoin aarteet taivaaseen, koska Ihmisen Pojan paluu yllättää (Lk. 12:40–56/Mt. 24:44–51). Minuakin pelottaa jossakin määrin tuo ehdottomuus, jota apostolinen Pyhä huolettomuus ilmensi. Ehkä siinä on hitunen happaman makua epäreilusta elämästä ylipäätänsä. Ehkä siinä on melko paljon myös katkeruutta mahdottomana ilmenevän yhteiskunnan tähden. Nykypäivänä saattaisi joku määritellä näitä ihmisiä anarkistisiksi vakaumuksellisiksi kiihkoilijoiksi, jotka eivät suostuneet alistamiseen toimeentulon avulla.
Jeesus asetti Jumalan valtakunnan etsimisen maallisten arvojen vastakohdaksi (Lk. 12:31). Ruoasta ja vaatteista murehtimisen tuli luopua. Ihmisen tuli etsiä Jumalan valtakuntaa. Luukkaan evankeliumissa Jeesuksen vaatimus on ilmaistu jopa radikaalimmin, evankelista Matteus hiukan lievensi ilmausta Vuorisaarnaa muotoillessaan.
Totta kai minä kannatan itse kullekin meille järkeviä elämänvalintoja hullunrohkeuden sijasta. Vuorisaarnan ”pyhä huolettomuus” osoittaa kuitenkin sen, että elämän kipu ja tuska on ollut yhtäläinen kautta vuosituhansien ihmisillä. Yhtäällä olisi halu rehellisyyteen uskonsa puolesta, mutta toisaalla huolestuneisuus vaientaa ihmisiä hiljaisiksi. Siitä syystähän Jeesuskin tiesi kertoa ihmiselämän tästä tuskasta.
Uskonpuhdistuksen muistopäivä. Ps. 46: 2-8, Jes. 33: 20-22 , Jer. 3: 14-15, Room. 1: 16-17, Ef. 6: 10-18, Joh. 4: 46-53. 24.10.2010 klo 12 Pohjan Pyhän Marian kirkko (Raasepori).
Uskonpuhdistuksen muistopäivänä on hyvin aiheellista nykyisen kirkon tilanteessa selvittää muutama lähtökohta evankelisluterilaisesta uskosta, sen synnystä ja uudemmasta rappiosta. Luterilainen jumaluusoppi – dogmatiikka on kirjoitettu meidän päiviimme saakka siinä vakaumuksessa, että pyhä Raamattu on eroten kaikista muista kirjoista ja mietelmistä, mitä maailmassa on, on Jumalan oma, erehtymätön sana. Siksi Pyhä Raamattu on ainoa opin lähde ja ohje luterilaisessa kirkossa, jos ja kun luterilainen kirkko tahtoo säilyä uskonpuhdistuksen kirkkona. Suomessa kirkkolakimme ja kirkkojärjestyksemme määrittää yhä edelleen ensimmäisissä pykälissään tämän sitoutumisen Pyhään Raamattuun ainoa opin lähteenä ja ohjeena.
Luin eilen taas uudestaan Olaus Svebiliuksen vanhan yksinkertaisen selityksen Lutherin Vähään katekismukseen. Siinä oli piispa Danile Jusleniuksen esipuhe, jonka piispa oli kirjoittanut Skarassa läntisellä Götanmaalla kaikille kristityille suomalaisille marraskuussa vuonna 1745. Piispa Danile Juslenius sanoittaa selvän ymmärrettävästi vastauksen kysymykseensä, mikä on Pyhä Raamattu.
”Se on Jumalan sana, jonka profeetat, evankelistat ja apostolit Pyhän Hengen vaikuttamina ja hänen ilmoituksensa perusteella ovat kirjoittaneet ja julistaneet meille opetukseksi, lohdutukseksi ja iankaikkiseksi pelastukseksi.” Juslenius viittaa vakuudeksi kolmeen kohtaan Raamatussa: 2. Piet. 1:21 ”Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet”. Room. 15:4. ”Kaikki, mitä on ennalta kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa”. Joh. 20:31. ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden”.
Myös uskonpuhdistajamme Martti Luther paneutui tutkimaan ja selittämään nimenomaisesti Raamattua. Varmasti hän teki vääriä päätelmiä, oli syntinen ihminen ja oman aikansa "lapsi", mutta hän selitti Pyhään Raamattua. Siksi kuuntelen pikemmin Martti Lutherin saarnoja kuin Suomen kansankirkon yksimielistä piispakuntaa, jollaista ihmettä ei tuskin koskaan saa nähdäkään. Luther aloitti luentonsa Psalmeista elokuun 16. päivänä 1513. Huhtikuusta 1515 syyskuuhun 1516 hän luennoi Paavalin Roomalaiskirjeestä – ja määritteli uskollisen raamatullisesti käsityksensä myös käsillä olevaan kansankirkolliseen kiistakysymykseen. Galatalaiskirjettä käsiteltiin vuosina 1516-17. Nämä tutkistelut osoittautuivat Lutherin suureksi murrokseksi, jossa hän vapautui levottomuudestaan. Tapahtumapaikkana suurelle vapauttavalla murrokselle oli yksinkertaisesti lukukammio luostarin tornissa, jossa hän löysi Pyhää Raamattua lukien ja selittäen ratkaisun kysymyksiinsä keskellä jokapäiväistä työtään.
Meidän aikamme näennäisluterilaisuutta hallitsee sitä vastoin irtaantuminen Pyhästä Raamatusta, jota väitetään epäluotettavaksi; on alkanut yleinen pakeneminen oman inhimillisen minän puolelle. Martti Luther käytti Raamatusta ilmaisua »Jumalan kirja» (Lutherin Raamatusta käyttämä nimitys, St. L. IX, 1071; W. A. 12, 362), josta käsin on yksin, viimeiseen päivään asti, kristillinen oppi kaikkine osineen ammennettava ja jonka mukaan se on ojennettava. Kun Martti Luther saarnasi vuonna 1527 Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, hän lausui asian mahdollisimman ytimekkäästi: »Sinun täytyy suhtautua Raamattuun niin, että ajattelet Jumalan itsensä siinä puhuvan» (Saarnoja 1. Moos. kirjasta, 1527. St. L. III, 21; W. A. 12, 440). Vanhan luterilaisen uskonpuhdistuksen näkökulmasta olisi tuomittavissa siis, että nykyiset uudemmat teologit eivät johda kristillistä oppia enää Raamatusta vaan omasta sisimmästään, joten nämä liikkuvat siis koko itsepetoksen ja siitä johtuen myös epätotuuden piirissä. Itsepetoksen ja epätotuuden oikeutusta on haluttu tukea sillä postmodernismin –ideologian mukaisella ei-kristillisellä lähtökohdalla, jonka mukaan meillähän on niin monia eri näkemyksiä. Nykyaikainen vanhasta uskosta vieraantunut kirkollisuus moittii alkukirkkoa, Martti Lutheria ja uskonpuhdistusta, että nämä muka erheellisesti samaistavat Raamatun ja Jumalan sanan. Totta kai Raamattu puhuu meille yksinkertaisin inhimillisin sanoin, siitä huolimatta emme uskonpuhdistuksen perinnössä voi asettua ylimielisiksi Pyhää Raamattua vastaan. VT:n esipuheessa Martti Luther varoitti niin osuvasti kuin sopisi myös tänä päivä itse kunkin papin ja piispankin kuunnella uskonpuhdistaja Lutheria vielä kerran asian johdosta: »Pyydän ja varoitan hartaasti jokaista hurskasta kristittyä, ettei hän loukkaantuisi siihen yksinkertaiseen puheeseen ja kertomustapaan, jonka hän usein tulee kohtaamaan, vaan uskoisi epäröimättä, että kaikki, niin yksinkertaiselta ja halvalta kuin se saattaa näyttääkin, on pelkästään korkean jumalallisen majesteetin, vallan ja viisauden sanoja, tekoja, tuomioita ja kertomaa. Raamattu on näet sellainen kirja, että se tekee kaikki viisaat ja ymmärtäväiset houkiksi ja on avoinna vain heikoille ja yksinkertaisille, niin kuin Kristus sanoo Matt. 11:25. Luovu siis siitä, miltä sinusta tuntuu ja näyttää, ja pidä tätä kirjaa kaikkein korkeimpana ja jaloimpana pyhäkkönä, rikkaista rikkaimpana kultakaivoksena, jota ei milloinkaan voida tyhjiin ammentaa, jotta löytäisit jumalallisen viisauden, jonka Jumala tässä niin typerän yksinkertaisesti esittää masentaakseen kaiken korskan.» (St. L. XIV, 3 s.; W. A. 54, 2 s.)
