Tutkimussuunnitelma
Tiivistelmä
Tutkimushankkeen nimenä on Parlamentarismi 2000. Tutkimusprojekti Suomen perustuslain parlamentaarisesta järjestelmästä.
Vastuuhenkilöinä ovat professori Teuvo Pohjolainen Joensuun yliopistosta ja professori Ilkka Saraviita Lapin yliopistosta.
Tutkimus suoritetaan Joensuun yliopiston julkisoikeuden laitoksella ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa.
Rahoitusta haetaan kuudelle tutkijalle ajaksi 1.1.2001-31.12.2004.
Tutkimusteema. Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Tässä laissa Suomen ns. puolipresidiaalinen l. itsenäisen presidentinvallan salliva ja sitä toteuttava valtiollinen järjestelmä muutettiin lähes täydelleen parlamentarismin kattamaksi. Toisin sanoen eduskunnan enemmistön luottamusvaatimuksen välityksin toteutettava päätöksentekojärjestelmä kattaa kaiken valtioneuvoston päätöksenteon ministeriöt mukaanlukien ja sitoo ns. vastuukateperiaatteella ja yhteistoimintavelvoittein ulkoasioissa tasavallan presidentin parlamentaariseen järjestelmään. Kysymyksessä on tämän uuden parlamentaarisen järjestelmän kokonaiskartoitus oikeustieteen tutkimusmenetelmin.
1. Sisällysluettelo
Tausta ja tavoitteet 1
Parlamentarismin säädännäinen toteutus vuoden 2000 perustuslaissa 2
Yksittäiset tutkimukset 3
Suvereniteetti ja parlamentarismi 3
Tasavallan presidentin päätöksentekomenettely ja päätösvaltasuhteet 3
Hallituksen muodostamismenettely 4
Parlamentarismin vaikutus valtioneuvostoon 5
Parlamentarismin toteutus hallinnossa 6
Suomalainen parlamentarismin osana eurooppalaista parlamentarismia 6
Parlamentarismi valtiollisena ohjausjärjestelmänä 7
Tutkimusprojektin tavoitteet ja merkitys 7
Menetelmät 8
Projektin toteuttamistapa 8
Tulokset 9
Tutkimusprojektin tausta ja tavoitteet.
Vuoden 2000 perustuslain tausta.
Parlamentarismilla tarkoitetaan kansanedustuslaitoksen vaikutusvaltaa hallitusvallan käyttöön ja hallintoon. Toisin sanoen kansanedustajien enemmistön nauttiman luottamuksen varassa toimiva hallitus käyttää perustuslaissa säädettyä päätösvaltaansa eduskuntaa tyydyttävällä tavalla. Parlamentarismi ulottuu valtioneuvoston toimenpiteiden välityksin myös tasavallan presidentin päätösvallan käyttämiseen. Eduskunta voi osoittaa tyytymättömyytensä ns. epäluottamuslauseella enemmistöpäätöksin.
Suomeen parlamentarismi omaksuttiin 1919 Hallitusmuodossa pääosin ranskalaisen ja brittiläisen esimerkin mukaisesti. Historiallisista syistä (1918 sisällissota ja monarkistiset tavoitteet) Hallitusmuotoa leimasi dualismi: parlamentaariseen hallitustapaan liitettiin monarkistisia aineksia sikäli, että eduskunnan luottamuksen varassa toimivan hallituksen ( (valtioneuvosto, ministeristö) rinnalla ylintä toimeenpanovaltaa käytti tasavallan presidentti. Presidentille säädettiin eduskunnasta ja valtioneuvostosta riippumaton asema. Tasavallan presidentit myös käyttivät valtaoikeuksiaan itsenäisesti ja sikäli parlamentarismista poiketen, että presidentti teki päätöksiä joskus myös vastoin valtioneuvoston ja eduskunnan enemmistön odotuksia. Järjestelmäämme kutsuttiin puolipresidiaaliseksi.
