Chicken Wings
Kastike
Öljyä (ei vaihteisto)
Etikkaa (viini mieluusti)
Sinappia
Keltasia chilipaprikoita pilkottuna
Valkosipulia pilkottuna
Olutta
Mustapippuria
Cayennepippuria
Maustepippuria
Valkopippuria
Currya (voimakasta)
Hunajaa
Tee kastike sekoittaen raaka-aineet astiassa. Kaada kastikke ja siivet
muovipussiin. Säästä vähän kastiketta dippiin raaka-aineeksi.
Hölskytä. Laita muhimaan viileäkaappiin muutamaksi tunniksi.
Muut raaka-aineet
Kanan (tai kukon) siipiä
Varsiselleriä
Kermaviiliä
Lehtisalaattia
Dippikastike
. Kaada kermaviili astiaan ja sekoita joukkoon hieman kastiketta. Laita
kermaviilidippi myös jääkaapiin muhimaan.
Paistaminen
Paista siivekkeet uunissa tai grillissä. Paras juttu olisi tiristää
ne öljyssä. Silloin ne ovat kerrassaan mahtavia. Vallan helvetinmoinen
keksintö oli laittaa ne vuokaan marinaadissaan ja vuoka uuniin. Näin
niistä tuli meheviä ja maukkaita. Otin liemen talteen. Sitä
tulee oiva keiton pohja. Kts.
Tehokeitto
.
Tarjoilu
Tarjoile siivekkeet yläkuvan osoittamalla tavalla. Laita välikerroksiin
salaatin lehtiä eli lehtisalaattia. Dippaile kyytipojaksi sellerinvarsia
kermaviilidippiin. Bon apetit!
Toinen resetti.
Paluu
Tommi 29.8.2002