Uskonpuhdistajan ja syntyneen evankelisluterilaisen kirkon vakaumus Pyhästä Raamatusta Jumalan sanana on kiinteässä ja erottamattomassa yhteydessä Lutherin suureen löytöön uskonvanhurskaudesta. Jälkimmäistä ei voi löytää uskonpuhdistuksen mukaisessa Pyhässä Hengessä, jos ei tuota edellistäkään – Pyhää Raamattua – tahdota kuulla Jumalan äänenä ja puheena.
Lutherin teologiassa ja uskonvanhurskaudessa on kyse läsnäolevasta Kristuksesta: Kristus ei ole kaukana vaan lähellä, aivan läsnä, Raamattu on hänen sanansa. Taivas on hänessä läsnä maan päällä, ruumiillisesti totta pyhissä sakramenteissa. Kristus, tosi Jumala ja tosi ihminen, on Jumalan kuva ja meidän kuvamme. Jumala ei ole kaukainen, kasvoton majesteetti. Kristillisessä uskossahan on kyse Kristuksen läsnäolon löytämisestä ja saamisesta. Juuri kristillisen uskon saamista varten uskonpuhdistuksessa määritettiin selvästi, että papin tehtävä on selittää Sanaa, Jumalan sanaa, pyhää Raamattua. Saarnat noudattivat kirkkovuoden kulkua ja vanhan käytännön mukaan jokaiseksi pyhäpäiväksi määrättyjä raamatuntekstejä. Kristillinen saarna oli Lutherille lain ja evankeliumin saarna. Saarnassa oli läsnä Kristus. Saarnastuolit syntyivät ja yhä mahtavammat koristelut korostivat Kristuksen äänen mahtiasemaa kansojen kuohunnassa. Tätä nykyä on sitä vastoin tehty niin kuin minäkin olen ottanut käytännöksi, että papit laskeutuvat alas korkealta saarnastuolista ihmisten korkeudelle, mutta samalla on annettu väärä viesti, että myös pyhä Raamattu jää kansojen kuohunnassa revittäväksi, muokattavaksi ja uudelleen tulkittavaksi. Nousen siis nyt takaisin ylös saarnastuoliin merkiksi siitä, että uskonpuhdistuksen kirkossa on ymmärretty Pyhä Raamattu erilliseksi kuin kansakunnan äänestystulokset, pappien ja synodien mielipiteet tai ihmisten omat aivoitukset.
Martti Luther saarnasi erinomaisesti tämän asian joulupäivänä. ”Enkeli sanoo: ’Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa’. Kapalovaatteet ovat tietystikin Pyhä Raamattu, johon kristillinen totuus on käärittynä; siinä on usko esitettynä. - - - Ei ole koko maailmassa muuta todistusta kristillisestä totuudesta kuin Pyhä Raamattu.”
Esimerkistä voi havaita, että Luther itse liitti läsnäolevan Kristuksen ja Raamatun erottamattomasti toisiinsa. Sittemmin on käynyt surkeasti erilaisten teologisten ja filosofisten virtausten seurauksena, joissa Lutherin teologia ja uskonvanhurskaus on irrotettu näistä Raamatun kehyksistä ja tehty uudeksi idealistiseksi motiiviksi. Uskonpuhdistuksen Kristus-periaate, "kaikki, mikä ajaa Kristusta", on turmeltunut liian usein ja nykyään yhä johdonmukaisemmin pelkäksi vanhurskauttamisoppiperiaatteeksi; "kaikki, mikä todistaa anteeksiantamuksen opista". Niin syntisen anteeksianto ja Jumalan lapseuden saaminen ovat idealisoitu, henkistetty muka ainoaksi Raamatun tärkeäksi sisällöksi, mutta kaikki muu on alistettu toisarvoiseksi, kehälliseksi. Niin on murtunut kuitenkin luterilaisissa kirkoissa uskonpuhdistuksen aito Kristus, joka on läsnä armahtava Vapahtajana ja arvovaltaisena majesteettina Pyhässä Jumalan Sanassa. Oikea Jumalan sana luo jumalanpalveluksen ja Kristuksen läsnäolon; jos Jumalan sanaa ei ole enää keskuudessamme, niin palveluksemme on harhautunut eikä todellista Kristusta löydy pelkällä yhteisöllisellä kivalla tunteella. Martti Luther lausui voimakkaasti mainitun asian, kun hän sanoi: ”Saksalainen sananlasku on tosi: pimeät kirkot ja valoisat sydämet. Abrahamin kirkossa oli oikea Jumalan sana ja jumalanpalvelus. Meidän aikanamme kirkot ovat valoisia, mutta paikalla on niissä pimeitä, melkein sokeita sydämiä. Siis ei kaunis rakennus, ei kulta eikä hopea korista kirkkoa ja pyhäksi tee, vaan Jumalan sana ja puhdas oppi eli saarna. Missä ihmisille luvataan ja julistetaan Jumalan hyvyyttä ja missä sydämiä kehotetaan ja rohkaistaan, jotta nämä luottaisivat Jumalaan ja häntä hädässänsä huutaisivat, siinä on tosi Herran temppeli, vaikka se olisi pimeä sopukka, pelkkä kumpu tai puurähjä. Se on oikea Jumalan huone ja taivaan portti, vaikka se olisi katoton avaran taivaan alla". (Martti Luther).
Kristuksen todellinen läsnäolo toteutuu siis Jumalan sanan kautta ja Jumalan sanan tähden. Uskonpuhdistaja kirjoitti Hengellisessä aarreaitassa: ”Jumalan huone ei välttämättä tarvitse olla kallis, suuri rakennus, niin kuin meillä on. Ei, Jumalaa ei sitä kysy, jos hänen huoneensa on korkeasti holvattu, juhlallisesti vihitty temppeli. Sen tähden Jakob ei elinpäivinään hänelle myöskään rakentanut huonetta. Mitä merkitsee siis se ettei Jumala asu siellä taikka täällä. Ei muuta, kuin että Jumala sanallansa on siinä läsnä, siellä missä hänen sanansa on siinä hän itse todella asuu” (Hengellinen aarreaitta).
Uskonpuhdistuksen muistopäivänä armonvuonna 2010 on suurin kansankirkollinen haasteemme evankelisluterilaisessa kirkossa siinä, että miten ja kuka palauttaisi kirkollemme taas jälleen Pyhän Raamatun, Jumalan oman kirjan. Kuninkaan virkamieskin päivän evankeliumissa Joh. 4: 46-53 uskoi Jeesuksen sanan ja lähti matkaan tyytyen Jeesuksen lausumaan lupaukseen, kunnes vasta paljon myöhemmin näki, että Jeesuksen sana oli todella luotettava ja voimallinen
Tuomiosunnuntai (Kristuksen kuninkuuden sunnuntai) - Kristus, kaikkeuden Herra- Ps. 143: 1-10, Dan. 7: 9-10, 13–14, 2. Tess. 1: 3-10, Matt. 25: 31–46, Pohjan Pyhän Marian kirkko 21.11.2010 kello 12 (Raasepori).
Tekstit ja rukoukset Päivän psalmi
Herra, kuule rukoukseni, ota vastaan pyyntöni!
Sinä uskollinen, sinä vanhurskas,vastaa minulle!
Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle,
sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.
Vihamieheni vainoaa henkeäni, hän polkee elämäni jalkoihinsa,
hän suistaa minut pimeyteen, kauan sitten kuolleitten joukkoon.
Voimani ovat lopussa, sydämeni jähmettyy.
Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi,
ajattelen sinun kättesi töitä.
Minä kohotan käteni sinun puoleesi,
sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa.
Vastaa minulle, Herra! Vastaa pian, kauan en enää jaksa!
Älä kätke minulta kasvojasi, muutoin olen haudan partaalla.
Sinuun minä turvaan - osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!
Sinun puoleesi minä käännyn - opeta minulle tie, jota kulkea! Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä!
Sinun luonasi olen turvassa. Sinä olet minun Jumalani -
opeta minua täyttämään tahtosi!
Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä. Ps. 143: 1-10
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Dan. 7: 9-10, 13-14
Kun minä sitä katselin, istuimet asetettiin paikoilleen,
ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi
ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa.
Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä,
ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle
tulinen virta. Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä,
miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään.
Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin.
Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen.
Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen,
ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus,
kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten
tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa,
eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.
2. Tess. 1: 3-10
Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa. Me voimmekin ylpeinä kertoa Jumalan seurakunnissa teistä ja teidän kestävyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissa ja ahdingoissa, joiden keskellä elätte. Ne todistavat Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta, siitä, että hän hyväksyy teidät valtakuntaansa, jonka vuoksi te nyt myös kärsitte.
Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut - niin teidät kuin meidätkin - hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen.
EvankeliumiMatt. 25: 31-46
Jeesus sanoi opetuslapsille:
»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»
Päivän rukoukset
1.
Ikuinen Isä. Poikasi astui kirkkautensa valtaistuimelle
ja hallitsee kaikkea Herrana ja Kuninkaana.