Vuoden 2000 perustuslain keskeisin tavoite oli siirtyminen puolipresidiaalisesta järjestelmästä lähes täysimittaiseen parlamentaariseen järjestelmään. Useilla tahoilla yhteiskuntaa esiintyi kuitenkin pyrkimyksiä säilyttää tasavallan presidentti edes jossain määrin itsenäisenä päätösvallan käyttäjänä - etenkin ulkopolitiikan alalla. Vaikeissa kompromissineuvotteluissa otettiin lähes täysi askel kohti länsi-eurooppalaista parlamentaarista järjestelmää mutta kuitenkin siten, että presidentille säädettiin ainakin perustuslain tasolla itsenäistä päätösvaltaa. Presidentti määriteltiin mm. ulkopolitiikan johtajaksi, mutta yhteistoiminnassa suhteessa valtioneuvostoon. Presidentille säilytettiin lisäksi toimivalta poiketa eräissä tapauksissa lakisääteisestä hallituksen ratkaisuehdotuksesta, jonka tuli edeltää melkein kaikkia presidentin lopullisia päätöksiä.
Parlamentarismin säädännäinen toteutus vuoden 2000 perustuslaissa
Suomalaisen parlamentarismin operatiiviset säännökset eli säännökset, joissa säädetään parlamentarismin käytännön toteuttamisesta, ovat ainoalaatuisia: missään muualla ei parlamentarismia ole säädetty vuoden 2000 perustuslain tapaisesti.
Parlamentarismin sääntö kirjattiin perustuslakiin PeL 3 §:n otsikossa ("Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi"). Sitä ei säännöksissä määritellä, mutta sen keskeisin toteuttamismekanismi kirjattiin perustuslakiin: valtioneuvoston tulee nauttia eduskunnan luottamusta (PeL 3.2 §).
Myöhemmissä perustuslain kohdissa on useita parlamentarismin käytännön toteutusta säänteleviä pykäliä. Niistä tärkein on PeL 58 §, joka eräin poikkeuksin säätää kaikki tasavallan presidentin päätökset tehtäväksi valtioneuvoston esittelyssä sen tekemän ratkaisuehdotuksen pohjalta. Eräissä tapauksissa (esitykset eduskunnalle) presidentti on viime kädessä sidottu valtioneuvoston tahtoon. Toisissa tapauksissa (kuten virkamiesten nimittäminen) hän voi valtioneuvoston korjatun tai uuden ratkaisuehdotuksen jälkeen poiketa siitä mielensä mukaan.
Kansainvälisiin suhteisiin (lähinnä ulkopolitiikka, valtiosopimukset ja EU-asiat) liittyvä päätöksenteko on säädetty tavalla, jolla ei ole esikuvia missään muussa valtiosäännössä. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston edellytetään päättävän ulkoasioista yhteistoiminnassa.
Edellä selostettuja periaatteita luonnehdittiin perustuslakiuudistuksessa "parlamentaarisen vastuukatteen" toteuttamiseksi tasavallan presidentin päätöksenteossa.
Parlamentaarisen vastuukatteen tavoitteena on, että valtioneuvosto ja yksittäiset ministerit toteuttavat hallituksen muodostaneen kansanedustajakoalition yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Tärkeimmät niistä kirjataan hallituksen ohjelmaan valtioneuvoston asettamisvaiheessa. Hallitusohjelmasta on kehittynyt yksityiskohtainen ja tarkka instrumentti, jonka tavoitteet ovat tarkassa seurannassa.
Yksittäiset ministerit toimivat myös itsenäisinä päätöksentekijöinä ministeriöissään. Myös tällöin he ovat parlamentarismin sitomia, ja tavoitteena on, että ministeriön päätöksenteko on parlamentaarisen katteen ja siis parlamentarismin periaatteiden puitteissa. Tällä tavoin eduskunnan enemmistön (ts. hallituspuolueiden eduskuntaryhmien) tahto ja tavoitteet saattavat heijastua syvälle ministeriöpäätöksentekoon yksittäisiä viranomaisia ja nykyajan hallinnolle tyypillisiä, keskusvirastot korvanneita erityyppisiä keskuksia myöten.