Säilytä kirkkosi Hengen luomassa ykseydessä
ja saata koko luomakunta palvoen kumartamaan häntä,
joka elää ja hallitsee sinun ja Pyhän Hengen kanssa
yhdessä jumaluudessa nyt ja ikuisesti.
2.
Kaikkivaltias, ikiaikainen Jumala. Me katsomme tänään sitä päivää kohti, jolloin Kristus tuomitsee elävät ja kuolleet.
Opeta meitä elämään tahtosi mukaan, jotta saisimme silloin kuulla
vapauttavan sanan. Anna meidän nähdä kirkkautesi
ja päästä luoksesi ikuiseen elämään. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden.
3.
Kristus, maailmankaikkeuden Herra. Sinulle on meidän kaikkien tehtävä tili
siitä, mitä olemme tehnee ja jättäneet tekemättä.
Sinun tuomiosi yllättää meidät, sillä sinä näet elämämme toisin
kuin me itse. Varjele meitä sokeudelta, niin ettemme torjuisi sinua
lähimmäisissämme. Vastaa kaipaukseemme ja anna meidän olla luonasi kirkkaudessa iankaikkisesti. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.
4.
Pyhä ja vanhurskas Jumala. Niin usein maailmassa poljetaan oikeus maahan ja vääryys saa vallan. Kiitos, että sinä olet oikeamielinen kaikissa teoissasi ja viet totuuden lopulta voittoon.
Auta meitä elämään anteeksiantamuksesi varassa ja noudattamaan kaikessa sinun tahtoasi. Tätä pyydämme
Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
5.
Herramme Jeesus Kristus. Katsomme tänään kohti täyttymyksen päivää, jolloin olemme kirkkauden valtaistuimen edessä
ja näemme sinut kasvoista kasvoihin. Jo nyt saamme opetella uutta laulua, johon tuona päivänä yhdymme kaikkien pyhien kanssa.
Auta meitä luottamaan siihen, että sinun kuolemasi ja ylösnousemisesi on tie taivaalliseen valtakuntaasi.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.
6.
Pyhä Jumala. Tänään, tuomiosunnuntaina, ajattelemme sinun pyhyyttäsi. Sinussa ei ole mitään pimeyttä, syntiä eikä vääryyttä.
Sinä näet, millaisia me olemme. Kiitos, että annat meille anteeksi.
Kiitos, että Jeesus kantoi ristillä syntimme ja kärsi tuomiomme.
Auta meitä koko elämämme ajan turvautumaan häneen.
Johdata meidät tämän elämän jälkeen Jeesuksen luokse taivaaseen.
Saarna
Tuomiosunnuntain evankeliumia ei ole lausuttu tuomiosunnuntaina, vaan Matteuksen evankeliumin kerronnan mukaan Jeesus lausui sen keskellä elämää, öljymäellä kaksi päivää ennen Jeesuksen pitkääperjantaita. Jeesus meni ja puhui nämä sanat Jerusalemin temppelissä aiheuttamansa kohtauksen jälkeen Öljymäellä – Har hazetim – Jerusalemin itäpuolella temppelialuetta vastapäätä kohoavalla pitkällä vuorella. Juuri tällä alueella Öljymäen länsirinteellä Juudean autiomaassa ja Kidronin laakson alueella on runsaasti vierasmaalaisten ihmisten hautoja. Nykyään sinne on myös haudattu tunnettuja israelilaisia kirjailijoita, poliitikkoja ja muita kuuluisuuksia. Nykyään Öljymäki on pyhä vuori yhtä hyvin juutalaisille, kristityille kuin muslimeille. Täällä Öljyvuorella myös VT:n suuri kuningas Daavid peitti päänsä, itki ja rukoili Jumalaa, koska Absalom oli tehnyt kapinan (2 Moos. 15). Profeetta Sakarjan kirjan viimeisen Herran päivän ennustuksessa tapahtumien kulku alkaa Öljymäeltä (Sak. 14), näin myös eräs vanha juutalainen kirjoitus Naftalin testamentti kuvaa. Juutalaisten oppineiden keskiaikainen arameankielinen selitysteos Midrash mainitsee myös Öljymäen paikaksi, josta alkaisi ylösnousemuksen ihme.
Jeesus on opetuslastensa kanssa tällä pyhällä vuorella kaksi päivää ennen pitkääperjantaita. Juutalaisilla oli hyvinkin odotuksia, että pelastushistorian merkittävät käänteet liittyvät Öljyvuoreen. Siellä Jeesus on juuri nyt. Jeesus opettaa odotusten mukaisesti paljon viimeisten aikojen tapahtumista, eräs näitä opetuksista on evankeliumi vähäisimmistä veljistä, jotka on synnillisesti laiminlyöty tai joita on jalosti hoidettu. Jeesuksen opetus vähäisimmistä veljistä ei ollut irrallaan elettävästä elämästä ja kärsivistä lähimmäisistä. Noissa sanoissa voi hyvin kuulla sen karun kärsimyksen, että Jeesuksen aikoina ja koko ensimmäisen vuosisadan ajan saapui runsaasti varattomia maahanmuuttajia ja siirtolaisia muun muassa Sepforikseen, Kesareaan, Tiberiakseen ja Jerusalemiin. Olen omissa tutkimuksissani yliopistolla liittynyt arkeologien Stambaugh – Balch tutkimuksiin vuo 1980-luvulta sekä professori Gerd Theissenin tulkintoihin 1990-luvulta tästä köyhästä väestä ja täten korostanut näiden torien joutilaan väen ja kaupunkien porttien köyhien merkittävyyttä koko Jeesuksen virittämän herätyksen synnylle. Tuomiosunnuntain evankeliumi voidaan tulkita silloiseksi ajanmukaiseksi puheenvuoroksi köyhän maahanmuuttaja- ja siirtolaisryhmän puolesta, joka oli nälissään, janoissaan, koditon, alasti, sairaana ja jopa vangittu. .
Psykoanalyytikko Kristina Saraneva (2003b) on verrannut vaikuttavasti omaa maata ja kulttuuria äidin kohtuun, jossa ei tarvitse kyseenalaistaa identiteettiään, mutta ihminen kokee syvää avuttomuutta, turvattomuutta ja rajojen epäselvyyttä (egon disintegraatio), jos hän menettää elintärkeän ”äidillisen säiliön” (maternal containing object), oman maan ja kulttuurin. Juuri Jeesuksen ja opetuslasten silmien edessä pyhään Jerusalemiin oli näitä siirtolaisia ja maahanmuuttajia tullut hyvin merkittävässä määrin. Piirtokirjoitusten valossa Sepforiksen (CIJ 362), Kesarean (CIJ 370, 715), Tiberiaksen (CIJ 502; IG V, 1: 1256) ja Jerusalemin (CIJ 556, 749; IG2) kaupunkien köyhästä väenjoukosta merkittävä osa oli maahanmuuttajia ja siirtolaisia. Evankeliumiemme kanssa samanaikaisen kirjoittajan - juutalaisen Josefuksen mukaan eräs keskeinen osa väestöä oli sellaista köyhää kansaa, jota oli siirretty kaikista eri paikoista (Ant. 18:37).
Vuonna 2004 julkaistiin Belgradissa, Laplje Selossa ja Chicagossa tehty tutkimus, josta ilmeni, että 43 % Bosnian pakolaisista koki syvää masennusta (DSM-IV –kriteerit) vielä kolmen vuoden kuluttua itse traumaattisista kokemuksesta, kotinsa ja kulttuurinsa jättämisestä. Toinen seurantatutkimus 1358 henkilölle entisen Jugoslavian alueelta maaliskuun 2000 ja heinäkuun 2002 välisenä aikana paljasti, että huomattavalla osalla tutkituista oli vielä kahden vuoden kuluttua itse tapahtuneesta vakavia trauman jälkeisiä oireita, pelkoa elämän hallinnan menettämisestä, riittämätöntä luottamusta ihmisten hyvätahtoisuuteen, elämän merkityksen kadottamista. Nämä ihmiset ilmaisivat uskonnolliset uskomuksensa hyvin mustavalkoisesti ja vainoharhaisesti. Tuskin on liioiteltua sanoa, että Jeesuksen ajan pakolainen ja maahanmuuttaja kärsi tuosta kaikesta nälässään, janoissaan, kodittomana, alastomana, jopa vangittuna, sillä siihen aikaan ei muukalaiseen ja vierasuskoiseen suhtauduttu edes yhtä hyvin kuin nykyisessä ennakkoluuloisessa maailmassamme.
Jeesus puhui meidän tuomiosunnuntain evankeliumimme keskellä kärsiviä lähimmäisiä, joista monet olivat tulleet vieraista oloista ja kärsivät suurissa ongelmissa. Se ei ollut teoreettinen puhe siinä määrin kuin meidän istuessamme kirkonpenkissä harmaakiviseinien sisällä.
Jeesus muistuttaa, että vähäisimmissä veljissämme kohtaamme Jeesuksen Kristuksen itsensä, vaikka emme ole häntä nähneet hänessä. Jeesus ei vertauksessaan suinkaan oleta, että voisimme nähdä tuossa kurjassa väessä Jeesuksen ja sitten palvelisimme ihanaa Vapahtajaa kaikessa puhtaudessa ja rakkaudessa. Jeesus ei myöskään lupaa, että nuo nälkäiset, kodittomat, alastomat ja vangitut olisivat helppoja tyyppejä. Hän ei kuvaa heitä lainkaan. Perusasenne on tärkeä. Kovasydämisyys vie kirottujen ja Saatanan luo ikuiseen tuleen.
Laupias sydän merkitsee ymmärrystä auttaa onnetonta ihmistä. Laupeus ei merkitse yksinkertaisuutta, jossa ei vanhurskas palvelija olisi lainkaan tietoinen maailman lainalaisuuksista. Luin toissa päivänä lukuisia raportteja länsimaisuutta teeskentelevästä, mutta länsimaisuutta vihaavasta ns. takfir- ajattelutavasta ja eräästä Anwar al-Awlakista: nuo molemmat ohjasivat kannattajiaan huijaamaan hyvätahtoisia kristittyjä, he opastivat pettämään ja tuhoamaan demokraattiseen järjestelmään ja länsimaisiin vapauksiin perustavia eurooppalaisia yhteiskuntia, mutta samanaikaisesti käyttämään niitä hyväksi viekkaudella ja vääryydellä. Varmasti kaikki eivät ole tuollaisia, mutta heitäkin on! 125 – 180 jKr. elänyt Lukianos samosatalainen kirjoitti pilkallisesti kristityistä niin kuin kaikista muistakin: hänen mukaansa huijarit oppivat nopeasti käyttämään hyödyksi kristittyjen hyväuskoisuutta ja saivat näiltä tukea sopivien valituspuheittensa avulla. Jeesuksen vaativaa ja tietyssä mielessä erittäin jyrkkää puhetta kärsivän köyhän ja sorretun lähimmäisen puolesta ei ole mielekästä laajentaa liioitelluksi vaatimukseksi huijattavan herkkäuskoisuuden puolesta. Kristityn sopii olla laupias lähimmäinen, mutta ei herkkäuskoinen höperö.
Sekä kovasydäminen että laupias olivat sokeita omia tekojansa kohtaan: kovasydäminen oli sokea omalle kovuudelleen ja laupias ihminen ei voinut hänkään mainostaa hyviä tekojaan sorretun kansan puolesta. Vasta Herra itse paljasti laupiaalle ihmiselle tämän hyvät teot. Minua jossakin määrin häiritsee markkinointiviestinnän ammattilaisten kirkolliset imago-ohjelmat, joissa kirkko mainostaisi ehkä hienovaraisesti tai läpinäkyvämmin omia laupiaita tekojaan. Taivasosuutta ei omisteta mainostuokioilla tai omien hyvien tekojen tiedostamisella; sitä ehkä sosiaalista hyväksyntää ja yhteiskunnallista arvonantoa saatetaan voittaa sillä, että kuulutetaan julkisesti omia hyviä, laupiaita tekoja köyhien lähimmäistemme hyväksi. Tuomiosunnuntain evankeliumissa lausutun Jeesuksen vertauksen jälkeenkään taivasosuutta ei siis jaeta uutterat tekomme tiedostamalla. Nuo kaikki vaaditut teot maailman nälkäisten, janoisten, alastomien, kodittomien ja aiheettomasti vangittujen pelastamiseksi ovat enemmän kuin kukaan ihminen tai yksilö tai valtio voisi koskaan tehdä. Maailman nälkäindeksin mukaan tilanne on erittäin huolestuttava tai hälyttävä noin 30 valtiossa. Noin 195 miljoonaa alle viisivuotista lasta kehitysmaissa – noin joka kolmas lapsi – on alikehittynyt nälän johdosta, joka on usein yhteydessä huonoon hallintoon, konflikteihin, poliittiseen epävakauteen.
Minä en voi unohtaa kahta erityispiirrettä tuomiosunnuntain evankeliumissa. Ensiksi, onnettoman ihmisen omasta näkökulmasta lienee hyvä muistaa, että hän ei ole yksin: Jeesus Kristus on sitoutunut näiden ihmisten kärsimyksiin ja elämään. Toiseksi, tuomiopäivän vertauksen jälkeen heti seuraavaksi Matteuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen ristinkuoleman lähestymisestä ja Jeesuksen jalkojen voitelemisesta Betaniassa kalliilla tuoksuöljyllä. Muuan opetuslapsi muisti välittömästi edellä lausutun vertauksen köyhistä lähimmäisistä ja viimeisestä tuomiosta, moitti naista kalliin öljyn käytöstä ja vaati rahojen antamista köyhille. Kuitenkin Jeesus puolusteli naista ja lausui inhorealistisesti, että köyhät teillä on aina luonanne – heidän hyväkseen voi siis aina tehdä hyviä tekoja. Sen jälkeen Jeesus asetti ehtoollisen sakramentin, piti ehtoollista näin tärkeänä ja välttämättömänä ihmisille, jotka olivat kuulleet kovan vertauksen tuomiosunnuntain kohtalosta. Taivasosuuden voittaminen tulee lahjaksi sakramentissa Jeesuksen ristinkuoleman ja pääsiäisen ansiosta. Jeesuksen vertauksen kuulijat tarvitsevat Jeesuksen sovituskuolemaa ristillä ja ehtoollisen sakramenttia. Hyvien tekojen vaatimus ei poista Kristuksen sovituskuoleman tarvetta ja sakramenttien armollista voimaa, vaan kristillisen teologian mukaan pikemmin jokainen jää lopulta sen varaan, saammeko armosta syntimme, tekosyntimme, pahat sanamme ja ajatuksemme, väärän tahtomme sekä laiminlyöntimme ja välinpitämättömyytemme anteeksi Kristuksen sovitustyön varassa. Hyviä tekoja pitää tehdä, mutta niistä tulee mahdoton vaatimus itse kullekin emmekä voita niiden avulla taivasta, vaan pikemmin tulemme syntisiksi – näimme tai emme nähneet tekojamme. Ja sen enempää ei sovi otaksua, että taivasta omistetaan myöskään mainostamalla omia laupiaita tekoja”, mainosmiesten luotettavuus on sekin kyseenalainen jos ja kun noiden hyvien, laupiaiden tekojen mainostaminen muodostuu kovin korostuneeksi. Herää epäilys, onko tällöin lähimmäisensä hyväksi tapahtuvasta auttamistyöstä kertova ihminen, seurakunta tai yhteisö nähnyt omaa sokeuttansa?
Joulupäivä - Vapahtajan syntymä - Luuk. 2: 1–14, Pohjan Pyhän Marian kirkko 25.12.2010 kello 8 (Raasepori).
Jouluevankeliumissa enkeli lausui: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman”, kreikaksi lukee Luukkaan evankeliumissa nimenomaisesti εὐαγγελίζομαι ὑμιν, ”Minä ilmoitan teille evankeliumin” (Luuk. 2:10); ”suuren ilon koko kansalle” (παντι ῷ λαῷ). Kreikankielinen ilmaus παντι ῷ λαῷ painottaa tavallista ”koko kansaa”; kreikan sana λαος tarkoitti usein silloisessa kreikankielisessä ja vähän ajan kuluttua myös Luukkaan evankeliumissa ”tavallista väkeä” erotukseksi sen ”johtajista”. Evankelista Luukas kirjoitti vähän ajan kuluttua: ”Koko kansa, joka kuuli Johannes Kastajaa ja publikaanitkin, tunnustivat Jumalan vaatimuksen ja ottivat vastaan Johanneksen kasteen” (Luuk. 7:29), ”mutta fariseukset ja lainopettajat asettuivat Jumalan tahtoa vastaan” (Luuk. 7:30).
Näillä pienillä sanoilla on merkitystä, mutta niiden merkitys on hukattu yhä uudestaan. Tuskin kyse on siitä, että vanhat papit eivät olisi osanneet kreikkaa, vaan pikemmin siitä, että poliittiset ja yltiönationalistiset pinttymät ovat vaientaneet enkelin ilmoituksen. Sen vuoksi ensinnä pitää pysähtyä sanaan ”ilosanoma”, ”evankeliumi”. Tämä ”evankeliumi” on juuri Jumalan antamaa erityisen hyvää ja siksi päinvastaista kuin pelottava, tavallista kansaa orjuuttanut silloinen uskonnollinen käytäntö. Uskonto oli vallan väline, pappien sanat ja lauseet olivat poimittu tyylikkäästi pyhistä kirjoista, mutta sanat ja lauseet palvelivat valtaa. ”Evankeliumi” on hyvä vapautus niille ihmisille, joille ei aiemmin ollut annettu oikeuksia, jotka oli heitetty pimeyteen, jotka olivat ”tavallista kansaa”.