Yksittäiset tutkimukset
Seuraavassa kuvataan sekä tutkijakoulutettaville tai tutkimusvaroin palkatuille tutkijoille tarkoitetut tutkimusteemat että tutkimuksen johtajien henkilökohtaiselle vastuulle tulevat tutkimukset. Kokonaisuutena ne kattavat parlamentarismin kaikki toiminta-areenat, valtiosääntövertailun ja parlamentarismin teoreettisen viitekehyksen.1
Osio 1. Suvereniteetti ja parlamentarismi
Kansainvälisen oikeuden mukaisesti Suomi on suvereeni valtio. Suvereniteettiin kuuluu joukko tavanomaisoikeudellisia oikeussääntöjä, jotka määrittävät valtion oikeusaseman valtioyhteisössä. Yksi näistä oikeussäännöistä on sisäisen suvereniteetin l. alueherruuden periaate. Sen mukaan suvereenin valtion alueella voi julkista valtaa käyttää vain tämä valtio valtioelintensä ja viranomaistensa toimesta.
Sisäisen suvereniteetin käyttöjärjestelmä säädetään PeL 3 §:ssä. Se on otsikoitu "Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi". 3 §:n 1 momentin mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka myös päättää valtiontaloudesta. 2 momentin mukaan hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.
Parlamentarismin periaate eduskunnan luottamusvaatimuksin ulottaa eduskunnan päätösvallan - sisäisen suvereniteetin keskeisimpänä haltijana - hallitusvallan alueelle. Eduskunnan päätösvaltaan kuuluu myös ulkoiseen suvereniteettiin liittyviä toimivaltuuksia. Kun Suomi käyttää kansainvälisoikeudellisesti määriteltyä, ulkoiseen suvereenisuuteensa kuuluvaa kansainvälisoikeudellista velvoittautumisvaltaa, eduskunta hyväksyy velvoittautumisen ja siihen liittyvän voimaansaattamisen PeL 93.1 §:ssä ja 94 ja 95 §:ssä säädetyin edellytyksin.
Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa ei säännellä perustuslain säännöksin. Unionijäsenyys merkitsee usealla eri tavalla sekä ulkoisen että sisäisen suvereniteetin rajoittamista lainsäädäntövallan, hallitusvallan ja myös tuomiovallan alalla. Eduskunnan asema suhteessa näihin valtion ulkoisen (unionin sitovat ulkopolitiikkaan ja kansainväliseen velvoittautumiseen liittyvät ratkaisut mm. Eurooppa-neuvostossa ja ministerineuvostossa) ja sisäisen suvereniteetin rajoituksiin on pääteltävä unionioikeuden pohjalta. Myös tällä sektorilla toimii parlamentaarinen vastuukate. Operatiivinen päätösvalta on säädetty PeL 93 §:n 2 momentissa eduskunnalle parlamentaarisessa vastuussa olevalle valtioneuvostolle. Tämä tutkimusosio toteutetaan Joensuun yliopistossa OTL xx:n toimesta.
Osio 2. Tasavallan presidentin päätöksentekomenettely- ja päätösvaltasuhteet.
Allekirjoittanut Ilkka Saraviita toteuttaa tämän tutkimusosion.2 Tarkoituksena on kartoittaa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston keskinäiset päätösvaltasuhteet ja kuvata erityyppiset päätöksentekomenettelyt. Niistä on säännelty pääsääntöisesti PeL 58 §:ssä, jota täydentävät tietyt erityislait, joissa säädetään mm. tuomarien nimitysjärjestelmä, päätöksenteko sotilaskäskyasioista ja asetuksenantovallan jako presidentin ja valtioneuvoston kesken.
PeL 58 § ulottaa vuoden 1919 hallitusmuotoon verrattuna kokonaan uudella tavalla parlamentarismin vaikutukset tasavallan presidentin päätöksentekoon (ratkaisuehdotusvaatimus).