Enkeli lausuu ilosanoman ”teille”, mikä ei tarkoita ainoastaan enkelin sanojen kuulemista sillä hetkellä, vaan erityisesti ilosanoman omistamista. Omistaminen on enemmän! Ilosanoma on ”teitä varten”, ”teidän hyväksenne”, jopa ”teille”. Evankeliumi on annettu teidän omaksenne. Nyt ei ole tuossa sanassa ”teille” kyse pelkästään paimenten korvista ja hetkellisestä kuulemisesta, vaikka toki siitäkin on kyse, vaan heidän oikeuksien muuttumisesta, legitimiteetistä, uudistuneesta asemasta Jumalan valtakunnassa.
Vanhastaan paimenille ja koko kansalle oli opetettu katkerasti, että paimenet tekevät tärkeää työtä Jerusalemin temppelin eläinuhrien mahdollistamiseksi, mutta he itse ovat saastaisia, sillä hehän eivät voi noudattaa määrättyjä puhtaus- ja sapattisäädöksiä, joita uskonnollinen johto ja erinäiset herätysliikkeet perustelivat pyhillä kirjoituksilla. Myös paimenet niin kuin suuri osa tavallista kansaa oli tuomittu pimeyteen, uskonnollisen hyväksyttävyyden ulkopuolelle. Pelkästään yö ei ollut siis pimeä – Israelissa sananmukaisesti pilkkopimeä – vaan heidät oli torjuttu pimeyteen.
Enkelin ilmoitus vain selkeytyy ja voimistuu, kun hän sanoo varmuudeksi, että suuri ilo on annettu ”koko kansan” omistettavaksi, myös aiemmin torjutun ”rahvaan väen” omaisuudeksi ja heitä varten. Enkeli ilmoitti siis suuren mullistuksen silloisiin otaksumiin ja vallanpitäjien vaatimuksiin, joiden mukaan tuo suuri kansanjoukko olisi nimenomaisesti työn, tietämättömyyden ja saastaisuuden tähden ulkopuolinen, mutta vain pieni erityisryhmä saisi käyttää hengellistä ylivaltaa. Kirjanoppineet ja papit katsoivat itsensä sellaisiksi. Fariseukset kilpailivat saastaisesta väestä eristäytyvänä herätysliikkeenä tuosta samasta erityisasemasta. Enkeli ilmoitti näitä ja muita omaan hengelliseen ylimielisyyteensä eristäytyviä ryhmiä vastaan, että evankeliumi kuuluukin ”koko kansalle”, Luukkaan evankeliumissa kreikaksi παντι ῷ λαῷ. Silloisessa Israelissa tehtiin määrittelyjä, kuka kuuluisi mihinkin joukkoon: nyt enkelin ilmoituksen ja jouluevankeliumin mukaan Jeesuksen Kristuksen syntymä annettiin myös tuon suurimman ja surkeimman ja halveksituimman joukon – koko kansan - erityiseksi hyödyksi.
Jouluevankeliumissa enkelit intoutuvat loppujen lopuksi yhteiseen lauluun, että ”Jumalan on kunnia korkeudessa, maan päällä rauha ihmisillä, joita Hän rakastaa” (Luuk. 2:14). Siinä käytetty ilmaus Jumalan rakkaudelle – kreikaksi εὐδοκίας – tarkoittaa Jumalan antamaa ”mieltymystä”, ”hyväksyntää”, ”iloista arviota” tästä ihmisestä, saksaksi ”wohlgefallen”.
Kirkkomme historiassa jouluevankeliumi – Herran Jeesuksen Kristuksen syntymä Betlehemissä seimessä – on harmittavan usein vääntynyt lähes vastakohdakseen sen sydämelliseen avarahenkisyyteen ja uudistavaan lempeyteen nähden, joka enkelin sanoissa ja joulunevankeliumissa on ollut alkuaan. Itsenäisen Suomen ensimmäinen arkkipiispa Gustaf Johansson tuomitsi juutalaiset rotuna suuren valheen edustajiksi, tuki kuninkuuden rakentamista Suomeen saksalaisen miehen varaan ja halusi pelastaa joulun vain valkoiselle Suomelle ”vääryyden väestä” niin kuin pappismiehet kutsuivat siihen aikaa punaista Suomea.
Virren 31 ”En etsi valtaa loistoa” säveltäjä Jean Sibelius sai vain muutama vuosi virsisävellyksensä jälkeen innoituksen jääkärimarssin sävellykseen Heikki Nurmion runoon, jossa nyt jokainen säe ja sävel kalskahtavat kalvan iskun voimalla Suur-Suomen rakentamiseksi sankaritaisteluissa, veljeskansojen vapauttamiseksi sotimalla silloisissa heimosodissa aina Viroon, Aunukseen ja Karjalan kauniiseen maahan saakka. Jouluvirren säveltäjä jatkoi heimoinnostuksesta edelleen Lapuan liikkeen innoittamana muilutuslaulun "Karjalan osa" säveltäjäksi. Sibelius sai innostuksensa talonpoikaismarssista ja Lapuan liikkeestä ja sävelsi voimakkaan isänmaallisuuden, kommunisminvastaisuuden ja kielipoliittisen suvaitsevaisuuden vimmassa: ”Suureksi Suomi, ehjäksi kansa, turmion tuottajat rajan taa.
Sibelius tuli hengellisesti ja isänmaallisesti kosketetuksi tuota sävellystä varten, kun hän katseli ja kuunteli”talonpoikaismarssia vuonna 1930 Helsingin Pallokentällä ja kuunteli kirkkoherran, Turun arkkihiippakunnan asessorin, sittemmin IKL:n kansanedustajan Kaarlo Rietrikki Kareksen hartauspuhetta. Ja sittemmin Sibelius tuli myös propagandaministeri Joseph Goebbelsin kaveriksi, tunnustaen suorassa radiolähetyksessä huhtikuussa 1942 tuntevansa ”kohtalonyhteyttä” sotivan Saksan kanssa. Saamme kysyä myös omasta suomalaisesta menneisyydestämme, mihin on unohtunut yhä uudestaan enkelin ilmoitus Jumalan rakkaudesta koko kansalle ja koko maailmalle. Hukkuiko ja unohtuiko Kristus Herra suureen lumihankeen, kuten lauletaan: ”Suun ruoka, juoma, meno muu, laps hankeen hukkuu, unhoittuu.”
Nämä ovat ikäviä muistoja, vastaavia voi poimia ympäri maailmaa, monet tahtoisivat täysin vaieta niistä, osa närkästyy sellaisen muistamisesta, joku protestoi vastaan ja joku puolustaa jääräpäisesti. Ne ovat ikäviä muistoja siitä, että enkelin ilmoitus jouluevankeliumissa ”koko kansasta” on menetetty yhä uudestaan – ja sama uhka on yhä todellinen. Luukkaan evankeliumissa - jouluevankeliumissa - ei jäädä tosiasiassa vain oman kansan rajoihin ja sen ”koko kansaan”, vaan Jumalan rakkaus ja hyvä tahto avartavat kristityt maailman kaikkien ihmisten ystävyyteen. Luukkaan evankeliumin alussa lausuttu Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan maan päällä saa selvän merkityksensä evankeliumikirjoituksen toisessa osassa, Apostolien teoissa. Kristillinen lähetystyö – missio – perustaa siihen, että kaikki maailman kansat yhdenveroisesti kuuluvat jouluevankeliumissa lausutun Jumalan hyväksynnän ja hyvän tahdon piiriin.
Kristillinen joulu on aina universaali. Valitettavasti Jeesuksen seuraajat eivät ole kovin johdonmukaisesti eläneet jouluevankeliumin teologialle, enkelin ilmoituksesta ja taivaallisen sotajoukon laulusta ei ole piitattu joulujuhlan kuulemisen jälkeen, kun olisi pitänyt tehdä arkisia valintoja oikean ja väärän välillä.
Muuttuvatko jouluevankeliumi ja enkelien ilmoitus meidän keskuudessamme jo vihdoin tutuista sanoista iloiseksi uskoksi, hyväksi elämäksi ja rohkeiksi oikeamielisiksi teoiksi?
Joulupäivä - Vapahtajan syntymä - Jes. 9: 1-6, Luuk. 2: 1–20, Pohjan Pyhän Marian kirkko 25.12.2010 kello 8 (Raasepori).
Päivän psalmi 98: 1-4
Laulakaa Herralle uusi laulu! Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä voimansa on tuonut voiton. Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,
hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
Hän muisti Israelin kansaa, osoitti jälleen laupeutensa ja uskollisuutensa. Maan ääretkin saivat tietää,
että Jumalamme pelasti meidät. Maa, kohota Herralle riemuhuuto! Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa!
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Jes. 9: 1-6
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun,
annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi
niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan,
valjaat, jotka painavat olkapäitä,
ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat,
kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi.
Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa,
ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.
Room. 1: 2-4
Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme.
Luuk. 2: 1-20
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
- Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
Saarna
Jouluaamun profetia Jesajan kirjan 9 luvusta tuntuu ensimmäisen kuulemisen jälkeen ehkä tarpeettomalta johdannolta jouluamme varten. Me itse elämme näet jo vuosituhansia ensimmäisen joulun jälkeen. Joulumme on täyttynyt kaikenlaisista asioista ja tavoista. Siitä huolimatta rohkenen otaksua, että menneisyyden muistamisesta olisi hyötyä myös jouluevankeliumin ja nykyisen joulumme parempaa ymmärtämistä varten.
Joulun profetia on syntynyt mahdollisesti syyrialais-efraimilaisen sodan aikana 733 eKr, jolloin sotamelskeissä virisi kaipuu hyvästä Rauhanruhtinaasta. Jesajan profetia hyvästä messiaasta oli kuitenkin liian hätäinen toteutumisen suhteen. Profeetta Jesaja sitoi Immanuel-lapsen syntymisen Aramin ja Efraimin tuhoutumiseen (Jes 7:16), mutta Rauhanruhtinas, Messias, ei syntynyt kuitenkin vielä 700-luvulla eKr., vaikka nuo valtiot tuhoutuivat. Kovin usein luulemme erheellisesti, että suuri pelastuksemme tulee valtiollisten muutosten ansiosta.
Profeetta Jesaja lausui, että pelastusta ei voi turvata hovin yltyvällä juhlinnalla ja assyrialaisvastaisilla salaliitoilla, vaikka niin päättäjät yrittivät menetellä. Yhteiskunnalliset ongelmat piti ottaa vakavasti. Profeetta Jesaja ivaili vallanpitäjien välinpitämättömyyttä. Hänellä oli hätä kärsivän kansansa tähden, koska ylimystö ei säälinyt köyhää eikä tiedostanut vastuutaan. Jesaja lupasi, että syntyvä Messias olisi erilainen. Joulun profetia tulee profeetta Jesajan aikakaudelta: siihen aikaan hyväosaiset olivat virittäneet itseään suojaavia salaliittoja, jotta omat juhlat olisivat turvatut. Jerusalemin johto etsi poliittista, sotilaallista ja taloudellista liittoa Egyptin kanssa, koska koki mahdottomaksi kanssakäymisen suuren itänaapurinsa kanssa. Jesajan alkuvoimainen julistus osoittautui oikeaksi vuonna 720 eKr, kun Israel joutui laajenevan sotilasmahdin Assyrian valtaan. Heikoksi vähätelty suurvalta oli kaikesta huolimatta aivan liian vahva. Keinottelut ja salaliitot olivat vääriä pelastajia, niiden avulla oli etsitty turvaa pelkoa ja uhkaa vastaan, mutta nämä pettivät. Joulun profetia viittaa toisenlaiseen pelastajaan, persoonaan, Rauhanruhtinaan syntymiseen. Politiikka jää toisarvoiseksi eikä politiikalle antaa uskonnon paikkaa, vaikka niin tapahtui ja tapahtuu hyvin usein.
Me elämme jo jouluevankeliumin jälkeistä aikaa. Profeetta Jesajan kuvailema levottomuus, tuska ja keinottelu eivät ole vieläkään kadonneet kansakuntien päättäjien ja ihmisten keskuudesta ylipäätänsä. Yhä edelleen jouluaamuna sopii kysyä, missä on varsinaisesti meidän pelastajamme, missä on meidän Jumalamme. Luotammeko Jumalan pelastavaan läsnäoloon niin kuin profetian sana Immanuel tarkoittaa suomeksi: Jumala on läsnä?
Menneen syksyn aikana olen saanut kokea melkoista häikäilemättömyyttä ja epärehellisyyttä, mitä en olisi uskonut koettavaksi kirkossa ja kirkon ulkopuolella. Itse kullakin on omat murheensa, omasta syystä tai syyttä. Niissä tilanteissa kysytään meiltä itseltämme, miten säilyttää mieli toivorikkaana hätäilemättä yhteen tai toiseen suuntaan. Onko toivo vahvoissa valtasuhteissa? Onko voima juonittelussa?
Jouluevankeliumi on vanhastaan opettanut kristityille, että itse Väkevä Jumala voi tyhjentyä pieneksi ja heikoksi niin kuin Jeesuksen Kristuksen syntymässä tuli ilmi. Väkevän Kaikkivaltiaan Jumalan todellinen läsnäolo ja vaikutus toistuvat myös silloin, kun itse olemme pieniä ja heikkoja. Emme saa tuomita itseämme Jumalan armon ulkopuolelle. Inkarnaation ihme – Jumalan ihmiseksi tulemisen ihme – tulee ilmi myös silloin, kun me itse tarvitsemme Jeesusta Kristusta pelastajaksemme. Omat inhimilliset tunnelmat ja näkymät saattavat olla jopa yhtä avuttomat ja kyvyttömät ikään kuin seimeen kapaloidulla vauvalla, mutta itse Kaikkivaltias on kuitenkin läsnä, Rauhanruhtinas on tullut luoksemme. Ei petollisuudella, ei juonittelulla eikä edes suurella omaisuudella voiteta onnistunutta elämää, vaikka hyvästä taloudenhoidosta varmasti olisikin huomattavaa etua vaikutusvallan rakentamisessa tässä maailmassa.
Jumalan siunaus on siellä, missä Jeesus Kristus on – ja tämä Jeesus Kristus tavataan usein inhimillisin silmin katsottuna pienenä, voimattomaksi kapaloituna, köyhässä seimessä nukkuvana. Niin on yhä edelleen, mutta itse kapalot ja seimet ovat mitkä milloinkin. Kun tapaat sellaisen Jeesuksen, älä salli luontaisen vähättelyn valloittaa mieltäsi. Jumala rakentaa rakastettunsa lopulta hyvin pienestä, itse asiassa Jumala luo rakastettunsa tyhjästä.
Siinä on joulun ihme, että Jumala saa luoda rakastettunsa.
Tapaninpäivä Ps. 119: 41-48, 2. Aik. 24: 18-21, Ap.t. 6: 8, 11-15, 7: 51-60, Luuk. 12: 8-12, Pohjan Pyhän Marian kirkko 26.12.2010 kello 16 (Raasepori)
Tapaninpäivän – Pyhän Stefanoksen päivän – evankeliumi kertoo siitä tuskasta, jota Jeesuksen ystävät saivat kokea silloisessa maailmassa kaksi vuosituhatta sitten. Joululaulujen kauneuteen mielistyen saattaa muistimme jäädä niin lyhyeksi, että emme tiedosta Jeesuksen ystävien kokeneen vuosituhansien aikana paljonkin epäasiallista vastustusta niin kuin yhä edelleen kotimaastamme Suomesta alkaen. Kauneuden jälkeen on syytä olla valmius myös kipeään todellisuuteen, jota Jeesuksen ystävyys tuo valitettavasti mukanaan.
Tapaninpäivän evankeliumi on Luukkaan evankeliumista, siinä pohditaan niinkin merkillistä asiaa kuin Pyhän Hengen pilkka. Jeesus kehottaa tunnustautumaan hänen omakseen, sillä Jumala pitää huolen omistaan Pyhän Henkensä voimalla ja viisaudella. Mainittu teksti tuli minulle hyvin tutuksi kirjaoppineisuuden kannalta, koska tein vuonna 1988 UT:n raamattututkimuksen mukaisesti opinnäytetyötä. Eletyssä elämässä ja kärsimyksessä tämä Jeesuksen puhe on kuitenkin huomattavasti haastavampi. Sitä en ymmärtänyt silloin yli 20 vuotta sitten.
Jo apostolisissa kirjoituksissa kehotetaan arvioimaan Pyhän Hengen nimissä tapahtuvaa toimintaa. Moninaiset kerrat Raamattu opastaa kriittisyyteen, kun osamme on arvioida Hengen nimissä ja valtaamina toimivia ihmisiä. Olen voinut havaita lukuisia kertoja vuosikymmenten aikana, että kaikki hengellinen innostus ja Hengen varmuus eivät ole suinkaan itsestä Pyhästä Hengestä, vaan pikemmin asianosaisen henkilön persoonallisuushäiriöistä, psyykkisistä ongelmista hengellisen fraseologian taustalla.