Päätettäessä PeL 8 §:n otsikossa tarkoitetuista kansainvälisiin suhteisiin liittyvistä asioista (jotka eivät kuulu ns. EU-asioihin), tasavallan presidentti johtaa "Suomen ulkopolitiikkaa", mutta "yhteistoiminnassa" valtioneuvoston kanssa. Sitä, mitä tällä yhteistoiminnalla tarkoitetaan, ei perustuslaissa eikä muuallakaan ole säädetty. Lainvalmisteluasiakirjojen mukaan kysymykseen tulee kolme eri tasoa:
-esitykset eduskunnalle kansainvälisen sopimuksen hyväksymisestä ja voimaansattamisesta päätetään presidenttiä viimevaiheessa sitovalla tavalla ratkaisuehdotuksen pohjalta;
-muu virallisluontoisia päätöksiä edellyttävä päätöksenteko (mm. sopimusten ratifiointi) valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen perusteella esittelystä mutta niin, että presidentti voi poiketa mahdollisesta kieltäytymisen jälkeen annetusta uudesta ratkaisuehdotuksesta; tai
-kansainvälisiä suhteita ja ulkopoliittista päätöksentekoa tarkoittava vapaamuotoinen tai valmisteleva päätöksenteko ja ulkopolitiikan suunnittelu toteutetaan joko valtioneuvoston kanssa vapaamuotoisesti neuvotellen, ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa ja joskus myös pelkän pääministeri- tai ulkoasiainministerikonsultoinnin jälkeen.
Osio 4. Hallituksen muodostamismenettely.
Perustuslaki muutti olennaisesti suomalaista parlamentarismia erityisesti hallituksen nimittämismenetelmän muutoksin. Vuoden 1919 HM:n järjestelmässä tasavallan presidentti johti hallituksen muodostamismenettelyä.
Vuoden 2000 perustuslaki eliminoi presidentin aloitteellisuus- ja johtamistoimivallan hallituksen nimittämismenettelyssä lähes täysin. Nimittämismenettelyn alkuvaihetta johtaa käytännössä eduskunnan puhemies ja hänen asettamansa neuvottelujen "vetäjä". Kun neuvottelut hallituskoalitiosta, ohjelmasta ja ehkä myös ministeripaikoista ja joka tapauksessa pääministerin henkilöstä saadaan valmiiksi, puhemies tiedottaa tästä presidentille. Presidentti ilmoittaa seuraavaksi pääministeriehdokkaan nimen eduskunnalle, joka sitten enemmistöpäätöksellä joko hyväksyy tai hylkää ehdokkaan. Tämä on tietysti hyvin epätodennäköistä silloin, kun eduskunnassa on saavutettu ns. neuvottelutulos enemmistönä olevien ryhmien kesken, ja tietty henkilö on saanut taakseen eduskunnan enemmistön. Siltä varalta, ettei hallitusta näin kuitenkaan saada muodostettua, säädetään toisen ehdokkaan asettamisesta ja kolmannessa vaiheessa pääministerin henkilöstä äänestetään suoraan täysistunnossa.
Presidentti on sidottu pääministerin henkilöön ja hänen esittämäänsä ministerilistaan.
Kolmannessa vaiheessa valtioneuvosto toimittaa ohjelmansa tiedonantona eduskunnalle ja eduskunta osoittaa hallituksen nauttiman luottamuksen enemmistöpäätöksin.
Edellä kuvattua järjestelmää täydentävät säännöstöt siitä, millä edellytyksillä hallitus voi erota tai se on oikeudellisesti velvollinen eroamaan, samoin kuin säännökset yksittäisen ministerin eroamisesta ja mahdollisesta erottamisesta.
Edellä kuvattuun tutkimusteemaan liittyy parlamentaarisen järjestelmän toimivuuden kannalta keskeisen mutta herkän järjestelmän oikeudellinen valvonta mm. valtioneuvoston oikeuskanslerin ja valtioneuvoston kanslian virkamiesesittelijän toimenpitein.
Osio 4. Parlamentarismin vaikutus valtioneuvoston yleisistunnon päätöksentekoon.