Tapaninpäivä ei ota siis pois tervettä harkitsevaisuutta. Siinä rohkaistaan tunnustautumaan Jeesuksen omaksi ystäväksi ihmisten edessä – niissä arkisissa tilanteissa, joissa kaikki eivät enää laula yksimielisesti Kauniimpia joululauluja, vaan sävelten ja sanoitusten kirjo voi olla hyvin ristiriitainen ja repivä. Kristityn tarkoitusperänä ei voi olla ristiriitojen haastaminen. Kristitty ei ole riitapukari, joka töksäyttää oman ehdottoman uskonsa erityisesti sopimattomalle hetkellä, jotta saisi esiintyä Hengen sankarina Tapaninpäivän evankeliumin sankaruutta tavoitellen. Tapaninpäivässä on kyse aivan muusta seikasta: Jeesuksen ystävän ei ole syytä hukuttautua pahan maailman kieltävään unelmointiin, vaan hänen on uskallettava astua myös "ihmisten eteen" maailmaan, jossa kristilliset unelmat eivät enää hallitse ja pidä valtaa. Jeesus ei rakentanut kirkkoa pakopaikaksi pahasta maailmasta, mutta vuosisatojen aikana kristityt ovat tahtoneet pakottaa kirkon sellaiseen unelmien rooliin, jota Jeesus ei antanut ystäviensä osaksi tässä elämässä.
Jälleen kerran olen nähnyt vuosikymmenten aikana useita uskonnollisia liikkeitäkin, joiden toimintaperiaate näyttää rakentuvan lähinnä kärsimys- ja vainokertomusten keräämisestä ympäri maailmaa. Mielestäni nuo kertomukset ovat olleet useimmiten puhdasta petosta herkkäuskoisten kristittyjen huijaamiseksi. Tapaninpäivä ei siis opasta vainokertomusten omaehtoiseen sepittämiseen ja riidan etsintään eriuskoisten kanssa. Suomessa on ollut hyvin tavanomaista tiettyjen vapaiden kristillisten suuntien parissa virittää jännitettä ja vastakkainasettelua Stefanoksen kunniaa etsien esimerkiksi ortodoksista kirkkoa vastaan, mutta olen vakuuttunut siitä, että noissa kertomuksissa itse tarinan sepittäjät ovat itse epäkristillisiä riitapukareita toista kristillistä kirkkokuntaa vastaan.
Jeesuksen mukaan on hyvin mahdollista, että hänen ystäviään kuljetetaan synagoogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen ilmeisesti siis kuultavaksi ja tuomittavaksi. Jeesus lohduttaa, ettei pidä olla huolissaan. Tietty henkinen ja hengellinen tyyneys sopii säilyttää kaikissa ikävissä uhkatilanteissa. Varhaiskirkon historia kertoo karua kieltä siitä, että näitä Jeesuksen ystäviä myös tuomittiin, kivitettiin ja tapettiin monella eri tavalla: Stefanos tapettin, Herran veli Jaakob tapettiin, Pietari hirtettiin, Paavali hirtettiin. Jeesuksen lupaus Pyhästä Hengestä ei tarkoita, ettei vääryys tapahtuisi uskonnollisten ja maallisten vallankäyttäjien edessä. Uskonnollinen ja maallinen vallankäyttö ovat kovin usein kietoutuneet toisiinsa, palvelleet pahuutta aidon pirullisella tavalla. Suomalaisittain eräs suurin piru on kateus, jossa toisen ihmisen elämä näyttää niin merkilliseltä oman elämän näivettyneisyyden tähden: siksi kristitytkin alkavat puhua ja juonitella toisiaan vastaan.
Kauniiden joululaulujen rivien välissä ja lauluvihkojen sivujen käänteessä on aiheellista muistaa reaalisen vähemmän kauniin elämän raadollisuus. Kristillinen kirkko tarjoaa ja tuottaa seurakuntalaisille unelmia, romantiikkaa, ihanuutta, harmoniaa ja onnellisuutta, mutta ei toivottavasti tee sitä oopiumina kansalle, vaan varustaen todellisen elämän kohtaamiseen harmaakivikirkkojen ulkopuolellakin, missä lumisade ja kylmä tuuli pieksevät kasvoja, missä ateistit hyökkäävät ehkä vimmatulla viekkaudella Jeesuksen ystäviä vastaan, missä kabinettien ovien takana uskonnollinen ja maallinen vallankäyttö lyövät toisilleen kättä väärämielisyytensä ja asemansa turvaamista varten. Jeesuksen sanat Tapaninpäivän evankeliumissa kertovat tuollaisesta maailmasta. Pääasia on tuossa maailmassa näissä pienissä rohkaisun sanoissa, jotka Jeesus lausuu: ”Älkää olko huolissanne”.
Loppiainen Epifania, Jeesus, maailman valo - Jes. 49: 5-7, Kol. 1: 24-27, Matt. 2: 1-12, Pohjan Pyhän Marian kirkko 6.1.2011 kello 15 (Raasepori)
Jumalanpalvelus Pohjan Pyhän Marian kirkossa loppiaisena 6.1.2011 klo 15. Mukana myös arameaa ja arabiaa puhuvia ”itämaan” kristittyjä.
Loppiaisen evankeliumi kertoo idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä osoittaa, että Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Loppiainen muistuttaa kirkon lähetystehtävästä. Joulun sanoma kuuluu kaikille.
VT:n lukukappale Jes. 49: 5-7
Ja nyt sanoo Herra, hän, joka teki minut palvelijakseen kohdusta alkaen
palauttaakseen Jaakobin luokseen ja kootakseen Israelin suojaansa
- olen siis ollut Herralle arvokas ja minun Jumalani on minun voimani -
näin hän sanoo: - Ei riitä, että olet minun palvelijani
ja saatat ennalleen Jaakobin heimot, tuot takaisin Israelin eloonjääneet.
Minä teen sinusta valon kaikille kansoille,
niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka.
Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, kansansa lunastaja,
tälle kaikkien halveksimalle, muukalaisten inhoamalle,
itsevaltiaitten orjalle: - Kuninkaat saavat vielä nähdä!
He nousevat osoittamaan kunnioitusta,
ruhtinaat heittäytyvät maahan edessäsi.
Herran tahdosta näin tapahtuu,
hänen, joka on uskollinen,
Israelin Pyhän, hänen, joka on sinut valinnut.
UT:n epistola Kol. 1: 24-27
Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta. Minusta on tullut sen palvelija, kun Jumala suunnitelmansa mukaisesti uskoi minun tehtäväkseni ilmoittaa teille täydellisesti sanansa, salaisuutensa, joka on ollut kätkössä aikojen alusta, sukupolvesta toiseen, mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen. Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.
Evankeliumi Matt. 2: 1-12
Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme." Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. "Juudean Betlehemissä", he vastasivat, "sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
- Sinä, Juudan Betlehem,
et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
sillä sinusta lähtee hallitsija,
joka on kaitseva kansaani Israelia."
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. "Menkää sinne", hän sanoi, "ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä." Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.
Saarna
Loppiaisen evankeliumi Itäisen maan tietäjistä tahtoo julistaa, että Jeesuksen Kristuksen syntymä Betlehemissä on koko ihmiskuntaa varten. Kristillisen uskon mukaisesti Jumalan armo Kristuksessa avartuu kaikkia ihmisiä kohtaan.
Itäisen maan tietäjät viittaavat ilmeisemmin sen aikaiseen kuumaan poliittiseen ja taloudelliseen valtaryhmittymään, jonka myös Herodes Suuri tiesi hyvin. Tämä Herodes oli Juudean prokuraattorin Antipaterin ja tämän nabatealaisen vaimon Kyproksen toiseksi vanhin poika. Varsin hyvä oppinut arvaus on, että Matteuksen evankeliumin mielikuvissa Itäisen maan tietäjät olivat nabatealaisia, joiden kanssa Israelin poliittisella johdolla oli vakavia välienselvittelyjä vähän jälkeen Jeesuksen kuoleman ennen Matteuksen evankeliumin syntyä.
Herodes Suuri oli ollut Juudean kuningas vuodesta 37 eKr. kuolemaansa 4 eKr. saakka. Herodeksen kuolinvuoden 4 eKr. perusteella on otaksuttu, että Jeesuksen on siis täytynyt syntyä tätä ennen toisin kuin Luukkaan evankeliumi antaa ymmärtää erheellisesti. Meidän ajanlaskumme on syntynyt muutaman vuoden laskuvirheen johdosta, kun Jeesuksen syntymä arvattiin väärään vuoteen sittemmin myöhäisantiikin laskelmissa. Herodes kuoli 4 eKr., joten Jeesuksen on täytynyt syntyä aiemmin kuin 4 vuotta ennen Kristusta. Tässä mainittu Herodes oli tunnettu mustasukkaisesta, kilpailijoita vihaavasta julmuudestaan, josta osansa sai myös hänen oma perheensä.
Hiukan vaikea on sanoa täydellä varmuudella, keitä evankelista Matteus kuvitteli ”itämaan tietäjiksi”. Mielestäni paras oppinut arvaus on Israelista itään ja Israelissakin siihen aikaan kovasti matkustaneet nabatealaiset, Herodes Suuri oli nabatealaisvaimon poika. Juuri nämä ”itäisen maan tietäjät” olivat siihen aikaan ja senkin jälkeen kaikkien huulilla ja ihmetysten kohteena.
Juuri tähän aikaan Israel ei ollut poliittisesti mikään voimatekijä Lähi-idässä, mutta Nabatea oli valtava valtakunta, heidän viisauttaan ja rikkauttaan pelättiin ja ihmeteltiin jopa ympäri Rooman valtakuntaa: Nabatea hallitsi pohjoisessa Syyriaa, se hallitsi etelässä ja idässä. Aretas IV oli juuri tällä Jeesuksen syntymähetkellä heidän johtajansa. Hänellä oli lisänimi ”Filopatri”, ”joka rakastaa ihmisiä”. Valta oli juuri nyt suurimmillaan. Hänen tyttärensä Fasael meni sittemmin naimisiin Herodes Antipaksen – sen Galilean tetrarkan ”ketun” kanssa. Suhteet heikkenivät kuitenkin nabatealaisiin – idän vauraaseen ja viisaaseen kansaan – kun Herodes Antipas erosi nabatealaisvaimostaan. Kun Matteuksen evankeliumi sai syntynsä, suhteet Itämaan tietäjiin olivat jo surkeat, Herodes Antipas oli kukistettu taisteltuaan näitä vastaan. Vuonna 36 jKr. syttyi Herodes Antipaksen sota Aretasta vastaan. Herodes Suuren poika Herodes Antipas syrjäytettiin, Tiberius keisari karkotti Antipaksen pois alueelta. Tämä kaikki tapahtumienkulku oli jo Matteuksen evankeliumin kirjoittajan tiedossa, kun hän pisti Itäisen maan tietäjät vierailulle Herodeksen luo ja kumartamaan Jeesusta Betlehemissä.
Itämaan tietäjät nabatealaiset olivat muinainen kansa Arabiassa, jonka pääelinkeino oli kauppa. He nimenomaisesti valvoivat alueen kauppareittejä. Juuri heidän hallussaan olivat suitsukkeet ja mausteet. Juuri he saattoivat tuoda kalliita lahjoja, kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Se oli heidän monopolinsa. Nabatealaiset rakennuttivat upean Petran kaupungin. Tuon kansan uskonto oli monijumalainen, pääjumalana Dushara. Nabatealaiset puhuivat vanhastaan arameaa, kunnes kieli vaihtui arabiaksi. Heidän kielensä oli hyvin samankaltainen kuin mitä olemme tänään saaneet kuulla jumalanpalveluksessamme, vaikka toki on muistettava, että 2000 vuotta sitten puhuttu kieli aina poikkeaa jossakin määrin nykyisestä kielestä. Vuosisadat jättävät jälkensä kieliin.
Laajimmillaan nabatealaisten imperiumi ulottui nykyisestä Jemenistä ja Länsi-Irakista Siinain autiomaahan saakka. Heidän kansanhistoriaansa ei tunneta tarkasti. Juutalainen historiankirjoittaja Josefus samaisti nabatealaiset Ismaelin vanhimpaan poikaan, jolloin arabit ja nabatealaiset samaistuivat. Tätä yleistävää samaistusta ei tule kuitenkaan pitää täydellisenä kansantieteellisenä totuutena. Antiikin väestöhistoriaa tutkinut David Graf samaistaa nabatealaiset antiikin Mesopotamiaan, Irakin alueelle.
Tämä kuitenkin tiedetään luotettavasti, että juuri tämän kansan hallussa oli siihen aikaan suitsukkeiden kauppa ja kuljetus Gazaan ja Syyriaan sekä liki kaikkialle Rooman valtakunnassa. Nabatealaista keramiikka on löydetty monista paikoista Persianlahden rannikolta. Samoin heidän rahojaan on löydetty ympäri Rooman valtakuntaa. Nabatealaisia tunnetaan myös pelottavina merirosvoina Punaisenmeren alueelta. Luonnollisesti kamelien mukana kulki kauppatavaraa, mutta yhtä hyvin myös he hallitsivat meritse käytävää kauppaa rehellisesti ja rikollisesti merirosvouden avulla. Myytävä kauppatavara oli kattava: mausteita, eläimiä, rautaa, öljyä, kuparia, sokeria, lääkkeitä, norsunluuta, hajuvettä, helmiä, puuvillaa, inkivääriä, kanelia, silkkiä, suitsuketta, mirhaa ja kultaa. Vaikuttaa siltä, että juuri nabatealaisilla oli yksinoikeus näiden tuotteiden kauppaan. Egyptiläiset, kreikkalaiset ja roomalaiset nurisivat tästä yksinoikeudesta. Herodotos kirjoitti katkerasti Rooman kauppavajeesta, koska ”meidän naisemme rakastavat tuota ylellisyyttä”, joita nabatealaiset toivat myytäväksi.
Rikkaista ja vahvoista nabatealaisista me opimme sen, että nämä tulivat vauraudestaan huolimatta Jeesuksen Kristuksen luo, Betlehemin seimen köyhän lapsen luo, koska Jeesuksen Kristuksen antama rikkaus on merkittävämpää ja autuaallisempaa kuin rahallinen loistavin rikkaus ja älyllinen paras viisaus. Nykyään saattaa ilmetä kiirehtimistä etäämmäksi Jeesuksesta rahallisten rikkauksien voittamiseen. Itäisen maan tietäjät neuvovat meitä suunnanmuutokseen: heidän suurin autuutensa oli Jeesuksen Kristuksen löytyminen ja hänen luokseen kumartuminen.
Israelin vanhassa uskonnossa oli ollut ennustuksia ja odotuksia, että maailman kansat saapuisivat pelastuksen päivinä Israeliin Jerusalemiin ja kumartaisivat yhteisessä uskossa Jumalaa. Syntyneessä kristillisessä kirkossa on voinut olla epäröintiä siinä, pitäisikö lähteä kaikkeen maailmaan lähetystyöhön vai pitäisikö odottaa maailman kansojen saapumista Jerusalemiin. Näkökulma oli tarpeettoman kansallismielinen Israelissa: meidän luoksemme saapuvat kaikki kansat kumartamaan. Nämä vanhat lupaukset toteutuivat nyt lopullisesti Matteuksen evankeliumin jouluevankeliumissa. Enää ei pidä laiskana ja tekemättömänä odottaa, että Israeliin vaeltavat kaikki kansat, vaan nyt kristittyjen täytyy itse avartua kaikkia maailman kansoja kohtaan. Samainen Matteuksen evankeliumi päättyy Jeesuksen käskyyn tehdä kaikki kansat opetuslapsiksi kastamalla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen sekä opettamalla evankeliumin mukaisesti. Kristillinen usko merkitsee avartumista myös sellaisten kansojen ja ihmisten puoleen, joita kohtaan on omalla kansalla ja suvulla ollut epäluuloa. Sen vuoksi loppiainen on ollut historiallisesti kaste- ja lähetyspäivä. Idän kirkoissa epifaniaa vietetään huomenna 7. tammikuuta, se on suuri kaste- ja lähetyspäivä!
Matteuksen evankeliumin joulukertomuksessa toteutuu VT:n lupaukset pelastuksen päivästä maailman kansoille, kristillinen usko ei voi olla ahtaasti kansallismielinen, Matteuksen evankeliumi opettaa, ettei Jeesuksen syntymä Betlehemissä voi olla ahtaasti israelilaishenkinen poliittisesti tai asenteellisesti. Me voimme jatkaa, ettei Jeesuksen syntymä Betlehemissä ole myöskään ahtaasti suomalaishenkinen poliittisesti tai asenteellisesti: Jeesus Kristus on tarkoitettu koko ihmiskuntaa varten. ”Koko ihmiskuntaa” tarkoittaa yhtä hyvin itse kutakin meistä ja lähellä asuvaa ihmistä kuin myös etäällä ja meille vierasta ihmistä.
Päivän rukous
Taivaallinen Isä, joka johdatit idän tietäjät Betlehemin seimelle,
opasta myös meidät sanasi valossa Jeesuksen luo.
Avaa silmämme ja sydämemme, että näkisimme hänen kirkkautensa.
Auta meitä pysymään hänen yhteydessään, niin että voisimme heijastaa hänen valoaan ja julistaa sanomaa hänestä
lähellä ja kaukana oleville.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme kautta.
Free ebooks:
2. uudistettu painos v. 2010 (ISBN 978-952-92-7026-2)
.jpg)