Perustuslain mukaan valtioneuvoston jäsenen, ministerin, on nautittava eduskunnan luottamusta samoin kuin koko valtioneuvostonkin. Eduskunnassa enemmistönä olevien ns. hallitusryhmien tavoitteiden edellytetään vaikuttavan hallituksen päätöksiin. Eduskuntaryhmät voivat vaikuttaa hallituksen toimintaan ja tavoitteisiin useassa eri vaiheessa.
Istuva hallitus on jatkuvassa yhteydessä eduskuntaryhmiin ja ryhmien edustajat osallistuvat keskeisen poliittisen päätösvallankäyttäjän, hallituksen iltakoulun, kokouksiin. Ryhmillä on yhteytensä myös valtioneuvoston ministerivaliokuntiin, sekä epävirallisiin ministeriryhmiin.
Suomessa valtioneuvoston työskentely on perinteisesti toteutettu kaksilinjaisesti.Vain niistä toinen, virallisluontoinen päätöksenteko ministerivaliokunnissa ja valtioneuvoston yleisistunnossa, on oikeudellisesti säännelty. Erityisesti valtioneuvoston yleisistunto on redusoitunut asiallisesti muilla forumeilla tehtyjen koalitiohallituksen ministereiden poliittisluontoisin päätöksien pöytäkirjaamistilaisuudeksi. Vanhastaan keskeisin niistä on ollut hallituksen iltakoulu.
Iltakoulu - jota perustuslain säännökset eivät tunne - oli pitkään valtioneuvoston päätöksenteon todellinen keskus. Jaakko Nousiaisen mukaan se avartui toisen maailmansodan jälkeen areenaksi, jolla voitiin käsitellä kaikenlaisia poliittista harkintaa vaativia kysymyksiä ja jonka päätökset kirjattiin ministerien muistiin ja pääministerin sihteerin pitämään vapaamuotoiseen pöytäkirjaan. Valtioneuvoston toiminnassa institutionalisoitui asioiden kaksi käsittelytietä, hallinnollinen ja poliittinen. Jälkimmäisellä väylällä kulkevat asiat prosessattiin voittopuolisesti muodollisen koneiston ulkopuolella, ja ne tulivat yleisistuntoon ja presidentin esittelyyn valmiiksi hiottuina. Vapaamuotoiset ministerivaliokunnat ja -työryhmät ovat tämän järjestelmän välttämättömiä liitännäisiä 3
Olennainen muutos valtioneuvoston työskentelyyn vuoden 2000 perustuslain nojalla tulee siitä, että lähes kaikissa tasavallan presidentin päätösvaltaan liittyvissä asioissa valtioneuvosto valmistelee ja tekee 58 §:ssä säädetyn ns. ratkaisuehdotuksen. Hallituksen esitykseen johtavassa päätöksenteossa se viime vaiheessa (palautuksen jälkeen) sitoo tasavallan presidenttiä, muissa asiaryhmissä presidentti voi poiketa siitä. Oman uuden päätösryhmänsä muodostavat ratkaisut ulkoasioista yhteistoimintapäätöksin.
Parlamentarismi saa uusia toteutumismuotoja edellä kuvatussa järjestelmässä. Tavoitteena on selvittää parlamentaarisen vastuukatteen piirissä syntyvien päätösten kokonaisjärjestelmä valtioneuvoston (yleisistunnon) tasossa.
Osio 5. Parlamentarismin toteuttaminen valtioneuvoston alaisessa hallinnossa. Hallinto-oikeudellinen tutkimus.
Vanhastaan Suomen valtiohallinto on perustunut kahden, toistensa kanssa osittain ristiriitaisen organisaatioperiaatteen varaan. Osa hallinnosta säädettiin eduskunnalle vastuunalaisten ministereiden johtaman ministeriöhallinnon alaan ja osa keskusvirastojärjestelmässä. Keskusvirastojärjestelmä tuli sittemmin pääosin puretuksi. Perustuslain mukaan ministeriön päällikkönä on ministeri. Samaan ministeriöön voidaan asettaa kaksi ministeriä. Tällöin heidän tehtävänsä määritellään, ja kumpikin toimii itsenäisenä ja vastuunalaisena päällikkönä toimialallaan.
Perustuslain ja valtioneuvostolain mukaan yhteiskunnallisesti tärkeimmät ministeriön päätösvaltaan kuuluvat asiat tulee päättää esittelystä ministerille. Tiettyjä asioita voidaan siirtää valtioneuvoston yleisistunnon tasolle, ja toisaalta ministeri voi ottaa päätettäväkseen alemmalla viranomaistasolla päätettävän asiat.
Tämän tutkimusosion tarkoituksena on selvitellä ministeriöhallintojärjestelmän päätösvaltasuhteita ja parlamentarismin vastuukatteen ulottumista ministeriön toimintaan, ministeriön päällikkyyteen ja ministeriön alaiseen hallintoon. Tutkimuksen piiriin kuuluvat lisäksi ministeriöiden ja niiden viranomaisten keskinäiset toimivaltaerimielisyydet ja niiden ratkaiseminen.
Osio 6. Suomalainen parlamentarismi muiden eurooppalaisten parlamentaaristen järjestelmien kentässä.
Kuten tämän tutkimussuunnitelman edellisistä jaksoista on käynyt ilmi, suomalainen parlamentarismi on uniikki: sillä on edeltäjiä muualla, mutta vastaavaa parlamentarismin mallia ei ole muualla. 1919 HM:n parlamentaarisen järjestelmän juuret ja esikuvat olivat Ranskassa ja Isossa Britanniassa. Monista seikoista johtui, että itsenäinen presidentin päätösvallankäyttö korostui ohi alkuperäisten tavoitteiden. Tämä kehitys käännettiin kohti alkuperäisiä esikuviaan vuoden 2000 perustuslaissa. Tällaista kehityskulkua ei ole koettu muissa parlamentaarisissa järjestelmissä. Kehitys muualla Länsi-Euroopassa on kulkenut joko yksinvallasta ja monarkistisesta järjestelmästä selkeään pääministerijohtoiseen parlamentarismiin tai sitten erkaantunut parlamenttikeskeisestä parlamentarismista presidenttivaltaiseen suuntaa (Ranskan V tasavallan valtiosääntö). Joissakin on otettu askel diktatuurijärjestelmästä vahvaan ja vain heikosti parlamentarismin leimaamaan presidenttijärjestelmään (mm. Venäjä).
Tämän oikeusvertailevan osion tavoitteena on kehittää yleistä parlamentarismin teoriaa niin, että Suomen järjestelmä suhteutetaan parlamentarismin teoriaan oikeusvertailuin. Tutkimus julkaistaan suomeksi osana tätä kokonaisuutta ja erillisenä englanninkielisenä julkaisuna. Suomalainen järjestelmä on muille Euroopan unionin jäsenille outo. On ilmeistä, että merkittävää tiedontarvetta tästä Suomen valtiosäännön poikkeuksellisesta instituutiosta esiintyy muissa unionin jäsenvaltioissa ja niissä harjoitettavan parlamentarismin tutkimuksen ja teoreetikkojen piirissä.
Tutkimuksella on yhteys kaikkiin muihin osioihin mm. siinä, että tämä tutkimus muodostaa projektin teoreettissävyisen ja systemaattisen perusosan, jonka käsitteistöä käytetään yhtenäisesti muissa tutkimuksissa.
Tutkimus suoritetaan oikeusvertailevana ja tilastollisena tutkimuksena, joka kohdistuu Euroopan unionin nykyisiin jäsenvaltioihin. Tutkimus suoritetaan Joensuun yliopiston projektijaoksen piirissä.
Osio 7. Parlamentarismi valtiollisena ohjausjärjestelmänä. Tätä tutkimusosio muodostaa tutkimussuunnitelman valtiosääntöoikeus- ja valtioteoreettisen osan. Sen piiriin kuuluu parlamentarismin historiallinen kehitys sen nykyiseen vaiheeseen, käsitteenmuodostus ja järjestelmien kehitys sekä parlamentaarisen järjestelmän arviointi erityisesti silmällä pitäen niitä uusia haasteita valtiolliselle päätöksentekojärjestelmälle, joita jäsenyys Euroopan unionissa asettaa. Klassinen parlamentarismi tarkoitti täysin suvereenin valtion ohjausjärjestelmää. Unionikaudella puhutaan jaetusta suvereniteetista. Suvereniiteettipohjainen parlamentarismi on korvautunut uudella järjestelmällä, jossa kansanedustuslaitos parlamentarismin välinein (valtioneuvoston toiminnan ohjausvalta) pyrkii vaikuttamaan valtion etujen toteuttamiseen unionin toimielimissä l. kokonaan uudessa toimintajärjestelmässä.
Tutkimusprojektin tavoitteet ja merkitys
Tutkimusprojekti tarkoittaa vastikään voimaantulleen Suomen perustuslain ilmeisesti merkittävimmän instituution kokonaisvaltaista kartoittamista ja toteuttaa siihen liittyvää tiedontarvetta perustutkimuksena.
Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen päätavoite oli monarkistissävyisen 1919 HM:n korvaaminen länsimaiseen valtiosääntöperinteeseen kuuluvalla parlamentaarisella järjestelmällä. Uudistuksen keskeisiä kohtia olivat parlamentarismin korostukset mm. sitomalla tasavallan presidentin päätösvallan käyttö eduskunnalle vastuunalaisen valtioneuvoston tai yksittäisen ministerin myötävaikutukseen ja ulkopolitiikan alalla yhteistoimintavelvoitteeseen. Uusi Pel 58 §:ssä tarkoitettu päätöksentekojärjestelmä muutti olennaisesti tasavallan presidentin valtaoikeuksia. Parlamentaarisesta järjestelmästä ja tasavallan presidentin valtaoikeuksista laaditut tutkimukset, jotka tarkoittivat vuoden 1919 HM:n järjestelmää, vanhentuivat pääosiltaan. Näiden uusien oikeudellisten instituutioiden ja kehittyvien uusien käytäntöjen tutkimus ja seuranta on uuteen perustuslakiin liittyvää välttämätöntä perustutkimusta.
Perustuslaki säilytti pääosan vanhasta järjestelmästä muilta osiltaan. Niitä ovat eduskunnan päätösvalta ja toimintajärjestelmä, vaalijärjestelmä, päätösvalta valtion taloudesta ja perusoikeusjärjestelmä. Niiden suhteen uutta tutkimusta ei tarvita yhtä selkeästi, sillä jo perustuslakiuudistuksen valmisteluasiakirjoissa todettiin, että perustuslakivaliokunnan ohjauksessa syntyneet tulkinnat ja oikeuskirjallisuudessa esitetyt näkökohdat näistä instituutioista säilyttivät adekvaattisuutensa. Uudet instituutiot, parlamentarismia toteuttava päätösvaltajärjestelmä sekä mm. uusi lakien perustuslainmukaisuuden valvontajärjestelmä (ns. etusijasääntö PeL 106 §:ssä) sen sijaan edellyttävät kokonaan uudelta säädöspohjalta lähtevää tutkimusta.
Suomalaisessa valtiosääntöoikeudessa on viime vuosikymmeninä jäänyt vähälle huomiolle valtiosäännön perusinstituutioita ja niiden toimivaltaproblematiikkaa kartoittava tutkimus. Päähuomio on keskittynyt uuteen 1995 säädettyyn perusoikeusjärjestelmään ja unionijäsenyyden tuottamiin valtiosääntömuutoksiin. Voidaan panna merkille, että kaikki rekisteröidyt valtiosääntöoikeudelliset väitöskirjahankkeet liittyvät joko perusoikeusjärjestelmään tai Euroopan unionin instituutioihin. On paikallaan suunnata tutkimusta myös valtiosääntöisen järjestelmän perusrakenteisiin.
Tutkimusprojekti on tarkoitettu jatkokoulutusjärjestelmäksi Joensuun yliopiston julkisoikeuden laitoksessa ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa.
Menetelmät
Tutkimusprojekti on oikeustieteellinen ja siinä sovelletaan oikeustieteen, l. lainopin ja normitutkimuksen vertailevan oikeustutkimuksen menetelmiä. Eräissä jaksoissa, joissa selvitellään parlamentarismia konkreettisesti (mm. valtioneuvoston yleisistunnon ja tasavallan presidentin päätöksenteko), tutkimukseen on tarkoituksena liittää empiirisin yhteiskuntatieteen menetelmin kerättyjä aineistoja.
Projektin toteuttamistapa/tekijät ja resurssit
Projekti on suunniteltu Joensuun yliopiston ja Lapin yliopiston yhteishankkeeksi. Sen johtajina toimisivat professori Teuvo Pohjolainen Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta ja professori Ilkka Saraviita Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnasta. He toimisivat tämän tutkimusprojektin vastaavien jaoksien vastuuhenkilöinä ja tutkijakouluttajina. Kumpaankin ryhmään tulisi kolme tutkijaa (tutkijakoulutettavaa).
Projektin johtajat suorittavat tutkimuksen osioselvityksiä ja laativat loppuvaiheessa yhteenvedon tutkimustuloksista.
Tutkimusrahoituksen osalta viitataan hakemusasiakirjaan. Tavoitteena on saada varat kuuden tutkijan, jotka ovat samalla tutkijakoulutettavia, palkkaamiseen, projektikokousten edellyttämiin matkoihin, osallistumiseen kansainvälisiin alan konferensseihin ja vertailevan osion osalta matkoihin asianomaisiin, tutkimuksen kohdemaihin.
Toistaiseksi käytettävissä on vain Saraviidalle myönnetty 15 000 markan tutkimusapuraha (Lapin yliopisto), jonka turvin on kerätty tausta-aineistoja hakemusta silmällä pitäen.
Tutkimusjaokset ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa pitäen yhteisiä seminaareja. Tämän lisäksi tutkijat osallistuvat valtakunnallisen oikeustieteiden alan tohtorikoulun tutkijakoulutustilaisuuksiin, seminaareihin ja muihin kokouksiin.
Projekti rakentaa yhteydet länsi-eurooppalaiseen parlamentarismitutkimukseen. Teeman mukaan merkittävimmät maat tässä suhteessa ovat Ranska ja Iso-Britannia. Parlamentarismia on tutkittu kansainvälisessä yhteistyössä etenkin ranskalaisten yksiköiden kanssa (mm. Maurice Duvergerin parlamentarismivertailuprojekti, jossa keskeistä oli ranskalaisen ja suomalaisen parlamentarismin vertailu). Koska parlamentarismia tutkitaan useassa suomalaisessa politologian ja yleisen valtio-opin tutkimusyksikössä, rakennetaan yhteistyösuhteet niihin.
Tutkimusprojektin kesto arvioidaan kolmeksi vuodeksi. Tähän ratkaisuun on vaikuttanut se, että useimmat tutkimusosioista on tarkoitus liittää väitöskirjatutkimukseen jolloin tutkimuksen tulokset julkaistaan väitöskirjasarjana. Lisäksi tuotetaan yhteisjulkaisu, joka sisältää tutkimusten tiivistelmän. Projektin kesto on siis 2001- 2003.
Tutkimusprojektille asetetaan seurantaryhmä.
Tulokset
Tulokset julkaistaan tutkijakohtaisina raportteina, jotka voidaan julkaista myös väitöskirjoina. Projektista laaditaan myös yhteenvetojulkaisu (Pohjolainen ja Saraviita).
Ainakin yksi osio julkaistaan englanninkielisenä.
Tutkimustuloksien merkitystä on käsitelty jo edellä. Tulokset suunnataan Suomen perustuslain soveltajille lainvalmisteluportaassa, valtioneuvostotasossa ja eduskuntatyöskentelyssä. Tuloksilla on merkitystä myös valtiosääntöoikeudellisena yleistietona, perustutkimuksena ja valtiosääntöoikeuden opetuksessa oikeus- ja yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa.
 |  |